Pikana: Leski, Vieras kartanossa & Rikoksia

Lukeminen on kulkenut paremmin kuin bloggaaminen, joten otetaanpa hieman jonon purkua lyhyillä kommenteilla:

Fiona Barton: Leski

Jean Taylorin aviomiestä Gleniä epäiltiin hirveästä rikoksesta mutta hänen syyllisyyttään ei onnistuttu todistamaan. Nyt Glen on kuollut, poissa kontrolloimasta Jeania ja kieltämästä häntä puhumasta toimittajille. Ja toimittajat tosiaan haluavat kilvan hänen juttusilleen. Mitä Jean tiesi? Epäilikö hän miestään? Mitä sellainen mahdollinen epäilys tekee avioliitolle?

Jeanin lisäksi näkökulmansa saavat esiin toimittaja, poliisi ja siepatun pikkulapsen äiti. Kuvio toimii ja teksti kulkee, asiat alkavat selkiintyä ja pariskunnan julkisivun taustat paljastua. Lehdistön vimmaista jutunmetsästystä oli kiinnostavaa seurata. Vaikkei kukaan henkilöistä erityisemmin sytyttänyt, Jeanin elämän monet hukatut vuodet jäivät mietityttämään. Ja oppihan tästä myös taas jotain sellaisista netin ja ihmismielen pimeyksistä joista ei välttämättä haluaisi tietääkään.

Ensimmäinen lause: Pihapolulta kuuluu rahinaa, kun nainen lähestyy.

Englanninkielinen alkuteos: The Widow (2016)

Suomentanut Pirkko Biström

Kustantaja Bazar 2017, 317 s.

Sarah Waters: Vieras kartanossa

1940-luku, Hundreds Hallin kartano Englannin maaseudulla. Ennen komeassa talossa asunut perhe työllisti koko joukon palvelusväkeä, nyt sotavuodet ovat vieneet rahat ja entinen elämäntapa on haihtunut luokkayhteiskunnan muutoksiin. Kun tohtori Faraday päätyy sattumalta kutsutuksi taloon potilaskäynnille, hän kohtaa rapistuneet seinät ja niiden suojissa sinnittelevän kartanon emännän aikuisine lapsineen. Tohtorin elämä lähtee kiertymään perheen ja talon asioihin yhä tiiviimmin, kun paikassa tapahtuu selittämättömiä asioita. Mielikuvituksen tuotetta vai jotain aivan muuta voimaa? Watersin kerronta jättää tilaa lukijan omille tulkinnoille.

Vieras kartanossa on palkittu bloggaajien toimesta vuoden 2011 Globalialla eli parhaan käännöskirjan palkinnolla, ja nautittavaa luettavaa tämä kyllä olikin. Kunnon uppoutuminen tarinaan pitkästä aikaa!

Ensimmäinen lause: Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana.

Englanninkielinen alkuteos: The Little Stranger (2009)

Suomentanut Helene Bützow

Kustantaja Tammi 2012, 2. painos (1. painos 2011), 592 s.

Ferdinand von Schirach: Rikoksia

Saksalainen asianajaja Ferdinand von Schirach kirjoittaa urallaan vastaan tulleista tapauksista ja ihmiskohtaloista, taidolla ja ymmärtäen. Kaikenlaista voi elämässä tapahtua: joku joutuu keksimään ratkaisuja epätoivoiseen tilanteeseen, toinen päätyy tappajaksi rakkaudesta. Järkyttävää julmuuttakin näissä tarinoissa täytyy kohdata, mutta kokoelman viimeinen kertomus palauttaa uskon siihen että hyvääkin voi tapahtua missä ja koska tahansa. Suosittelen!

Saksankielinen alkuteos: Verbrechen (2009)

Suomentanut Raija Nylander

Kustantaja Atena 2012, 210 s.

Stephen King: Viimeinen vartio (äänikirja)

Trilogian päätösosa, jota edeltävät Mersumies sekä Etsivä löytää.

Bill Hodges ja Holly Gibney ajautuvat tutkimaan tapausta joka tuntuu jälleen kerran johtavan City Centerin verilöylyn aikaansaaneeseen Brady Hartsfieldiin. City Centeriin - tai Bradyyn - liittyvät henkilöt tekevät itsemurhia, ja heidän asunnoistaan löytyy kummallisia Z-kirjaimia ja konkurssiin menneen firman pelikonsoleita. Hodgesin vaisto alkaa ennen pitkää ilmoitella että Bradylla on sormensa tässäkin pelissä, mutta miten se voisi olla mahdollista sillä hän on viettänyt jo vuosia sairaalassa ilmeisen toimintakyvyttömänä pahan aivovamman jäljiltä?

