Ulla-Lena Lundberg: Jää

"Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä." (s. 7)

Sotien jälkeen syrjäinen ulkosaariston seurakunta saa uuden papin. Luodot ovat niin kaukana etteivät ne yleensä mahdu edes karttoihin eikä sinne ole vakituiseksi kirkkoherraksi kukaan hakenut miesmuistiin, mutta kun Petter Kummel toimeliaan vaimonsa Monan ja vuoden ikäisen Sanna-tyttären kanssa rantautuu kirkkosaareen, hän tuntee tulleensa oikeaan paikkaan.


Luotolaiset ihastuvat sympaattiseen pappiinsa (joka laulaakin paljon paremmin kuin edeltäjänsä, ja sitä täällä arvostetaan, joten mitä siitä vaikka saarnat toisinaan roikkuvatkin niin ohuen punaisen langan varassa että on kiinnostavaa seurata miten hän selviytyy loppuun asti), ja Petter ihastuu hymyilevään seurakuntaansa (vaikka oppiikin pinnanalaiset jännitteet - itäluotolainen ei erityisen innokkaasti ryntäisi kiskomaan hukkuvaa länsiluotolaista avannosta).


Vaikka syrjässä ollaankin, täällä on asiat hyvin. Luotojen luonnosta saa nauttia lukiessakin. Talvella jää moninkertaistaa pitäjän pinta-alan ja avaa potkukelkkareitit naapurisaariin, keväällä ollaan hetki ihan eristyksissä ennen kuin jäät yhtäkkiä lähtevät hillittömällä rytinällä. Elämäniloisen nuoren papin luontevasti kuvattu usko lämmittää ateistiakin.


Jos Petter Kummel perheineen vain saisi asuttaa Luotojen pappilaa kaukaiseen eläkeikään asti, se olisi niin oikein kuin voi olla, mutta elämällä on omat mutkansa eivätkä ne aina ole reiluja.

Ei mennyt Finlandia-palkinto hukkaan kun se tälle myönnettiin. Vaikka alussa ihastuinkin siihen kuinka kerronta pulppuaa Monan touhutessa, lopulta Jää vie mukanaan erityisesti hiljaisella voimallaan. Jos on tuntikausia kirjan sulkemisen jälkeen edelleen syvällä sen maailmassa ja ajattelee että miksi sen elämän nyt niin piti mennä, niin onhan se selkeä huipputeoksen merkki. Tunnekuohu ei ainakaan vähentynyt siitä, kun luin tämän haastattelun ja mietin kuinka paljon kirjassa onkaan Ulla-Lena Lundbergin oman lapsuudenperheen todellista historiaa. Todella hieno kirja.

Ensimmäinen lause: Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä.

Ruotsinkielinen alkuteos: Is (2012)

Suomentanut Leena Vallisaari

Kustantaja Teos & Schildts & Söderströms 2012, 366 s. 

William Ritter: Jackaby

Abigail Rookin karkumatka opiskelemasta seikkailemaan ei mennyt alkujaan aivan putkeen, ja hän päätyy puolivahingossa Amerikkaan matkaavaan laivaan. Parempi sekin kuin kotiin meneminen. New Fiddlehamiin saavuttuaan hän törmää pian erikoiseen hahmoon. Herra R. F. Jackaby, selittämättömien tapausten tutkija, osaa hetkisen neiti Rookia tarkasteltuaan kertoa mistä tämä on tullut. Sehän on ilmiselvää koska esimerkiksi hänen hattunsa poimuihin on piiloutunut domovyk, pieni ukrainalainen kodinhenki.

Sattuma yhdistää heidät pian uudelleen sillä Abigail on työpaikkaa ja Jackaby apulaista vailla. Ja tutkittavaa riittää kun kaupungissa ryöstäytyy liikkeelle veristen murhien sarja jonka syyllisen on syytä uskoa olevan jotain muuta kuin ihminen. Epätavallisia olentoja voi tavata muutenkin niin kaupungilla kuin Jackabyn talossakin, joka on melko persoonallinen. Etsivällä itsellään on laaja asiantuntemus eri maiden normaaleille silmille näkymättömästä väestöstä, ja hän on hyvää pataa kaikkien ei-vihamielisten olentojen kanssa.

Kirjan maailma on kyllä rikas, kiehtova ja houkutteleva ja viihdyin lukiessani hyvin. Jokin viimeinen tippa kuitenkin tuntui jäävän puuttumaan, niin etten tunne pakottavaa tarvetta jatkaa sarjan parissa. Neljäs osa on ilmestymässä tänä vuonna, ja vähän silmäilin kuvauksia miettien että pitäisikö, mutta saa nyt nähdä.

