Kirjavuosi pakettiin!

Jo perinteeksi muodostuneet tilastot vuoden lukemisista ja top kymppi!

Luin yhteensä 69 kirjaa, mikä sattuu olemaan tarkalleen yhtä monta kuin viime vuonna. Niistä kolme oli sähköisiä, mutta äänikirjainnostus on ollut vielä viime vuottakin pahemmin hukassa, eikä sellaisia ole joukossa nyt yhtään. Luettuja sivuja kertyi 19442 (+ kymmenen kappaletta sivunumeroimattomia Sandman-albumeita), ja keskimäärin kirjoilla oli mittaa 330 sivua.

Naisten kirjoittamia kirjoja oli 26, miesten 38 ja molempien yhdessä 5. Pieni miesvoittoisuus tuntuu olevan lukemistolleni tyypillistä, tässä sitä vielä lisää se, että Neil Gaimanilta on mukana tusinan verran Sandman-sarjan osia.

Arvostelukappaleita mukana oli 5, kirjastosta lainattuja 8 ja oman hyllyn kirjoja 56. Ihan tässä loppuvuodesta oli pieni kirjastokausi, mutta pääosin onnistuin pysyttelemään omilla varastoilla. Kun ostelukin on ollut suuren osan vuotta aisoissa (aiheeseen päivitys ehkäpä huomenna), niin lukemista odottavien kirjojen määrä on tainnut jopa vähän vähentyä. :)

Kirjallisuudenlajeittain jakauma on tällainen:
Romaanit 40
Sarjakuvat 12
Novellikokoelmat 5
Tietokirjat 5
Runokokoelmat 2
Näytelmät 2
Asiaproosa 1
Valokuvakirjat 1
Lastenkirjat 1

Novellikokoelmiin on laskettu myös monenlaisia tekstejä sisältävä Granta 1, joka on lopuista tilastoista jätetty määrittelymahdottomuuksien vuoksi pois.

Kotimaisia teoksia luin 24, ulkomaisia 44. Ihan sopiva suhde mulle.

Suomenkielisiä alkuteoksia 21
Englanninkielisiä alkuteoksia 18
Käännöksiä näistä kielistä:
Englanti 18
Ruotsi 3
Ranska 3
Espanja 2
Viro 1
Saksa 1
Norja 1

Taitaapa ikävä kyllä tässäkin näkyä se, että englanti jyllää käännösmarkkinoilla. Pitäisi vaan ihan tietoisesti tarttua aktiivisemmin muunkinkielistä alkuperää oleviin kirjoihin.

Alkuteos julkaistu:
2010-luvulla 30
2000-l. 18
1990-l. 11
1980-l. 3
1970-l. 1
1960-l. 2
1950-l. 1
1940-l. 1
1600-l. 2

Täällä Pohjantähden alla -trilogia jaettu kolmeksi kirjaksi kahdelle eri vuosikymmenelle. 2010-lukuakin on näköjään kulunut riittävän monta vuotta että minäkin olen saanut sen suurimmaksi kategoriaksi tähän, vaikka olenkin hidas ja luen uutuudet joskus vuoden tai pari muiden perässä. :D Mukavasti on silti onneksi kertynyt noita vanhempiakin.

Uusia kirjailijatuttavuuksia kertyi vuoden mittaan 32, eli lähes joka toisen kirjan kohdalla.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

Sitten ne kymmenen parasta. Eipä ollut helppo valinta taaskaan, mutta tässä ne nyt ovat, ilman paremmuusjärjestystä:

 Jasper Fforde: The Eyre Affair

Erittäin herkullinen scifin, dekkarin, romantiikan, vaihtoehtohistorian ja kirjahulluuden seos!

 Katja Kaukonen: Odelma

Vaikken pitänytkään lopusta yhtä paljon kuin alusta, Kaukosen kieli on NIIN hienoa että pakko tämä on ottaa listalle.

 Neil Gaiman: The Sandman -sarja

Tämän sarjan tajuntaalaajentavasta hienoudesta en varmaankaan voi meuhkata tarpeekseni.

 Linn Ullmann: Aarteemme kallis

Upea tunnelma ja mestarillista ihmissuhteiden kuvausta!

