torstai 28. toukokuuta 2009

Niels Fredrik Dahl: Matkalla ystävän luo


Vilgot on ollut yksinäinen pienestä pitäen. 11-vuotiaana, eräänä tammikuun iltana, hän oli matkalla ystävänsä luo sillä ei halunnut olla kotona koska siellä oli sellaista kuin oli. Silloin hänelle tapahtui jotain mikä teki hänet entistä yksinäisemmäksi ja onnettomammaksi.

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, hän on päätynyt omistamaan hylätyn sirkusnorsun jota hänellä on varaa ruokkia ainoastaan leipätehtaan hylkytavaralla, mutta jonka avulla hän viimein saa saatettua tragedian päätökseen.

Kerronta liikkuu edestakaisin Vilgotin lapsuuden ja aikuisuuden välillä, poimien kohtauksen sieltä ja toisen täältä. Ne ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, mutta jokainen niistä on myös surullinen. Ei nyyhkytyksiä aiheuttavalla, vaan hiljaisella ja vähäeleisellä tavalla. Kuten takakannessa, Aftenpostenin sitaatissa osuvasti sanotaan: "...Dahl panee lukijan sydämen ruuvipuristimeen ja kiristää hitaasti." Näin hän todella tekee, ja se alkoi välillä olla jo vähän ahdistavaa. Tätä tunnetta lukuunottamatta pidin kirjasta.

Ensimmäinen lause: Heinäkuun 15. päivänä 2001 amerikkalainen valokuvaaja Joel Sternfeld ottaa kuvan uupuneesta norsusta, joka estää länteen päin menevän liikenteen Oslon ulosajotiellä.

Norjankielinen alkuteos: På vei til en venn (2002)

Kustantaja Bazar 2007, suom. Sanna Manninen, 256 s.

torstai 21. toukokuuta 2009

Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus


Sivistyksessäni on klassikoiden kohdalla valtaisa aukko, joten kun ne viime aikoina ovat alkaneet kiinnostaa, on aika ryhtyä pikku hiljaa sitä aukkoa paikkaamaan ja Dostojevski sai kunnian aloittaa. :)

Kirja siis kertoo nuoresta Raskolnikovista joka päätyy murhaamaan vanhan naisen, minkä jälkeen seurataan hänen ajatuksiaan ja tekojaan, kasvuaan oman rikoksensa ymmärtämiseen, kuten myös monia muita ihmismielen kiemuroita toisten henkilöiden kautta.

Vaikka vanhahtava tyyli, pieni fontti/riviväli ja tuskaisen pitkät kappaleet tekivätkin lukemisesta välillä raskasta (vanha käännös siis kyseessä), olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt tekstin kiinnostavuudesta ja sujuvuudesta. Takakannessa mainitaan Rikoksen ja rangaistuksen olevan yksi maailmankirjallisuuden syvällisimmistä teoksista. Kenties niin, mutta myönnettäköön että vähintään puolet siitä syvällisyydestä taisi mennä ohi. Ei kaikki sentään! :)

Kaiken kaikkiaan melko kaksijakoinen kokemus: toisaalta kiinnostava tarina, toisaalta sen viimein loputtua päästin pienen helpotuksen huokauksen. Tulevaisuudessa voin lukea lisääkin Dostojevskia, mutta en lähiaikoina.

Ensimmäinen lause: Harvinaisen helteisenä päivänä heinäkuun alussa, iltapuolella, lähti eräs nuori mies S:n syrjäkadun varrelta vuokraamastaan pienestä huoneesta ja alkoi astella hitaasti, kuin epäröiden, K:n sillalle päin.

Venäjänkielinen alkuteos: Prestuplenije i nakazanije (1866)

Kustantaja Karisto 2008, 12. painos, suom. M. Vuori (kielentark. v. 1985-86 Lea Pyykkö), 516 s.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Hannu Launonen & Béla Jávorszky (toim.): Yhteisessä sateessa



Runoja kuudelta unkarilaiselta runoilijalta. Kävin muutama vuosi sitten Budapestissa ja tunsin oloni siellä jotenkin kotoisaksi, ja sen jälkeen moni Unkariin liittyvä asia on herättänyt erityistä mielenkiintoa. Siksi tähän kirjaankin tuli tartuttua, mutta näiden runojen parissa valitettavasti ei ollut kovin kotoisa olo.

Siitä tosin ei välttämättä pidä syyttää runoilijoita vaan lukijaa. Kuten Juurakon kirjan kohdalla mainitsin, olen laiska lukemaan runoja enkä jaksa kovin paljon pohtia niiden merkityksiä. Siksi kolmen ensimmäisen kirjoittajan (Ágnes Gergely, Gizella Hervay, Aladár Lászlóffy) runot avautuivat vain satunnaisesti, neljännen (György Petri) jo paremmin. Eniten pidin Katalin Mezeyn runoista, ja erityisesti Imre Oraveczin teksteissä esiintynyt Unkarin historia muistutti, etten oikeastaan tiedä aiheesta juuri mitään.

Museossa


Istuskelimme museossa. Minä

veistetyllä jakkaralla,
sinä taas lautalattialla,
pää polvillani.


Se oli kaunista, mutta pelkäsin: joku

astuisi saliin ja heittäisi meidät ulos.
Mutta ihmiset tuijottivat meitä
niin kuin muitakin patsaita ja jatkoivat matkaansa.


Katalin Mezey



Kustantaja WSOY 2006, suom. Hannu Launonen & Béla Jávorszky, 141 s.