Omasta lapsuudestani en Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaa muista. Muutaman vuoden takaisen animaation vuoksi se oli kuitenkin jo tuttu, koska poika on sitä tuossa DVD:ltä useampia kertoja katsonut. Juttuhan on aika jännittävän apokalyptinen: Eräänä aamuna Muumilaakso on harmaan tuhkan peittämä. Piisamirotta sanoo maailmanlopun olevan tulossa, ja Muumipeikko ja Nipsu lähtevät kysymään tähtitornin professoreilta, onko pyrstötähti tosiaan tulossa polttamaan kaiken poroksi.
Matkallaan he myös tutustuvat Nuuskamuikkuseen sekä Niiskuneitiin veljineen. Hassua, hahmot ovat pienestä pitäen tuntuneet niin itsestään selviltä etten ole koskaan tullut ajatelleeksi, että heihin olisi tarpeen ihan erikseen tutustua! :D
Kyllä pitäisi ihmisen lukea aina välillä Muumeja, sen verran hymyilyttävää on kirjojen sisältämä Toven viisaus. Erityisesti riemastuin löytäessäni seuraavan kohdan, jonka luin miehelle ääneen ainoastaan lievästi vahingoniloisena:
"Sitten hän teki nuotion ja paistoi ohukaisia, jotka he söivät sitä mukaa kun ne valmistuivat, mikä on ainoa oikea tapa syödä ohukaisia."
Kyseessä on nimittäin seikka jossa lapsuudenkotien kulttuurierot aiheuttivat aikoinaan erimielisyyksiä yhteiselon alkuaikoina. Meillä on lätyt ja vohvelit syöty juurikin sitä mukaa kun niitä valmistui, suoraan lämpiminä ja reunoista rapeina, eli parhaimmillaan. Miehen kotona ne taas kerättiin pinoon sirotellen sokeria väleihin ja syötiin sitten kun kaikki oli paistettu. Siis nehän ehtivät jäähtyä ja pehmentyä! Kuka muka haluaa syödä lörppöjä lättyjä!?! Mikä häväistys!!!!!!!!!! Tässä asiassa olen kyllä jyrännyt tahtoni läpi heti kättelyssä, koska toisenlainen toimintamalli oli yksinkertaisesti kaiken hyväksymiskykyni ulkopuolella, ja minunhan TÄYTYY olla oikeassa kun kerran Toven kirjassakin niin sanotaan. ;)
Ensimmäinen lause: Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai joen yli vievän sillan valmiiksi, pikku otus Nipsu keksi erään kummallisen asian.
Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer (1946)/Kometjakten (1968)
Ulkoasu: Toven kuvituksiahan on myös aina ilo katsella niin kannessa kuin sisäsivuillakin. Kannen värityskään ei ole hullumpi. Kannen kuva: Tove Jansson, graafinen suunn.: Jukka Aalto.
Suomentanut Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Kustantaja WSOY 2010, 24. painos (1. painos 1955), 144 s.
Hih, minä kuulun lättypinokoulukuntaan :) Pidän lätyistä hieman jäähtyneenä, mutta syön kyllä lämpimänäkin jos tarjotaan :)
VastaaPoistaMuumit ja Tove <3
Tästä pitäisi kyllä tehdä oikein laajamittainen gallup! Onneksi mulla on Nuuskamuikkunen puolellani! :D
Poista