tiistai 30. syyskuuta 2014

Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogissa kutsuttiin kuukausi sitten kirjabloggareita käymään syyskuussa kirjaostoksilla ja kirjoittamaan aiheesta. No minähän lähdin eräänä syyskyisena päivänä kaupungille tämä mielessäni. Tein ensin kierroksen kirpparilla jonkin mielenkiintoisen löydön toivossa, mutta sellaista ei osunut kohdalle. Päädyin sitten kirjakauppaan, jossa nuuskin ensin läpi kaunokirjallisuuden hyllyt. Mikä ettei sieltä aina jotain haluaisi, ja pari kirjaa jätinkin harkintaan, mutta mikään ei juuri silloin varsinaisesti huutanut että "Ota minut!" Halusin ostaa jotain erityisen kivaa. Laajensin siis tutkintaa avoimin mielin niihin osiin valikoimaa joita en niin usein tule vilkaisseeksi. Historiaa, muita tietokirjoja, harrasteita, sarjakuvia, kirjallisuusaiheisia... Silittelin paria Shakespearea mutta päätin kuitenkin jatkaa tutustumistani herran tuotantoon kirjaston kautta.

Taidehyllystä se sitten löytyi! Kirja josta en ollut kuullutkaan, ja jonka kannesta kurkki kettu. Selailin vähän, ja vähän lisää: mustavalkoisia luontokuvia, joissa karhun ja pöllön siluetit piirtyvät keskelle hämärää metsää, hirven turpa kurkottuu oksien keskeltä hamuamaan syötävää ja korppi istuu lumisateessa katsellen puoliksi hankeen peittyneitä, pudonneita sarvia. Tämän minä vien kotiin! Kassalla myyjä kommentoi että tässä on kyllä mahtavan ilmeikkäitä kuvia, ja mainitsi painoksen olevan kustantajalta loppuunmyyty ja kaupassakin kaikki hyllyssä. Olin poiminut mukaani toiseksi viimeisen kappaleen - tulipa onnekas olo, vaikka en hetkeä aiemmin ollut tiennyt kirjan olemassaolosta mitään enkä tosiaankaan olisi osannut jäädä sitä kaipaamaan jos se olisi mennyt sivu suun! :)


Mats Andersson & Heikki Willamo: Kohtaamisia. Maahenki & Musta Taide 2014.

6 kommenttia:

  1. Upean näköinen kirja! Jo tuo kannessa oleva susi tuijottaa vangitsevasti. Hienoa, että luontokirjat myyvät - toivottavasti tästä tulee uusi painos. Luulisi, että esim. joulumarkkinoilla on kysyntää kovastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se joulukin tulee tosiaan - tämä olisi kyllä erittäin hyvä lahja vähänkään taiteellishenkiselle luonnonystävälle!

      Poista
  2. Tuo kirja on pakko lukea. Tekijät vakuuttavat minut ja sinun tekstisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Pääasiassa sisältää siis valokuvia, ja lisäksi joukon tekstinä kerrottuja luonnossa tapahtuneita kohtaamisia. Jälkimmäisiin en vielä ole ehtinyt tarkemmin perehtyä!

      Poista
  3. Viimeiset Vieraat on myös hyvä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ollut lukulistalla jo pitkään!

      Poista