keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Suosikkikomisarioni Adamsberg on Danglardin ja Estalèren kanssa Lontoossa poliisikonferenssissa. Eihän sielläkään toki saa olla rauhassa kummallisilta tapauksilta, vaan pariisilaiset päätyvät Highgaten hautausmaan luo katselemaan siistiin riviin aseteltuja kenkiä. Joissa on nilkoista katkaistut jalat.

Myöhemmin, kotinurkilla, tutkitaan todella karmealla tavalla viimeisteltyä murhaa. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että tapaukset saattavat hyvinkin liittyä toisiinsa, mutta asian selvittäminen vaatii reissun serbialaiseen kylään katsomaan erästä vanhaa hautaa.

Murhajuonen kanssa edetään tällä kertaa parin ehkä hieman kaukaa haetun tuntuisen yhteensattuman kautta, mutta eipä sekään juuri haitannut kun nautiskelin Adamsbergin ja muun murharyhmän omalaatuisesta seurasta ja erikoisesta ajatuksenjuoksusta. Edellisen osan tapaan koko porukka persoonineen pääsee paremmin esiin kuin sarjan alkupäässä, ja se tekee Vargasin kirjoista entistä parempia. Tuttuun tapaan myös sivuhenkilöistä löytyy kiinnostavia tyyppejä. Ei kai tähän tarvitse todeta muuta kuin että onneksi on pari suomennettua osaa vielä lukematta ja lisääkin toivottavasti tulossa!

Ensimmäinen lause: Komisario Adamsberg osasi silittää paitoja.

Ranskankielinen alkuteos: Un lieu incertain (2008)

Suomentanut Marja Luoma

Kustantaja Gummerus 2011, 2. painos (1. painos 2010), 527 s.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lars Sund: Colorado Avenue

Lars Sund kirjoittaa komeaa sukutarinaa. Sen alkupiste on Rödskärillä, Merenkurkun saaristossa. Siellä syntyy kirjan ensimmäinen päähenkilö Hanna, joka nuorena naisena lähtee Amerikkaan aikomuksenaan tehdä töitä ja ansaita sen verran rahaa että saa hankittua talon itselleen ja äidilleen. Hyppäys vuoden 1893 Pohjanmaalta New Yorkiin on melkoinen, ja Sund kuvaa herkullisesti Hannan hämmennystä kaiken sen ihmisvilinän seassa.

Kotoisampi paikka löytyykin Coloradosta, Telluriden kaupungista vuorten keskeltä. Siellä, kaivostyöläisten poortitaloa pyörittämässä, on helppo viihtyä siihen asti että koittaa aika palata kotiin.

Sund rikastuttaa kerrontaansa jatkuvasti myös sivuhenkilöiden elämäntarinoilla, varsinkin sen jälkeen kun Hanna asettuu Siklaxin kylään ja saa lisänimen Dollari-Hanna. Hiljalleen sieltä ihmisten seasta nousee pääosaan Hannan poika Otto. Pienenä hän näki laivan kannelta valoja täynnä olevan kaupungin, jota sai katsella vain hetken mutta joka ei koskaan unohdu. Isona hänestä tulee Merenkurkun paras salakuljettaja, Pirtukuningas.

"Sund on armoitettu tarinankertoja", muistelen mainostetun jossain takakannen sitaatissa jota en nyt pääse tarkistamaan koska kirja on jo kirjastossa. Tai todennäköisemmin luettavana sillä joka tämän oli varannut. Onnittelut vain hänelle hyvästä valinnasta, sillä sen tarinankerronnan Sund tosiaan osaa! Elävää, rehevää, ja hauskaakin. Naurahtelin välillä tilannekomiikalle, kuten vahingossa annetusta merkistä istahtavalle sirkusnorsulle ja väärään aikaan kajahtavalle huuliharpun äänelle.

Mutta Sundin loistavin ratkaisu on kyllä Kertoja, joka on kaikkitietävyydessään niin pätevä että kertoo välillä itsensäkin mukaan tarinan tapahtumahetkiin, katsomaan sivusta ja salakuuntelemaan vuosikymmenten takaisia keskusteluja puhelintolpassa kiipeillen. Ensin tapa kyllä vähän oudoksutti mutta sittemmin totesin että tämähän on huippujuttu. Kertojakin sai toisinaan hihittelyä aikaan, esimerkiksi silloin kun hän havainnoi nuoren Oton epäsiistiä olemusta ja mietti, miten Hanna on pojan tuon näköisenä päästänyt menemään, ja Otto tokaiseekin takaisin: "Mitä hittoa sä äiteen tähän sotket! Mä teen töitä enkä kai mä ny pyhävaattees, kai se ny joku kertojaki tajuaa!"

