TBR

Kuten on moneen kertaan todettu, kirjablogeissa tulee vastaan valtava määrä kiinnostavia kirjoja, joista ei muuten ehkä olisi mistään kuullutkaan. Ja sitten joillekin, kuten vaikka minulle, saattaa käydä niin että niitä kiinnostavia kirjoja tulee hankittua omaankin hyllyyn nopeammin kuin niitä ehtii lukea. :) Kirjojen osteluni on lähtenyt blogien myötä aika lailla lapasesta. Vaikka nykyään pyrinkin pitämään tiukempaa seulaa ja olen myös poistanut lukemattomina sellaiset jotka olen tullut hankkineeksi koska ne vähän kiinnostivat joskus mutta eivät enää, niin silti lukemattomat kirjat vain lisääntyvät - koska tuon vähän väliä kirjastosta lisää luettavaa!!! Vaikka kuinka suunnittelen että nyt en lainaa enää mitään ennen kuin olen lukenut niin ja niin monta omaa kirjaa, niin aina repsahdan. Joten ajattelin kokeilla, kannustaisiko julkisen lukemattomien listan tekeminen parempiin suorituksiin. :) Ensi vuodeksi voisin kehitellä itselleni jonkin selkeämmän haasteenkin aiheesta.

Alla siis lukemattomat kirjani, joita on, krhm, aika monta. Lohduttaudun sillä että joillakin on vielä paljon enemmänkin. :)

(Mikäli lyhenne TBR sivun nimessä ei ole tuttu, niin kerrottakoon että se tulee sanoista To Be Read :)