Koska kyse on Kingistä, en haluaisi joutua sanomaan näin, mutta tämä oli nyt kyllä vähän kökkö. Sarjan ensimmäinen osa on oikein hyvä eikä toinenkaan hullumpi, mutta nyt koko Brady ja hänen nousevat yliluonnolliset voimansa alkoivat kyllä jo tympäistä, vaikka hän olikin jälleen kerran kehitellyt karmivan suunnitelman. Hänen tekemisiäänkin kerrattiin myöhäisemmässä vaiheessa aivan liian pitkään, koska ne olivat kyllä suurimmaksi osaksi pääteltävissä kirjan aiempien tapahtumien perusteella. Enkä oikein meinannut päästä yli Bradyn kätyreikseen värväämien henkilöiden naurettavista koodinimistä Tohtori Z ja Z-Boy, vaan tunnelma tipahti pikkuisen aina kun jompikumpi mainittiin.

Oli tässä nyt toki sentään hyviäkin juttuja ja jännitystä sekä mielenkiintoa riitti loppuun asti kuunteluun, mutta tämän päätöksen jälkeen ei voi sanoa että sarjaa jäisi erityisemmin ikävä. King siis todistettavasti osaa kirjoittaa myös hyvän dekkarin, mutta olisi nyt jatkanut sitä koko trilogian verran kun kerran aloitti!

Englanninkielinen alkuteos: End of Watch (2016)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Toni Kamula, 14 h 31 min 

Petät vain kerran & Kaarnan kätkössä

Harlan Coben: Petät vain kerran

Maya Burkett on joutunut eroamaan armeijasta erään Irakissa sattuneen tapauksen vuodettua julkisuuteen. Sitten hänen miehensä Joe murhataan. Hautajaisten jälkeen Maya suostuu ystävänsä ehdotukseen piilottaa kotiin valvontakamera jonka kautta hän voi tarkkailla pientä tytärtään ja lastenhoitajaa. Mutta eräänä päivänä tallennetta katsoessaan Maya näkeekin Joen tyttärensä seurassa. Kaikki ei tosiaankaan ole sitä miltä näyttää, ja mitä pidemmälle Maya ehtii asioita kaivella, sitä useammalta löytyy jotain salattavaa.

Pari Harlan Cobenin kirjaa olen lukenut aiemmin, ja hän tuntuu kyllä saavan luotettavasti aikaan todella viihdyttäviä ja koukuttavia trillereitä. Sen verran samankaltaisia elementtejä näissä pyöritellään että ehkä ihan putkeen ei kannata useampaa lukea, mutta epäsäännöllisempinä annoksina toimii oikein hyvin. Sopivat myös sellaiselle joka kaipaa jännitystä mutta ei ole kiinnostunut raakoja murhia sisältävistä dekkareista.

Ensimmäinen lause: Joen hautajaiset pidettiin kolme päivää hänen murhansa jälkeen.

Englanninkielinen alkuteos: Fool Me Once (2016)

Suomentanut Salla-Maria Mölsä

Kustantaja Minerva 2017, 387 s.

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä

Pinjan elämä tuntuu olevan pilalla kun poikakaverin ja parhaan ystävän petollisuus paljastuu. Äiti patistaa hänet kesätöihin puistoja hoitamaan, mikä sitten osoittautuukin onnekkaaksi sattumaksi sillä Pinja saa työtoverikseen Virven. Virve on sekä selittämättömän puoleensavetävä että taitaa myös tietää jotain salaisuudesta jota Pinja kantaa selässään eikä halua paljastaa kenellekään...

Sen olen todennut aiemminkin että suomalainen mytologia tarjoaa mahtavan pohjan fantasiatarinoille, ja tämä Väkiveriset-nuortensarjan avaus ammentaa sisältöä taas samasta erinomaisesta lähteestä. Tässä silti tavataan sellaisia olentoja joihin en ainakaan itse ole törmännyt muissa kirjoissa. Eiköhän siellä riitä vielä kaikenlaista muutakin kiehtovaa tarjolle!

Aika kovaa mentiin tilanteesta toiseen mutta antaa mennä vaan, viihdyin kyllä kyydissä ja nautin toki taas erityisesti ihanasta metsäisyydestä!

Ensimmäinen lause: Millaiseksi kuvittelet äänen, jonka jälkeen elämäsi on ohitse?

Kustantaja Myllylahti 2017, 216 s.

Kenenkään ei pitänyt tietää, Kaikki laulavat linnut & Älä irrota

Vuoden loppu häämöttää ja bloggausjonon kirjat vain nököttävät samassa vanhassa pinossaan pöydän kulmalla. Pikaisempaa koostetta kehiin siis, että tulee joskus valmista! :)

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Catherine lukee romaania, nauttien koukuttavasta tarinasta rentoutuneena...kunnes hänelle selviää, että se kertoo hänestä itsestään. Ja jostain, minkä hän on pitänyt salassa vuosikaudet, sellaisesta minkä piti olla vain yhden muun henkilön tiedossa, henkilön joka on ollut kuolleena koko sen ajan kun Catherine on haudannut salaisuuttaan syvemmälle.