Tästä kerronnasta haluan nauttia vielä lisää - siis ei muuta kuin kohti trilogian seuraavaa osaa! Kiitokset myös Kaarina Ripatille onnistuneesta käännöksestä!

Ensimmäinen lause: Dollari-Hannalla oli omalaatuinen suhde dynamiittiin.

Ruotsinkielinen alkuteos: Colorado Avenue (1991)

Suomentanut Kaarina Ripatti

Kustantaja WSOY 2007, 5. painos (1. painos 1992), 375 s.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Minihaasteen koonti sekä 2/16: Kielimatkalle

Minihaasteiden toinen tuleminen koitti syyskuun alussa, ja ensimmäisenä haastetehtävänä oli lukea kirja jolla on jotaion tekemistä jonkin i:llä alkavan maan kanssa. Kiitokset osallistujille, katsotaanpa mitä haastetta varten tuli luettua!

Paula kävi Hanna Weseliuksen Alma! -teoksen mukana Itävallassa sekä Christa Wolfin Häiriötapauksen mukana Itä-Saksassa.
MarikaOksa kirjamatkaili Isossa-Britanniassa kahden kirjan, Philip Pullmanin Kultaisen kompassin
ja Kerstin Gierin Lupauksen voimin.  
Sinne sijoittuvat myös Katriinan lukeman S. K. Tremaynen The Ice Twins -trillerin tapahtumat.
Ulla ehti lukea montakin Iso-Britannia -kirjaa: Bonnie MacBirdin Veren taide, Lone Theilsin Kohtalokas merimatka, Katy Birchallin It girl ja Zoe Suggin Girl Online, Alan Bradleyn Loppusoinnun kaiku kalmistossa sekä myös S. K. Tremaynen Jääkaksoset, ja päälle vielä Intiaankin vievän Johanna Elomaan Säästä ajatuksesi eläviä varten.
Itse kävin Iranissa Sahar Delijanin Jakarandapuun lasten sivuilla.

Jos on vielä muita, huikatkaa niin lisätään listalle! :)

Ja sitten uutta kohti. Marras-joulukuun haaste on jokusen päivän myöhässä mutta ehtiipä tässä vielä vaikka mitä. Tälläkin kertaa kannustetaan kirjamatkailuun, nyt tällaisella haastetehtävällä:

Lue kirja, joka on kirjoitettu alun perin jollain muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Sillä ei sitten ole väliä, luetko alkukielellä vai käännöksenä.

Miten olisi venäjä, hollanti tai albania?

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Hillitty pino kirjahankintoja

Esittelin kirjaostoksiani viimeksi toukokuussa, jolloin tälle vuodelle oli kertynyt hillityt viisi kirjaa. Koska niitä hyllyyn hamstrattuja on edelleen enemmän kuin tarpeeksi, olen onneksi jatkanut samalla linjalla mutta jotain sentään on tullut ostettua! :)


Haluan Stephen Kingin Musta torni -sarjan itselleni, ja koska pokkaripainosten julkaisu näyttää töksähtäneen neljänteen osaan, täytynee loput sitten haalia eriparikappaleina. Mikähän laskuvirhe tuon kuudennen kirjan eli Susannan laulun painoksen kanssa on aikoinaan mahtanut sattua, kun sitä vieläkin tapaa olla pino tarjolla erinäisissä kirjojen jäännöseriä myyvissä paikoissa? Nappasin joka tapauksessa yhden kappaleen kesällä itselleni.

Muut pinon kirjat olenkin sitten hankkinut nyt lokakuussa. Aina joskus se kirjanosteluvilliintyminen yrittää nousta pintaan. :) Hyllyssäni oli Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian päätösosan kokoinen aukko, joten menin Suomalaiseen hankkimaan täydennystä. Ja siitähän tulikin kirjapassi täyteen - suuntasin siis pokkarihyllylle pohtimaan minkä ottaisin kylkiäiseksi. Olin jo hiplaillut toisaalla Lauren Beukesin melko hiljattain suomeksi ilmestynyttä Zoo Cityä (jonka ehkä joudun myös ennen pitkää poimimaan talteen), ja sitten törmäsin Säkenöiviin tyttöihin. En yhtään muistanut että Beukesia on käännetty aiemminkin, ja vaikka kirjan nimi kuulostikin tutulta, olen tainnut ohittaa blogiarviotkin. Vaikutti kuitenkin sen verran kiinnostavalta, että mukaanhan se lähti. Enkä toki malttanut lopettaa valikoiman tutkimista siihen, ja tässä kohtaa repsahdus kurkkikin ihan kulman takana! ;) Onnistuin kuitenkin tyytymään yhteen lisä-Kingiin. Tervetuloa Joylandiin houkuttelee ja oli jo äänikirjana lainassakin, mutta autoni soitin ei suostunut yhteistyöhön mp3-levyn kanssa.

