maanantai 31. elokuuta 2009

Tove Jansson: Seuraleikki


Seuraleikki sisältää kolmetoista novellia ihmisten suhteista, tekemisistä ja erikoisuuksista. Vastahakoista luokkakokoukseen kokoontumista, lomailua Rivieralla kadonneen englantilaisen talossa kiukkuisen koiran seurana, nainen joka ottaa kaikesta pahasta syyt itselleen.

Tämä oli ensimmäinen kokemukseni Janssonin aikuisten tuotannosta, mutta ei viimeinen. Teksti on sekä kepeää että terävää. Kaikista novelleista en pitänyt mutta osasta hyvinkin paljon; erityisesti mieleen jäivät Kirjeitä Klaralta, joka koostuu kokonaan suorasanaisen Klaran eri tahoille kirjoittamista kirjeistä, sekä erään lapsen puuhista kertova Kesällä. Ote jälkimmäisen alusta:

Aurinko laski juuri. Rajuilman jälkeen vesi oli noussut venevajaan asti. Koko rantaniitty oli veden alla, ja tuntui hilpeältä kulkea ruohikon poikki kun tulvavesi loiskui jaloissa. Löysin rikkinäisen tynnyrin ja vieritin sen venerantaan, asetin sen pystyyn ja kiipesin sisään. Veden alla oleva ruoho oli hyvin pehmeää ja liikkui koko ajan. Ajattelin että olin sukellusveneessä. Tynnyrissä oli isonpuoleinen reikä niin että saatoin nähdä auringon, se oli tulipunainen ja väritti tynnyrin seinämät punaisiksi. Istuuduin lämpimään veteen eikä kukaan tiennyt että olin siellä. Sitten ei tapahtunut enää mitään sinä iltana.

Ruotsinkielinen alkuteos: Brev från Klara och andra berättelser (1991)

Kustantaja WSOY 1991, suom. Eila Pennanen, 163 s.

lauantai 29. elokuuta 2009

Aino Kallas: Sudenmorsian - Hiidenmaalainen tarina



Aalo, Priidik metsävahdin vaimo, kuulee suden kutsuvan itseään suolle juoksemaan kanssaan ja antaa lopulta periksi verensä poltteelle, muuttuen vainotuksi ihmissudeksi.

Kallaksen alunperin vuonna 1928 ilmestynyt tarina on edelleen taianomaisen kiehtova. Seurasin erityisesti vanhahtavan kielen yksityiskohtia mielenkiinnolla. 2000-lukulaiseen silmään kyllä hyppäsi tekstin runsas uskonnollinen paatos; moneen kertaan mainitsemalla tehtiin selväksi että ihmissudeksi muuttuminen on saatanallista ja Aalo hylkäsi pyhän kasteen. Olisi kiinnostavaa tietää millaisin mielin aikalaiset ovat tätä lukeneet - kauhuelokuvia sun muuta katsellutta kun ei yksi ihmissusi sinänsä hätkäytä. Vaan oli miten oli niin klassikko Sudenmorsian on hyvästä syystä!

Ensimmäinen lause: Tainkaltainen on tarina Aalosta, Priidik metsävahdin aviovaimosta, joka Saatanalta sudenhahmoon saatettiin, ja näin Ihmissutena vihityn miehensä viereltä korpiin karkasi, siellä metsänpetojen ja Diabolus sylvarum'in elikkä Metsändaimonin kanssa kanssakäymistä pitäen, ja sentautta maarahvaalta Sudenmorsiameksi kutsuttu.

Kustantaja Otava 2003 (ilm. 1. kerran 1928), 141 s.

José Saramago: Toinen minä


Elämäänsä kyllästynyt historianopettaja vuokraa kollegansa kehotuksesta elokuvan ja huomaa erään sivuosanäyttelijän olevan hänen täydellinen kaksoisolentonsa ääntä ja eleitä myöten. Hän alkaa selvittää kuka tämä oikein on ja kumpi heistä onkaan alkuperäinen, kumpi kopio.

Ensimmäinen Saramagoni - ja tämä olikin rakkautta ensi rivillä! Pidin todellakin hänen sivuhuomautusten ja kuivan huumorin sävyttämästä tekstistään. Vaikka se alussa tuntuikin ajoittain raskaslukuiselta loppumattomine pilkkuineen, tyyliin tottui pian. Normaalia enemmän keskittymistä kirja kuitenkin vaati ja senpä takia lukeminen kesti melko kauan kun riittävän rauhallisia hetkiä siihen ei meinannut löytyä. Mutta joka tapauksessa kaikin puolin kiehtova tuttavuus, tätä tahdon lisää!!

