Imre Kertész: Kohtalottomuus

"Toisaalta tunsin tuon päivän lopussa, että jokin minussa oli rikkoutunut korjaamattomasti, ja siitä lähtien uskoin joka aamu, että olisi viimeinen aamuni, ja joka askelella, että yhtään enempää en pystyisi ottamaan, joka liikahduksella, että seuraavaa en enää kykenisi tekemään; toistaiseksi olen kuitenkin suorittanut kaiken käsketyn vielä senkin jälkeen."

Budapestilainen teinipoika on matkalla töihin joutuessaan yhdessä muiden bussissa olevien juutalaisten kanssa poliisin pidättämäksi. Hänen matkansa jatkuu Auschwitzin ja Buchenwaldin kautta Zeitzin työleirille.

Kävin Auschwitzissa muutama vuosi sitten. Näin valtavat määrät tavaraa jota ihmiset olivat ottaneet mukaansa uskoessaan lähtevänsä elämään parempaa elämää, kävelin kaasukammion läpi, kuulin kerrottavan kuinka juuri sillä asemalaiturilla jolla seisoin monet näkivät perheensä viimeistä kertaa, kun tulijat jaoteltiin työkykyisiin ja hyödyttömiin.

Aiheutti siis aika monenkinlaisia tunteita kun luin pojan saapumisesta samaiselle asemalaiturille kaikessa viattomuudessaan ja tietämättömyydessään; tovereineen hän kummastelee valtavista savupiipuista tulevaa kuvottavaa löyhkää ja kummastuu kun hänellekin annetaan vangin puku - töihinhän hän oli tullut. Asiat selviävät hänellekin hiljalleen, mutta Kohtalottomuuden asetelma on jatkuvasti juuri se, että lukija tietää enemmän. Julmuuksia ei oikeastaan juuri käsitellä, vaan ne häilyvät taka-alalla. Pojan kerronta keskittyy paremminkin keskitysleirin arkipäivään: sielläkin arki asettuu uomiinsa, ja jopa keskitysleirillä voi pitkästyä.

Pojan ääni on lähinnä toteava. Hän ei juuri kyseenalaista tai valita. Hän on kiinnostava henkilö josta en lopultakaan oikein päässyt selville. Onko hän todella naiivi vai onko hän ymmärtänyt koko asian hyvin viisaasti ja kirkkaasti? (Hän toi mieleen J. M. Coetzeen Michael K: elämän nimihenkilön, jonka kohdalla mietin aivan samaa.)

On epäselvää, paljonko kirjassa on omaelämäkerrallisuutta. Se on ainakin fakta, että kirjailija on kulkenut samojen leirien kautta suunnilleen saman ikäisenä. Oli miten oli, niin vaikuttavasti hän ainakin kirjoittaa!

Ensimmäinen lause: Tänään en mennyt kouluun.


Unkarinkielinen alkuteos: Sorstalanság (1975)


Ulkoasu: Pidän Otavan kirjaston siististä ja tunnistettavasta ulkoasusta yleensäkin. Kansikuva on sopivan pelkistetty; keltainen tähti kuvaa kaikkea oleellista. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2003, suom. Outi Hassi, 240 s.