 Annukka Salama: Harakanloukku

Ei täydellinen, mutta koukuttavuudessa ihan huippu.

 Jonna Ruuska: Kuovin huuto

Ihanan metsänraikkaita luontorunoja!

 Stephen King: Joutomaa

Kyllä Kingi osaa, matka kohti Mustaa tornia oli taas melkoisen nautinnollinen.

 Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Parkkisen teksti kulkee sillä tavalla tuttavallisen mukavasti, että sen vietäväksi on helppo heittäytyä.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Eipä ole klassikkoa turhaan kehuttu! Koskelan pirttiin palaan ajatuksissani vielä monesti.

Sami Lopakka: Marras

Monesta hyvästä osatekijästä muodostuu vakuuttava kokonaisuus!

Kiitos kaikille lukijoilleni seurasta kuluneena vuonna sekä hyvää uutta vuotta ja uusia kirjaelämyksia jokaiselle! :)

Sami Lopakka: Marras

Pohjoissuomalainen metallibändi on kiertämässä Eurooppaa. Keikat myyvät mutta muuten homma uhkaa hajota käsiin, kun kotiasiat huolettavat, juominen ei pysy aisoissa ja vanhat kaverit alkavat saada tietyistä asioista tarpeekseen.

Vuoden viimeinen kirja on monella tasolla kiinnostava ja onnistunut! Ensinnäkin asiaa tuntemattomalle ihan jo kiertue-elämän käytännön kuvauksena. Enpä ole ikinä tullut ajatelleeksi, missä keikkabussissa nukutaan. Kirjan rakenteestakin pidän, lukujen jaottelu ja nimeäminen kaupunkien mukaan on hyvä ratkaisu, ja ne kaupungit omine historioineen myös toimivat hienosti tarinan taustana. Lopakan musta huumorikin iskee ihan loistavasti! Murredialogi sujuu. Henkilöistä, varsinkin sivuhenkilöistä, löytyy suorastaan legendaarisen tuntuisia tyyppejä. Ja sitten on vielä se syvin ja vaikuttavin taso, jolla kitaristi Hautamaan itsetuhoisuus ja itsensä vihaaminen tasapainottelevat syntymässä olevan lapsen aiheuttaman toivon ja herkistymisen kanssa. Tunnen ihmisiä, jotka luultavasti samastuisivat häneen aika vahvasti, ja Lopakka tavoittaakin hahmossa jotain sellaista, mitä taitaa asua monenkin suomalaisen miehen ajatuksissa. Kun tähän päälle vielä lasketaan kirjan toimiminen kohtuullisen tehokkaana saarnaamattomana alkoholivalistuksena, niin paketti alkaa olla aika vakuuttava. Lainasin tämän kirjastosta mutta voi olla että pitää ostaa ihan itsellekin, uskon että tälle kiertueelle haluan palata vielä.

Ensimmäinen lause: -Vittu mää haluan kuolla.

Ulkoasu: Komea on! Tekijätiedoista ei havaintoa, kirjastolappujen alla kenties.

Kustantaja Like 2014, 346 s.

Suvi Ahola: Lukupiirien aika

Suvi Aholan väitöstutkimukseen perustuva Lukupiirien aika oli juuri sopivaa luettavaa Täällä Pohjantähden alla -trilogian jälkeiseen ajatusten tasailuun - asetelma kun olisi ollut jokseenkin epäreilu lähes mille tahansa fiktiiviselle tarinalle. Ahola käy läpi lukupiirien historian ja nykytilanteen Suomessa: keitä niihin osallistuu, mitä niissä luetaan ja miten luetusta keskustellaan. Esikuvina on monenlaisia kirjasosieteetteja ja kirjallisia salonkeja, ja hyvin menee nykyäänkin. Lukupiirit kiinnostavat ja tarjoavat monille mahdollisuuksia kirjallisuuskeskusteluihin (jotka usein rönsyävät käsittelemään monenlaista muutakin), yhteisöllisyyteen, mukavaan ajanviettoon ja ajatusten avartamiseen.