Ensimmäinen lause: Videokasettia vuokraamaan tulleen miehen henkilökortissa komeili kaikkea muuta kuin tavallinen nimi, sangen klassisväritteinen mutta ajasta pahoin jälkeen jäänyt kummajainen Tertuliano Máximo Afonso.

Portugalinkielinen alkuteos: O Homem Duplicado (2002)

Kustantaja Tammi 2005, suom. Erkki Kirjalainen, 374 s.

perjantai 21. elokuuta 2009

Tiina Itkonen: Inughuit


Valokuvakirjainnostus iski Kauniiden hevosten maan myötä ja kirjastokäynnillä piti napata pari lisää ihailtavaksi. Niistä ensimmäisenä katselmuksessa Tiina Itkosen pohjoisnavan naapureita, maailman pohjoisinta kansaa, polaarieskimoita esittelevä Inughuit.

Kirja tarjoaa kurkistuksen Pohjois-Grönlannin elämään, jossa perinteet kohtaavat modernin maailman. Koiravaljakko on edelleen varmin kulkuneuvo ja jääkarhunnahkahousut lämmittävät edelleen parhaiten pakkasessa, mutta sisätiloissa selataan farkut jalassa nettiä.

Kuvat yksityiskohtineen kertovat paljon ja lisävalaistusta saa tekstiosuuksista. Ote Itkosen omista muistoista:

"Kun suljen silmäni, olen Thulessa, ja hiljaisuus on täydellinen. Valon siniset sävyt tanssivat lumessa, jäävuoret hehkuvat turkooseina. - - Thulessa ei ole teitä, joita pitkin pääsisin pois. Kävelen omia polkujani. Thulessa ei ole puita. Näen horisontin kaukana joka suunnassa. En osaa arvioida etäisyyksiä. En ole tottunut näkemään näin kauas.

En myöskään ole tottunut aikakäsitykseen, jossa kaikki tapahtuu immama agaqu - ehkä huomenna. Seuraavana päivänä sanotaan taas immama agaqu. Polaarieskimot elävät sään ja vuodenaikojen mukaan. Jos sää sallii, miehet lähtevät metsästämään ja perheet saattavat matkustaa naapurikyliin sukuloimaan - vaikka keskellä yötä. Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Asioille on niin paljon aikaa kuin niihin tarvitaan."

Jälkimaku kokonaisuudesta: siellä ylhäällä taitaa asua onnellisia ihmisiä!

(Ai niin, valokuvakirjoissa on yksi vika: mokomat eivät meinaa mahtua skanneriin. Tämäkin on oikeasti neliönmuotoinen.)

Kustantaja Libris 2004, 153 s.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Nancy Huston: Syntymämerkki


Syntymämerkki on sukutarina, joka kulkee neljän sukupolven ketjua taaksepäin, päästäen kunkin henkilön ääneen kuusivuotiaana lapsena: ensin Solin, sitten hänen isänsä Randallin, isoäitinsä Sadien ja isoisoäitinsä Erran. Lopulta selviää mysteeri Erran lapsuudesta natsi-Saksassa ja todellisesta syntyperästä.

Lukijaa koko ajan syvemmälle vievä rakenne on mielenkiintoinen. Pidin myös lasten tarkkanäköisistä havainnoista ja heidän yksityiskohtaisista kuvailuistaan joistakin arkisista tilanteista. Ensimmäisen puolikkaan aikana olin silti enimmäkseen aavistuksen verran pitkästynyt - en pahasti, mutta vähän kuitenkin - enkä osannut oikein päättää, pidänkö kirjasta vai en. (Ensimmäisen neljänneksen olin kyllä myös ärsyyntynyt, koska Sol on raivostuttava, itsekeskeinen kakara, jolla on vielä raivostuttavampi, ylihuolehtiva, sokeasti paapova ja palvova lässyttäjä-äiti.) Loppua kohti tekstiin tuli paremmin imua mutta en vieläkään pääse selvyyteen mielipiteestäni. Osittain vaikuttavakin, mutta silti jotenkin laimea. Ihan pikkuisen.

Ensimmäinen lause: On heräämisen aika.

Ranskankielinen alkuteos: Lignes de faille (2006)

Kustantaja Gummerus 2008, 3. painos, suom. Annikki Suni, 382 s.

perjantai 14. elokuuta 2009

Ian McEwan: Rannalla


On vuosi 1962 ja Edward ja Florence viettävät hääyötään. Suunnattoman rakastuneina ja tulevaisuuttaan innolla odottaen, mutta myös kokemattomina ja kykenemättöminä puhumaan ääneen ajatuksistaan hääyön suhteen.