Romaanit ja novellit
  1. Abdolah, Kader: Talo moskeijan vieressä
  2. Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus
  3. Adichie, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa
  4. Adiga, Aravind: Valkoinen tiikeri
  5. Adorján, Johanna: Rakkaudessa erottamattomat
  6. Ahava, Selja: Eksyneen muistikirja
  7. Alten, Steve: Mayojen testamentti 
  8. Anam, Tahmima: Kulta-aika
  9. Aro, Tuuve: Yöstä aamuun 
  10. Aslam, Nadeem: Season of the Rainbirds
  11. Aslam, Nadeem: Maps for Lost Lovers
  12. Atwood, Margaret: Herran tarhurit
  13. Auster, Paul: Illuusioiden kirja
  14. Auster, Paul: Sattumuksia Brooklynissa
  15. Barry, Sebastian: On Canaan's Side
  16. Beagle, Peter S.: A Fine & Private Place
  17. Bennett, Robert Jackson: Mr. Shivers
  18. Berendt, John: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa
  19. Berendt, John: Venetsia - pudonneiden enkelten kaupunki
  20. Blomqvist, Anni: Myrskyluoto-yhteisnide 
  21. Bohjalian, Chris: The Night Strangers
  22. Boyne, John: Tarkoin vartioitu talo
  23. Bradley, Alan: The Sweetness at the Bottom of the Pie
  24. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin usvat
  25. Brooks, Geraldine: Kirjan kansa
  26. Burnett, Frances Hodgson: Salainen puutarha
  27. Byatt, A. S.: Riivaus
  28. Calvino, Italo: Jos talviyönä matkamies
  29. Carlson, Kristina: Maan ääreen
  30. Carpelan, Bo: Kulkeva varjo
  31. Carpelan, Bo: Alkutuuli 
  32. Carriger, Gail: Soulless
  33. Carroll, Jonathan: Bones of the Moon
  34. Carroll, Jonathan: Sleeping in Flame
  35. Carroll, Lewis: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa -yhteisnide
  36. Carter, Angela: Saints and Strangers
  37. Chamberlain, Diane: Hiljaisuus murtuu
  38. Christensen, Lars Saabye: Velipuoli
  39. Collins, Suzanne: Nälkäpeli
  40. Collins, Suzanne: Vihan liekit 
  41. Collins, Wilkie: Valkopukuinen nainen
  42. Cox, Michael: The Meaning of Night
  43. Cox, Michael: The Glass of Time
  44. Cunningham, Michael: Tunnit
  45. Danticat, Edwidge: Näen, muistan, hengitän
  46. Davies, Caitlin: The Ghost of Lily Painter
  47. Desai, Kiran: Menetyksen perintö
  48. Dickens, Charles: Kolea talo
  49. Dickey, James: Syvä joki
  50. Donnelly, Jennifer: The Tea Rose
  51. Donoghue, Emma: Room
  52. Drew, Alan: Vesipuutarhat
  53. du Maurier, Daphne: Serkkuni Raakel
  54. Duncan, Hal: Vellum
  55. Duncan, Hal: Muste
  56. Dunmore, Helen: The Siege
  57. Ellroy, James: Musta Dahlia
  58. Eugenides, Jeffrey: Middlesex
  59. Falcones, Ildefonso: Meren katedraali
  60. Faulks, Sebastian: Mustarastas laulaa 
  61. Faulks, Sebastian: Charlotte Gray
  62. Fforde, Jasper: The Eyre Affair
  63. Fforde, Jasper: Shades of Grey
  64. Findley, Timothy: Pianomiehen tytär
  65. Findley, Timothy: Ikuisen hämärän vaeltaja
  66. Findley, Timothy: Alaston enkeli
  67. Fletcher, Susan: Meriharakat
  68. Ford, Jamie: Hotelli Panama
  69. Fox, Essie: The Somnambulist
  70. Gallay, Claudie: Tyrskyt
  71. Gao Xingjian: Vaarin onkivapa
  72. Garnett, David: Lady into Fox
  73. Golding, William: Kärpästen herra
  74. Haahtela, Joel: Lumipäiväkirja
  75. Haahtela, Joel: Katoamispiste
  76. Habila, Helon: Measuring Time
  77. Hagena, Katharina: Omenansiementen maku
  78. Hall, Sarah: How to Paint a Dead Man
  79. Halligan, Marion: Valley of Grace
  80. Hamid, Mohsin: Fundamentalisti vastoin tahtoaan
  81. Harkness, Deborah: A Discovery of Witches
  82. Harris, Charlaine: Dead as a Doornail
  83. Harris, Charlaine: Definitely Dead
  84. Harris, Charlaine: All Together Dead
  85. Harris, Charlaine: From Dead to Worse
  86. Harris, Charlaine: Dead and Gone
  87. Harris, Charlaine: Dead in the Family
  88. Harris, Charlaine: Dead Reckoning
  89. Harris, Charlaine: A Touch of Dead
  90. Harris, Jane: Gillespie and I
  91. Harris, Joanne: Herrasmiehiä ja huijareita
  92. Harwood, John: The Ghost Writer
  93. Hassinen, Pirjo: Suistola
  94. Hattemer-Higgins, Ida: The History of History
  95. Hautala, Marko: Itsevalaisevat
  96. Hautala, Turkka: Salo 
  97. Hemingway, Ernest: Joen yli puiden siimekseen
