Seinäjoen pääkirjastoon tutustumassa, osa 2 - Remontoitu Aallon kirjasto

Lukuisat kirjabloggaajat ovat tänään julkaisseet kirjastokuvia ottaakseen kantaa kaikille yhtäläisten kirjastopalvelujen säilymisen puolesta. Tempauksesta voit lukea lisää La petite lectrice -blogista, josta löydät myös linkkilistan osallistujablogeihin. Oman kuvanottoaikatauluni onnistuin möhlimään enkä ehtinyt mukaan aikeistani huolimatta, mutta paikkailen tilannetta sillä että tänään sain viimein otettua asiaksi käydä näpsimässä hieman kuvia Seinäjoen pääkirjaston vanhemmasta osasta. :)

Alvar Aallon suunnittelema kirjastorakennus otettiin käyttöön alun perin 50 vuotta sitten, keväällä 1965. Komea kirjasto alkoi kuitenkin jäädä pieneksi jo 1970-luvulla, ja useimmat ovatkin tunteneet sen vain sellaisena versiona, jossa jokaiseen liikenevään paikkaan oli sovitettu lisähylly. Kolmisen vuotta sitten koitti juhlapäivä, kun uusi kirjastorakennus Apila avattiin aivan vanhan viereen. Olen kirjoittanut siihen tutustumisestani kuvien kera täällä. Aallon kirjastolle päästiin tekemään ansaittua restaurointia, jonka jäljiltä se avattiin uudelleen yleisölle toukokuun lopulla. Tilat on palautettu alkuperäiseen asuunsa nykypäivän tekniikkaa rakenteisiin piilotellen. Kaikki pinnat on käyty läpi ja korjattu harkiten, niin että rakennuksen ikä saa myös näkyä. Ja tältähän siellä nyt näyttää:

Onpas täällä avaraa ja valoisaa, oli ensimmäinen ajatukseni kirjastosaliin astuessani. Niitä ylimääräisiä hyllyjä kun tosiaan oli aiemmin reilusti.

Vanhalle puolelle on sijoitettu taide-, historia- ja kansatiedekirjat sekä maakuntakokoelma.

Lukumontun kautta pääsee pohjakerrokseen, josta löytyy tilat mm. soittamiselle, mikrofilmien tutkimiselle ja teatteritaiteen ryhmille. Alempaa kerrosta, joka ei ole niin vahvasti suojeltu, on voitu hieman muokatakin.

Lukusali on taas lukusali. Aiemmin tila oli - kuinka ollakaan - täynnä hyllyjä. Tässä oli ainakin musiikkia ja oikealla seinällä palautetut kirjat. Pieni huone, jonka ovi on auki lukusalin perällä, sisälsi taidekirjat. Aallon valaisimetkin on otettu esiin varastosta jossa ne ovat viettäneet 30 vuotta ja palautettu käyttöön sisälmyksiltään nykypäivään päivitettyinä.

Vanhassa lasten- ja nuortenosastossa (jonka pikkuhuoneista en näköjään tullut ottaneeksi kuvia) on koulujen käyttöön tarkoitettuja ryhmäaineistoja sekä pieni kokoelma muita lastenkirjoja.

Kirjaston puoliskot on yhdistetty toisiinsa maanalaisella käytävällä. Apilan nuortenosaston puolelta katsellessa pilkistää fantasiahyllyn jälkeen portaikko ja uusi avara tila (jossa oli ihmisiä sen verran ettei parempia kuvia tällä kertaa) siinä missä aiemmin oli seinä:

Hmm...uusi tila? Eeeikun hetkinen, onkos tämä se missä aiemmin oli tietokoneita...? Uusi ja vanha on sulautettu niin sujuvasti toisiinsa, ettei olekaan ihan yksinkertaista sanoa, missä kohdassa raja menee. Ja se on ihan oikein, sillä kokonaisuus on upea! Tänne täytyy kyllä palata vielä pikapuoliin nautiskelemaan ja kuvailemaan molemmin puolin kaikessa rauhassa (nyt oli lapset mukana). Ja tietysti lainaamaan!

Lähteinä käytetty lehtiartikkeleita: Anne Kohtala: Aalto-kirjasto valmistautuu uuteen loistoon (Minun kaupunkini 4/14) ja Pirkko Lehtimäki: Aallon kirjasto paljastaa oikean luonteensa kevään avajaisissa (Ilkka 19.2.15).

Lukupiirejä Seinäjoen kirjastossa

Seinäjoen pääkirjastossa aloittaa helmikuussa kaksi lukupiiriä, joista molemmat kokoontuvat kevään mittaan neljä kertaa. Kirjastonhoitaja Elina Hokkasen vetämässä piirissä luetaan kaunokirjallisuutta eri maista, ja kaksi etukäteen päätettyä kirjaa ovat Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys sekä Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset. Tietokirjailija ja toimittaja Anssi Orrenmaan seurassa taas käsitellään pohjalaisia kirjoja, joista listalla ensimmäisinä ovat Mirja Kuivaniemen Siantappajat ja Jorma Luhdan Vaeltajat (tai jokin aiempi valokuvateos).

