tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogissa kutsuttiin kuukausi sitten kirjabloggareita käymään syyskuussa kirjaostoksilla ja kirjoittamaan aiheesta. No minähän lähdin eräänä syyskyisena päivänä kaupungille tämä mielessäni. Tein ensin kierroksen kirpparilla jonkin mielenkiintoisen löydön toivossa, mutta sellaista ei osunut kohdalle. Päädyin sitten kirjakauppaan, jossa nuuskin ensin läpi kaunokirjallisuuden hyllyt. Mikä ettei sieltä aina jotain haluaisi, ja pari kirjaa jätinkin harkintaan, mutta mikään ei juuri silloin varsinaisesti huutanut että "Ota minut!" Halusin ostaa jotain erityisen kivaa. Laajensin siis tutkintaa avoimin mielin niihin osiin valikoimaa joita en niin usein tule vilkaisseeksi. Historiaa, muita tietokirjoja, harrasteita, sarjakuvia, kirjallisuusaiheisia... Silittelin paria Shakespearea mutta päätin kuitenkin jatkaa tutustumistani herran tuotantoon kirjaston kautta.

Taidehyllystä se sitten löytyi! Kirja josta en ollut kuullutkaan, ja jonka kannesta kurkki kettu. Selailin vähän, ja vähän lisää: mustavalkoisia luontokuvia, joissa karhun ja pöllön siluetit piirtyvät keskelle hämärää metsää, hirven turpa kurkottuu oksien keskeltä hamuamaan syötävää ja korppi istuu lumisateessa katsellen puoliksi hankeen peittyneitä, pudonneita sarvia. Tämän minä vien kotiin! Kassalla myyjä kommentoi että tässä on kyllä mahtavan ilmeikkäitä kuvia, ja mainitsi painoksen olevan kustantajalta loppuunmyyty ja kaupassakin kaikki hyllyssä. Olin poiminut mukaani toiseksi viimeisen kappaleen - tulipa onnekas olo, vaikka en hetkeä aiemmin ollut tiennyt kirjan olemassaolosta mitään enkä tosiaankaan olisi osannut jäädä sitä kaipaamaan jos se olisi mennyt sivu suun! :)


Mats Andersson & Heikki Willamo: Kohtaamisia. Maahenki & Musta Taide 2014.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki

Semperejen kirjakauppaan ilmaantuu uhkaava hahmo, joka ostaa yhden kaupan kalleimmista kirjoista ja omistaa sen Semperejen ystävälle Fermín Romero de Torresille, "joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen". Otettuaan asian esille Daniel saa kuulla totuuden Fermínin karuista vankila-ajoista ja samalla uutta tietoa omankin perheensä menneisyydestä.

Tuttu Barcelonan maagisuus kyllä kuiskii taustalla, mutta muuten tästä jäi puoliheppoinen välityön maku. Tuulen varjon ja Enkelipelin jännitys ja mystisyyden tuntu ovat kateissa, ja juonikin olisi kaivannut lisää jäntevyyttä. Nyt kokonaisuudesta jäi vähän hajanainen vaikutelma. Se oli kyllä mukavaa, että eri osista tuttujen henkilöiden välille punottiin lisää yhteyksiä, joten toisaalta koko sarjaa ajatellen paketti meni entistä paremmin kasaan. Taivasten vanki tuntuikin olevan pohjustusta päätösosaa varten, ja sitä kyllä odottelen mielenkiinnolla. Asiaan sen tarkemmin perehtymättä kuvittelin, että viime vuonna suomeksi ilmestynyt Marina olisi jo se neljäs osa, mutta sehän onkin yksi Ruiz Zafónin ennen tätä sarjaa kirjoittamista nuortenkirjoista. Se päätösosa ei kai ole ilmestynyt vielä espanjaksikaan.

Joskus tulevaisuudessa täytyy kyllä lukea koko juttu vielä alusta asti uudelleen. Nyt nimittäin huomasin, että vaikka tunnelma onkin vahvana mielessä, en juuri lainkaan muista mitä kahdessa ensimmäisessä oikeastaan tapahtui.

Ensimmäinen lause: Sinä vuonna joulun tienoilla päivä toisensa jälkeen päätti sarastaa lyijyisenä ja kuuraisena.

Espanjankielinen alkuteos: El prisionero del cielo (2011)

Ulkoasu: Kauniin seepiainen kansi tässäkin osassa! Alkup. kannen suunn.: Compañía.

Suomentanut Antero Tiittula

Kustantaja Otava 2012, 332 s.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Cormac McCarthy: Menetetty maa

Llewelyn Moss kohtaa metsästysretkellään huumekauppiaiden rumasti päättyneen välienselvittelyn lopputuloksen. Laukausten rei'ittämiä autoja, useampi kuollut, yksi joka vielä hengittää, kuorma huumeita ja salkku täynnä rahaa. Moss vie rahat mukanaan mutta ei saa yöllä rauhaa kuolevan miehen pyynnöltä saada vettä. Paikalle palaaminen on kuitenkin virhe, sillä silloin hän ei enää ole siellä yksin ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää paeta. Hänen peräänsä lähtevät Ed Tom Bell, vanhanajan seriffi joka suree maailman muuttumista, sekä Anton Chigurh, mies joka saa määritelmän "kylmäverinen tappaja" kuulostamaan säälittävältä vähättelyltä.

Menetetty maa ei ole likimainkaan samalla tavalla raastava kuin Tie, mutta rankka kuitenkin, ja jyskyttää eteenpäin vastustamattoman tehokkaasti. Lukija voi vain seurata mukana pahoin aavistuksin, sillä onnellista loppua ei McCarthylta pidä mennä odottamaan.

