Maratonilla luettua

Pääsin kesäkuussa vihdoin ja viimein kokeilemaan lukumaratonia, kun bloggaajat vetäisivät tämän kesän ensimmäisen kimppamaratonin. Sen verran olen bloggaustahdissa jäljessä että nyt vasta pääsen käsittelemään silloin lukemaani. Lyhyesti näitä jo silloin kommentoinkin mutta tässä vielä edes vähän pitempisanaiset esittelyt. Ensimmäiset kolme viidestä:

Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat

Johanna Adorjánin holokaustista selvinneet isovanhemmat tekivät kaksoisitsemurhan, koska isoisä oli sairas eikä isoäiti halunnut jäädä yksin. Kirjassa Adorján kuvittelee heidän viimeistä päiväänsä, tutustuu heidän historiaansa vanhojen ystävien kanssa keskustellen ja oppii samalla jotain itsestäänkin.

Vera ja István ovat karismaattinen, kiehtova pariskunta joka on elänyt vuosikymmenet ilmeisen onnellisesti yhdessä, teititellen toisiaan loppuun asti. On asioita, joista he eivät muille puhu, kuten Istvánin aika keskitysleirillä. Heistä lukemiseen liittyi omat surunsa, mutta enemmän se tuntui tuovan hyvää mieltä. Oli myös kiinnostavaa seurata, kuinka kuva heistä hiljalleen muuttui ja rikastui kirjoittajan tutkimusten ja pohdintojen edetessä. Oliko aina hyvin voimakkaana persoonana näyttäytynyt isoäiti sittenkin heikompi kuin juuri kukaan osasi kuvitella, eikö hän tuntenut olevansa mitään ilman miestään?

Rakkaudessa erottamattomat on hyvin eteenpäin vetävää, nopealukuista tekstiä. Hyvä mutta ei mikään ikimuistoinen lukukokemus.

Ensimmäinen lause: Lokakuun 13. päivänä 1991 minun isovanhempani tekivät itsemurhan.

Saksankielinen alkuteos: Eine exklusive Liebe (2009)

Ulkoasu: En nyt osaa päättää vaikuttavatko tyhjät tuolit tässä yhteydessä kliseisiltä vai juuri sopivilta!

Suomentanut Hanna Kjellberg


Kustantaja Otava 2010, 204 s.

William Shakespeare: Loppiaisaatto

Illyrian herttua Orsino vikittelee kaunista kreivitär Oliviaa, joka ihastuu puhemieheksi lähetettyyn mieheksi naamioituneeseen Violaan, joka on rakastunut Orsinoon... Tähän kun vielä sekoitetaan muita naimakauppojen yrityksiä, tärkeilevän hovimestarin huiputus ja kauniiden kaksosten aiheuttamia sekaannuksia, saa aineksista varmasti näyttämöllä aikaan varsin makoisia lopputuloksia.

Maratonin yhteydessä mainitsin homman menneen lähinnä vain lievästi hihityttäväksi läpiluennaksi. No totta sekin, mutta jälkeenpäin olen hoksannut osaavani arvostaa Shakespearen luomaa hupaisaa juonivyyhteä enemmän kuin ensin ajattelinkaan. Luulen, että tämä toimisi paremmin nimenomaan nähtynä! Pentti Saaritsan käännöshän on kyllä nautinnollinen, siitä kuitenkin piste lukemisen puolelle.

Ensimmäinen repliikki (alku): Orsino: Jos musiikki on lemmen ruokaa, niin soikoon se ylen määrin kunnes haluni saa liian runsaan annoksen ja kuolee.

Englanninkielinen alkuteos: Twelfth Night (1600)

Ulkoasu: Tykkään tämän WSOY:n Shakespeare-sarjan yleisestä ilmeestä ja taitosta! Päällyksen kuva: yksityiskohta Jan Miense Molenaerin maalauksesta Teorbia soittava nuori mies ja citterniä soittava nuori nainen. Graafinen suunn.: Martti Ruokonen.

