Seinäjoen pääkirjastoon tutustumassa, osa 2 - Remontoitu Aallon kirjasto

Lukuisat kirjabloggaajat ovat tänään julkaisseet kirjastokuvia ottaakseen kantaa kaikille yhtäläisten kirjastopalvelujen säilymisen puolesta. Tempauksesta voit lukea lisää La petite lectrice -blogista, josta löydät myös linkkilistan osallistujablogeihin. Oman kuvanottoaikatauluni onnistuin möhlimään enkä ehtinyt mukaan aikeistani huolimatta, mutta paikkailen tilannetta sillä että tänään sain viimein otettua asiaksi käydä näpsimässä hieman kuvia Seinäjoen pääkirjaston vanhemmasta osasta. :)

Alvar Aallon suunnittelema kirjastorakennus otettiin käyttöön alun perin 50 vuotta sitten, keväällä 1965. Komea kirjasto alkoi kuitenkin jäädä pieneksi jo 1970-luvulla, ja useimmat ovatkin tunteneet sen vain sellaisena versiona, jossa jokaiseen liikenevään paikkaan oli sovitettu lisähylly. Kolmisen vuotta sitten koitti juhlapäivä, kun uusi kirjastorakennus Apila avattiin aivan vanhan viereen. Olen kirjoittanut siihen tutustumisestani kuvien kera täällä. Aallon kirjastolle päästiin tekemään ansaittua restaurointia, jonka jäljiltä se avattiin uudelleen yleisölle toukokuun lopulla. Tilat on palautettu alkuperäiseen asuunsa nykypäivän tekniikkaa rakenteisiin piilotellen. Kaikki pinnat on käyty läpi ja korjattu harkiten, niin että rakennuksen ikä saa myös näkyä. Ja tältähän siellä nyt näyttää:

Onpas täällä avaraa ja valoisaa, oli ensimmäinen ajatukseni kirjastosaliin astuessani. Niitä ylimääräisiä hyllyjä kun tosiaan oli aiemmin reilusti.

Vanhalle puolelle on sijoitettu taide-, historia- ja kansatiedekirjat sekä maakuntakokoelma.

Lukumontun kautta pääsee pohjakerrokseen, josta löytyy tilat mm. soittamiselle, mikrofilmien tutkimiselle ja teatteritaiteen ryhmille. Alempaa kerrosta, joka ei ole niin vahvasti suojeltu, on voitu hieman muokatakin.

Lukusali on taas lukusali. Aiemmin tila oli - kuinka ollakaan - täynnä hyllyjä. Tässä oli ainakin musiikkia ja oikealla seinällä palautetut kirjat. Pieni huone, jonka ovi on auki lukusalin perällä, sisälsi taidekirjat. Aallon valaisimetkin on otettu esiin varastosta jossa ne ovat viettäneet 30 vuotta ja palautettu käyttöön sisälmyksiltään nykypäivään päivitettyinä.

Vanhassa lasten- ja nuortenosastossa (jonka pikkuhuoneista en näköjään tullut ottaneeksi kuvia) on koulujen käyttöön tarkoitettuja ryhmäaineistoja sekä pieni kokoelma muita lastenkirjoja.

Kirjaston puoliskot on yhdistetty toisiinsa maanalaisella käytävällä. Apilan nuortenosaston puolelta katsellessa pilkistää fantasiahyllyn jälkeen portaikko ja uusi avara tila (jossa oli ihmisiä sen verran ettei parempia kuvia tällä kertaa) siinä missä aiemmin oli seinä:

Hmm...uusi tila? Eeeikun hetkinen, onkos tämä se missä aiemmin oli tietokoneita...? Uusi ja vanha on sulautettu niin sujuvasti toisiinsa, ettei olekaan ihan yksinkertaista sanoa, missä kohdassa raja menee. Ja se on ihan oikein, sillä kokonaisuus on upea! Tänne täytyy kyllä palata vielä pikapuoliin nautiskelemaan ja kuvailemaan molemmin puolin kaikessa rauhassa (nyt oli lapset mukana). Ja tietysti lainaamaan!

Lähteinä käytetty lehtiartikkeleita: Anne Kohtala: Aalto-kirjasto valmistautuu uuteen loistoon (Minun kaupunkini 4/14) ja Pirkko Lehtimäki: Aallon kirjasto paljastaa oikean luonteensa kevään avajaisissa (Ilkka 19.2.15).