Itse en valitettavasti lukupiirin osanottajiin kuulu - blogeissa tietysti pääsen puhumaan kirjoista ja olen osallistunut kimppalukuihin ynnä muuhun mukavaan, mutta livelukupiirissä en ole ikinä käynyt. Ajatus sellaisesta on kyllä jo pitkään houkutellut, ja viime aikoina olenkin puolitosissani miettinyt, pitäisikö kokeilla löytää tältä suunnalta muita kiinnostuneita. (Siis ylistarolaiset ilmoittautukaa! ;)

Kirja sisältää monenlaista mielenkiintoista asiaa, josta kärkipäässä mielestäni on osuus, jossa Ahola kertoo käynneistään eri lukupiirien tapaamisissa keskustelua seuraamassa. Se varsinkin herättää toiveen siitä, että pääsisinpä itsekin tuonne sekaan!

Ulkoasu: Tieteelliseen tutkimukseen sopivan asiallinen muttei liian kuiva! :) Kansi: Jussi Jääskeläinen.

Kustantaja Avain/BTJ 2013, 209 s.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Aloitin tämän klassikkotrilogian lukemisen jo tammikuussa kimppaluvun yhteydessä, ja kirjoitinkin ensimmäisistä kirjan herättämistä ajatuksista niihin aikoihin. Sitten kuitenkin hyydyin välillä kakkososan politikointiin ja aloin kaivata pientä taukoa, joka lopulta venähti marraskuulle kestäväksi, ennen kuin tartuin kirjaan taas uudelleen. Hyvin siihen silti pääsi mukaan, vaikka olin lopettanut lukemisen vähän hölmöön paikkaankin, kesken luvun. Pentinkulman väen tarina alkoi vetää entistä paremmin mukanaan. Toisen osan päätteeksi pidin silti vielä kuukauden verran taukoa - kiinnostusta oli kyllä, mutta kansalaissota jälkiselvittelyineen oli sen verran raskas kokemus, että tuntui paremmalta päästää sekä Koskelat että itseni hetkeksi hengittämään rauhassa. Kun sitten aloitin viimeisen kolmanneksen, kuinka hyvältä, kotoisalta ja oikealta se tuntuikaan! Loppu menikin melkeinpä ahmimalla.

Täällä Pohjantähden alla voitti kirjabloggaajien viimevuotisen Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen, eikä tosiaankaan syyttä. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät lukijan mieleen asumaan. Luin viimeiset sivut pari päivää ennen joulua, puoliltaöin, yksin, muiden jo nukkuessa, ja jouduin valvomaan vielä pari tuntia jotain puuhastellen koska ei uni olisi tullut kuitenkaan. Ajatukset palailivat Koskelaan jatkuvasti - aina herätessäni myöhemmin yöllä vauvaa syöttämään ja ensimmäiseksi aamulla. On kirjoja, joiden päätteeksi täytyy vain olla rauhassa ja ajatella kaikkea sitä, mitä on henkilöiden kanssa kokenut ja kuinka kaikessa oikein lopulta kävikään. Senlaatuisen vaikuttavuuden suhteen omaan top kolmoseeni kuuluvat A Fine Balance, Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Kun kaikkien lukemieni kirjojen joukosta tuohon kolmikkoon kuuluu kaksi saman kirjailijan teosta, niin kyllä täytyy sanoa että on ollut pikkuisen keskivertoa kovempi jätkä kirjoittelemaan tämä Väinö Linna.

Linnan henkilöiden vaiheet herättävät Suomen historian käänteitä eloon tavalla, joka lisää huomattavasti nykylukijan ymmärrystä asioista. On sellaista, mistä voi olla ylpeä, ja sitten taas jotain ihan muuta. Henkilögalleria on rikas ja murteellinen dialogi luontevaa. Tästä kaikesta voisi varmaan kirjoittaa paljonkin, mutta taidan keskittyä suosiolla ajattelemaan sitä, miltä kirja tuntui. Pentinkulman kylän elämä sai taas yhden lukijan lumoihinsa, eikä varmasti viimeistä kertaa.

Ensimmäinen lause: Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi.

Ulkoasu: Tästä divarista ostamastani yhteisniteestä on kansipaperit kateissa mutta komeahan tämä on näinkin, kuvitettukin suomalaisten taiteilijoiden tunnelmaan sopivilla maalauksilla.

