lauantai 14. tammikuuta 2017

2016 tilastot ja top10

Viime vuoden lukemislukemat itselleni muistiin!

Saldoksi jäi 45 kirjaa - selkeästi vähemmän kuin toivoisin mutta sentään 45 enemmän kuin ei mitään. Niistä seitsemän kuuntelin, yhdeksän luin ruudulta ja 29 paperilta.

Sivuja kertyi 9202, kuunteluaikaa 71 tuntia ja 49 minuuttia.

Miesten kirjoittamia kirjoista oli 20, naisten 24, yksi sekä että.

Arvostelukappaleita luin 6, omia ostoksia 27 ja kirjastosta lainattuja 12.

Kotimaisia 25, ulkomaisia 20.

Suomenkielisiä alkuteoksia 23, englanninkielisiä 3, ja sitten käännöksiä:
englannista 8
ruotsista 3
ranskasta 3
japanista 1
albaniasta 1
saksasta 1
espanjasta 1
venäjästä 1

romaaneja 26
novellikokoelmia 5
raapalekokoelmia 2
runokokoelmia 4
elämäkertoja 1
muita tietokirjoja 4
sarjakuvia 1
lastenkirjoja 1
paremman nimityksen puuttessa muistelmiksi kutsumani 1

Alkuteoksen julkaisuvuoden mukaan:
2010-luku 30
2000-luku 9
1990-luku 4
1980-luku 2

Uuteen kirjailijaan tutustuin 20 kertaa.

---------------------------------------------------------------

Entäs sitten se parhaimmisto? Vaikka luettujen kokonaismäärä on tipahtanutkin niin valitaan nyt edelleen täydet kymmenen kappaletta, onneksi hyviä lukukokemuksia on joukkoon mahtunut monta. Tällainen lista tällä kertaa, ei paremmuusjärjestyksessä:











Marie Kondo: KonMari - Iloa säkenöivä järjestys

Marie Kondon tavarankarsintaopastuksen ykkösosasta kirjoitin aiemmin pitkähkön tekstin. Nyt ajattelin pärjätä lyhyemmällä, ensinnäkin siksi että haluan saada viime vuoden lukemiset bloginkin osalta pakettiin just nyt, toiseksi siksi ettei tämä jatko-osa niin ristiriitaisen kuohuttavalta tunnukaan kuin edeltäjänsä.

Tiivistettynä näkemykseni siitä ensimmäisestä: kun sopivasti suodattaa hörhöyksiä sivuun, löytää paljon hyvää asiaa. Ei oikeastaan mitään uutta tai mullistavaa, mutta pisteet Kondolle siitä että hän on saanut muotoiltua sanomansa niin että todella, todella moni on innostunut tekemään jotain roinakasoilleen jotka ovat ehkä häirinneet jo pitkäänkin. Olen myös huomannut ärsyyntyväni, jos KonMaria kritisoi kärkkäästi joku sellainen joka ei selkeästikään ymmärrä yhtään mistä on oikeastaan kyse. Niin että aivan positiivisella mielellä ja mielenkiinnolla lähdin tutkimaan, mitä Kondolla vielä olisi tarjolla.

Tässäkin kyllä käydään karsintaprosessia läpi mutta mukaan tulee paljon sitä järjestämispuoltakin. Ohjeet eivät enää ole niin ehdottomia, vaan ihan saa luvan kanssa vähän soveltaa ja laittaa tavaransa niin kuin itselle parhaiten sopii. Sitäkin näkemystä vähän laajennetaan, että mitä ne iloa tuottavat ja siten siis säilyttämisen arvoiset tavarat oikein ovat. Ja onneksi (suomennoksessakaan) ei enää puhuta tavaroiden pois heittämisestä, joka niin usein on tulkittu siten että Kondo kehottaa vain laittamaan kaiken roskiin (ei kehota).

Vaikka joillekin seikoille silmiä pyörittelisikin niin Kondolla on kyllä oikeastikin hyviä ajatuksia järjestämisestä. Oleellisimpana se pystyviikkaus, joka tosiaankin on moneen paikkaan kaikkein toimivin ratkaisu. Ja hei, säilytän muuten nykyään sukkani pystyyn viikattuina enkä ikipäivänä enää palaa palloksi kiepauttamiseen! Enpä nyt ota kantaa siihen ovatko sukkani merkittävästi onnellisempia kuin aikaisemmin, mutta mukavampi ne on ottaa käyttöön. Menevät pienempään tilaankin ja huomattavasti siistimmin.