Teksti ei suuria kikkaile vaan tyytyy toteamaan kuinka asiat ovat, ja pelkistyy usein luetteloiksi henkilöiden tekemisistä. "Hän istuutui ja veti saappaat jalkaan ja otti happisäiliön ja nosti sen olalleen ja tarttui kumiletkun päässä riippuvaan tainnutuslaitteeseen ja meni ulos ja asteli paikantamansa huoneen kohdalle." Vaikuttaa ensisilmäyksellä ehkä tönköltä, mutta toimii. Yhä uusien motellihuoneiden kautta kulkeva takaa-ajo on täynnä raakaa väkivaltaa, mutta senkin kohdalla McCarthy vain yksinkertaisesti kertoo mitä tapahtuu ilman mässäilyn makua.

Kirjan päätyminen elokuvaksi ei ollenkaan yllätä, sillä tarina kulkee lukiessa silmien edessä kuin valmis filmi. Vaikka nyt mielikuvaversion jo näinkin, niin voisinpa katsoa sen oikeankin. Javier Bardem Anton Chigurhina on varsin vakuuttava, kuulemma.

Ensimmäinen lause: Minä passitin yhden pojan Huntsvillen vankilan kaasukammioon.

Englanninkielinen alkuteos: No Country for Old Men (2005)

Ulkoasu: Noh, perus leffakansi.

Suomentanut Raimo Salminen

Kustantaja WSOY 2008, 3. painos (1. painos 2006), 296 s.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Jonna Ruuska: Kuovin huuto

Sain tämän luontorunokokoelman arvostelukappaleena jo keväällä (Kiitos Jonna Ruuska ja BoD!), jolloin alkua jo ihastellen selailinkin. Vaan kun kirja jäi siinä vaiheessa lukematta kokonaisuudessaan, ei kesällä tuntunutkaan enää olevan oikea aika. Piti odottaa syksyn pimeneviä iltoja, että Kuovin huuto alkoi taas kutsua puoleensa. Sillä vaikka kaikilla vuodenajoilla onkin kokoelmassa omat osionsa, tämä tuntuu vahvasti olevan kevään ja syksyn kirja. Siirtymäkausien, sellaisten aikojen kun vanha on jäämässä taakse ja jokin uusi jo lupailee tuloaan. Eniten kotonaan sinä helmikuisena päivänä, joka on kuin kevään varhainen luonnos, tai syksyisen valottomana aamuna, kun lätäkkö parkaisee askeleen alla.

Keväästä ja syksystä Ruuskalla tuntuu olevan eniten sanottavaakin, koska niiden osuudet ovat tuplasti pidemmät kuin kesän ja talven. Tämä ei kuitenkaan onneksi tarkoita että ne lyhyemmätkään jäisivät mitenkään vaisuiksi, vaan teos on tasapainoinen kokonaisuus. Vuodenaikateemojen lisäksi se sisältää myös osiot, jotka on omistettu luonnon ja siellä kulkijan yhteenkuuluvuudelle, sadunomaisilla elementeillä leikittelylle ja luonnon tuhoamisen suremiselle.

Pidin kirjasta juuri niin paljon kuin jo aikoinaan ensivilkuilulla arvelin! Ruuskan runot ovat heleän raikkaita ja luovat vahvoja mielikuvia usein vain muutamalla rivillä. Metsälammen värit kiipeävät sen rannalla istujaan kun sinne kastaa varpaansa, havunneulanen näkee keväänvihreää unta lumipeitteessään, pimenevässä metsässä kulkeva hirvi katsoo joko karpalolapset nukkuvat.

Ihastuttava kokoelma, johon tulen palaamaan vielä moneen, moneen kertaan! Kaikkein parasta on tietysti mennä metsään ihan itse, mutta jos ei ihan heti pääse niin Kuovin huutoa lukemalla saa erinomaista ensiapua. :)

Ulkoasu: Kaunis on kansikin ja sivujen ilmava taitto voimistaa tekstin kuulautta entisestään. Bonuksena vielä kirjanmerkkinauha! Kannen suunn. & kuva: Jonna Ruuska.

Kustantaja BoD 2014, 116 s.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Andrew Miller: Kivun mestari

James Dyer saa alkunsa jäätyneellä joella ankarana talvena 1739. Hän on merkillinen lapsi: ei itke koskaan, alkaa puhua vasta 11-vuotiaana - eikä pysty tuntemaan kipua sen enempää ruumiillisesti kuin henkisestikään. Hänen tiensä vie markkinahuijarin apulaisesta rikkaan miehen luonnonoikkukokoelman jäseneksi, ja lopulta hänestä tulee menestyvä lääkäri, taitava mutta myötätunnoton. Jotain kuitenkin tapahtuu kun hän matkalla Venäjälle kohtaa noitamaisen parantajanaisen.

Rikottu kronologia aloittaa tarinan Jamesin kuoleman jälkeisestä ajasta, kun hävyttömät lääkärikollegat tekevät ruumiinavausta selvittääkseen hänen salaisuutensa, jatkaa hänen viimeisiin vuosiinsa jotka kuluivat pidettynä, ontuvana miehenä joka on menettänyt kykynsä lääkärinä toimimiseen. Sitten hypätään aivan alkuun ja aletaan kertoa miten loppuun päädyttiin, käyttäen välillä kirjeitä tuomaan toisia näkökulmia. Oikein toimiva ratkaisu!

Tarinan lähtökohdat ovat hyvinkin kiinnostavat, mutta ideasta olisi voinut saada irti enemmänkin. Olisin mielelläni saanut paremman käsityksen esimerkiksi siitä, miten James itse kokee elämän ja maailman. Tällaisenaan kokonaisuus jäi vähän laimeaksi ja päähenkilö turhankin arvoitukselliseksi. Tosin tämä on myös niitä kirjoja, joiden jäljiltä tuntuu että nyt en vaan tainnut taas tajuta ihan kaikkea hienoutta. Onpa tämä löytynyt joidenkin suosikkikirjojen listoiltakin.