Kustantaja Suuri Suomalainen Kirjakerho 1996 (1. kerran ilm. 1959-1962, WSOY), 1150 s.

Terry Pratchett: Velhous verissä

Näkymättömän yliopiston velhot valmistautuvat juhlimaan uutta Arkkikansleria kun paikalle ilmestyy pikkupoika, joka sattuneesta syystä on erittäin voimakas velho, ja aikeissa ottaa Kiekkomaailman valtaansa. Se tietää taas maailmanpelastushommia Rincewindille, joka ei asiasta erityisemmin ilahdu. Hänen seuraansa päätyvät Cohen Barbaarin tytär Conania, joka on vahvasti isäänsä tullut, sekä itseoppinut (aiheeseen on tarjolla opaskirja), ihan vastikään barbaarisankariksi ryhtynyt Nijel, jolla saattaa vielä olla hieman treenaamisen varaa.

Kiekkomaailma-kirjat ovat niitä joista ei aina niin meinaa uutta sanottavaa löytyä, mutta kyllähän tämä taas viihdytti ja naurattikin. Pidin varsinkin Conaniasta, jossa yhdistyvät kliseinen, uhkea ylivoimainen sankaritar ja pratchettmaiseen huumoriin sopivat ominaisuudet. Kuolemakin ilmaantuu paikalle muutaman kerran, mikä tässä yhteydessä on aina piristävä juttu. :)

Ensimmäinen lause: Olipa kerran mies, jolla oli kahdeksan poikaa.

Englanninkielinen alkuteos: Sourcery (1988)

Ulkoasu: Enpä nyt tätäkään kantta miksikään silmäniloksi sanoisi, mutta sopiihan se sisällön henkeen. :)

Suomentanut Mika Kivimäki

Kustantaja Karisto 2002, 308 s.

Saara Henriksson & Aino-Maija Leinonen: Leppoisa opas huusholliin

Minähän olen sitä mieltä, että ihmisellä on huomattavan paljon parempaakin tekemistä kuin siivoaminen, enkä ole turhan tarkka huushollin järjestyksestä. Voin istua sohvalla lukemassa erittäin hyvillä mielin vaikka käden ulottuvilla olisi epämääräinen roinakasa. Sänky pedataan silloin kun joku tulee käymään (lähisukulaisia ei tosin lasketa, ja päiväpeiton ottaminen esiin vaatii jo pienimuotoiset juhlat) ja jostakin lamppuun ilmaantuneesta hämähäkinseitistä saatan hyvinkin olla tietoinen parisen kuukautta ennen kuin viimein saan aikaiseksi sen huiskaista pois.

Ei meillä missään moskassa eletä ja enimmäkseen paikat näyttävät ihan kelvollisilta, mutta kyllähän sitä kaikenlaista sotkua kerääntyy kun antaa rauhassa kerääntyä. Pyykinpesusta tykkään, se tulee kyllä hoidettua, tiskikoneen täyttö ja tyhjäyskin tapahtuvat sujuvasti (ei puhuta siitä entisestä tiskikoneettomasta elämästä), ja mies hoitaa imurointia ja lattianpesua ahkerammin kuin mielestäni olisi tarpeenkaan (kerta viikossa on tuntunut liioittelulta sen jälkeen kun koira ja kissa menivät molemmat kuolemaan eivätkä kaikki paikat ole enää vähintään puolillaan karvaa). Mutta muut hommat - tiettyihin paikkoihin kasaantuvien tavaraläjien perkaaminen, pölyjen ynnä muiden sotkujen pyyhkiminen ja sen sellainen - tuppaavat jäädä odottamaan joko a) sitä, että jokin sotkupaikka alkaa häiritä silmää niin pahasti että toimintakynnys ylittyy tai b) suurempaa siivousinspiraatiota, jonka tapaan saada noin kerran kahdessa vuodessa ja jonka aikana homma on mielestäni oikeasti mukavaa.