Ensimmäinen lause: It was late January, and New England wore a fresh coat of snow as I stepped along the gangplank to the shore.

Kustantaja Algonquin 2014, 299 s.

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Kesällä 1973 parikymppinen, sydänsuruinen opiskelija Devin Jones päätyy töihin Joylandin huvipuistoon. Isommat puistot alkavat ajaa ohi, mutta pikkukaupungin paikallakin on vielä viehätyksensä. Siellä on maailmanpyörä, ampumarata, ennustajaeukko joka toisinaan näkee jotain oikeastikin... Ja kummitusjuna, josta eräs nuori nainen ei tullut elävänä ulos.

Vaikka tässä kummitusjuttu onkin yhtenä sivujuonteena, niin kauhua kirja ei ole, eikä tälle osaa oikein muutakaan genreä määrittää. Ei nyt sillä että tuntisin erityistä tarvetta saada määriteltyä kaikki kirjat johonkin, mutta kun kannessa lukee Stephen King, ensimmäinen oletus on todennäköisesti se että jonkinlaisesta jännityksestä on kyse. Mutta Tervetuloa Joylandiin on paremminkin "ihan vaan" tarina yhdestä kesästä ja syksystä, joiden aikana tapahtui loppuelämäänkin vaikuttaneita asioita, saatiin uusia ystäviä, nuori mies löysi mielenrauhan ja kykynsä esiintyä koirapuvussa ja sairas lapsi lennätti leijaa. Kerrottuna lempeällä nostalgialla ja sillä Kingin niin mielettömän hyvin osaamalla tarinankuljetuksella. Ja Kristiina Vaaran sujuvalla kääntämisellä tietysti myös.

Nautittavaa luettavaa, vaikka on oikeastaan hankalaa määritellä miksi. Kai vain siksi, että King. Se on se tapa kertoa ja luoda henkilöitä jotka tulevat tutuiksi. Ja huvipuisto on toki kiinnostava ympäristö! Aluksi vähän ärsyynnyin siitä, että työntekijöiden slangista, paikallisesta Puheesta tehtiin niin suuri numero, niin kuin nyt ei muka miljoonalla muulla työpaikalla olisi omaa sanastoaan joka tulee tutuksi työnteon myötä ja joka ei ihan tuosta vaan ulkopuolisille aukea. Mutta kunhan pääsin siitä yli, muuta moittimista ei sitten ollutkaan. Tämä on hyvä teos Kingiin tutustumiseen kauhua vieroksuvillekin!

Ensimmäinen lause: Oli minulla autokin, mutta syksyllä 1973 kuljin useimmiten jalan rouva Shoplaw'n rantamajoitukselta Heaven's Bayn kaupungista Joylandiin.

Englanninkielinen alkuteos: Joyland (2013)

Suomentanut Kristiina Vaara

Kustantaja Tammi 2015, 287 s.

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 15

Tervetuloa avaamaan kirjabloggareiden joulukalenterin luukkua! Tämähän on jo perinne, johon minäkin viimein hyppäsin mukaan ensimmäistä kertaa. Eilen oltiin Aina joku kesken -blogissa, huomenna taas mennään Kirjaluotsin vieraiksi. Kaikki osallistujablogit voit kurkata aloituspostauksesta Hyllytontun höpinöistä.


Viidennestätoista luukusta löytyy tällä kertaa alkujen arvuuttelua. Kirsin Book Clubhan pyörittää taas mainiota omaa joulukalenteriaan jossa tunnistetaan sitaatteja ja kirjojen kuvauksia. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, mieltäni kutkuttaa ajatus siitä miten monilla tavoilla kirjan tarinaan sukeltamisen voikaan aloittaa, enkä malttanut olla tulematta samansuuntaisille apajille. :)

Siis: alla on lueteltuina kahdeksan kirjaa ja sitten niiden alut satunnaisessa järjestyksessä. Osaatko yhdistää oikein? Vastaukset löytyvät kuvan alapuolelta postauksen lopusta.

A. Karo Hämäläinen: Yksin

B. Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa (suom. Sirkka Aulanko)

C. Helen Macdonald: H niin kuin haukka (suom. Irmeli Ruuska)

D. Kate Atkinson: Elämä elämältä (suom. Kaisa Kattelus)

E. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (suom. Hanna Tarkka)

F. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

G. Minna Rytisalo: Lempi

H. Haruki Murakami: 1Q84 (suom. Aleksi Milonoff)

1. Neljänkymmenenviiden minuutin ajomatkan päässä Cambridgesta koilliseen avautuu maisema, jota minä olen alkanut rakastaa.