Florence pelkää, suorastaan kammoaa kuollakseen sitä mikä häntä sängyssä odottaa, mutta ei halua tuottaa pettymystä Edwardille joka on odottanut tätä hetkeä kiihkeästi koko vuoden kestäneen seurustelun ajan. Lukija pääsee kummankin pään sisään seuraamaan, kuinka väärinymmärrykset sekä niin tehdyt kuin tekemättä jätetytkin asiat johdattavat tapahtumia kohti katastrofia.

Taidokasta ja sujuvaa luettavaa - tosin myös hieman turhauttavaa koska vähän väliä tekisi mieli karjua henkilöille, että "SANO TUO ÄÄNEEN!!!!!!" :) Voin täysin allekirjoittaa Turun Sanomien kriitikon kommentin McEwanin tyylikkäästi hallitsemasta pienen draaman suuruudesta. Samaa ainesosaa löytyi myös aiemmin lukemastani Amsterdamista. Molempien jälkeen päällimmäinen ajatus oli se, että näinkin siis voivat asiat mennä. Näiden kokemusten perusteella voin kyllä suositella McEwaniin tutustumista!

Ensimmäinen lause: He olivat nuoria, korkeasti koulutettuja ja hääyönään molemmat ensikertalaisia, ja he elivät aikana, jolloin keskusteleminen seksuaalisista vaikeuksista oli peräti mahdotonta.


Englanninkielinen alkuteos: On Chesil Beach (2007)


Kustantaja Otava 2007, suom. Juhani Lindholm, 183 s.

tiistai 11. elokuuta 2009

William Nicholson: Toisten maassa


Kertoja, parikymppinen nuori mies, viettäisi mieluiten aikansa huoneessaan tekemättä mitään; hän ei tunnu olevan kiinnostunut yhtään mistään. Hetken mielijohteesta hän kuitenkin lähtee matkalle ilman päämäärää ja liftaa rekan kyytiin. Hän päätyy suljettuun itäeurooppalaiseen valtioon, jossa poliisit ja terroristit käyvät väkivaltaista sotaa. Rajalla hän pääsee pakenemaan mutta rekkakuski tapetaan ja salakuljetettu lasti poltetaan - ja kertoja on yksin vieraassa vaarallisessa maassa jonka kieltä hän ei osaa ja jonka nimeäkään hän ei tiedä. Siellä ulkomaalainen on silmätikkuna, ja vähitellen hän päätyykin tahtomattaan tapahtumien keskipisteeseen.

Alussa en pitänyt päähenkilöstä mutta pian aloin pitää. Toisaalta alussa pidin kirjasta, lopussa en niinkään. Melko pian tapahtui eräs varsin epäuskottava käänne jonka en kuitenkaan antanut liikoja häiritä - ennen kuin aloin aavistella että loppuratkaisusta muodostuisi sellainen jonka tyyppisiä aivan erityisesti inhoan, kuten kävikin. Muuten kirja on kuitenkin hyvin kirjoitettu ja vei myös hyvin mukanaan.

Ensimmäinen lause: Kirjoitan tätä uuden päivän sarastaessa kynällä paperille, vanhaan tapaan.

Englanninkielinen alkuteos: The Society of Others (2004)

Kustantaja Tammi 2005, suom. Arto Schroderus, 256 s.

maanantai 10. elokuuta 2009

Deborah Smith: Karhuvuoren varjo


Ursula Powellin kotitilalla on taideteos jolla on ollut hänen elämäänsä suuri vaikutus: romuraudasta hitsattu karhu jonka hänen isänsä aikoinaan osti vaikka perheellä ei olisi ollut siihen varaa. Isänsä kuoltua Ursula palaa kotiinsa huolehtimaan autistisesta pikkuveljestään Arthurista, joka rakastaa rautakarhua koko sydämestään ja kuuntelee kun se puhuu hänelle.

Tilalle saapuu mies jonka elämään rautakarhun synty on myös muodostanut käännekohdan: Quentin Riconni, teoksen luoneen taiteilijan poika. Quentin haluaa ostaa veistoksen huikealla summalla joka tekisi tilan ainaisista rahavaikeuksista historiaa, mutta miten Ursula voisi antaa hänen viedä karhun pois Arthurin luota?