  98. Hill, Lawrence: The Book of Negroes
  99. Hill, Susan: Rebekan varjo
  100. Hirvonen, Elina: Kauimpana kuolemasta
  101. Hosseini, Khaled: Leijapoika
  102. Howe, Katherine: The Lost Book of Salem
  103. Hyry, Antti: Uuni
  104. Høeg, Peter: Hiljainen tyttö
  105. Irving, John: Kaikki isäni hotellit
  106. Irving, John: Viimeinen yö Twisted Riverillä 
  107. Ishiguro, Kazuo: Silmissä siintävät vuoret
  108. Ishiguro, Kazuo: Pitkän päivän ilta
  109. Ivey, Eowyn: The Snow Child
  110. Jackson, Shirley: The Lottery and Other Stories
  111. Jackson, Shirley: The Haunting of Hill House
  112. Jansson, Tove: Näkymätön lapsi
  113. Jansson, Tove: Kunniallinen petkuttaja
  114. Jansson, Tove: Kevyt kantamus
  115. Jha, Raj Kamal: Jos korkealla pelottaa
  116. Jones, Susanna: When Nights Were Cold
  117. Jordan, Hillary: Mudbound
  118. Kadare, Ismail: Kivisen kaupungin kronikka
  119. Kallas, Aino: Valitut teokset
  120. Kane, Jessica Francis: The Report
  121. Kawabata, Yasunari: Kioto 
  122. Kelly, Jacqueline: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
  123. Kemal, Yashar: Haukkani Memed
  124. Keyes, Daniel: Kukkia Algernonille
  125. Kim, Eugenia: The Calligrapher's Daughter
  126. King, Stephen: Revolverimies
  127. King, Stephen: Tapahtumapaikkana Duma Key
  128. Kingsolver, Barbara: Myrkkypyyn siemen
  129. Kirino, Natsuo: Out
  130. Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
  131. Kljutšarjova, Natalja: Kolmannessa luokassa
  132. Krohn, Leena: Valeikkuna
  133. Kummu, Essi: Karhun kuolema
  134. Kuusisto, Stephen: Kuulokuvia 
  135. Köngäs, Heidi: Vieras mies
  136. Lahiri, Jhumpa: Tuore maa
  137. Lardot, Raisa: Matkamies maan
  138. Lawrence Pietroni, Anna: Ruby's Spoon
  139. Lawrenson, Deborah: The Lantern
  140. Laxness, Halldór: Salka Valka
  141. Le, Nam: Merimatka
  142. Le Clézio, J. M. G.: Harhaileva tähti
  143. Lee, Janice Y. K.: Pianotunnit
  144. Linna, Väinö: Tuntematon sotilas
  145. Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla I-III
  146. Lipson, Katri: Kosmonautti
  147. Littell, Jonathan: Hyväntahtoiset
  148. Liukkonen, Tero: Toivomuspuu
  149. Luik, Viivi: Seitsemäs rauhan kevät
  150. Makine, Andreï: Ruhtinattaren rikos
  151. Makine, Andreï: Idän sielunmessu
  152. Makine, Andreï: Elämän musiikki
  153. Makine, Andreï: Vain rakkaus
  154. Marr, Melissa: Ilki ihana
  155. Mason, Richard: Muistojen huoneet
  156. Matar, Hisham: Anatomy of a Disappearance
  157. McCarthy, Cormac: Menetetty maa
  158. McCarthy, Cormac: Tie
  159. McEwan, Ian: Lauantai
  160. Meloy, Colin & Ellis, Carson: Sysimetsä
  161. Michaels, Anne: Kivenkantajat
  162. Miéville, China: Perdido Street Station
  163. Mikkanen, Raili: Meren ja ikävän kiertolaiset
  164. Miller, Andrew: Kivun mestari
  165. Mistry, Rohinton: Tales from Firozsha Baag
  166. Monk Kidd, Sue: Mehiläisten salaisuudet
  167. Montgomery, L. M.: Sininen linna 
  168. Moorcock, Michael: Katso ihmistä!
  169. Morgenstern, Erin: The Night Circus
  170. Morrison, Toni: Minun kansani, minun rakkaani
  171. Morton, Kate: Paluu Rivertoniin 
  172. Müller, Herta: Sydäneläin
  173. Muñoz Molina, Antonio: Sefarad
  174. Murakami, Haruki: Kafka rannalla
  175. Némirovsky, Irène: Ranskalainen sarja
  176. Ness, Patrick: The Knife of Never Letting Go
  177. Nevanlinna, Arne: Marie
  178. Newmark, Elle: The Sandalwood Tree
  179. Nooteboom, Cees: Seuraava tarina
  180. Oates, Joyce Carol: Kosto: rakkaustarina
  181. Oates, Joyce Carol: Haudankaivajan tytär
  182. Oksanen, Sofi: Puhdistus
  183. Oyeyemi, Helen: White is for Witching
  184. Oz, Amos: Meri on sama
  185. Padilla, Ignacio: Shadow without a Name
  186. Parkhurst, Carolyn: The Nobodies Album
  187. Parkkinen, Leena: Sinun jälkeesi, Max
  188. Peake, Mervyn: Titus Groan
  189. Pears, Iain: An Instance of the Fingerpost
  190. Petterson, Per: Hevosvarkaat
  191. Phillips, Jayne Anne: Suojelus
  192. Polet, Grégoire: Väreilevä kaupunki 
  193. Powers, Richard: Suopeus
  194. Preston, Douglas & Child, Lincoln: Kirottu kuilu
  195. Preston, Douglas & Child, Lincoln: Ihmeiden kabinetti