Tämä nyt jäi kyllä aika laimeaksi. Jos on lukenut tämäntyyppisestä kirjasta kaksi kolmasosaa ja huomaa ajattelevansa että oikeastaan ihan sama vaikka jättäisin kesken koska ei liiemmin kiinnosta mitä näille tyypeille tapahtuu, ei trillerikokemusta varmaankaan voi pitää kovin onnistuneena. Tämä ongelma taas luultavasti johtui siitä, että henkilöt olivat järjestään joko yhdentekeviä tai lievästi tympäiseviä, eivätkä sellaisten tekemiset yleensä juuri liikauta. Juonen puolesta homma toimi kyllä paremmin, ja olihan se salattu juttu kaamea tapaus. Sikäli siis mahdollisuuksia kunnon koukutukseen olisi ollut.

Tämän tympääntyneisyyden vastapainoksi muutama innostuneempi mielipide!
Riitta K sanoo tätä jäätävän hienoksi, Annika näkee Knightissa potentiaalia uudeksi Karin Fossumiksi eikä Kristakaan malttanut keskeyttää lukemista. Tuntuvat olevan enemmistössä muutenkin! Niin että kokeile ihan itse, älä mua usko. :)

Ensimmäinen lause: Catherine valmistautuu, mutta mitään ei tule enää ylös.

Englanninkielinen alkuteos: Disclaimer (2015)


Suomentanut Arto Schroderus

Kustantaja Otava 2015, 272 s.

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Tämä sen sijaan oli huomattavasti mieluisampi lukukokemus! Viihdyin päähenkilön, Jake-nimisen nuoren naisen seurassa erinomaisesti ja nautin tarinan rullaamisesta, kun se kulki askel kerrallaan kohti Jaken menneisyyttä ja selityksiä sille, miksi hän on päätynyt maailman toiselta puolelta asumaan brittiläiselle saarelle seuranaan koira ja lampaat. Jaken aikomuksena on pysyä omissa oloissaan, mutta siitä tulee hankalaa, kun jokin alkaa tappaa hänen lampaitaan. Villikoirat vain, vaiko sittenkin haamut jotka on yritetty jättää taakse?

Ripaus maagista realismia tuo painostavaan tunnelmaan oman lisänsä. Kirjan lopulta olisin kaivannut jotain muuta, mutta sitten taas, sulattelun jälkeen ajateltuna, käyhän se noinkin.

Ensimmäinen lause: Toinen raadeltu ja kuiviin vuotanut lammas, jonka sisälmykset eivät olleet vielä jähmettyneet ja joka höyrysi kuin vesihauteessa kypsennetty jouluvanukas. 


Englanninkielinen alkuteos: All the Birds, Singing (2013)

Suomentanut Sari Karhulahti

Kustantaja Tammi 2016, 284 s.

Kata Melander: Älä irrota

Tästä omakustanteena julkaistusta esikoisromaanista olisi kyllä ollut mukavaa kirjoittaa pidemmin ja heti tuoreeltaan lukemisen jälkeen, mutta tällä nyt mennään. Kirja nimittäin ansaitsisi enemmän huomiota, sen verran harvoin käsitelty aihe on kyseessä.

Ei niinkään sen puolesta että kyseessä on rakkaustarina, mutta siksi että sen etenemistä mutkistaa toisen osapuolen, Saaran, sairaus. Saara käyttää pyörätuolia, on monissa asioissa täysin avustettava ja kärsii hirvittävistä kipukohtauksista, joiden tuloa ei voi ennustaa. Mutta eihän se tarkoita sitä etteikö hänkin saisi tulla rakastetuksi, haluta toista ja kaivata muutakin kuin avustajan kosketusta. Eihän, vaikka se välillä häntä itseäänkin epäilyttää?


Se toinen puolisko on Petteri, Saaran entinen opettaja jonka avioliitto on omista syistään väljähtynyt onnettomaksi. Saaran kanssa oleminen tuntuu niin erilaiselta. Mutta onko Petteristä elämään sitä elämää, jossa hän joutuu katsomaan Saaran kipuja vierestä?


Kauniisti kirjoitettu tärkeä kirja, joka avartaa sellaista näkökulmaa joka uskoakseni on useimmille varsin vieras.

Ensimmäinen lause: Yliopiston kahvilassa oli hiljaista.

Kustantaja Type & Tell/omakustanne 2016, 226 s.