Suomentanut Pentti Saaritsa

Kustantaja WSOY 2012, 167 s.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Tony Webster saa yllättävän perinnön, joka johtaa hänet vuosien jälkeen ajattelemaan nuoruudenystäväänsä sekä entistä tyttöystäväänsä. Unohdetut muistot palaavat mieleen, näyttäytyvät uudessa valossa ja suhteutuvat niiden syntymisen jälkeen elettyyn elämään.

Hienoa tekstiä, mutta aihe tai henkilöt eivät lopulta jaksaneet suuremmin kiinnostaa. Melko mitäänsanomaton Tony yrittää selvittää asioita ärsyttävän vaikean Veronican kanssa. Ihan sama, mitä sitten, teki välillä mieli hieman turhautuneena todeta. Osasyynsä oli kyllä varmasti ennakko-odotuksillanikin, sillä odotin jotain salaperäisempää ja dramaattisempaa, ja siitä taas ei voi kirjaa sinänsä syyttää. Tekstin tyylistä siis pidin, kyllä Barnes kirjoittaa osaa (Ja kääntäjä Kersti Juva tietysti myös)! Muistamisen käsittelystäkin olisin luultavasti saanut enemmän irti jos olisin päässyt yli henkilöihin tympääntymisestäni.

Ensimmäinen lause: Muistoja, vailla sen kummempaa järjestystä:

Englanninkielinen alkuteos: The Sense of an Ending (2011)

Ulkoasu: Muistelen muutaman moittineen kantta laimeaksi, mutta minä tykkään noista voikukanhaituvista! Ne myös sopivat kirjaan oikein hyvin. Päällys: Susanne Dean, kuva: Paul Tomlins/flowerphotos.com.

Suomentanut Kersti Juva

Kustantaja WSOY 2012, 157 s.

William Styron: Sofien valinta

Nuori aloitteleva kirjailija Stingo on muuttanut etelävaltioista New Yorkiin. Vuokrattuaan huoneen kauttaaltaan vaaleanpunaiseksi maalatusta asuntolasta hän tutustuu Auschwitzista selviytyneeseen puolalaiseen Sofieen ja tämän amerikanjuutalaiseen poikaystävään, valovoimaiseen mutta ailahtelevaiseen Nathaniin. Yhdessä vietettyjen kuukausien aikana Sofien menneisyyden tapahtumat sekä hänen ja Nathanin suhteen todellinen tila paljastuvat Stingolle pikkuhiljaa.

Sofien valinta on monisyinen romaani - välillä tuntuu että liiankin monisyinen, sillä samaan pakettiin mahdutetaan Stingon alkava kirjailijanura, naisseikkailut (tai ainakin niiden yritykset), etelävaltioiden orjuustraumat, holokaustia niin uhrien kuin natsienkin näkökulmasta, mielenterveysongelmia ja niin edelleen. Kokonaisuus on kyllä toisaalta kiinnostava, mutta Stingo jaarittelee kerronnassaan liikaa eivätkä henkilöt sytytä ihan oikeasti. Sofiessakin jokin häiritsee niin, ettei hän missään vaiheessa tunnu oikein kunnolla istuvan osaansa. Se hirvittävä valinta, jonka hän joutui tekemään, voisi kyllä toisaalta vaikuttaa mieleen hyvin monin tavoin, niin että lähes minkä tahansa lopputuloksen voisi perustella uskottavasti, mutta silti jokin hänessä tökkii eikä suostu asettumaan kohdalleen.

Harkitsin kesken jättämistäkin jossain puolen välin paikkeilla, mutta tulinpa kuitenkin jatkaneeksi (klassikkomaineella ja yhden sivistyksellisen aukon paikkaamisella oli osansa asiassa :) ja pian kirja alkoikin onneksi vetää paremmin tapahtumien tahdin kiihtyessä. Sen loputtua jäi silti sellainen olo, että enpä olisi menettänyt mitään erityisen mielenkiintoista vaikka olisin lukemisen keskeyttänytkin.