Kirja on rakkaustarina, mutta myös kertomus menneisyyden taakasta, anteeksiannosta, sukujen suhteista ja taiteen merkityksestä. Päähenkilöille on helppo toivoa kaikkea hyvää. Pidin kirjasta, se oli vaikuttavampi kuin odotinkaan.

Joskus kirjoissa kuvataan paikkoja, esineitä, asioita jotka lukija välttämättä tahtoisi itse nähdä, ja rautakarhun haluaisin todella kohdata!

Ensimmäinen lause: Vannoin, että Quentin Riconni saisi vielä hävetä, mikäli hän nyt kuolisi syliini täällä vuoren huipulla, Georgian kylmän talvitaivaan alla.

Englanninkielinen alkuteos: On Bear Mountain (2001)

Kustantaja Karisto 2007, 2. painos, suom. Auli Hurme-Keränen, 423 s.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Maritta Lintunen: Valaistut talot


Maritta Lintusen runoissa kurkistetaan vanhaan huvilaan, lapsuuden salamajaan ja tutkijankammioon ja tarkastellaan menneiden asioiden kasautumista niin paikkoihin kuin ihmisiinkin. Sanat piirtävät kauniisti hetkiä, tunteita ja tapahtumia. Tykkäsin!




Ujutan ranteeni aidanrakoon
varastaakseni muutaman viivyttelevän minuutin
(tai orvokin, kuinka vain)
täällä ne versovat;
syrjäisten huviloiden pihoihin juurtuneet vuodet.

Kustantaja WSOY 2005, 50 s.

Harri Nykänen: Raid ja legioonalainen


Ammattirikollinen Lauri Lehtinen löytyy kuolleena asunnostaan ja legioonalaiseksi kutsutun miehen epäillään sekaantuneen asiaan. Häntä lähtee etsimään poliisin lisäksi myös Raid, ystävänpalveluksena.

Raid-tv-sarja on yksi ehdottomia suosikkejani, ja kirjoissa pääsee hyvin sukeltamaan samaan maailmaan. Ne eivät ole aivan perinteisen dekkarimallin mukaisia, vaan iso osa on myös rikollisten verkostoilla joissa kaikki eivät suinkaan ole läpeensä pahoja. Tässä juoni oli enemmän tv-sarjaa muistuttava kuin kahdessa aiemmin lukemassani (Raid ja mustempi lammas, Raid ja pelkääjät), joissa tarina oli simppelimpi. Pitkästä aikaa luin koko kirjan yhdeltä istumalta!

Ensimmäinen "lause": Vainajan nimi: Lauri Krister Lehtinen (070936-117E)

Kustantaja WSOY 2002, 280 s.

maanantai 3. elokuuta 2009

Murray Bail: Eukalyptus


Australian Uudessa Etelä-Walesissa, pikkuruisen kaupungin lähistöllä asuu Holland-niminen mies, joka on vuosien varrella istuttanut tilalleen satoja erilaisia eukalyptuspuita. Tilalla asuu myös hänen tyttärensä Ellen, jonka erikoisen kauneuden maine on kiirinyt kauas. Kun Ellen varttuu aikuiseksi, kosijoita riittää ja lopulta Holland päättää, että tyttären saa puolisoksi se joka osaa nimetä jokaisen tilalla kasvavan eukalyptuksen.

Yrittäjä toisensa jälkeen kompastuu tehtävän hankaluuteen, kunnes tilalle saapuu tunnettu eukalyptusasiantuntija herra Cave; sinänsä mukava mies mutta ei Ellenin mieleinen sulhaskokelas. Samalla kun herra Cave etenee vakuuttavasti kohti tehtävän loppua, Ellen kohtaa puiden lomassa vaellellessaan salaperäisen muukalaisen, tarinankertojan.

Kirja on juoneltaan kuin modernimpaan muotoon kirjoitettu perinteinen satu. Kerronta tekee varsinaisesta asiasta mielenkiintoisia syrjähyppyjä: välillä eri eukalyptuslajien ominaisuuksien kuvailuun, välillä miehen Ellenille kertomiin lukuisiin pikku tarinoihin. Sana "viehättävä" ei yleensä sovi suuhuni, mutta tätä kirjaa kuvaillessa se voisi olla paikallaan. Ehdottomasti positiivinen lukukokemus vaikkei suosikkilistaa hätyyttelekään!

Ensimmäinen lause: Voisimme aloittaa desertorumista, triviaalinimeltään koukkuinen kääpiöeukalyptus.

Englanninkielinen alkuteos: Eucalyptus (1998)

Kustantaja Tammi 1998, suom. Saara Villa, 259 s.