perjantai 19. helmikuuta 2010

Andreï Makine: Venäläisiä unelmia

Siperialaisessa pikkukylässä asuvat Dimitri, Utkin ja Samurai unelmoivat lännen vapaasta ilmapiiristä ja yrittävät päästä selville naiseuden arvoituksesta. Heidän kotiseudullaan kaikki kulkevat paksuissa talvivaatteissaan painaen päänsä suojaan tuulelta - ei ole oikeastaan väliä, tuleeko vastaan mies vai nainen, ja intohimo on tuntematon käsite. Kun naapurikaupungin elokuvateatterissa esitetään ranskalainen rikoskomedia, sen päähenkilö, naisia viettelevä Belmondo muuttaa poikien elämän, niin ettei paluuta entiseen enää ole.

Vaikka vauhtiin pääseminen vähän kangertelikin (lähinnä kai oman ajanpuutteeni vuoksi) niin lopulta sain kuitenkin syyn rakastua Makineen yhä syvemmin. Hänen kielensä on hyvin kaunista, ja yhtä aikaa sekä vahvaa että haurasta. Makine luo myös taitavasti tunnelman, johon lukijan on helppo upota ja joka jättää jälkeensä haikean mielen.

Haluan lukea Makinen koko tuotannon ja suosittelen tutustumista muillekin!

Ensimmäinen lause: Hänen vartalonsa kuin pehmeää kuumaa massaa lasinpuhaltajan putken päässä...


Ranskankielinen alkuteos: Au temps du fleuve Amour (1994)


Kustantaja WSOY 1999, suom. Annikki Suni, 209 s.

4 kommenttia:

  1. Makinen Idän sielunmessu on jo hetken aikaa odotellut kirjahyllyssäni.. taitaa olla aika joskus siihenkin tarttua..

    Tämä alkaa pikkuhiljaa kuulostaa siltä, että minun pitää tehdä Suunnitelma hyllyni lukemattomien suhteen.. ohhoh!

    VastaaPoista
  2. Uskoisin että kannattaa lukea, vaikka en ole itse siihen vielä ehtinytkään tarttua! :)

    Omat lukemattomat kirjani ovat hyllyssä rivissä suunnilleen hankkimisjärjestyksessä, ja välillä luinkin niitä suunnilleen järjestyksessä vanhimmasta päästä, kunnes se alkoi tympiä. Viime aikoina olen vain hypellyt sinne tänne hetken mielijohteiden vietävänä!

    VastaaPoista
  3. Sitä minäkin hieman pelkään, että lukemisesta tulee tylsää suorittamista, jos alan lukea jonkun listan mukaan. Useasti kuitenkin kaipaa mielialaansa sopivaa luettavaa. Toisaalta taas.. minä kuitenkin olen sellainen lista-tyyppi. Perusinsinööri siis. Vaikka listojen onkin pääasiassa tarkoitus toimia muistin tukena eikä varsinaisena pakottava tehtävä-listana, voisin kuitenkin kokeilla. Enhän ole kenellekään vastuussa, jos en sitten viitsikään lukea jossain tietyssä järjestyksessä.

    On minullakin ongelmia :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on vakava ongelma! :D

    Jos kokeilisi vaikka niin että laittaa nippuun esim. viisi kirjaa jotka aikoo lukea seuraavaksi, mutta ne voi sitten lukea ihan fiiliksen mukaisessa järjestyksessä?

    VastaaPoista