Ajankuva 1700-luvun Englannista vaikuttaa kyllä onnistuneelta, ja erityisen kiehtovia ovat senaikaisten lääketieteellisten toimenpiteiden kuvaukset, jotka välilllä ovat brutaalinpuoleisiakin. Jamesin pään sisään olisin siis halunnut päästä paremmin, mutta kiinnostavaa häntä oli joka tapauksessa seurata. Päähenkilön ei tosiaan tarvitse aina olla miellyttävä tyyppi.

Ensimmäinen lause: Eräänä kuumana ja pilvisenä iltapäivänä kolme miestä kulkee karjapihan poikki Cowin kylän liepeellä Devonissa.

Englanninkielinen alkuteos: Ingenious Pain (1997)

Ulkoasu: En nyt ole ihan varma, mitä tuon mörkömäisen naaman on tarkoitus edustaa. Päällys: Janne Uotila/neo-geo.

Suomentanut Erkki Jukarainen

Kustantaja Tammi 1998, 395 s.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kirjabloggaajan syysmuotia etsy.comin antimista

Taannoisia yllättävän hillittyjä kirjaostoksia esitellessäni vihjaisin, että homma saattoi ehkä lähteä lapasesta jossain muualla. Tasapainoahan täytyy toki pitää yllä, itsehillinnän menetyksen määrässäkin... :P Tässä siis hieman kirjallisia asusteita Etsystä!

Ensimmäinen ostos on kylläkin jo vuoden takaa mutta kun on jäänyt blogissa esittelemättä niin pistetäänpä sekin näytille - ja tuleepa samalla näytettyä oma naamakin ensimmäisen kerran... Muutama viikko sitten melkein hypähdin innostuksesta, kun tämän huivin taas nähdessäni tajusin että talvi lähestyy ja voin pian taas alkaa käyttää tätä! :D


Liisa Ihmemaassa -huivi on kotoisin storiartsin valikoimista, ja sieltähän näitä löytyy monen muunkin kirjan teksteillä varustettuina. On ihanan lämmin ja pehmoinen, suosittelen! :)

Vaikka mulla ei oikeastaan ole mitään erityistä Liisa Ihmemaassa -pakkomiellettä, niin siihen liittyviä esineitä tuntuu kerääntyvän haltuuni, suurelta osin siksi että kirja sisältää monia mainoita lausahduksia. Tämä seuraava, BeneathGlassin riipuksen sisältämä löytyy kyllä tarkemmin sanoen Peilintakamaasta kertovasta jatko-osasta:


"Why, sometimes I've believed as many as six impossible things before breakfast." Kyllä on niin, että jokaisen kannattaisi uskoa ihmeellisiin ja mahdottomiin asioihin jo heti aamusta! :)

Sitten päästäänkin siihen lapasestalähtemiskohtaan, joka tuli vastaan äkkiarvaamatta BookFiendin kustomoituja nahkarannekkeita katsellessani. Aloin ajatella, että nuohan olisivat oikeastaan aika kivoja, ja sitten keksin ideoita mitä niihin haluaisin, ja vielä vähän lisää, kunnes en enää osannut valita ja kunnon kokoelma alkoi houkutella ja totesin että antaa mennä. Mutta oli mulla tähän kyllä hyvä tekosyykin! Kuten olen pariin otteeseen maininnut, olen haaveillut kirjallisesta tatuoinnista mutta en tiedä tulenko sellaista ikinä toteuttaneeksi. Ajattelinkin näiden avulla vähän testailla, haluanko sen tatuoinnin ihan oikeasti vai riittääkö, että saan kantaa palasia mulle tärkeästä kirjallisuudesta mukanani tällaisella vähemmän pysyvällä tavalla. Nämä sitaatit eivät sentään kaikki ole olleet tatuointiharkinnassa mukana mutta on siellä sellaisiakin joukossa. Ja kaikkia rannekkeitahan ei toki ole välttämätöntä käyttää samanaikaisesti mutta kuvausta varten nyt ainakin piti vetää överit! :D (Tosi näppärää hommaa muuten tuo omien käsien kuvaaminen.)




Osa niistä, joille olisi käännösversiokin olemassa, on englanniksi - joko siksi, että olen törmännyt sitaattiin alun perin jossain irrallisena ja englanninkielisenä, ja se on iskostunut päähäni sellaisena, tai sitten siksi että kyseinen kohta kuulostaa korvaani sujuvammalta tai napakammalta englanniksi. Kerronpa toki tarkemminkin mistä nämä ovat peräisin:

I am hope.
Gaimanin Sandmanista, tarinasta A Hope in Hell, siirto jolla Dream vastustamattomasti voittaa demoni Choronzonin kanssa pelaamansa "vanhimman pelin".

On muitakin maailmoja kuin nämä.
King, Revolverimies ja se kutkuttava tunne että jotain ihmeellistä voi olla lähempänä kuin aavistaakaan!

Richard Parker
Piin elämä! ♥

never laugh at live dragons
Erinomainen ohje Hobitista.

tahto ja sana
Nuoruudenrakkauteni Eddings ja ylivoimaisesti vakuuttavin velhousmetodi. Kerää tahto, sano sana.

"After all this time?" "Always", said Snape.
Potteria pitää toki olla mukana!

mediterranean winter spring
Olli Jalosen upeakielisestä 14 solmua Greenwichiin -romaanista, kohdasta jossa kuvataan meren väriä.