Kirjojen kaapissa säilyttämisestä en edelleenkään ole samaa mieltä mutta tässä oli kuva (sivulla 61) joka sai näkemään ajatuksessa edes jonkinlaista järkeä. Niiiiiin, jos kirjoja olis tosi vähän ja kaappi olisikin peruskomeron sijaan tuollainen sisustettu tila jossa on muitakin henkilökohtaisia tavaroita, niin ehkä sitten... En nyt siis kuitenkaan ole lähdössä tuollaista toteuttamaan, sen nyt sanoo jo kirjojen määräkin vaikka vähennystä on niidenkin suhteen tapahtunut.

Tämä toimii hyvin aiemman kirjan ajatusten syventämisessä ja käytäntöön laittamisessa, ja toisaalta saattaa puhutella vähän paremmin sellaistakin joka ei ykkösestä niin välittänyt. Jos aihe kiinnostaa niin kurkista ihmeessä.

Japaninkieliset alkuteokset: Jinsei ga Tokimeno Katazuke no Maho 2 ja Irasuto de Tokimeku Katazuke no Maho (2012/2015)

Suomentanut Päivi Rekiaro englanninkielisestä käännöksestä

Kustantaja Bazar 2016, 149 s.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Ulla-Lena Lundberg: Jää

"Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä." (s. 7)


Sotien jälkeen syrjäinen ulkosaariston seurakunta saa uuden papin. Luodot ovat niin kaukana etteivät ne yleensä mahdu edes karttoihin eikä sinne ole vakituiseksi kirkkoherraksi kukaan hakenut miesmuistiin, mutta kun Petter Kummel toimeliaan vaimonsa Monan ja vuoden ikäisen Sanna-tyttären kanssa rantautuu kirkkosaareen, hän tuntee tulleensa oikeaan paikkaan.


Luotolaiset ihastuvat sympaattiseen pappiinsa (joka laulaakin paljon paremmin kuin edeltäjänsä, ja sitä täällä arvostetaan, joten mitä siitä vaikka saarnat toisinaan roikkuvatkin niin ohuen punaisen langan varassa että on kiinnostavaa seurata miten hän selviytyy loppuun asti), ja Petter ihastuu hymyilevään seurakuntaansa (vaikka oppiikin pinnanalaiset jännitteet - itäluotolainen ei erityisen innokkaasti ryntäisi kiskomaan hukkuvaa länsiluotolaista avannosta).


Vaikka syrjässä ollaankin, täällä on asiat hyvin. Luotojen luonnosta saa nauttia lukiessakin. Talvella jää moninkertaistaa pitäjän pinta-alan ja avaa potkukelkkareitit naapurisaariin, keväällä ollaan hetki ihan eristyksissä ennen kuin jäät yhtäkkiä lähtevät hillittömällä rytinällä. Elämäniloisen nuoren papin luontevasti kuvattu usko lämmittää ateistiakin.


Jos Petter Kummel perheineen vain saisi asuttaa Luotojen pappilaa kaukaiseen eläkeikään asti, se olisi niin oikein kuin voi olla, mutta elämällä on omat mutkansa eivätkä ne aina ole reiluja.

Ei mennyt Finlandia-palkinto hukkaan kun se tälle myönnettiin. Vaikka alussa ihastuinkin siihen kuinka kerronta pulppuaa Monan touhutessa, lopulta Jää vie mukanaan erityisesti hiljaisella voimallaan. Jos on tuntikausia kirjan sulkemisen jälkeen edelleen syvällä sen maailmassa ja ajattelee että miksi sen elämän nyt niin piti mennä, niin onhan se selkeä huipputeoksen merkki. Tunnekuohu ei ainakaan vähentynyt siitä, kun luin tämän haastattelun ja mietin kuinka paljon kirjassa onkaan Ulla-Lena Lundbergin oman lapsuudenperheen todellista historiaa. Todella hieno kirja.

