lauantai 28. lokakuuta 2017

Tiina Hautala: Aaveiden kaupunki - Kummitustarinoita Vaasasta

Joukko vaasalaisia kummitustarinoita koottuna samoihin kansiin. Museon esineistön entinen keräilijä saattaa käydä vieläkin kierroksella kokoelmaansa katselemassa, ullakon kierreportaisiin on välillä asiaa jollain aiemmallakin talon asukkaalla, ja onpa tässä kolmannessa, täydennetyssä painoksessa mukana Marko Hautalan romaanista tuttu Kuokkamummokin.

Näitä kummitusjuttuja oli mukavaa lukea! Ne on kerrottu koukuttavasti ja elävästi, mutta jättäen mahdollisen uskomisen suosiolla lukijan tehtäväksi. Harmittelin tätä lukiessani miten hölmistyttävän huonosti tunnen Vaasaa, vaikka olen asunut koko ikäni 50-80 km päässä kaupungista. Kirjan parissa syttyi halu lähteä katsomaan paikkoja ihan itse, ja kannatankin lämpimästi esipuheessa kaivattuja, ulkomailta paremmin tuttuja kummituskierroksia. Uskoi tarinoihin tai ei, tuollaiset kierrokset ovat mahtavan kiinnostava tapa tutustua mm. paikallishistoriaan! Niitä odotellessa puutetta voi paikkailla omatoimisesti näiden ylös kirjattujen kertomusten avulla, ei huono vaihtoehto sekään. :) Kirjan ulkoasu Suvi Karin kuvitusten kera miellyttää myös silmää.

Kiitos kustantajalle (jo ajat sitten saadusta) arvostelukappaleesta!

Kustantaja Haamu 2016 (3. painos, 1. painos Scriptum 2009, 77 s.

2 kommenttia:

  1. Jep, kummituskierrokset saisi rantautua tänne. Muistankohan kuitenkin ihan hiljattain lukeneeni että isoimmissa kaupungeissa kummituskävelyjä onkin. Siinähän on ajatusta kunnille/kaupungeille miten juhlia esim. Halloweenia.

    VastaaPoista