  196. Priest, Christopher: The Prestige
  197. Pääskynen, Markku: Vihan päivä
  198. Riggs, Ransom: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children
  199. Roberts, Gregory David: Shantaram
  200. Rothfuss, Patrick: The Name of the Wind
  201. Sahlberg, Asko: Tammilehto
  202. Salminen, Arto: Paskateoria
  203. Salminen, Arto: Lahti
  204. Samartin, Cecilia: Nora & Alicia
  205. Sansom, C. J.: Talvi Madridissa
  206. Saramago, José: Kaikkien nimet
  207. Saramago, José: Kertomus näkevistä
  208. Saramago, José: Elefantin matka
  209. Scheinmann, Danny: Random Acts of Heroic Love
  210. Schlink, Bernhard: Viikonloppu
  211. See, Lisa: Pionin rakkaus
  212. Setiawan, Erick: Of Bees and Mist
  213. Shamsie, Kamila: Poltetut varjot
  214. Shamsie, Kamila: Kartanpiirtäjä
  215. Shields, Carol: Tavallisia ihmeitä
  216. Shriver, Lionel: Poikani Kevin
  217. Sinisalo, Johanna: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita 
  218. Skármeta, Antonio: Runoilijan häät
  219. Smith, Tom Rob: Lapsi 44
  220. Solženitsyn, Aleksander: Ivan Denisovitšin päivä
  221. Steinbeck, John: Vihan hedelmät
  222. Stoker, Bram: Dracula
  223. Strachan, Mari: Hiljaisuus soi h-mollissa
  224. Tabucchi, Antonio: Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä
  225. Trussoni, Danielle: Angelology
  226. Twan Eng, Tan: The Gift of Rain
  227. Utrio, Kaari: Aatelisneito, porvaristyttö
  228. Valtat, Jean-Christophe: Aurorarama
  229. Vargas, Fred: Painu tiehesi ja pysy poissa
  230. Vargas, Fred: Ikimetsän sydän
  231. Verbeke, Annelies: Nuku!
  232. Verbeke, Annelies: Kalanpelastaja
  233. Verghese, Abraham: Cutting for Stone
  234. Verronen, Maarit: Normaalia elämää
  235. Vigdís Grímsdóttir: Z - rakkaustarina
  236. Vuoristo, Sari: Laskettu aika
  237. Walker, Alice: Häivähdys purppuraa
  238. Wallace, Daniel: The Watermelon King
  239. Walton, Jo: Tooth and Claw
  240. Waters, Sarah: Tipping the Velvet
  241. Watson, Winifred: Miss Pettigrew Lives for a Day
Runot
  1. Karlstöm, Sanna: Taivaan mittakaava
  2. Khaijam, Omar: Ruukku rubiiniviiniä
  3. Maavuori, Piritta (toim.): Kuuna päivänä
Kansanperinne
  1. Kalevala
Sarjakuvat
  1. Bechdel, Alison: Hautuukoti
  2. Delisle, Guy: Shenzen
  3. Gaiman, Neil: The Sandman 1: Preludes and Nocturnes
  4. Gaiman, Neil: The Sandman 2: The Doll's House
  5. Knisley, Lucy: French Milk
  6. Närhi, Kati: Saniaislehdon salaisuudet 
  7. Pedrosa, Cyril: Kolme varjoa
  8. Satrapi, Marjane: Pistoja
  9. Satrapi, Marjane: Luumukanaa
  10. Spiegelman, Art: Maus I & II
  11. Thompson, Craig: Habibi
  12. Tietäväinen, Ville: Näkymättömät kädet
Matkakirjat (ynnä muut vähän sinne päin viittaavat)
  1. Laurén, Anna-Lena: "Hulluja nuo venäläiset"
  2. Laurén, Anna-Lena: Vuorilla ei ole herroja
  3. Londen, Magnus: Maan ääriin
  4. Nyytäjä, Outi: Heinäpaali roihuaa - Näkyjä ja näkemyksiä Bretagnesta
  5. Sjögren, Vivi-Ann: Kasvokkain
  6. Stasiuk, Andrzej: Matkalla Babadagiin
Kirjat kirjoista
  1. Neimala, Kaisa & Papinniemi, Jarmo: Lukukirja 
  2. Stop What You're Doing and Read This!
Tietokirjat
  1. Allen, Stewart Lee: Paholaisen juoma
  2. Hawking, Stephen: Ajan lyhyt historia
  3. Heinimäki, Jaakko: Seitsemän syntiä
  4. Kähkönen, Sirpa: Vihan ja rakkauden liekit 
  5. Montefiore, Simon Sebag: Jerusalem - kaupungin elämäkerta
  6. Moore, C. J.: The Untranslatables
  7. Nurminen, Marjo T.: Tiedon tyttäret
  8. Passig, Kathrin & Scholz, Aleks: Tietämättömyyden sanakirja
  9. Valtaoja, Esko: Kotona maailmankaikkeudessa
  10. Weisman, Alan: Maailma ilman meitä
Valokuvakirjat
  1. Juvonen, Muukkonen, Peltomäki & Varesvuo: Linnut vauhdissa
  2. Juvonen, Muukkonen, Peltomäki & Varesvuo: Linnut lumen valossa
  3. Maailman parhaat luontokuvat 2009
  4. Maailman parhaat luontokuvat 2010
  5. Maailman parhaat luontokuvat 2011
  6. Projecto Contornos - Três mulheres pelas fronteiras do Brasil
  7. Vuoden luontokuvat 2008 - Suomen luonnon vuodenkierto
  8. Vuoden luontokuvat 2010 - Suomen luonnon vuodenkierto
  9. Vuoden luontokuvat 2011 - Suomen luonnon vuodenkierto

