keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Väliaikatunnelmia Pohjantähdestä

Tea with Anna Karenina -blogin Noora emännöi Täällä Pohjantähden alla -trilogian kimppalukua. Muut kesken olleet kirjat veivät sen verran aikaa että olen vähän aikataulusta jäljessä - Väinö Linnan klassikon ensimmäisen osan olisi tarkoitus olla nyt luettuna mutta mulla on matkaa vielä noin 150 sivua. Vaan ei se mitään, kirin kiinni seuraavaan välietappiin mennessä! :) Noin muuten lukeminen on lähtenut käyntiin oikein hyvin. Kovanpuoleiset olivat toki odotuksetkin, sillä tuskin kirjabloggarit turhan päiten äänestivät tätä loppuvuodesta kaikkien aikojen parhaaksi kirjaksi.

Pidemmät ja syvemmät pohdiskelut jätän (tavoilleni uskollisesti :) muille, kunhan muutaman ajatuksen kirjaan ylös: Linna luo eläviä henkilöitä, joiden koettelemuksista niin arjessa kuin suuremmassakin mittakaavassa lukija todella välittää. Hieman pelonsekaisella mielellä odotankin Koskelan suvun tulevia suruja. Kunnioitustakin teksti herättää vanhan kansan elämäntapaa ja sitkeyttä kohtaan. Alussa kun ei tosiaan ollut muuta kuin ne kuuluisat suo, kuokka ja Jussi, mutta kunhan aikaa kului ja tehtiin työtä, työtä ja lisää työtä, oli torppa, peltoja, navetta, riihi ja muuta.

Kylän monipuolisen henkilögallerian kautta Linna pääsee kuvaamaan tapahtumia eri näkökulmista, ja epäilemättä sarja tuleekin suuresti selventämään monia Suomen historiaan liittyviä seikkoja kunhan ehdin edemmäs. Senkin oikeastaan ymmärsin vasta tätä lukiessani (eipä sillä että olisin asiaa suuremmin ajatellutkaan) mitä torpparina oleminen käytännössä tarkoitti. Tästä on hyvä jatkaa!

Mukana Linnaa lukemassa myös ainakin Omppu, Velma, Juha Makkonen ja Jonna.

4 kommenttia:

  1. Eihän sinulla pitkästi olekaan ensimmäiseen välietappiin. :)
    Tuota torppariasiaa minäkin mietin kirjaa lukiessani. On varmasti ollut henkisesti todella rankkaa, kun ei ole voinut tietää, jos tulee häätö omasta kodista. Ja ilmeisesti syiden ei ole tarvinnut olla kovin kummoisia häädön toteuttamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, isännän hyväntahtoisuudesta, tai oikuista, riippui varmasti usein paljon siinäkin tapauksessa että torppari oli aivan kunnollinen.

      Poista
  2. Ja miten koko elämä oli sen varassa, että jaksoi tehdä raskasta työtä pitkiä päiviä päivästä toiseen ja usein vielä nälissään

    VastaaPoista
  3. Niinpä! Olisi taas nykyihmisillä opiksi otettavaa... :)

    VastaaPoista