Explanations take such a dreadful time.
Taas Liisaa!
- Voisin kertoa teille hurjista seikkailuista, jotka alkoivat tänä aamuna, sanoi Liisa epäröiden, -  mutta eilispäivästä en viitsi kertoa, sillä silloin olin aivan toinen henkilö.
- Selitä tarkemmin, sanoi Valekilpikonna.
- Ei, ei! Ensin seikkailut, sanoi Aarnikotka kärsimättömänä. - Selitykset ovat niin pitkäveteisiä ja ikäviä.

Juhani Tuomas Aapo Simeoni Timo Lauri Eero
Tämä lienee selkeä. :)

a fine balance between hope and despair
Keskeinen ajatus Rohinton Mistryn A Fine Balancesta, joka "Minkä kirjan suljettuasi olet istunut pisimpään vain eteesi tuijottaen" -mittarilla arvioiden on paras koskaan lukemani.

Oikoteitä kulkevat kissat, mahdottomien rakojen läpi, kulmista jotka näyttävät vievän vastakkaiseen suuntaan.
Jeanette Wintersonin hienonhienosta Intohimosta, katkelma lumoavasta Venetsian kuvauksesta jonka lukaisen aina välillä uudestaan.

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.
Johanna Sinisalo, Ennen päivänlaskua ei voi. Rakastan metsää, ja tämä kohta on vastustamattoman metsäinen ja peikkoinen ja kaikkea.

Jälkimmäisistäkin linkitetyistä kaupoista löytyy monenlaista houkuttelevaa, käykäähän toki kurkkaamassa! :) Kutsun pahoille teille vielä jakamalla valikoiman muita kirjaisia Etsy-suosikkikauppojani joiden tarjontaa käyn aina välillä ihastelemassa:

Kirjalaukkuja:

Koruja:
Bookity (myös mm. hääkoristeita)

Kortteja, julisteita:

Kirjatukia:

Lukulaitteiden ym. suojuksia:

Austenin inspiroimaa:

Olisihan näitä vielä lisääkin mutta eiköhän tuosta alkuun pääse! ;) Joulukin tulee, lahjatoivomuksia esittämään siis!

P.S. Jos innostut jotain tilailemaan, muista EU:n ulkopuolelta ostaessasi huomioida mahdollisten tullimaksujen ja verojen tuoma lisähinta.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Annukka Salama: Harakanloukku

Faunoiditrilogian päätösosassa Vikke katoaa baari-illan päätteeksi ja muu porukka päätyy etsimään häntä vaarallisesta ja kätketystä, metsästäjien asuttamasta Venorin kaupungista.

Edellisen osan surffaustunnelmista siirrytään huomattavasti synkeämpiin maisemiin, mutta muuten tutun vauhdikas ja huumorilla kirjoitettu meno jatkuu. Tietty uskottavuuteen tarkertuminen on kyllä parasta unohtaa heti alkuun; miten esimerkiksi Suomessa voisi muka "jästien" huomaamatta olla olemassa Venorin kaltainen kaupunki, johon jatkuvasti kaapataan ihmisiä, pikkulapsia myöten? Sekin saattaa vähän rassata, että tyypit haahuilevat hyvinkin varomattomasti pitkin vaarallista kaupunkia ja kuluttavat aikaa mm. harrastamalla seksiä, vaikka kateissa oleva kaveri on ehkä välittömässä hengenvaarassa. Kunnollinen Harakanloukusta nauttiminen vaatii siis kykyä hyväksyä asiat tarinan ehdoilla ja hypätä vain mukaan. :)

No, minä kyllä nautin ja pakkohan tämä oli ahmaista pikapikaa kun kirjan muutama viikko sitten sain käsiini. Ihana rakastuva Joone, ja se toinen puolisko tietysti myös! Olipas kuumaa! ♥ Ja sokerina pohjalla ihanat T & T, enpäs kerro keitä nämä ovat! :D Eräs asia, josta myös kovasti pidin, on Venorin kaupunki, joka kaikessa julmuudessaankin on hieno luomus. Uskomaton paikka! Siellä täytyisi vain kuljeskella silmät selällään hämmästellen kaikkea. Tarkempi tutustuminen metsästäjien kulttuuriin oli sekin kiinnostavaa.

Harakanloukku siis päättää Unnan, Rufuksen ynnä muun porukan tarinan, mikä on tietysti haikea, mutta oikea ratkaisu. Tämä on hyvä näin. Salama on kuulemma palaamassa faunoidien pariin uusien henkilöiden voimin - hyvä juttu sekin! Jään odottelemaan.

Ensimmäinen lause: Unna pyyhkäisi oranssit kiharat otsaltaan ja siirsi jalkansa seuraavalla tiilelle.

Ulkoasu: Ennen lukemista vähän harmittelin aiempien osien kansien raikkauden puuttumista tästä, mutta jälkeenpäin kansi tuntuu sopivammalta - synkkä kun on tosiaan tapahtumapaikkakin. Kirjoissa käytetty fonttikin on kyllä kiva, ei kaikkein tavanomaisin! Graafinen suunn.: Niina Yli-Karjala, kuva: Shutterstock, lintu: Thinkstock.

Kustantaja WSOY 2014, 445 s.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hugh Howey: Siilo

Tulevaisuudessa, jossa ympäristö on tuhoutunut ja ilmakin myrkyttynyt kelvottomaksi, ihmiskunnan rippeet elävät valtavassa maanalaisessa siilossa. Ulkomaailmasta haaveilu on kiellettyä ja rangaistus varomattomista puheista ankara: passitus juuri sinne ulos, kuolemaan. Kun siilon pitkäaikainen seriffi Holston kolme vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen sanoo sanat jotka sinetöivät hänen kohtalonsa, on hänelle löydettävä seuraaja. Valitsijat päätyvät yllättävään ehdokkaaseen, nuoreen Julietteen kaukaa koneosastolta, siilon syvätasolta.

