Paula Hawkins: Nainen junassa (äänikirja)

Rachelilla ei mene kovin hyvin. Hän ei ole päässyt yli muutaman vuoden takaisesta katkerasta avioerostaan ja alkoholi vie. Yksi lohduke löytyy päivittäisen junamatkan varrelta: radan vieressä asuva pariskunta joka näyttää niin ihanan onnelliselta. Rachel on mielessään nimennyt heidät ja kehitellyt heille tarinan - joka romahtaa sillä hetkellä kun hän eräänä päivänä näkee talon takapihalla jotain odottamatonta. Pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa, eikä Rachel voi pysyä tapahtumien ulkopuolella.

Ei nyt mitään mullistavan mahtavaa, mutta kyllähän tämä viihdytti! Paperisessa versiossa ilmeisesti lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden, mutta koska kuuntelin tätä äänikirjana automatkoilla, en varsinaisesti päässyt sellaisesta koukuttavuudesta osalliseksi: kuuntelu loppui kun olin perillä. Lukijana on jo useampaan kertaan kehumani Leena Pöysti. Muuten tämä toimi oikein hyvin äänikirjana, mutta päivämäärillä nimetyt luvut aiheuttivat välillä pientä sekavuutta jos ei tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, mitäs aikaa tässä nyt eletäänkään.

Syyllisestä alettiin vihjailla jo varsin aikaisessa vaiheessa. Mietin että eikös tässä pitänyt olla lopussa joku megatwisti joten ratkaisu tuskin on noin ilmeinen - mutta oli se. Eikä haitannut yhtään, sillä asetelmassa oli paljon muuta kiinnostavaa seurattavaa, kun henkilöiden silmät hiljalleen avautuivat. Nainen junassa ei ole varsinaisesti dekkari, ei ehkä oikein trillerikään. Lähinnä romaani jossa ratkotaan rikosta sekä siinä samalla suhteita ihmisiin ja omaan menneisyyteen. Aika monisyisen sopan Paula Hawkins niistä suhteista keittääkin.

Moni on sanonut ettei oikein kenestäkään kirjan henkilöstä ole mahdollista pitää, mutta kyllä minä tulin hyvin toimeen niin Rachelin kuin kadonneen Meganinkin kanssa. Rachel antoi ymmärtää ettei aina ole ollut sellainen kuin kirjan alussa, ja tsemppasin kyllä häntä pikku askeleissa takaisin entiselleen. Ja Megan taas - no, se mitä tapahtui silloin vuosia sitten oli hirvittävä vahinko, joka on vaikuttanut kaikkeen sen jälkeen. Heidän lisäkseen kirjan kolmantena kertojana toimii Rachelin ex-miehen Tomin nykyinen vaimo Anna. Hänestä pitäminen oli vaikeinta, mutta pääsimme sentään lopulta jonkinlaiseen sopuun. Mutta taitaisi kyllä jäädä se Bechdelin testi tältäkin läpäisemättä, niin vahvasti taas miesten ympärillä pyöritään. (No Rachel kyllä puhuu kämppiksensä Cathyn kanssa mm. juomisestaan, ehkä sillä mennään rimaa hipoen yli!)

Englanninkielinen alkuteos: The Girl on the Train (2015)

Suomentanut Oona Timonen

Kustantaja Otava 2016, 11 h 36 min

Mia Vänskä: Musta kuu & Valkoinen aura

Tulinpa puolivahingossa lukeneeksi putkeen nämä molemmat lukulaitteellani odottaneet Mia Vänskän kauhuromaanit. Esikoisteos Saattajan olen kuunnellut aiemmin äänikirjana.

Musta kuu vie mökkeilemään järven rannalle, lomakylään johon kerääntyy joukko ihmisiä viettämään kauniita kesäpäiviä. Mutta lähistöllä on joskus tapahtunut jotain pahaa, jonka kaiut nousevat taas kerran esiin.

Valkoisessa aurassa taas ollaan kaupungissa aloittelemassa opiskeluja. Miksi Iina ei saa ajatuksistaan opiskelija-asuntolan ylimmän kerroksen remontissa olevaa huoneistoa? Kävikö hän tosiaan siellä yöllä vai oliko se vain unta? Jotenkin kaikki liittyy opiskelijatyttöön, joka muutama vuosi sitten löytyi tapettuna koulun läheltä.