Kyseinen inspiraatio iski taas hiljattain ja tulin siinä samalla tehneeksi puolivahingossa joulusiivot jo toisen kerran elämässäni, edellisestä inspiksestä kun oli aika tarkalleen kaksi vuotta. :D Kun siinä jälkeenpäin sitten ajattelin että niin, kyllähän se ihan mukavaa on kun on siistiä, ja saiskohan tätä oikeasti jotenkin pidettyä yllä, satuin sopivasti saamaan vinkin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen kirjasta Leppoisa opas huusholliin. Kannessa lupaillaan melko suuria: "Ryhdy siivouskapinaan! Unohda viikkosiivous ja solahda arjen virtaan, jossa paikat pysyvät kunnossa siinä sivussa."

Ihan en tuon lupauksen täyttymistä allekirjoita, ja monista kirjan tarjoamista jynssäysvinkeistä on leppoisuuskin aika kaukana, mutta kyllä tämä jollakin yleisellä otteellaan onnistui innostamaan siisteyden ylläpitoon. Isohko osuus siinä varmasti oli sopivan vastaanottavaisella mielentilallanikin - normaalisti tosin en varmaan olisi siivousoppaaseen tarttunutkaan. :D Kirjan jäljiltä päähän jäi sellainen ajatus, että en oikeasti taitaisi tarvita montakaan päivittäistä lisäminuuttia kotitöihin pitääkseni talon täysin itseäni tyydyttävällä siisteystasolla. Tulin myös katselleeksi uusin silmin joidenkin tavaroiden vuosien mittaan kaavoihinsa kangistuneita säilytyspaikkoja joissa oli hieman järkeistämisen varaa.

Tavarasta puheen ollen, sen vähentämisestä puhutaan kirjassa aika paljon. Siinä olenkin sitten kunnostautunut jo useamman vuoden ajan, ja voin kyllä suositella! Kummasti se vaan keventää oloa. Meillä on kaapeissa jopa ihan tyhjiäkin hyllyjä (no, on kyllä aika paljon kaappejakin...). Käyn paikat läpi aina silloin tällöin ja vaikka olen tehnyt sen jo moneen kertaan, yhä vain löytyy tavaroita joiden kohdalla hoksaa viimein ajatella, että mitähän varten mä tätäkin oikein säilytän. Tavaran karsimistakin kirja innosti tekemään vielä entistä radikaalimmin.

Turhan roinan vähentämiseen tietysti liittyy myös uusien hankintojen välttäminen, tai vähintäänkin tarkka harkinta. Vaikka siihen pyrinkin, niin tunnistan kyllä ajatuksissani pari ongelmaa jotka kirjassa mainitaan. Ansa numero yksi: Uusi on kivaa, vanha tylsää. Täytyy myöntää, että tähän saatan joskus sortua. Mutta voisiko siihen vanhaan nyt kumminkin tyytyä, jos se on vielä ihan käyttökelpoinen, vaikkei olisikaan niin mieleinen? Ja ansa numero kaksi: Uudenlaisten vaatteiden houkutus. Miten ne ajatukset toisinaan kulkevatkaan sovituskopissa siihen suuntaan, että "onpas kivan näköinen tämä vaate, ihan kyllä eri tyylinen kuin mitä mä yleensä tapaan käyttää, mutta kyllä tämä on niin kiva että varmasti tulee pidettyä". Note to self: EI TULE. Kuljen edelleen niissä tutun tyylisissä vaatteissa joihin olen tottunut ja jotka olen omaan käyttööni hyväksi havainnut, ja se "tosi kiva" lojuu kaapissa siihen asti että jonkin tulevan puhdistuksen yhteydessä viimein myönnän virheeni ja kuskaan sen kirpparille.

Aivan tuosta vaan näppärästi siistinä pysyvää kotia en siis lupaa kirjan lukemisen lopputulokseksi, mutta kyllä se silti kannattaa lukea! Uskoisin useimpien löytävän joitakin omalla kohdalla maaliin osuvia vinkkejä tai ajatusten herättelyjä.