Elämä siilossa on monin tavoin hyvää, mutta Juliette alkaa pian aavistella että on olemassa salaisuuksia, jotka ovat vain harvojen tiedossa. Ja kun rytinä alkaa, ei paluuta vanhaan enää ole.

Howeyn idea on toimiva ja kekseliäs, ja siilon yhteiskuntajärjestys elämän kiertokulkuineen uskottavasti luotu. Päähenkilökin on onnistunut, vahva mutta epätäydellinen. Eikä ole moittimista tekstin sujuvuudessakaan, kiitos vain myös kääntäjä Einari Aaltoselle. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun luin reilun mittaista, koukuttavaa kirjaa sähköisenä versiona, kunnolla toimivassa epub-formaatissa. Kokemus oli oikein mukava ja vahvisti tunnetta siitä että kyyyllä, e-kirjojakin voi lukea. Ei toki ihan koko aikaa kuitenkaan. ;) Tässä tapauksessa e-versio oli siksikin onnistunut hankinta, etten tunne tarvetta tähän palaamiseen ja siten kirjan säilyttämiseen hyllyssäni.

Vaikka kirjasta pidinkin, samanlaista hurmaantumista en saavuttanut kuin moni muu tämän lukenut. Heti lukemisen lopetettuani ajattelin että kai ne jatko-osatkin tulee luettua, mutta nyt kun aikaa on vähän kulunut, se ei tunnu kovinkaan välttämättömältä. Voi olla että jätän tähän, mutta katsotaan.

Ensimmäinen lause: Lapset leikkivät, kun Holston kapusi kohti kuolemaansa.

Englanninkielinen alkuteos: Wool (2013)

Ulkoasu: Omasta kansikuvastani valitettavasti puuttuvat värit, mutta kyllähän paperiversion kansi on aika näyttävä ja kutsuu tutkimaan tarkemmin.

Suomentanut Einari Aaltonen

Kustantaja LIKE 2013, 508 s.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kirjallista juorupeliä Google-kääntäjällä

Tiedättehän juorun, sen leikin jossa kuiskataan viesti yhdelle, joka kuiskaa se toiselle, ja niin edelleen, kunnes viimeinen sanoo sen ääneen ja kuullaan miten se on muuttunut alkuperäisestä. 101 Books -blogissa oli harrastettu vastaavaa siten, että katkelmia kirjoista oli pyöräytetty Google-kääntäjällä muutaman kielen kautta ja palattu sitten takaisin englantiin. Bloggaaja Robert taas oli saanut idean Garnet and Black -blogista, jossa vastaavaa oli tehty jalkapallovalmentajan kommenteille.

Tämä kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että poimin hyllystäni joukon kotimaisia romaaneja ja alistin niiden alut julmalle kokeelle! :) Näin siinä kävi:

Arne Nevanlinna: Marie
Hän herää aamulla kuudelta ja pujottautuu ulos lakanoiden välistä. Varovasti, niin ettei petausta tarvita. Juuri niin kuin paremmissa strasbourgilaisissa perheissä oli tapana ja on varmaan vieläkin.

(suomi-kreikka-viro-afrikaans-turkki-suomi)

.Xypn Aamu pujottautu of kuukauden lapaluiden väliin. Valot petaus, joten ei ole tarvetta. Asuvat perheet Strasbourgissa, samoin, ja ehkä vielä

Lakanat = lapaluut? Aika lähellä.
--------------------------------------------------------------------------------------------  
Antti Tuuri: Taivaanraapijat
Kun töistä ruvettiin puhumaan, sanoin Seppälälle suoraan, etten enää viihtynyt maan alla ja olin halunnut jo Copper Cliffissä sieltä pois, ihmisten ilmoille. 

(suomi-tanska-korea-englanti-esperanto-suomi)

Töiden jälkeen hän alkoi puhua, sanoin hiljattain avattu myymälä suoraan, en enää nauti kellari, katson, ja hyökyaallon ihmisiä Copper Cliff.

Mistähän tuo hyökyaalto mahtoi ilmestyä?
--------------------------------------------------------------------------------------------
Katja Kaukonen: Odelma

Joen törmällä makasi nainen kuin kivi, vatsansa alle hän oli piilottanut jalat ja kädet, pää oli taipuneena kohti rintakehää.

(suomi-slovenia-thai-tsekki-iiri-suomi)


Nainen makaa kiven jokeen, jossa se on piilossa kädet ja jalat, lepäsi hänen päänsä rintaansa.

Runollisemmaksi vain menee. :)
--------------------------------------------------------------------------------------------
Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Unna seisoi neljä metriä korkean rampin päällä ja nojasi skeittilautaan elämänsä ensimmäistä kertaa. Hän oikaisi kypäräänsä ja kiristi polvisuojia, vaikka oli pukenut ne vain näön vuoksi ylleen.

(suomi-norja-venäjä-albania-hindi-suomi)
Vieraat ensimmäistä kertaa neljä metriä korkea ja lepää rullalauta ramppi. He sanoivat, että he ovat kuluneet vain näön tähden, vaikka kypärä ja polvisuojat ovat suoristettu hänen tiukka.

He ovat kuluneet vain näön tähden! Tähän täytyy kätkeytyä jokin suuri viisaus.
-------------------------------------------------------------------------------------------- 
Leena Krohn: Valeikkuna

Silmä lepää silloin kun se katsoo kauas, eikä mikään ole kauempana kuin taivas.

(suomi-ukraina-italia-mongolia-persia-suomi)

Tämä on paljon suurempi kuin mitä silmät näyttävät taivaaseen lepää.

Nyt meni niin mystiseksi että vetää sanattomaksi.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Syyssateiden aikaan kustantaja Olli Suominen osti sateenvarjoja ja unohti niitä ympäri Jyväskylää. Epähuomiossa hän myös liittyi elokuvakerhoon.