Vänskän tuotanto on kyllä ilahduttavan kauhistuttava tuulahdus kotimaisessa kirjallisuudessa. Saattajassa pelottavuus loppui melko aikaisessa vaiheessa kun selvisi mistä on kyse (loppuosa oli toki muuten kiinnostava), mutta näissä kummassakin jännitys säilyi viimeisille sivuille asti. Valkoisessa aurassa sitä oli ehkä vähän enemmän, mutta vaikka molemmista pidinkin, Musta kuu osui muuten makuuni pikkuisen paremmin. Sen tarina nojaa suomalaiseen kansanperinteeseen ja metsäiseen tunnelmaan, Valkoisessa aurassa syy tapahtumien taustalla on "hörhömpi". Mustassa kuussa myös henkilöt ja heidän keskinäiset suhteensa kiinnostivat enemmän.

Mutta hyviä ovat siis molemmat! Kummankin loppuakin kehun, mutta näin peräkkäin lukiessa kiinnitin huomiota niiden samanhenkisyyteen. Saattajan loppua en muista, mutta nyt kiinnostaa kyllä vilkaista sitä kirjastossa ja katsoa oliko siinäkin vastaavaa vihjailua tapahtumien jatkosta. Mutta oli tai ei, niin enpä olisi varmasti tullut ajatelleeksi asiaa ilman putkeen lukemista enkä siis pidä samankaltaisuutta kummoisenakaan ongelmana.

Ensimmäiset lauseet: Komisario Jämsen tuli nelosmökin suunnasta kädessään jokin muistivihkon näköinen. (MK) / Jokin sai Iinan pysähtymään hissin ovenrakoon. (VA)

Kustantaja Atena 2012/2014 , 216/209 s.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timosen esikoisromaanissakin esiintynyt Klarissa on vetäytynyt kesäksi saareen kirjoittamaan sekä miettimään katkolla olevaa avioliittoaan. Seesteiset kesäpäivät saavat kuitenkin uuden käänteen kun Klarissa tutustuu naapurisaaren kesäasukkaaseen, charmikkaaseen Olaviin, ja myöhemmin tämän poikaan Cedriciin. Mutta lomaromanssikaan ei ole koko totuus romaanista (vaikka kansi vähän harhaanjohtavasti siihen suuntaan viittaakin) vaan mukaan tulee psykologisen trillerin uhkaavaa tunnelmaa, omituista peliä ja maagista realismiakin.

Onpas rikasta ja eläväistä kieltä, oli ensimmäinen ajatukseni lukemaan ryhdyttyäni. Ja se kesä, se huokui tekstistä voimalla lämmittämään sitä huhtikuun lopulla yhä korkeiden lumikinosten ympäröimää mökkiä Lapissa, jossa tätä luin. Aloin haaveilla itsekin kesästä saaressa, mieluummin vain ilman niitä häslinkejä joihin Klarissa päätyy! Hän onnistuu saamaan itsensä melkoiseen suhdesotkuun. Joissakin arvioissa hänen tekemisiään paheksuttiin tai kummasteltiinkin, mutta minä olen ilmeisesti moraaliton koska seurasin vain mielenkiinnolla. ;) (Taikan maininta siitä ettei teos läpäisisi Bechdelin testiä on kyllä aiheellinen - Klarissan mielessä kun ei tunnu pyörivän juuri muuta kuin mies toisensa perään.)

Mutta entäs se loppu sitten? Siihen olisin kaivannut vähän suurempaa selkeyttä, nyt jäi lähinnä "häh, mitä oikein tapahtui" -fiilis. Ja tuntuu tässä napakan lyhyessä romaanissa olevan muutenkin vielä tasoja jotka jäivät tavoittamatta. Ilmeisesti ainakin Juhani Ahon tuotannon tunteminen voisi avata jotain paremmin. Kirjallisuusviitteitä Timonen ripottelee teksteihinsä kyllä muutenkin, mikä tietysti aina ilahduttaa kunhan sellaisen vain huomaa. :)

Yhteenvetona: taitavan kirjoittajan tiivistunnelmainen romaani, jonka loppunäytöksen epäselvyys jäi pikkuisen harmittamaan.

Ensimmäinen lause: Viime yönä menin jälleen Piiliniemeen.

Kustantaja WSOY 2015, 132 s.