Hyvän hamstrausvauhdin alkuun saatuani kävin sitten vähän myöhemmin hakemassa pari jo jonkin aikaa ostoslistalla ollutta teosta: Minna Rytisalon laajalti kehutun esikoisromaanin Lempi sekä kahdella aiemmalla romaanillaan suosikikseni nousseen Leena Parkkisen uusimman, Säädyllisen ainesosan.

Kesällä olen ostanut Elisa Kirjan alesta muutaman e-kirjankin: Jo Nesbøn Lepakkomiehen, Justin Gon Katoavan ajan, Kate Mortonin Kaukaiset hetket sekä Andrew Michael Hurleyn Hylätyn rannan. Gon kirjaa olen jonkin matkaa lukenutkin, mutta kiinnostus ei sitten kuitenkaan kantanut loppuun asti ja jätin kesken.

Luettava noin muuten ei sen sijaan ole loppumassa kesken, mutta sentään oman hyllyn lukemattomien määrä on tässä vuoden mittaan tipahtanut kun olen katsellut valikoimiani kriittisin silmin ja karsinut pois niitä jotka eivät sitten kuitenkaan kiinnosta sataprosenttisesti. Ja kun olen lukenutkin enemmän kuin ostanut, tässähän voi olla vaikka toivoa päästä lähitulevaisuudessa alle kahdensadan! :D

perjantai 28. lokakuuta 2016

Johanna Sinisalo: Kätketyt

Kirjaston tyrkkyvalikoimasta tarttui mukaan pikku kirjanen, jonka olemassaolosta en aiemmin tiennytkään. Se sisältää yhden Johanna Sinisalon novellin joka on alun perin ilmestynyt Me naiset -lehdessä, ilmeisesti jatkokertomuksena. Tarina viihdytti mukavasti pienen lukutuokion ajan.

Kätketyt on geokätköilyjännäri, joka alkaa romanttisena pelinä ja päättyy ihan jonain muuna. Tapahtumien kulusta huolimatta tämä kyllä taas potki ihan oikeasti aloittamaan sitä geokätköilyharrastusta joka on ollut mielessä jo pidempään. Rekisteröidyin jo joskus melkein kymmenen vuotta sitten (!) mutta silloin ei tällä suunnalla juuri ollut kätköjä ja gps-laitekin olisi pitänyt saada aikaiseksi hankkia (nykyään kai pääsee ainakin alkuun älypuhelimellakin) joten homma jäi. Mutta kyllä mä vielä aloitan! :D

Ensimmäinen lause: Mänty on iso, kuoreltaan ja oksiltaan kuparinkarvainen.

Kustantaja Radiant Words 2006, 52 s.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Moni nuori aikuinen uskoi Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen tuovan mukanaan jotain parempaa mutta päätyikin vankilaan, likaisten muurien sisään. Lapset vietiin sukulaisten hoidettaviksi, tapaamisia ei juuri sallittu. Jotkut palasivat karuissa oloissa vietettyjen vuosien jälkeen ja hakivat luokseen lapsensa jotka eivät enää tunteneet vanhempiaan. Joistakin jäi vain epätietoisuus, pieni pussillinen tavaraa ja vastasyntyneelle tyttärelle taatelinkivistä tehty rannekoru.

Jakarandapuun lapset kertoo tarinoita noista vanhemmista ja noista lapsista. Serkuksista, sisaruksista, ystävyksistä joiden kokemukset seuraavat perässä vaikka he päätyisivät asumaan kauaskin. Monin paikoin kirja pohjautuu Sahar Delijanin oman perheen ja suvun historiaan. Kirjailija itse on syntynyt vankilassa. Esipuheessaan hän kertoo kirjoittaneensa romaanikäsikirjoituksia aiemminkin mutta innostuneensa itsekin omista teksteistään vasta kun ryhtyi kirjoittamaan omista juuristaan, kertomaan kertomatta jääneitä tarinoita kaikista niistä joiden elämän vallankumous mullisti. Ja kertomisen arvoisia ne tosiaan ovatkin.