(suomi-zulu-latvia-unkari-heprea-suomi)

Autumn Rain kustantaja Alli Suominen Osta ja unohda sateenvarjot Jyväskylässä. Tietämättään, hän liittyi myös elokuva klubi.

Eniten kummastuttaa Ollin yllättävä sukupuolenvaihdos! :D
--------------------------------------------------------------------------------------------
Katri Lipson: Kosmonautti
Joskus Svetlana ajattelee, miten kaikki olisi voinut olla toisin.

(suomi-katalaani-igbo-islanti-portugali-suomi)
Svetlana joskus ajatella, että kaikki tehdään.

Ihailtavan napakkaa ja ytimekästä!
--------------------------------------------------------------------------------------------
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Huhtikuun kolmantena päivänä vuonna 1991 sain kirjeen, jossa ilmoitettiin, että olin saanut perinnön. Luin kirjeen yhä uudestaan ja uudestaan ja olin varma, etten ollut koskaan tuntenut Henri Ruzicka -nimistä miestä.

(suomi-hollanti-nepali-malta-puola-suomi)

Huhtikuussa 1991 kolmantena päivänä, sain perintönä sai kirjeen, jonka mukaan. Olen uudelleen lukenut kirjeen, ja enemmän, ja minä olen mies. Henry kutsutaan Růžičk tunnetaan kerran

Ja minä olen mies!! Asia selvä. :)

Että sillä lailla. Vaikka tämä tietysti olikin huumorimielessä tehty juttu (ja usean kielen kautta käännettäessä viesti luultavasti jossain määrin muuttuisi joka tapauksessa) niin ollaanpa silti iloisia siitä että meillä on hienoja kääntäjiä huolehtimassa siitä ettei luettavaksemme päädy ihan mitä sattuu, ja muistetaan arvostaa heitä! Ja toivotaan, että kotimaistakin kirjallisuutta ovat maailmalle viemässä ammattitaitoiset ihmiset. :)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Taannoisen Tove Janssonin syntymän satavuotispäivän kunniaksi innostuin lukemaan Muumeja pitkästä aikaa, ja kyllähän se mukavaa taas olikin!

Omasta lapsuudestani en Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaa muista. Muutaman vuoden takaisen animaation vuoksi se oli kuitenkin jo tuttu, koska poika on sitä tuossa DVD:ltä useampia kertoja katsonut. Juttuhan on aika jännittävän apokalyptinen: Eräänä aamuna Muumilaakso on harmaan tuhkan peittämä. Piisamirotta sanoo maailmanlopun olevan tulossa, ja Muumipeikko ja Nipsu lähtevät kysymään tähtitornin professoreilta, onko pyrstötähti tosiaan tulossa polttamaan kaiken poroksi.

Matkallaan he myös tutustuvat Nuuskamuikkuseen sekä Niiskuneitiin veljineen. Hassua, hahmot ovat pienestä pitäen tuntuneet niin itsestään selviltä etten ole koskaan tullut ajatelleeksi, että heihin olisi tarpeen ihan erikseen tutustua! :D

Kyllä pitäisi ihmisen lukea aina välillä Muumeja, sen verran hymyilyttävää on kirjojen sisältämä Toven viisaus. Erityisesti riemastuin löytäessäni seuraavan kohdan, jonka luin miehelle ääneen ainoastaan lievästi vahingoniloisena:

"Sitten hän teki nuotion ja paistoi ohukaisia, jotka he söivät sitä mukaa kun ne valmistuivat, mikä on ainoa oikea tapa syödä ohukaisia."

Kyseessä on nimittäin seikka jossa lapsuudenkotien kulttuurierot aiheuttivat aikoinaan erimielisyyksiä yhteiselon alkuaikoina. Meillä on lätyt ja vohvelit syöty juurikin sitä mukaa kun niitä valmistui, suoraan lämpiminä ja reunoista rapeina, eli parhaimmillaan. Miehen kotona ne taas kerättiin pinoon sirotellen sokeria väleihin ja syötiin sitten kun kaikki oli paistettu. Siis nehän ehtivät jäähtyä ja pehmentyä! Kuka muka haluaa syödä lörppöjä lättyjä!?! Mikä häväistys!!!!!!!!!! Tässä asiassa olen kyllä jyrännyt tahtoni läpi heti kättelyssä, koska toisenlainen toimintamalli oli yksinkertaisesti kaiken hyväksymiskykyni ulkopuolella, ja minunhan TÄYTYY olla oikeassa kun kerran Toven kirjassakin niin sanotaan. ;)

Ensimmäinen lause: Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai joen yli vievän sillan valmiiksi, pikku otus Nipsu keksi erään kummallisen asian.

Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer (1946)/Kometjakten (1968)

Ulkoasu: Toven kuvituksiahan on myös aina ilo katsella niin kannessa kuin sisäsivuillakin. Kannen värityskään ei ole hullumpi. Kannen kuva: Tove Jansson, graafinen suunn.: Jukka Aalto.

Suomentanut Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010

Kustantaja WSOY 2010, 24. painos (1. painos 1955), 144 s.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Lähes satavuotiaalle Grace Bradleylle vanhainkotiin saapuva kirje saa hänet muistelemaan menneisyyttään jonka hän on yrittänyt upottaa jonnekin ajatustensa taustalle. Nyt kaikki palaa taas elävänä mieleen: Rivertonin kartano jonne Grace meni sisäköksi 14-vuotiaana, kartanon väki, se kuinka heille kävi ja salaisuus, jonka hän on pitänyt sisällään vuosikymmenet.