4 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Voi, sinulla on mukavan paljon hyviä kirjoja lukematta:)

Suosittelen lämpimästi Nälkäpeliä, Ihmeiden kabinettia ja Tietä.

Monet kirjoista ovat minullakin must-read-listoja täyttämässä. Mutta eipä ne kirjalistat lukemalla lyhene:)

Satu kirjoitti...

Aivan riittävästi hetkeksi aikaa! ;)

Kiitos suosituksista!

Karoliina @ Kirjava kammari kirjoitti...

Ihana lista, jolta suosittelen ainakin seuraavia:

Puolikas keltaista aurinkoa
(Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa)
Hanna
Kärpästen herra
Suistola
Itsevalaisevat
Pianotunnit
Tuntematon sotilas
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Vihan päivä
Poikani Kevin
Maus I & II.

Omassa hyllyssä lukematta on seuraavat listaltasi:

Valkoinen tiikeri
Sattumuksia Brooklynissa
Kolea talo (kesken)
Room
Vesipuutarhat
Tyrskyt
Kaikki isäni hotellit
Pitkän päivän ilta
14 solmua Greenwichiin
Harjukaupungin salakäytävät (kesken)
Tuore maa
Ranskalainen testamentti
Lauantai
Puhdistus
Pionin rakkaus
Poltetut varjot (kesken englanninkielisenä äänikirjana)
Tavallisia ihmeitä (kesken)
Kalanpelastaja.

Ja muuten TBR-listalla vielä lisäksi:

Nadeem Aslam
Siilin eleganssi (ehkä)
The Sweetness at the Bottom of the Pie (ehkä)
Kirjan kansa
A.S. Byatt (ehkä)
Italo Calvino
Lisää Minna Canthia
Jonathan Carroll
Rebekka (ehkä)
Meriharakat (ehkä)
Vaarin onkivapa (kuulostaa siltä, että olen harkinnut joskus sen lukemista, mutten muista tarkkaan..)
Joel Haahtela
Kauimpana kuolemasta
Mudbound (ja Jordanin uudempi romaani)
Muistojen huoneet
The Night Circus (ehkä)
Sefarad (ehkä)
Marie
Haudankaivajan tytär
Sinun jälkeesi, Max (ehkä)
Hevosvarkaat
Jayne Anne Phillips (en muista, mikä kirja häneltä minulla on hyllyssä)
Cutting for Stone (ehkä)
Lisää Sarah Watersia.

Tervehtii,

yx listahullu -77 :D

Satu kirjoitti...

Olen myös ihan listahullu, ja harmittaa että aakkostin kirjani vasta kun sun kijahyllykeskiviikkosi päättyivät enkä ikinä saanut aikaiseksi käydä kirjoja läpi osallistuakseni siihen! :)

Nyt voisin kyllä listata ne hyllyni luetutkin kirjat omalle välilehdelleen...

Onpas meillä molemmilla paljon varmasti hyviä kirjoja lukematta, ihanaa! ;) Yhden lisäyksen listalle joudun, ei kun siis saan nyt tehdä, sillä vein kasan kirjoja eilen divariin ja nappasin vaihdossa mukaani Täällä Pohjantähden alla -trilogian yksissä kansissa.