Stephen King: Mersumies (äänikirja)

Bloggaustauko sitten venähti melkein kolmen kuukauden mittaiseksi mutta ei se mitään, uuteen nousuun taas! ;) Vähänlaisesti olen kyllä ehtinyt kesällä lukeakin, mutta jokunen kirja on kuitenkin käsittelyä odottamassa. Parasta siis hoidella ne blogiin asti niin kauan kuin muistan edes jotain mitä voin niistä sanoa! :)

Kauhumestari King on lähtenyt kokeilemaan myös dekkari-/trillerityyliä, ja hyvinpä tuntuu kulkevan tämäkin. Rikosetsivä Bill Hodges on jäänyt hiljattain eläkkeelle, ja sen jälkeen päivät ovat täyttyneet melko pitkälti typerän tv-viihteen tuijottamisesta ja isän vanhan aseen pyörittelystä käsissä. Mitäpä tällä enää tekisi, tarpeettomaksi muuttuneella elämällä. Apatia päättyy kun Hodges saa kirjeen Mersumieheltä. Siltä joka pääsi karkuun, massamurhaajalta joka ajoi varastetulla Mercedeksellä väkijoukkoon. Anonyymillä nettipalstalla alkaa keskustelu, jolla molemmat yrittävät saada toisen omaan ansaansa.

Kauhuihin ei tosiaankaan yliluonnollisuuksia tarvita. Mersumiehen teot, niin ihmisten sekaan ajo kuin eräs myöhempikin suunnitelma, ovat jo valmiiksi hirvittäviä, ja entistä karmivampia niistä tietysti tekevät erinäiset viime vuosien todelliset uutiset. Pari muutakin todella häiritsevää tapahtumaa kirjassa käydään läpi. Lukija tutustuu murhaajaan, Brady Hartsfieldiin, jo varhaisessa vaiheessa. Päällisin puolin hän on aivan tavallinen tyyppi, päänsä sisällä sitten jotain aivan muuta. Bradyn ajatukset ovat kammottavia, mutta kiinnostuin hänestä kyllä hahmona. Syvältä kaiken kuonan alta olin jopa erottavinani pienenpienen inhimillisyyden kipinän ja mietin, missä määrin hän oli sairas jo syntyjään, missä määrin elämä teki hänestä sen minkä teki.


Hodges harrastaa Mersumiestä jahdatessaan melkoisen riskialtista sooloilua, mutta en häirinnyt tarinaan koukuttumistani pohdiskelemalla liiemmin kuinka uskottavana sitä voi pitää. Hyvin siis viihdyin, sikäli kuin joidenkin kohtien lukemista (tai tässä tapauksessa kuuntelemista) voi viihdykkeenä pitää, ja uskoisin että trilogian muihinkin osiin tulee ennen pitkää tutustuttua.

Englanninkielinen alkuteos: Mr. Mercedes (2014)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2016, 17 h 36 min, lukija Antti Jaakola

Paula Hawkins: Nainen junassa (äänikirja)

Rachelilla ei mene kovin hyvin. Hän ei ole päässyt yli muutaman vuoden takaisesta katkerasta avioerostaan ja alkoholi vie. Yksi lohduke löytyy päivittäisen junamatkan varrelta: radan vieressä asuva pariskunta joka näyttää niin ihanan onnelliselta. Rachel on mielessään nimennyt heidät ja kehitellyt heille tarinan - joka romahtaa sillä hetkellä kun hän eräänä päivänä näkee talon takapihalla jotain odottamatonta. Pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa, eikä Rachel voi pysyä tapahtumien ulkopuolella.

Ei nyt mitään mullistavan mahtavaa, mutta kyllähän tämä viihdytti! Paperisessa versiossa ilmeisesti lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden, mutta koska kuuntelin tätä äänikirjana automatkoilla, en varsinaisesti päässyt sellaisesta koukuttavuudesta osalliseksi: kuuntelu loppui kun olin perillä. Lukijana on jo useampaan kertaan kehumani Leena Pöysti. Muuten tämä toimi oikein hyvin äänikirjana, mutta päivämäärillä nimetyt luvut aiheuttivat välillä pientä sekavuutta jos ei tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, mitäs aikaa tässä nyt eletäänkään.

Syyllisestä alettiin vihjailla jo varsin aikaisessa vaiheessa. Mietin että eikös tässä pitänyt olla lopussa joku megatwisti joten ratkaisu tuskin on noin ilmeinen - mutta oli se. Eikä haitannut yhtään, sillä asetelmassa oli paljon muuta kiinnostavaa seurattavaa, kun henkilöiden silmät hiljalleen avautuivat. Nainen junassa ei ole varsinaisesti dekkari, ei ehkä oikein trillerikään. Lähinnä romaani jossa ratkotaan rikosta sekä siinä samalla suhteita ihmisiin ja omaan menneisyyteen. Aika monisyisen sopan Paula Hawkins niistä suhteista keittääkin.