"Lukuromaani" on kiistelty termi jota kaikki eivät tykkää käyttää ollenkaan, mutta omasta mielestäni sillä on paikkansa ja tällaista kirjaa se ajatuksissani tarkoittaa: romaani jossa on kunnon perinteinen tarina alkuineen ja loppuineen, riittävän paksu ettei heti lopu kesken vaan mahdollistaa uppoutumisen pidemmäksikin aikaa, laadukkaasti viihdyttävä, ei vaikeatajuinen tai raskaslukuinen muttei kevyen höttöinenkään. Liittyy siihen muutakin, hankalammin määriteltävää - jonkin kirjan vain luokittelen sellaiseksi ja toista en. :) Joka tapauksessa kyseessä on mielestäni positiivinen määritelmä, ja Paluu Rivertoniin on lajityypin erinomainen edustaja, sopien arjesta irtautumiseen joko ahmien tai pienempinä annoksina nautiskellen.

Kirja sisältää runsaasti vanhojen aikojen tunnelmaa ja ajankuvaa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Erityisesti luokkayhteiskunnan kuvausta oli kiinnostavaa lukea, ja kehyskertomuksen vanhan Gracen seurassakin viihdyin hyvin. Juonessa henkilöiden välisine suhteineen ja salaisuuksineen on kyllä tyypillisiä genren kliseitä ja ennalta-arvattavuuttakin, mutta eivätpä ne häirinneet. Loppua Morton pohjustaa vähän liikaa tiputellen toistuvia vihjailuja matkan varrelle ja saaden näin lukijan odottamaan jotain supermegadramaattisempaa kuin todellisuudessa on tarjolla. Pidin silti lopustakin, hillitympi ennakkohehkutus vaan olisi saanut sen tuntumaan vielä paremmalta.

Kannattaa lukea jos kartanot ja salaisuudet houkuttavat! :)

Ensimmäinen lause: Viime marraskuussa näin painajaisen.

Englanninkielinen alkuteos: The House at Riverton (2006). Ilmestynyt myös nimellä The Shifting Fog.

Ulkoasu: Kansikin on upean tunnelmallinen! Kannen suunn.: Eduardo Ruiz, kuvat: Hulton Collection/Getty Images & Daniel Arsenault/Getty Images, suomenkielinen kansi: Satu Kontinen.

Suomentanut Helinä Kangas

Kustantaja Bazar 2011, 608 s.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Lukutaitoa!


Kirjabloggarit ovat tänäkin syksynä mukana Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjassa, haastaen lukijoitaan mukaan lahjoittamaan lukutaitoa Ugandaan, Liberiaan ja Sierra Leoneen. Lukuhaaste alkaa tänään, kansainvälisenä lukutaidon päivänä, ja jatkuu syyskuun loppuun. Tavoitteena on lahjoittaa 20000 aapista lukutaitotyöhön, yhden saa eurolla!

Osallistua voit näin:

1. Lue kirja, lehti, artikkeli tai muu teksti.
2. Lahjoita euro jokaista lukemaasi tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.
3. Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #Lukuhaaste ja haasta ystäväsi mukaan.


Mukaanhan voi toki tulla ilman kuvaamisia ja naaman näyttämisiäkin, ja jos tekstiviestittely ei nappaa, lahjoituksen voi tehdä myös tilille FI71 8000 1300 2236 67 (BIC on DABAFIHH). Käytä viitettä 62405 08816.

Suomen Pakolaisavun sivuilla kerrotaan, että lukutaitokoulutuksen päätteeksi ihminen:
  • osaa kirjaimet ja numerot
  • pystyy allekirjoittamaan omalla nimellä peukalonjäljen sijaan
  • osaa laskea vaihtorahat
  • pystyy lukemaan viljelyohjeita ja lääkemääräyksiä
  • tietää hygienian merkityksestä, sairauksien ehkäisemisestä, naisten oikeuksista,
  • demokraattisesta päätöksenteosta ja pienyrityksen pyörittämisestä
  • on saanut itsetuntoa, jotta uskaltaa osallistua päätöksentekoon.
Kaikki nämä seikat avaavat ovia tulevaisuuteen tilanteessa, jossa taustalla voi olla todella rankkoja kokemuksia köyhissä oloissa ja kriisien keskellä. Itsevarmuus parantuu, arjessa toimiminen helpottuu eikä elämä ehkä enää näytäkään pelkältä umpikujalta.

Suomen Pakolaisapu on uskonnollisesti ja poliittisesi sitoutumaton järjestö. 84 % kerätyistä varoista menee suoraan kohdemaihin ja siellä tapahtuvaan työhön.

Lähde siis mukaan auttamaan uuden elämän alkuun!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kirjahyllykuvia

Sisustussuunnittelija Teuvo Lomanin alkuviikosta Kouvolan sanomissa laukomien "kirjahylly on muinaisjäänne" -kommenttien innoittamana kuvailin hieman omaa hyllyäni. :)


Tylsänpuoleinen tapetti kyllä joutaisi vaihtoon ja miehen itse koulussa tekemää kulmakaappia tekisi mieli vähän tuunata, mutta ettäkö kirjahyllyn muka saisi hävittää?!? Phöh pah pyh! Ei ikipäivänä! Hyllykokonaisuushan on nikkaroitu itse määrämittaisista mäntyliimalevyistä Hannan hyllyn inspiroimana, ja pari vuotta sitten sitä blogissakin uudenkarheana esittelin. Suosittelen kyllä tätä näppärää tapaa jos haluat hyllyn itse määrittelemälläsi mitoituksella. Nuohan voi vaikka maalatakin just sellaiseksi kuin haluaa. Pölyäkin tuntuu kerääntyvän selvästi vähemmän kuin vanhoissa hyllyissäni, kun hukkatilaa kirjojen päällä, takana ja edessä ei ole niin paljoa.