Juurihan minä jokunen postaus sitten lukupiirejä kaipailin, ja saatanpa hyvinkin etsiytyä paikalle jos vain suinkin pääsen! Giordanon kirja on ollut lukisinko vai enkö -pohdinnoissa, Delijanin juuri ostin alesta ja Jorma Luhdaltakin yksi teos löytyy hyllystä, joten aika hyvinhän nämä istuisivat ihan normaaliin lukemistooni. :)

Mitään ilmoittautumisia piireihin ei tarvita ja mukaan voi mennä kun ehtii. Lisätietoa aikataulusta kirjaston sivuilta.

Kirjaston sunnuntaivierasta kuuntelemassa

Multa jäi nyt vieras haastattelijoineen kuvaamatta, onneksi näpsin ennen keskustelua kirjastosta edes muutaman muuten vaan -kuvan! :)

Seinäjoen pääkirjaston sunnuntaivieras-sarjassa kuunneltiin tänään säveltäjää, Rehupiikles-yhtyeen perustajajäsentä sekä mm. Carl Barksin Roope-tarinoita Etelä-Pohjanmaan murteelle kääntänyttä Joose Tammelinia. Häntä jututti lukutottumuksista ja kirjavinkeistä toimittaja Hely Laurio. Olen nyt muutamaa sunnuntaivierasta ollut kuuntelemassa, ja kummastihan siinä aina alkavat ihan odottamattomat kirjat kiinnostaa, kun niistä tarpeeksi vakuuttavasti kerrotaan! :) Tammelinin vinkkilista oli seuraavanlainen:

• Suomen runotar 1
• Ernest Thompson Seton: Rolf salolla
• Erno Paasilinna: Alamaisten elämää: kootut satiirit
• Stefan Olivier: Syyttömät syylliset
• Erik Tawaststjerna: Jean Sibelius 1-5

Minähän en toki pikaisten muistiinpanojeni perusteella pysty olemaan likimainkaan yhtä vakuuttava, mutta jos nyt lyhyesti suositusten perusteita kirjoittelen:
Valtaisan määrän kotimaista runoutta esittelevä Suomen runotar on Tammelinin sanoin iätön klassikko, jossa suomen kieli on kauneimmillaan. Jos ei tämä saa lukijaa murtumaan, niin ei mikään.
Partioliikkeen isän Ernest Thompson Setonin kirja on orpopojan ja intiaanin tarina, jota kehuttiin erittäin vangitsevaksi romaaniksi joka ei päästä näpeistään. Tätä tunnelmallisen hienoa luontokuvausta sisältävää, vuonna 1914 suomeksi ilmestynyttä teosta ilmeisesti löytyy huonosti enää kirjastoistakaan, mutta sähköisen version voi ladata ilmaiseksi Project Gutenbergista.

Paasilinna taas on Tammelinin mukaan kenties älykkäin tässä maassa elänyt ihminen, puoluekannasta viis, ja mainitusta satiirikokoelmasta tulee tavattoman hyvälle tuulelle.
Saksalaista Stefan Olivieria hän vertasi Mika Waltariin, löytäen mm. historiallisesta kuvauksesta paljon yhteistä. Vinkiksi valittu Syyttömät syylliset sijoittuu natsi-Saksaan ja etsii vastauksia siihen, miten senaikaisten tapahtumien absurdius oli mahdollista.
Viisiosaisesta Sibeliuksen elämäkerrasta taas kuultaa läpi se innostuksen palo jolla sen on kirjoitettu, sekä tulee ilmi koko nerouden ympäristö jossa Sibelius eli, luoden mestariteoksiaan vaikeissa oloissa.

Sunnuntaivieraiden vinkkilistat löytyvät kirjaston blogista. Monenlaisia kirjoja on jo tämän melko vähäisenkin kokemukseni perusteella ollut esillä. Muutaman viikon takaisen vieraan, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin ja kansalaisopiston kirjallisuuspiirin vetäjän Sirkkaliisa Kankaanpään puheista jäi mieleen erityisesti kuvaus Cormac McCarthyn Veren ääriin -romaanin tarjoamasta hyytävän vahvasta, otteessaan pitävästä lukukokemuksesta. Teki mieli siepata kirja omasta hyllystä lukuun heti kotiin tultuani, vaikka olinkin juuri lukenut Menetetyn maan. Vielä en kuitenkaan ole siihen asti ehtinyt, mutta ehkäpä pian... Viikko sitten en harmikseni ehtinyt kuuntelemaan Etelä-Pohjanmaan opiston rehtoria Kyösti Nyyssölää, joka näkyy olevan kova John Irving -fani! :)

Ensi sunnuntaina vuorossa Antti Tuuri klo 14! Sitä ennen olisi kyllä tarjolla myös aikuisten kirjavinkkipiiri torstaina klo 19. Siihenkin olen haaveillut jo moneen kertaan pääseväni tutustumaan, mutta oma ja miehen vuorotyö, lapsenhoito ja aikainen aamuherätys yhdistettynä 30 km ajomatkaan kaupungille ovat vieneet voiton. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että taidan päästä hyödyntämään äitiysloman synnytystä edeltävän osan tarjoamaa vapaampaa liikkuvuutta! :)

Lisää kirjastokuvia kiinnostuneille parin vuoden takaisessa postauksessani, jonka kirjoitin käytyäni tuohon uuteen kirjastorakennukseen tutustumassa. Uutta juttua aiheesta luvassa sitten joskus kun vanhan osan remontti valmistuu ja se yhdistetään uuteen puoleen!