Dolores Redondo: Näkymätön vartija

Baskimaan murhat -dekkaritrilogian avausosassa Baztanin laaksoa piinaa sarjamurhaaja joka valitsee uhreikseen teinityttöjä ja jättää heidät metsään rituaalinomaisesti aseteltuina. Jotkut puhuvat sen olevan peräti itse basajaun, metsän myyttinen vartija. Tapauksen tutkinnan saa johdettavakseen konstaapeli Amaia Salazar, ja se taas ei miellytä kaikkia hänen miespuolisia kollegojaan.

Amaia joutuu vastentahtoisesti palaamaan tutkinnan vuoksi kotikyläänsä, käymään taas läpi samoja vanhoja erimielisyyksiä sisartensa kanssa ja kohtaamaan myös viimein tapahtuman jonka hän on lapsena työntänyt pois muististaan. Murhajuoneen sekoittuukin paljon Amaian perheasioiden selvittelyä. Vai liittyvätkö asiat jopa toisiinsa?

Redondo heittää sekaan myös mytologiaa, joka onkin varsin mukava mauste. Näkymätön vartija on kyllä melko vakuuttava paketti jossa yhdistyvät erilaiset teemat, ja juoni vie sopivan reippaasti eteenpäin, mutta niin ihastunut en ole että tuntisin erityistä tarvetta lukea sarjan muita osia. Lievä nihkeys taitaa mennä aika suurelta osin sen piikkiin että lukiessani ajattelin etten nyt vaan oikein jaksaisi näitä ihmisiä. Kenenkään muun kuin Amaian tekemiset eivät ihan hirvittävästi kiinnostaneet, eivätkä hänenkään niin paljoa että sillä olisi kuitattu kaikki ne muut. Mutta haa, arvasinpas murhaajan. :)

Ensimmäinen lause: Ainhoa Elizasu oli basajaunin toinen uhri, vaikka tytön kuolinhetkellä lehdistö ei vielä tappajaa tällä nimellä kutsunutkaan.

Espanjankielinen alkuteos: El guardián invisible (2013)

Suomentanut Sari Selander

Kustantaja Gummerus 2015, 397 s.

3x Osuuskummaa: Pimeää pimeämpi, Hirviöasiakaspalvelu & Joen jumala

Kaksi ensimmäistä olen saanut kustantajalta sähköisinä arvostelukappaleina. Kiitos!

Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2

Ilokseni pääsin taas nautiskelemaan raapaleista eli sadan sanan mittaisista mininovelleista, kun osuuskummalaiset julkaisivat toisen Kummalinnun munia -antologiansa. Ja kyllä onkin taas kaikkea keksitty lukijan viihdykkeeksi, järkytykseksi ja ties miksi muuksi. Jälleen täytyy hämmästellä sitä, mitä kaikkea niihin sataan sanaan voi saada sovitettua.

Säväyttäneissä teksteissä on sen verran ylitarjontaa että kaikkia en tässä ryhdy luettelemaan, mutta otetaan joitakin esiin: Eniten muistiinmerkintöjä kerääntyi J. S. Meresmaan tarinoista, joista jäivät mieleen mm. puistattava Vihaaja, erästä sanontaa hauskasti taustoittava Päätös ja jotenkin suloinen Lisääntymisoppia, jossa utelias lapsi löytää kiihdyttävän kirjan. Maria Carolen Lahja-tarinan kaupassa kävisin heti ostoksilla jos se vain olisi olemassa, Magdalena Hain Viimeinen pala helvettiin taas herätti palapeli-intoilijan mielikuvituksen hyrräämään. Janos Honkonen onnistuu hyytävän kauhun luomisessa tarinallaan Veli veli veli veikkonen, ja Maija Haavisto saa Luonnon mullistuksessa aikaan pahaenteisen tunnelman hyvin yksinkertaisella entä jos -ajatuksella.

Mutta eivätpä nuo tosiaan tuohon jää, vaan monta monta muutakin kiinnostavaa, hätkäyttävää, hymyilyttävää tekstiä ovat saaneet aikaan sekä jo mainitut että antologian muut kirjoittajat Jussi Katajala, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Erkka Leppänen, Olli Lönnberg, Hanna Morre, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel ja Kari Välimäki. Ilmestyyhän seuraavakin osa joskus?

Kustantaja Osuuskumma 2015, 123 s.