Koska kunnon kirjahyllyntirkistelijät haluavat tietysti nähdä tarkemmin, otetaanpa uusintakierros myös sen suhteen, mitä mistäkin hyllystä löytyy. Tuleepa samalla todettua, että tyhjä tila on mystisesti vähentynyt kahdessa vuodessa! :D Norsut kuitenkin mahtuvat sekaan vieläkin, ja isot sitä paitsi toimivat oikein kätevästi kirjatukina. :)


Vasemmanpuoleisessa osassa on luettuja romaaneja aakkostettuina.


Seuraavan hyllykön ylimmäisenä loput luetuista romaaneista, niiden alapuolella luetut novellit, sitten lukemattomat. Keskimmäisellä hyllyllä norsun vasemmalla puolella kieleen, kirjoihin ja lukemiseen liittyviä teoksia, oikella puolella runoja sekä ainut omistamani näytelmä. :) Seuraavaksi vasemmalla hyvin sekalainen valikoima kirjoja, jotka joko eivät oikein istu mihinkään muualle tai eivät ole enää mahtuneet toisen hyllykön tietokirjarivistöön. Oikeassa reunassa vastaavan kohtalon kokeneet sarjakuvien ylijäämät :) Toiseksi alimmaisina matkustamiseen liittyviä kirjoja, ja alahyllyllä lukemattomien romaanien ensimmäinen rivistö.


Sitten: ylhäällä sarjakuvia, keskellä tietokirjoja, alhaalla vasemmalla valokuvakirjoja (jotka ovat sen verran painavaa tavaraa että piti laittaa tukipalikka hyllyn alle, muuten nämä ovatkin pysyneet erinomaisesti ryhdissä), oikeassa reunassa muutama isokokoinen romaani ja vähän muuta sekalaista.


Lukemattomat romaanit jatkuvat...


...ja jatkuvat. :)


Viimeisenä vielä lapsen hylly, joka normaalisti on (onneksi!) huomattavasti tongitumman ja myllätymmän näköinen, mutta juuri sen nyt taas kuvausta varten järjestin. Äidin osuus näyttää kyllä täyttyneen enemmän tässä kuvauskertojen välillä... :P


My preciousssssssssss!!!!!!!!!!!!!!!!!!

maanantai 1. syyskuuta 2014

Kirjaostoksia neljältä kuukaudelta

Mikäli mahdollisesti odotit näkeväsi jo tutuksi käyneen mallin mukaisen hullun hamstrauspinon, joudut pettymään! :D Touko-elokuussa tekemäni kirjaostokset ovat nimittäin tässä:


Seitsemän kirjaa! Hah! Ei edes kahta per kuukausi! Miten tässä näin on päässyt käymään? En oikein tiedä. En ole mitenkään tietoisesti vähentänyt ostelua tai laittanut itseäni kuriin, vaan väheneminen on tapahtunut ihan luonnostaan. Pitkään aikaan ei edes erityisemmin huvittanut käydä kirjakaupassa, ja aletkin menivät vähän ohi. Ilmeisesti olen parivuotisen "mä haluan tuon ja tuon ja tuon" -haalimiskauden jälkeen saavuttanut jonkinlaisen (ainakin tilapäisen) kyllästymispisteen. En nyt tarkoita mitään tympääntynyttä kirjoihin kyllästymistä, vaan enemmänkin mielessäni on kemian termi kylläinen liuos - siis liuos, jossa on liuotettavaa ainetta jo niin paljon että enempää ei mene. :) Tällä hetkellä tuntuu siltä, että mulla on jo niin paljon lukemattomia kirjoja, etten erityisemmin kaipaa lisää muuten kuin kohtuullisen tarkasti valikoiden. Tämä tuskin kestää loputtomiin, joten täytyy nauttia seesteisestä tilanteesta toistaiseksi! :D

Tällaisia siis on kotiin asti päätynyt:

Toukokuun ainut ostos oli Aino-Maria Savolaisen & Katja Jalkasen Linnasta humisevalle harjulle - 50 parasta kirjaa. Kirjabloggaajien Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen tuloksiin perustuva kirja oli toki pakollinen hankinta! Luettukin jo.

Kesäkuussa luin Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvia, ja kymmenen alkuperäisen albumin perään piti saada vielä jatko-osat Endless Nights ja The Dream Hunters. Nämäkin jo luin, ja bloggasin sarjasta täällä.

Heinäkuun saldona on kolme paksunpuoleista kirjaa, joten luettavia sivuja on ainakin kertynyt varastoon! Kate Atkinsonin Elämä elämältä päätyi ostoslistalle, koska idea on kiinnostava ja kirjan erikoinen rakenne houkuttaa tutkimaan, miten ihmeessä kirjailija oikein on saanut homman toimimaan niin hyvin että on kaikki saamansa kehut ansainnut. Pari muuta taas ovat peräisin nettialesta, jota viimein sentään kävin vilkaisemassa. Stephen Kingin 22.11.63, koska Kingin kirjat eivät syitä kaipaile, ja Stefan Spjutin Staalo, koska pohjoiset metsät ja peikkomystiikka vetävät puoleensa.

Ja sitten vielä elokuinen Annukka Salaman Harakanloukku, faunoiditrilogian päätösosa, jota ehdin jo pariin kertaan käydä kaupassa kyttäilemässä ennen kuin sen lopulta sain käsiini. Luettu mutta ei vielä blogattu.

Tänä vuonna olen hankkinut 40 kirjaa - olen siis jopa lukenut enemmän kuin ostanut! Ooh! :D Katsotaanpa tosiaan, kauanko tätä kestää.

P.S. Wikipedian määritelmä kylläisyydestä toteaa hieman pahaenteisesti, että kylläinen liuos "on kuitenkin kylläinen vain yhden aineen suhteen".
En tosiaankaan kehtaa tunnustaa, paljonko juuri tuhlasin Etsyssä kirjallisiin asusteisiin.