Seinäjoen uuteen pääkirjastoon tutustumassa

Seinäjoella on haaveiltu uudesta kirjastorakennuksesta ties kuinka kauan. Vanha Alvar Aallon suunnittelema kirjasto on kyllä komea, mutta auttamattomasti pieneksi jäänyt ja hyvin palveltujen vuosien jälkeen ehostuksen tarpeessa. Maanantaina se viimein tapahtui - uusi pääkirjastorakennus nimeltä Apila avasi ovensa! Varsinaisiin avajaisiin en ehtinyt, mikä ei oikeastaan harmita koska tupa on ilmeisesti ollut melkoisen täynnä väkeä. Kävin sitten tutustumassa tiloihin tiistaina. Ihmisiä oli mukavasti paikalla silloinkin, mutta ei niin runsaasti etten olisi onnistunut näpsimään kuvia ilman viattomia sivullisia. :)

Aloitetaan oleellisimmasta: kirjoja on. ;) Pääsalin katossa ei muuten ole ollenkaan valaisimia. Jokaisen hyllyn alla on led-valo ja hyllyjen ja pöytien päällä noita pyöreitä lamppuja. Odotan jo että saan nähdä kirjaston silloin kun ulkona on pimeää!

Piiiitkä kirjahylly. Näkymä lukusalin ovelta. Kirjastossa siis suvaitaan myös ääniä, ja hiljaisuutta kaipaavat voivat vetäytyä työskentelemään tänne:

Tai jos mahdollinen puheensorina ei häiritse, voi lueskella keinutuolissa.

Jos nyt ihan vähän jotain nurisen, niin en erityisemmin pidä tuosta nykyään niin trendikkäästä pelkistetystä betonista. Katolle voisi näyttää vähän maalitelaa... Mutta se on pikkuvika ja makuasia. :) Oikeassa reunassa pilkistää ylemmällä tasolla, sisäänkäynnin vieressä oleva laaja lehtienlukualue jossa on myös kahvio. Siellä oli sen verran paljon porukkaa että pysyin poissa kameroineni.

Lastenosasto on ihana!!!! Noita isoja, eri värein pehmustettuja ja eri tavoin sisustettuja lukukuutioita, joiden ulkoseinillä on kirjahyllyt, on muistaakseni kahdeksan.

Ja siellä on vielä leikkihuonekin! Siellä on tunneli! Siitä voi mönkiä läpi! Olisi vaan isompi niin minäkin mahtuisin!!!

Pääsalista laskeudutaan tyynyin pehmustettua lukuportaikkoa pitkin avaralle nuortenosastolle. Siellä on omat tilansa peleille sekä musiikin kuuntelulle. Ja seinässä pitkä rivi hauskoja "luolia"!

Kaunokirjallisuutta on jaettu genreihin aiempaa tarkemmin. Lastenosastolla hymyilytti hyllynpätkä joka kantoi nimeä "Kummitustarinat". :)

Alvar Aalto ei suinkaan ole kadonnut maisemasta mihinkään. Koko seinän kokoisesta ikkunasta voi katsella Lakeuden Ristiä, joka heijastuu samaiseen ikkunaan komeasti ulkopuolellakin!

Aivan vieressä sijaitseva vanha kirjastokaan ei ole jäämässä tyhjän pantiksi. Se remontoidaan, minkä jälkeen sinne aiotaan siirtää kirjoja mm. historiasta ja kansantieteestä. Rakennusten välille tulee maanalainen käytävä.

Niin lainaus kuin palautuskin hoituvat näppärästi automaateilla, varaukset voi noutaa itse hyllystä ja varastoakin pääsee vapaasti tutkimaan.

Kyllä, olen hyvin hyvin ihastunut! Jos kirjaston on tarkoitus olla kaupunkilaisten olohuone, niin tämä todellakin on juuri sitä. Mahtavaa, että lapsilla ja nuorilla on omat, selkeät, upeat alueensa. En meinannut malttaa lähteä kirjastosta pois, ja töissä iltavuoron aikana huomasin useampaan kertaan ajattelevani, että sinne pitää päästä jo pian uudelleen! :)

Rakennuksen suunnittelu: JKMM Arkkitehdit, pääarkkitehtina Asmo Jaaksi. Sisustusarkkitehtina Päivi Meuronen, projektiarkkitehtina Aaro Martikainen. Opasteet ja kirjaston graafinen ilme: Aimo Katajamäki.

Tietolähteenä Seinäjoen kaupungin nettisivut sekä Aino Mäki-Mantilan artikkeli Kirjastosta kehittyi elämysten talo Ilkka-lehdessä 1.7.2012.