Jonna Ruuska: Kuovin huuto

Sain tämän luontorunokokoelman arvostelukappaleena jo keväällä (Kiitos Jonna Ruuska ja BoD!), jolloin alkua jo ihastellen selailinkin. Vaan kun kirja jäi siinä vaiheessa lukematta kokonaisuudessaan, ei kesällä tuntunutkaan enää olevan oikea aika. Piti odottaa syksyn pimeneviä iltoja, että Kuovin huuto alkoi taas kutsua puoleensa. Sillä vaikka kaikilla vuodenajoilla onkin kokoelmassa omat osionsa, tämä tuntuu vahvasti olevan kevään ja syksyn kirja. Siirtymäkausien, sellaisten aikojen kun vanha on jäämässä taakse ja jokin uusi jo lupailee tuloaan. Eniten kotonaan sinä helmikuisena päivänä, joka on kuin kevään varhainen luonnos, tai syksyisen valottomana aamuna, kun lätäkkö parkaisee askeleen alla.

Keväästä ja syksystä Ruuskalla tuntuu olevan eniten sanottavaakin, koska niiden osuudet ovat tuplasti pidemmät kuin kesän ja talven. Tämä ei kuitenkaan onneksi tarkoita että ne lyhyemmätkään jäisivät mitenkään vaisuiksi, vaan teos on tasapainoinen kokonaisuus. Vuodenaikateemojen lisäksi se sisältää myös osiot, jotka on omistettu luonnon ja siellä kulkijan yhteenkuuluvuudelle, sadunomaisilla elementeillä leikittelylle ja luonnon tuhoamisen suremiselle.

Pidin kirjasta juuri niin paljon kuin jo aikoinaan ensivilkuilulla arvelin! Ruuskan runot ovat heleän raikkaita ja luovat vahvoja mielikuvia usein vain muutamalla rivillä. Metsälammen värit kiipeävät sen rannalla istujaan kun sinne kastaa varpaansa, havunneulanen näkee keväänvihreää unta lumipeitteessään, pimenevässä metsässä kulkeva hirvi katsoo joko karpalolapset nukkuvat.

Ihastuttava kokoelma, johon tulen palaamaan vielä moneen, moneen kertaan! Kaikkein parasta on tietysti mennä metsään ihan itse, mutta jos ei ihan heti pääse niin Kuovin huutoa lukemalla saa erinomaista ensiapua. :)

Ulkoasu: Kaunis on kansikin ja sivujen ilmava taitto voimistaa tekstin kuulautta entisestään. Bonuksena vielä kirjanmerkkinauha! Kannen suunn. & kuva: Jonna Ruuska.

Kustantaja BoD 2014, 116 s.