Moni on sanonut ettei oikein kenestäkään kirjan henkilöstä ole mahdollista pitää, mutta kyllä minä tulin hyvin toimeen niin Rachelin kuin kadonneen Meganinkin kanssa. Rachel antoi ymmärtää ettei aina ole ollut sellainen kuin kirjan alussa, ja tsemppasin kyllä häntä pikku askeleissa takaisin entiselleen. Ja Megan taas - no, se mitä tapahtui silloin vuosia sitten oli hirvittävä vahinko, joka on vaikuttanut kaikkeen sen jälkeen. Heidän lisäkseen kirjan kolmantena kertojana toimii Rachelin ex-miehen Tomin nykyinen vaimo Anna. Hänestä pitäminen oli vaikeinta, mutta pääsimme sentään lopulta jonkinlaiseen sopuun. Mutta taitaisi kyllä jäädä se Bechdelin testi tältäkin läpäisemättä, niin vahvasti taas miesten ympärillä pyöritään. (No Rachel kyllä puhuu kämppiksensä Cathyn kanssa mm. juomisestaan, ehkä sillä mennään rimaa hipoen yli!)

Englanninkielinen alkuteos: The Girl on the Train (2015)

Suomentanut Oona Timonen

Kustantaja Otava 2016, 11 h 36 min

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke herää tuntemattomasta pikkukaupungista joen rannalta muistinsa menettäneenä. Vaikka aiemmat tapahtumat pian palaavatkin mieleen ja hän muistaa tulleensa Wayward Pinesiin etsimään kahta kadonnutta kollegaansa, mikään muu ei ala asettua kohdalleen. Kulkiessaan kaupungissa ilman tavaroitaan tai yhteyttä ulkomaailmaan Ethanista alkaa yhä enemmän tuntua siltä että tuossa vuorten ympäröimässä idyllissä on jotain todella pahasti vialla.

Nimi Wayward Pines hiipi tietoisuuteeni pikkuhiljaa, ja kun viimein tulin ottaneeksi selvää siitä millainen tarina on kyseessä niin alkoihan tämä kiinnostaa. Kirja oli tyrkyllä lähikaupan lehtihyllyssäkin, tarttui siitä mukaan ja pääsi luettavaksi melkein saman tien.

Blake Crouch on saanut inspiraatiota trilogiaansa mm. Twin Peaksista. Omassa sivistyksessäni on sellainen aukko etten ole kyseistä sarjaa nähnyt, ja käsitykseni siitä mitä sen kaltaiseksi kuvatulta kirjalta pitäisi odottaa, ei ole kovinkaan tarkka. Wayward Pinesin lukemisen kannalta se voi olla etukin, joku kun on kirjaan hieman pettynytkin sen vuoksi ettei se nyt niin twinpeaksmainen ollutkaan. Tunnelma on kyllä pahaenteinen ja salamyhkäinen, mutta voisi olla vielä pahaenteisempi ja salamyhkäisempikin. Alku on yllättävänkin hidastempoinen, mutta kyllä tapahtumien tahti siitä lähtee aikanaan kiihtymään.

Ethan Burke on luotu standardisankarin muotilla: Hyvältä näyttävä huippuagentti, jonka täydellisyyteen lyövät säröä mennyt hairahdus ja huono omatunto ainaisesta poissaolosta perheen luota. Hän on myös sen verran kova jätkä, että kykenee varsin reippaisiin suorituksiin moneen kertaan pahasti kolhittuna ja oltuaan useamman päivän syömättä ja juomatta juuri mitään!

Aineksia olisi ollut kunnon wau-elämykseenkin, mutta viihdytti tämä tällaisenakin. Eiköhän trilogian parissa tule jatkettua. Yksi iso salaisuus lopussa jo paljastuikin, mutta epäilemättä niitä on tarjolla lisää.

Ensimmäinen lause: Mies tokeni maatessaan selällään.

Englanninkielinen alkuteos: Pines (2012)

Ulkoasu: Ylösalaisin kiepautettu kuva on kyllä aika hyvä mystinen katseenvangitsija.

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2015, 327 s.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

On Nick ja Amy Dunnen viides hääpäivä. Nickin tullessa kotiin ulko-ovi on pahaenteisesti ammollaan ja olohuoneessa kamppailun jälkiä. Amy on kadonnut. Epäilyttävien seikkojen tullessa esiin Nick joutuu epäillyksi vaimonsa murhasta ja ryöpytetyksi mediassa. Kun asioita seurataan Nickin näkökulmasta, hän vaikuttaa tosiaan olevan epätietoinen Amyn kohtalosta. Mutta miksi hän valehtelee poliisille? Ja miksi Amyn päiväkirjamerkinnät ovat ristiriidassa Nickin kertoman kanssa? Pitkään aikaan lukijakaan ei tiedä, ketä oikein pitäisi uskoa.