2. Uneksin saaresta yhä.

3. Tupakansavu ja kostea nihkeä ilma löivät vastaan, kun hän astui kahvilaan. Hän oli tullut sateesta, ja vesipisarat väreilivät yhä kuin hento utu joidenkin naisten turkeissa.

4. Mutkasta hänet näkee jo hyvin, sieltä hän tulee, lähemmäs, selkeämmäksi, vielä lähemmäs, tänne päin, kävelee iso matkalaukku kädessään, pysähtyy ja laskee laukun maahan, se ei ole painava, sen näkee siitä miten se heilahtaa.


5. Taksin radiosta tuli klassisen musiikin ohjelma. Sillä hetkellä soi Janáčekin Sinfonietta - ei ehkä sopivinta musiikkia ruuhkaan juuttuneessa taksissa.

6. Aloittaminen ei ole vaikeinta. Vaikeinta on se, mikä on sitä ennen.

7. Ne, jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat kaikki kuolleet jo aikoja sitten.

8. Illan hämärässä niitä sataa taivaalta. Ne lentävät tuulen mukana suojamuurien yli, heittävät katoilla kärrynpyörää ja lepattavat katukuiluihin talojen väliin.

A. Yksin    -    6. Aloittaminen...
B. Näkemiin taivaassa    -    7. Ne, jotka...
C. H niin kuin haukka    -    1. Neljänkymmenenviiden...
D. Elämä elämältä    -    3. Tupakasavu...
E. Kaikki se valo jota emme näe    -   8. Illan...
F. Kudottujen kujien kaupunki    -    2. Uneksin...
G. Lempi    -    4. Mutkasta...
H. 1Q84    -    5. Taksin...

Tunnelmallista joulunaikaa ja antoisia lukuhetkiä kaikille! :)

P.S. Jos arvuutteluintoa jäi vielä, kurkkaa vanhoja juttujani täällä ja täällä.

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Suosikkikomisarioni Adamsberg on Danglardin ja Estalèren kanssa Lontoossa poliisikonferenssissa. Eihän sielläkään toki saa olla rauhassa kummallisilta tapauksilta, vaan pariisilaiset päätyvät Highgaten hautausmaan luo katselemaan siistiin riviin aseteltuja kenkiä. Joissa on nilkoista katkaistut jalat.

Myöhemmin, kotinurkilla, tutkitaan todella karmealla tavalla viimeisteltyä murhaa. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että tapaukset saattavat hyvinkin liittyä toisiinsa, mutta asian selvittäminen vaatii reissun serbialaiseen kylään katsomaan erästä vanhaa hautaa.

Murhajuonen kanssa edetään tällä kertaa parin ehkä hieman kaukaa haetun tuntuisen yhteensattuman kautta, mutta eipä sekään juuri haitannut kun nautiskelin Adamsbergin ja muun murharyhmän omalaatuisesta seurasta ja erikoisesta ajatuksenjuoksusta. Edellisen osan tapaan koko porukka persoonineen pääsee paremmin esiin kuin sarjan alkupäässä, ja se tekee Vargasin kirjoista entistä parempia. Tuttuun tapaan myös sivuhenkilöistä löytyy kiinnostavia tyyppejä. Ei kai tähän tarvitse todeta muuta kuin että onneksi on pari suomennettua osaa vielä lukematta ja lisääkin toivottavasti tulossa!

Ensimmäinen lause: Komisario Adamsberg osasi silittää paitoja.

Ranskankielinen alkuteos: Un lieu incertain (2008)

Suomentanut Marja Luoma

Kustantaja Gummerus 2011, 2. painos (1. painos 2010), 527 s.

Lars Sund: Colorado Avenue

Lars Sund kirjoittaa komeaa sukutarinaa. Sen alkupiste on Rödskärillä, Merenkurkun saaristossa. Siellä syntyy kirjan ensimmäinen päähenkilö Hanna, joka nuorena naisena lähtee Amerikkaan aikomuksenaan tehdä töitä ja ansaita sen verran rahaa että saa hankittua talon itselleen ja äidilleen. Hyppäys vuoden 1893 Pohjanmaalta New Yorkiin on melkoinen, ja Sund kuvaa herkullisesti Hannan hämmennystä kaiken sen ihmisvilinän seassa.

Kotoisampi paikka löytyykin Coloradosta, Telluriden kaupungista vuorten keskeltä. Siellä, kaivostyöläisten poortitaloa pyörittämässä, on helppo viihtyä siihen asti että koittaa aika palata kotiin.