Anni Nupponen: Hirviöasiakaspalvelu

Lisää raapaleita! Muutama Hirviöasiakaspalvelu-tarina esiintyikin jo ylläolevassa antologiassa, mutta tässä mainiossa pikku kirjasessa niitä on enemmän. Hirviöasiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä esimerkiksi siinä tapauksessa, että naapurin kerberoksenpennun räkötys käy hermoille tai kauhukutsujen vetonaulaksi tilatulla päättömällä ratsumiehellä onkin pää tallella. Anni Nupponen on kasannut asiakaspalvelutilanteista hauskan ja oivaltavan kokoelman, jonka lukaisemisesta jää hymy huulille.

Kustantaja Osuuskumma 2016, 29 s.



Anni Nupponen: Joen jumala

Lisää Anni Nupposen tuotantoa, tällä kertaa ihan norminovellimitassa. Ensin, ryhtyessäni kirjoittamaan tätä ajattelin ettei kokoelmasta oikein löytynyt yhtään sellaista tajunnanräjäyttäjätarinaa joka saisi ihan tosissaan haltioitumaan kirjoittajan mielikuvituksen rikkaudesta. Sitten katselin sisällysluetteloa ja muistin että niin olihan mukana tosiaan tuo ja tuo ja tuo, ja oikeastaan novellit olivat lähes järjestään tosi hyviä. Eivät niinkään mitään spefin huikeimpien visioiden tykitystä, vaan hitaammin lämmittäviä, tunnelmaltaan yleensä hieman haikeita tai surumielisiä kertomuksia joissa käsitellään monenlaisia, suuriakin kysymyksiä. Taidolla rakennettuja tekstejä joita näköjään piti vähän haudutella mielessä. Nyt sitten tekisikin mieli nostaa erikseen esiin melkein kaikki.

Jos nyt vähän kuitenkin vielä valikoidaan niin mainitaanpa galaktisilla mittakaavoilla leikittelevä Maailman pienin, pariskunnan elämää yksinäisellä planeetalla tutkaileva Kirjaimet lumessa, ruumiinpesijän matkassa kulkeva Marha sekä niminovelli Joen jumala, jossa tyttö pyrkii kaikin keinoin yhteyteen nuorena kohtaamansa olennon kanssa. Taidanpa palata muutamiin vielä uudestaankin.

Kustantaja Osuuskumma 2014, 133 s.

Alkuvuoden kirjaostoksia

Tämän vuoden puolella tehdyt kirjahankinnat näytillä! Hullujen hamstrausaikojen jälkeen harkitsevampi kirjojen ostaminen tuntuu onneksi onnistuvan - ainakin toistaiseksi, mistäs sitä tietää mitä alevilliintymisiä odottaa nurkan takana. ;) Pyrin nyt kuitenkin keskittymään jo hyllyssä olevien lukemiseen. Mutta ne ostokset, tässähän ne ovat:

Helen Macdonaldin H niin kuin haukka herätti kiinnostuksen jo aiemmin jossain englanninkielisillä sivustoilla, ja kun käännös ilmestyi niin totesin että nyt se on saatava. Hieman samanhenkinen muistelma-tietokirja-yhdistelmä on Bea Uusman Naparetki, jonka olemassaolon olin jotenkin onnistunut ohittamaan siihen saakka kun se voitti viimeisimmässä Blogistania-äänestyksessä Tieto-kategorian. Sittenpä se nousikin onneksi rytinällä tietoisuuteeni. Antti Tuurin Talvisodan kuuntelin hiljattain äänikirjana. Päätin haluavani sen omaan hyllyyn käden ulottuville, ja kuinka ollakaan, pian se tulikin löytöhyllyssä vastaan. Jo kustantajan katalogissa silmään pistänyt Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista on ollut yksi kevään Tapauksista blogeissa, ja houkutteli ihan ostoksille asti. Venla Hiidensalon Karhunpesä taas on kiinnostanut jo pidempään, ja pääsi mukaan löydyttyään samasta paikasta kuin Talvisotakin.