Ensimmäinen lause: Manhattanilta oli noihin aikoihin miltei mahdotonta löytää halpaa huonetta, joten minun oli muutettava Brooklyniin.

Englanninkielinen alkuteos: Sophie's Choice (1979)

Ulkoasu: Jos tuon naisen on tarkoitus olla Sofie, niin kuvan valitsija ei ole tainnut lukea kirjasta kuvausta tämän ulkonäöstä...

Suomentanut Pentti Lehtinen

Kustantaja Otava 2006 (ilm. 1. kerran suomeksi 1982), 603 s.

Imre Kertész: Kohtalottomuus

"Toisaalta tunsin tuon päivän lopussa, että jokin minussa oli rikkoutunut korjaamattomasti, ja siitä lähtien uskoin joka aamu, että olisi viimeinen aamuni, ja joka askelella, että yhtään enempää en pystyisi ottamaan, joka liikahduksella, että seuraavaa en enää kykenisi tekemään; toistaiseksi olen kuitenkin suorittanut kaiken käsketyn vielä senkin jälkeen."

Budapestilainen teinipoika on matkalla töihin joutuessaan yhdessä muiden bussissa olevien juutalaisten kanssa poliisin pidättämäksi. Hänen matkansa jatkuu Auschwitzin ja Buchenwaldin kautta Zeitzin työleirille.

Kävin Auschwitzissa muutama vuosi sitten. Näin valtavat määrät tavaraa jota ihmiset olivat ottaneet mukaansa uskoessaan lähtevänsä elämään parempaa elämää, kävelin kaasukammion läpi, kuulin kerrottavan kuinka juuri sillä asemalaiturilla jolla seisoin monet näkivät perheensä viimeistä kertaa, kun tulijat jaoteltiin työkykyisiin ja hyödyttömiin.

Aiheutti siis aika monenkinlaisia tunteita kun luin pojan saapumisesta samaiselle asemalaiturille kaikessa viattomuudessaan ja tietämättömyydessään; tovereineen hän kummastelee valtavista savupiipuista tulevaa kuvottavaa löyhkää ja kummastuu kun hänellekin annetaan vangin puku - töihinhän hän oli tullut. Asiat selviävät hänellekin hiljalleen, mutta Kohtalottomuuden asetelma on jatkuvasti juuri se, että lukija tietää enemmän. Julmuuksia ei oikeastaan juuri käsitellä, vaan ne häilyvät taka-alalla. Pojan kerronta keskittyy paremminkin keskitysleirin arkipäivään: sielläkin arki asettuu uomiinsa, ja jopa keskitysleirillä voi pitkästyä.

Pojan ääni on lähinnä toteava. Hän ei juuri kyseenalaista tai valita. Hän on kiinnostava henkilö josta en lopultakaan oikein päässyt selville. Onko hän todella naiivi vai onko hän ymmärtänyt koko asian hyvin viisaasti ja kirkkaasti? (Hän toi mieleen J. M. Coetzeen Michael K: elämän nimihenkilön, jonka kohdalla mietin aivan samaa.)

On epäselvää, paljonko kirjassa on omaelämäkerrallisuutta. Se on ainakin fakta, että kirjailija on kulkenut samojen leirien kautta suunnilleen saman ikäisenä. Oli miten oli, niin vaikuttavasti hän ainakin kirjoittaa!

Ensimmäinen lause: Tänään en mennyt kouluun.


Unkarinkielinen alkuteos: Sorstalanság (1975)


Ulkoasu: Pidän Otavan kirjaston siististä ja tunnistettavasta ulkoasusta yleensäkin. Kansikuva on sopivan pelkistetty; keltainen tähti kuvaa kaikkea oleellista. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2003, suom. Outi Hassi, 240 s.