PS. Pakko ottaa vielä eräs asia esille, kun kerrankin pääsen pätemään! :P Kirjassa mainitaan pariinkin kertaan, että hyvä säilytyspaikka parittomille sukille on pussi, joka ripustetaan naulaan vaatekaapin oven sisäpuolelle. Mutta eikö olisi hyödyllisempää neuvoa, miten niiltä parittomilta sukilta vältytään? Vaikka enimmäkseen olenkin aika huithapeli kodinhoitaja, on joitakin asioita joissa jokin piilevä järjestelmällisyys nousee esiin. Parittomat sukat rassaavat jostakin syystä suuresti mielenrauhaani, joten olen tarkoin välttänyt saamasta sellaisia aikaan. Niinpä olenkin ollut viimeiset viitisentoista vuotta kulloisenkin talouteni päävastuullinen pyykinpesijä kadottamatta ainuttakaan sukkaa. Hah! Se tapahtuu niin, että sukat laitetaan pyykkikoriin AINA niputettuina. Silloin ne päätyvät koneeseenkin samaan aikaan. Kuivumaan ripustettaessa parit etsitään ja laitetaan vierekkäin/samaan nipsuun, ja niputetaan taas ennen kaappiin laittamista. Jos parittomuutta havaitaan ripustusvaiheessa, ei levätä ennen kuin karkulainen on löytynyt! Näin on käynyt kolmesti: kerran sukka oli pudonnut pesukoneen viereen, kahdesti se oli piiloutunut toisen pyykissä olleen vaatekappaleen sisään. Kuivausrummun käytöstä itselläni ei ole kokemusta, se vaatinee hieman ohjeistuksen soveltamista. :)

Ulkoasu: Kirja on mukavan pieni, kansi pirteä, taitostakin tykkään, samoin kuin sisäsivujen punaisista väriläiskistä. Layout: Elina Salonen.

Kustantaja Into 2014, 190 s.

Laurent Gaudé: Hurrikaani

Hirmumyrsky lähestyy New Orleansia. Useimmat pakenevat, mutta kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta ja jotkut eivät edes halua. Vankilan asukit jäävät oman onnensa nojaan, pastori jää auttamaan muita ja tuntee itsensä tarpeellisemmaksi kuin koskaan, vanha nainen aikoo kuolla juuri siellä missä itse haluaa, toinen, nuorempi tuskin tietäisi mihin poikansa kanssa menisi vaikka pystyisikin lähtemään. Ja eräs mies ajaa toiseen suuntaan kuin kaikki muut, kohti kaupunkia, muistettuaan ihmisen jonka näkeminen ehkä saattaisi pyyhkiä pois viime vuosien tyhjyyden.

Gaudé siirtelee näkökulmaa usean kertojan välillä ja laittaa henkilöidensä tiet risteämään odottamattomillakin tavoilla. Hurrikaani raivoaa jättäen jälkeensä valtavaa tuhoa ja alligaattorit valtaavat tulvivan kaupungin katuja, mutta silti tämä kirja kertoo ennen kaikkea ihmisistä. Siitä miksi kukin henkilöistä on sellainen kuin on myrskyn saapuessa, mitä he elämältään toivovat ja millä mielellä he jäävät sitä jatkamaan. Teksti on vahvaa ja kaunistakin. Henkilöistä ihastuin tapani mukaan eniten itsepäiseen vanhukseen. Josephine Linc. Steelsonia voisi kyllä varmaan moittia vähän stereotyyppiseksikin kyseisen ryhmän edustajaksi, mutta ei haittaa!

Kovin pitkäksi aikaa tämä ei taida jäädä mieleen, mutta nautin kyllä lukiessani, kirjan houkuttaessa jatkuvasti etenemään vielä seuraavan ja seuraavan, usein lyhyehkön tekstinpätkän verran.

Ensimmäinen lause: Minä, Josephine Linc. Steelson, lähes satavuotias neekerinainen, avasin ikkunan sinä aamuna muiden vielä nukkuessa, vedin ilmaa sisääni ja sanoin: "Täällä haisee narttukoiralle."

Ranskankielinen alkuteos: Ouragan (2010)

Ulkoasu: Kauniin värinen kansi! Kirjastossa on kirjaa päällystettäessä napsaistu pois osa tekijätiedoista, mutta ilmeisesti ainakin suomenkielinen kansi on Satu Kontisen käsialaa.

Suomentanut Maija Paavilainen

Kustantaja Bazar 2012, 219 s.