Vaikka en erityisemmin pitänyt henkilöistä, niin kyllä kunnollinen, yksityiskohtia myöten mietitty monimutkainen juonittelu aina kelpaa! Odotin jotain superkoukuttavaa, mutta kirja olikin yllättävän hidastempoinen. Ei niin huikea kokemus kuin suuren suosion perusteella olisi voinut kuvitella, mutta tykkäsin kyllä kuitenkin. Parasta antia oli juuri se juonittelu julkisuuspeleineen. Sekin oli kiinnostavaa, miten Nickin lapsuuden kokemusten kautta selitettiin miksi hän reagoi asioihin niin kuin reagoi, ja miten pariskunnan avioliitto oli edennyt päätyäkseen siihen pisteeseen, jossa oltiin katoamispäivänä. Loppu aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta olisin toivonut jotain muuta, toisaalta ajattelen ihaillen että olipa kirjailijalta aika ovela veto.

Käännökseen oli kyllä jäänyt vähän parantamisen varaa. Varsinkin alussa teksti tuntui yleensä ottaen lievästi tönköltä. Lisäksi välillä hyppi silmille kohtia, joista jäi sellainen tuntuma etteivät ne ole vahingossa tulleita virheitä vaan yksinkertaisesti kömpelöä suomea. Kuten:

Päämajalla nähneeni nelikymppiset purkautuivat autosta. (s. 111)
Millaista mahtaa olla nainen, jonka joululahja on ostettava käteisellä? (s. 276)
Olet parempi kuin sadusta. (s. 387)
Sen ei ole tarkoitus saada minua tuntemaan itseäni turvalliseksi. (s. 413)

Kylläpä siihen kieleenkin silti taas tottui, eikä tekstissä pidemmän päälle häirinnyt muu kuin nuo satunnaiset särähdykset.

Ensimmäinen lause: Kun ajattelen vaimoani, ajattelen aina hänen päätään.

Englanninkielinen alkuteos: Gone Girl (2012)

Ulkoasu: Kansi on hyvä! Kadonneen naisen hiukset liehuvat salaperäisesti. :) Kannen kuva: Bernard Ott/Gallery Stock.

Suomentanut Terhi Kuusisto

Kustantaja WSOY 2013, 459 s. 

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö (äänikirja)

Leo Kara -sarjan päätösosassa selviää monta kohtaloa: Kati Soisalon ja Vilma-tyttären, Jukka Ukkolan, Betha Gilmartinin, Manasin, Andrei Rostovin, Mundus Novuksen... Lopulta Karakin saa tietää perheestään koko totuuden.

Sarjan mittakaava on kyllä niin huikea, sisältäen ties mitä henkilökohtaisista traumaattisista kokemuksista kansainväliseen politiikkaan, vakoiluun ja avaruuden valloitukseen, että on pakko ihailla Soininvaaran aikaansaannosta. Ei tällaista ihan kuka sattuu saisi kasaan.

Loppuratkaisu onnistui yllättämään useammankin henkilön osalta, ja joissakin tapauksissa sympatiani kääntyivät tahoille, joista en aiemmin olisi sitä osannut odottaa. Toisaalta ihan kaikki paha ei saa palkkaansa. Kaiken kaikkiaan sarja oli erittäin viihdyttävä ja vauhdikas kokemus, joka myös avasi silmiä useallekin asialle.

Aiemmista osista poiketen tämän lukijana toimi Kari Ketonen. Ensin Ketosen ääni, joka vaikutti tasaisuudessaan vähän turhankin apaattiselta, häiritsi jonkin aikaa, mutta totuinpa taas siihenkin.

Ulkoasu: Edellisten osien kohdalla jo jotain mutisin näistä äänikirjakansista... Eivätpä sarjan kannet muutenkaan erityisen persoonallisia ole, mikä kyllä taitaa olla genressä yleistä. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2012 (alkuperäisteos 2012), lukija Kari Ketonen, 13 h 1 min

Taavi Soininvaara: Pakonopeus & Punainen jättiläinen (äänikirjat)

Leo Kara -trillerisarjan osat kaksi ja kolme jatkavat siitä, mihin Kriittinen tiheys jäi. YK:n huume- ja rikostoimistossa työskentelevä Kara jäljittää salaperäistä ja vaikutusvaltaista Mundus Novus -järjestöä jolla oli jotain tekemistä myös hänen perheelleen kaksikymmentä vuotta aiemmin tapahtuneen tragedian kanssa, samalla kun Kati Soisalo etsii kaapattua tytärtään. Kuvioon sekoittuu entistä tiiviimmin ihmiskauppaa, avaruustekniikkaa, KGB:n salattuja suomalaisavustajia sekä yksi tuntemaan kykynemätön kirgisialainen tappaja, eikä siinä vielä kaikki. Tarinan juonteita on varmasti jonkun makuun liikaakin, mutta paketti pysyy hyvin kasassa.

Viihdyn epätäydellisten päähenkilöiden seurassa ja muustakin kaartista löytyy mielenkiintoisia tapauksia, kuten Soisalon ex-mies ja KRP:n apulaispäällikkö Jukka Ukkola, joka on käsittämättömässä häikäilemättömyydessään varsin onnistunut pahis.