Kirjalla ei ole varsinaista yhtenäistä rakennetta, vaan kerronta siirtyilee henkilöstä ja ajasta toiseen. Näistä palasista kuitenkin hahmottuu kokonaisuus, joka katselee samaa asiaa monesta piirun verran toisistaan poikkeavasta näkökulmasta ja antaa siten paremman käsityksen siitä miten laajalle tapahtumien vaikutus oikein ulottuukaan. Monista henkilöistä olisi kyllä ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin. Ja toisaalta taas mietin, olisiko kirja jättänyt syvemmän jäljen keskittymällä pienempään määrään ihmisiä. Nyt kävi niin, että vaikka aihe ja henkilöt kiinnostivat ja lasten ja vanhempien erottaminen tietenkin pisti sisuksiin, jokin viimeinen palanen puuttui siitä että kirja olisi tullut oikeasti iholle. Mutta sitten taas: luulen kyllä että kirjailijan tarkoitus on ollut enemmänkin juuri tuo mitä sanoin palasista, kokonaisuudesta ja laajasta vaikutuksesta, ei niinkään minun koskettavan tarinan kaipuuni tyydyttäminen.

Lopulta otetaan pieni askel kohti haavojen umpeutumista. Sillä vaikka on kasvanut maailmassa jossa "lapset perivät epäluuloisen valppauden kaikkea sellaista kohtaan, joka voisi olla perheelle vaaraksi, ja kantoivat mukanaan vanhempiensa salaisuuksia, raskaita kuin kivisäkki jota ei saanut koskaan laskea maahan", silti voi tulla päivä jona toteaa ettei maailma pyöri jos kaikkia aina syytetään isänsä synneistä.

Ensimmäinen lause: Azar kyyhötti pakettiauton aaltopeltilattialla selkä seinää vasten.

Englanninkielinen alkuteos: Children of the Jacaranda Tree (2013)

Suomentanut Laura Jänisniemi

Kustantaja WSOY 2014, 283 s.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Romaani seuraa kolmea naista: Supertehokasta Ceciliaa, Australian 11. parasta Tupperware-myyjää, jonka päällepäin täydellinen perhe-elämä nitkahtaa raiteiltaan kun hän löytää vahingossa miehensä kirjoittaman kirjeen jonka kuoressa sanotaan "avattava vasta kuolemani jälkeen". Tessiä, joka saa kuulla miehensä ja parhaan ystävänsä rakastuneen toisiinsa, nappaa poikansa mukaan ja lähtee pois tieltä pudottaakseen rakastavaisten syliin arjen jonka toivoo parantavan heidät höperyyksistään. Sekä Rachelia, jonka elämä on jäänyt jumiin kolmisenkymmentä vuotta aiemmin tapahtuneeseen teini-ikäisen tyttären selvittämättömään surmaan.


Kaikkien päätyessä samalle Sidneyn asuinaluelle tapahtumat lähtevät etenemään, ja on helppo arvata että koko kuvio tulee vielä rysähtämään ryminällä nippuun. Sitä ennen saa kuitenkin nauttia monesta sivusta koukuttavaa laatuviihdettä ja jännittää millä tavalla sinne loppuun oikein päädytäänkään. Hyvin kulkevassa tekstissä kutkuttaa henkilöiden mahdollisten tulevaisuuksien maalailu sekä se kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen ja juonen yksityiskohdat sopivat toisiinsa. Berliinin muurin kytkeminen asiaan tuntuu kyllä jokseenkin turhanpäiväiseltä, mutta se on vain pikkuvika.

Hyvä aviomies on hyvin kirjoitettu ja hyvin käännetty, mutta harmillisen huolimattomasti viimeistelty, sillä monin paikoin esimerkiksi puuttuu kirjaimia tai kokonaisia sanoja.

(Pitäisi kai keikauttaa näkökulma vähän useammin päiväntasaajan toiselle puolen, sillä yhdistelmä syksy + pääsiäinen aiheutti ihan sellaisen pikkupikku hetkisen kestäneen hölmistymisen... ;)

Ensimmäinen lause: Kaikki johtui Berliinin muurista.

Englanninkielinen alkuteos: The Husband's Secret (2013)

Suomentanut Helene Bützow

Kustantaja WSOY 2014, 438 s.