Merenkulkija, Harmaata valoa & Velho

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Merenkulkija

Superlaadukkaan Puiden tarinoita -satusarjan kolmas itsenäinen osa sijoittuu meren rannan kylään, autiomaan laidalle. Kylän päällikön kahdesta pojasta vanhempi käy joka päivä katselemassa kaipaavasti merelle jonka tahtoisi kiihkeästi ylittää. Hänellä vain ei ole puuta josta veistää laiva. Sisämaan kaupungin kauppiaalla on tarjolla ratkaisu ongelmaan, mutta voiko häneen luottaa?

Merenkulkija jatkaa samalla viisaan ja surumielisen tarinan, upean näyttävien kuvitusten ja yksityiskohtia myöten toteutetun tyylin tiellä jonka kaksi ensimmäistä osaa viitoittivat. Sivumääräänsä suurempi kertomus tarjoaa rauhoittumisen hetken ja sopii monenikäisille.

Kustantaja lähetti arvostelukappaleen. Kiitos!

Kustantaja Books North 2015, 38 s.

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Neuvostoliiton salainen poliisi vie liettualaisen Linan äiteineen ja pikkuveljineen, laittaa junaan ja lähettää kohti Siperiaa. Isä on jo otettu kiinni ja matkalla...jonnekin. Matkasta tulee pitkä, raskas ja epäinhimillinen, ja sen aikana tulee vastaan kamalia kohtaloita, nälkää, kurjuutta ja ihmisen tahdon murtamista. Toivo ei silti katoa, vaan aina löytyy rohkeutta sekä niitä jotka haluavat auttaa ja pitää kiinni arvokkuudestaan, ja joskus harmaan sävyjen seassa näkyy auringon pilkahdus.

Läpi vankeutensa Lina piirtää kokemaansa ja näkemäänsä salaa talteen. Joskus nuo kuvat vielä kertoisivat tarinan, joka ei saa päästä unohtumaan. Tarpeeseen ne tulevatkin, sillä kuten Ruta Sepetys jälkisanoissaan kertoo, eloonjääneiden palatessa kotimaahansa vuosien jälkeen heidät uhkailtiin hiljaisiksi. Pitkäksi aikaa kaikki painui virallisesti unohduksiin, vaikka Stalinin aikana arvioidaan kuolleen yli kaksikymmentämiljoonaa ihmistä.

Lukemisesta on aikaa puolisentoista kuukautta ja selkeimmät muistikuvat ovat ehtineet hämärtyä, mutta kyllä tämä oli sekä vaikuttava että koukuttava. Harmaata valoa on niitä kirjoja, jotka nostavat esiin taas yhden osan ihmiskunnan historian häpeällisempää puolta, mutta kuitenkin tyyliltään helppolukuinen. Kansi on kaunis!

Ensimmäinen lause: He veivät minut yöpaidassani.

Englanninkielinen alkuteos: Between Shades of Gray (2011)

Suomentanut Maria Lyytinen

Kustantaja WSOY 2011, 346 s.

Stephen King: Velho

Musta torni -sarjan neljännestä osasta suurin osa käytetään siihen, kun Roland kertoo seuralaisilleen tarinan siitä nuoruutensa kokemuksesta, joka teki hänestä miehen joka ei koskaan sen jälkeen ole nukkunut hyvin. Melkoinen tarina se onkin! Lukija pääsee viimein tapaamaan Rolandin ystävät Alainin ja Cuthbertin, sekä tietysti tämän rakastetun Susan Delgadon. Sarja tuntuu kokonaisuutena jäsentyvän jämäkämmäksi, kun nuo aiemmin vähän epämääräisesti mielessä haahuilleet nimet löytävät paikkansa.

Rakkaus, rohkeus, nuoruus, ystävyys, juonittelu, noita ja muut pahikset, hevoset ja maaginen lasipallo yhdistyvät kertomukseksi jonka loppua odottaa malttamattomana mutta tiedon tulevasta kuristaessa kurkkua. Onnellinen se loppu nimittäin ei voi olla, se on selvää jo tiedossa olevien Rolandin myöhempien vaiheiden perusteella. Imeydyin tarinaan kiinni niin täydellisesti, että tämä nousi suosikkiosakseni sarjasta tähän mennessä. Huikeaa!

Ensimmäinen lause: -KYSYKÄÄ MINULTA ARVOITUS, Blaine pyysi.

Englanninkielinen alkuteos: Wizard and Glass (1997)

Suomentanut Kari Salminen

Kustantaja Tammi 2013 (1. kerran suomeksi julk. Book Studio 1998), 886 s.