Kovaa siis mennään ja kyyti on sekä hengästyttävää että viihdyttävää, mutta myös järkyttävää koska kaikki ei suinkaan ole kirjailijan mielikuvituksen tuotetta - ikävä kyllä ei varsinkaan ihmiskauppa. Todennäköisesti se ulottuu oikeastikin lähemmäs kuin uskallan arvatakaan.

Sarjan viimeinen osa on varauksessa ja päätyy kuunneltavaksi lähitulevaisuudessa, mikä onkin erinomainen juttu sillä moni asia odottaa ratkaisuaan ja Punainen jättiläinen vielä päättyi cliffhangeriin... Äänikirjoina nämä toimivat todella hyvin ja Lauri Kortelaisen luenta on laatutyötä!

Ulkoasu: Lievästi mielikuvituksettoman tuntuista lätkäistä äänikirjan kanteen kuva alkuperäisteoksen kannesta... Olisihan noita voinut sen verran muokata että olisi saatu äänikirjoillekin "oikeat" kansikuvat. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2010 & 2011 (alkuperäisteokset myös 2010 & 2011), lukija Lauri Kortelainen, 13h 30min & 13h 20min

Tim Krabbé: Jäljettömiin

Hollantilaiset Rex ja Saskia ovat automatkalla Ranskassa. Moottoritien varrella he pysähtyvät huoltoasemalle, Saskia menee käymään sisällä, ja katoaa. Rex miettii vuosikaudet mitä oikein tapahtui.

Sekin kyllä lopulta selviää, karmivalla tavalla. Välillä kuljetaan sen henkilön mukana ja ajatuksissa, joka koko jutun aiheutti, ja tuon päällisin puolin hyvinkin kunnolliselta vaikuttavan miehen pahuus on jotain puistattavan tunteetonta.

Kirja on taitavasti rakennettu, ja tiivis myös, vain 125 sivua. Noihin sivuihin mahtuu pahuuden lisäksi rakkautta ja rakkaansa kadottaneen viiltävää epätietoisuutta. Sekä turvattomuuden tunnetta lukijalle. Mitä kaikkea voikaan tapahtua jos on väärässä paikassa väärään aikaan?

Olisikohan tämän aiemmasta lukemisesta aikaa joku seitsemän tai kahdeksan vuotta. Muistin tarinan joiltakin osin hyvinkin, mikä ei ole kovinkaan yllättävää koska ainakin loppua on aika hankalaa täysin unohtaa. Kirja oli edelleen hätkäyttävä. Suosittelen tutustumista - nopealukuisuutensa puolesta sopiva välipalakirja, mutta jälkivaikutus voi tuntua ainakin siinä kohtaa kun seuraavan kerran odottelet jotakuta huoltoaseman pihalla. ;)

Ensimmäinen lause: Turistien täyttämät kopperot etenivät tasaisesti kuin avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä.

Hollanninkielinen alkuteos: Het gouden ei (1984)


Ulkoasu: Kantta katsoessa voi helposti kuvitella Rexin seisomassa epätietoisena pimenevässä illassa, katsellen ohi kulkevia autoja ja miettien, mitä ihmettä pitäisi seuraavaksi tehdä. Varsin onnistunutta siis. Kansi: Eliza Karmasalo.


Kustantaja LIKE 2003, suom. Titia Schuurman, 125 s.

Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys (äänikirja)

YK:n työntekijän murha Sudanissa, ohjusisku YK:n Kenian päämajaan, kansainvälistä asekauppaa, suomalaisten päättäjien ja teollisuusjohtajien yhteyksiä KGB:hen... Kriittisen tiheyden laajalle ulottuva kuvio pyörii hienosti. Alku tosin vähän tihkaisi: ehdin kuunnella lähelle puoltaväliä ennen kuin tarina alkoi ihan tosissaan kiinnostaa ja sain otteen päähenkilö Leo Karasta, mutta sen jälkeen en missään tapauksessa halunnut enää kyydistä pois.

Kunhan Kara tuli tutuksi niin viihdyin hänen seurassaan hyvin, ja muukin henkilögalleria on toimiva ja mielenkiintoinen. Taustatyö niin maailmanpolitiikan kuin muunkin suhteen tuntuu huolellisesti tehdyltä. Vakuuttava kokonaisuus!


Tämä on neliosaisen sarjan avausteos ja käsittääkseni koko sarjan ajan tullaan käsittelemään samoja asioita. Tässä saatiin yksi osuus päätökseen mutta paljon jäi vielä auki niin varsinaisesta juonesta kuin henkilöiden omista asioistakin. Hyvin koukuttavaa siis! Harmi vain että osia on ilmestynyt vasta kaksi. Äänikirjana tarina toimii erinomaisesti, Taisto Oksasen tehdessä lukijana tasaista laatutyötä. Toinen osa Pakonopeus on myös ilmestynyt kyseisessä formaatissa, se täytynee metsästää kirjastosta pikapuoliin...