Sund rikastuttaa kerrontaansa jatkuvasti myös sivuhenkilöiden elämäntarinoilla, varsinkin sen jälkeen kun Hanna asettuu Siklaxin kylään ja saa lisänimen Dollari-Hanna. Hiljalleen sieltä ihmisten seasta nousee pääosaan Hannan poika Otto. Pienenä hän näki laivan kannelta valoja täynnä olevan kaupungin, jota sai katsella vain hetken mutta joka ei koskaan unohdu. Isona hänestä tulee Merenkurkun paras salakuljettaja, Pirtukuningas.

"Sund on armoitettu tarinankertoja", muistelen mainostetun jossain takakannen sitaatissa jota en nyt pääse tarkistamaan koska kirja on jo kirjastossa. Tai todennäköisemmin luettavana sillä joka tämän oli varannut. Onnittelut vain hänelle hyvästä valinnasta, sillä sen tarinankerronnan Sund tosiaan osaa! Elävää, rehevää, ja hauskaakin. Naurahtelin välillä tilannekomiikalle, kuten vahingossa annetusta merkistä istahtavalle sirkusnorsulle ja väärään aikaan kajahtavalle huuliharpun äänelle.

Mutta Sundin loistavin ratkaisu on kyllä Kertoja, joka on kaikkitietävyydessään niin pätevä että kertoo välillä itsensäkin mukaan tarinan tapahtumahetkiin, katsomaan sivusta ja salakuuntelemaan vuosikymmenten takaisia keskusteluja puhelintolpassa kiipeillen. Ensin tapa kyllä vähän oudoksutti mutta sittemmin totesin että tämähän on huippujuttu. Kertojakin sai toisinaan hihittelyä aikaan, esimerkiksi silloin kun hän havainnoi nuoren Oton epäsiistiä olemusta ja mietti, miten Hanna on pojan tuon näköisenä päästänyt menemään, ja Otto tokaiseekin takaisin: "Mitä hittoa sä äiteen tähän sotket! Mä teen töitä enkä kai mä ny pyhävaattees, kai se ny joku kertojaki tajuaa!"

Tästä kerronnasta haluan nauttia vielä lisää - siis ei muuta kuin kohti trilogian seuraavaa osaa! Kiitokset myös Kaarina Ripatille onnistuneesta käännöksestä!

Ensimmäinen lause: Dollari-Hannalla oli omalaatuinen suhde dynamiittiin.

Ruotsinkielinen alkuteos: Colorado Avenue (1991)

Suomentanut Kaarina Ripatti

Kustantaja WSOY 2007, 5. painos (1. painos 1992), 375 s.

Minihaasteen koonti sekä 2/16: Kielimatkalle

Minihaasteiden toinen tuleminen koitti syyskuun alussa, ja ensimmäisenä haastetehtävänä oli lukea kirja jolla on jotaion tekemistä jonkin i:llä alkavan maan kanssa. Kiitokset osallistujille, katsotaanpa mitä haastetta varten tuli luettua!

Paula kävi Hanna Weseliuksen Alma! -teoksen mukana Itävallassa sekä Christa Wolfin Häiriötapauksen mukana Itä-Saksassa.
MarikaOksa kirjamatkaili Isossa-Britanniassa kahden kirjan, Philip Pullmanin Kultaisen kompassin
ja Kerstin Gierin Lupauksen voimin.  
Sinne sijoittuvat myös Katriinan lukeman S. K. Tremaynen The Ice Twins -trillerin tapahtumat.
Ulla ehti lukea montakin Iso-Britannia -kirjaa: Bonnie MacBirdin Veren taide, Lone Theilsin Kohtalokas merimatka, Katy Birchallin It girl ja Zoe Suggin Girl Online, Alan Bradleyn Loppusoinnun kaiku kalmistossa sekä myös S. K. Tremaynen Jääkaksoset, ja päälle vielä Intiaankin vievän Johanna Elomaan Säästä ajatuksesi eläviä varten.
Itse kävin Iranissa Sahar Delijanin Jakarandapuun lasten sivuilla.

Jos on vielä muita, huikatkaa niin lisätään listalle! :)

Ja sitten uutta kohti. Marras-joulukuun haaste on jokusen päivän myöhässä mutta ehtiipä tässä vielä vaikka mitä. Tälläkin kertaa kannustetaan kirjamatkailuun, nyt tällaisella haastetehtävällä:

Lue kirja, joka on kirjoitettu alun perin jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Sillä ei sitten ole väliä, luetko alkukielellä vai käännöksenä.

Miten olisi venäjä, hollanti tai albania?