Kustantaja Tammi 2009, lukija Taisto Oksanen, 16 h 30 min

Jennifer Egan: The Keep

Danny: What kind of tower is that?
Mick: That's the keep.
Danny: Was it a dungeon?
Mick: No, not a dungeon. The keep is the place where everyone holed up if the castle got invaded. Kind of a last stand. The stronghold.

Toinenkin anni.m:n suositus heti Haitekstin perään.

Newyorkilainen, puhelin- ja nettiyhteysriippuvainen, aikuiseksi kasvamista vastustava Danny matkustaa Keski-Eurooppaan serkkunsa avuksi, kunnostamaan tämän ostamaa vanhaa linnaa hotelliksi. Danny ei ole nähnyt Howie-serkkuaan pariinkymmeneen vuoteen ja heidän yhteinen nuoruutensakin sisältää erään traagisen tapahtuman. Linnassa hän kohtaa paitsi Howien perheineen ja työporukoineen, myös "kaupanpäällisenä" tulleen vanhan paronittaren, linnassa vuosisatoja asuneen suvun perijän joka on linnoittautunut torniinsa eikä suostu poistumaan.

The Keep on aika ovela tapaus jota lukiessa ei oikein missään vaiheessa tiedä mitä odottaa seuraavaksi. Tarinaan sekoittuu salaperäinen Ray, joka kirjoittaa juuri tätä kertomusta Dannystä vankilan kirjoituskurssilla. Pitkään aikaan ei ole selvää, mikä oikeastaan on tarinan pääjuonne ja mikä "sisätarina", tai onko sellaisia. Kun kaikki sitten yhdistyy rytinällä, käytännössä yhden sanan aikana, se tulee yllätyksenä. Tai tuli ainakin mulle. :)

Takakannesta sain sen käsityksen että kyseessä on jonkinlainen kummitustarina, mutta vaikka tässä kummituksia vilahtaakin (ehkä, saattoi se olla untakin), se ei ole "se juttu". No mikäs sitten on? Syyllisyys, ihmisten voimasuhteet, hektinen yhteydenpito ystäviin vs. rauhoittuminen jonnekin ihan yksikseen... Ihmisten erilaiset vankilat myös: jollekin se on se perinteinen selli, toiselle torni josta ei lähde pois ja kolmannelle riippuvuus joka syö kaiken muun. Ja muutakin. Tämä on taas sellainen hankalasti määriteltävä tapaus, johon olen huitaissut alatunnisteeseen genreksi jotain suunnilleen oikeaa. Mutta mitäs määritelmistä, tärkeämpää on se että kirja on erittäin hyvä!

Ensimmäinen lause: The castle was falling apart, but at 2 a.m. under a useless moon, Danny couldn't see this.


Kustantaja Abacus 2008 (alkuteos USA 2006), 242 s.

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Kun Richard Papen aloittaa opiskelun Hampden Collegessa, se tuntuu ankean kotikaupungin jälkeen lähes paratiisilta. Richard onnistuu pääsemään mukaan viiden muinaiskreikan opiskelijan ja heidän karismaattisen opettajansa muusta koulusta eristyneeseen sisäpiiriin. Vähitellen hän saa tietää rikoksesta johon muut ovat syyllistyneet ja päätyy lopulta yhdessä muiden kanssa murhaamaan yhden ryhmän jäsenen joka uhkaa paljastaa kaiken. (Murhasta kerrotaan jo prologissa, joten se ei ole kummoinen spoileri!)

Alku oli vähän hidastempoinen mutta myöhemmin tapahtumat alkoivat kulkea kiihtyvällä tahdilla ja lopulta viimeiset sata sivua oli pakko lukea yöunien kustannuksella. Jälkimakuna melko vaikuttunut "vai näin siinä sitten kävi"-fiilis.

Vaikka juoni pääpiirteittäin onkin kerrottuna ylempänä, niin oleellisinta on se miten murhaan päädyttiin ja mitä siitä seurasi. Äkkiä kaikki alkaakin hajota käsiin eivätkä henkilöiden väliset suhteetkaan ole enää sellaisia kuin niiden luultiin olevan. Murhan jälkeisen mielentilan kuvauksessa kirja toi monin paikoin mieleen Rikoksen ja rangaistuksen, johon pari kertaa viitattiinkin. Jälleen kirja joka osoittautui kuulemieni kehujen arvoiseksi!

Loppuun vielä pikku käännöskukkanen. :) Eihän tässä sinänsä mitään virhettä ole, mutta kun ihan joka sanaa ei olisi välttämättä tarvinnut kääntää:

"Veimme hänet McDonaldsille", Brady sanoi. "Ostimme hänelle Onnellisen aterian."


Ensimmäinen lause: Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää tilanteemme vakavuuden.


Englanninkielinen alkuteos: The Secret History (1992)

Kustantaja WSOY 2007, 9. painos (1. painos 1993), suom. Eva Siikarla, 551 s.