Ensimmäinen lause: Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä.

Ruotsinkielinen alkuteos: Is (2012)

Suomentanut Leena Vallisaari

Kustantaja Teos & Schildts & Söderströms 2012, 366 s. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

William Ritter: Jackaby

Abigail Rookin karkumatka opiskelemasta seikkailemaan ei mennyt alkujaan aivan putkeen, ja hän päätyy puolivahingossa Amerikkaan matkaavaan laivaan. Parempi sekin kuin kotiin meneminen. New Fiddlehamiin saavuttuaan hän törmää pian erikoiseen hahmoon. Herra R. F. Jackaby, selittämättömien tapausten tutkija, osaa hetkisen neiti Rookia tarkasteltuaan kertoa mistä tämä on tullut. Sehän on ilmiselvää koska esimerkiksi hänen hattunsa poimuihin on piiloutunut domovyk, pieni ukrainalainen kodinhenki.

Sattuma yhdistää heidät pian uudelleen sillä Abigail on työpaikkaa ja Jackaby apulaista vailla. Ja tutkittavaa riittää kun kaupungissa ryöstäytyy liikkeelle veristen murhien sarja jonka syyllisen on syytä uskoa olevan jotain muuta kuin ihminen. Epätavallisia olentoja voi tavata muutenkin niin kaupungilla kuin Jackabyn talossakin, joka on melko persoonallinen. Etsivällä itsellään on laaja asiantuntemus eri maiden normaaleille silmille näkymättömästä väestöstä, ja hän on hyvää pataa kaikkien ei-vihamielisten olentojen kanssa.

Kirjan maailma on kyllä rikas, kiehtova ja houkutteleva ja viihdyin lukiessani hyvin. Jokin viimeinen tippa kuitenkin tuntui jäävän puuttumaan, niin etten tunne pakottavaa tarvetta jatkaa sarjan parissa. Neljäs osa on ilmestymässä tänä vuonna, ja vähän silmäilin kuvauksia miettien että pitäisikö, mutta saa nyt nähdä.

Ensimmäinen lause: It was late January, and New England wore a fresh coat of snow as I stepped along the gangplank to the shore.

Kustantaja Algonquin 2014, 299 s.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

Kesällä 1973 parikymppinen, sydänsuruinen opiskelija Devin Jones päätyy töihin Joylandin huvipuistoon. Isommat puistot alkavat ajaa ohi, mutta pikkukaupungin paikallakin on vielä viehätyksensä. Siellä on maailmanpyörä, ampumarata, ennustajaeukko joka toisinaan näkee jotain oikeastikin... Ja kummitusjuna, josta eräs nuori nainen ei tullut elävänä ulos.

Vaikka tässä kummitusjuttu onkin yhtenä sivujuonteena, niin kauhua kirja ei ole, eikä tälle osaa oikein muutakaan genreä määrittää. Ei nyt sillä että tuntisin erityistä tarvetta saada määriteltyä kaikki kirjat johonkin, mutta kun kannessa lukee Stephen King, ensimmäinen oletus on todennäköisesti se että jonkinlaisesta jännityksestä on kyse. Mutta Tervetuloa Joylandiin on paremminkin "ihan vaan" tarina yhdestä kesästä ja syksystä, joiden aikana tapahtui loppuelämäänkin vaikuttaneita asioita, saatiin uusia ystäviä, nuori mies löysi mielenrauhan ja kykynsä esiintyä koirapuvussa ja sairas lapsi lennätti leijaa. Kerrottuna lempeällä nostalgialla ja sillä Kingin niin mielettömän hyvin osaamalla tarinankuljetuksella. Ja Kristiina Vaaran sujuvalla kääntämisellä tietysti myös.

Nautittavaa luettavaa, vaikka on oikeastaan hankalaa määritellä miksi. Kai vain siksi, että King. Se on se tapa kertoa ja luoda henkilöitä jotka tulevat tutuiksi. Ja huvipuisto on toki kiinnostava ympäristö! Aluksi vähän ärsyynnyin siitä, että työntekijöiden slangista, paikallisesta Puheesta tehtiin niin suuri numero, niin kuin nyt ei muka miljoonalla muulla työpaikalla olisi omaa sanastoaan joka tulee tutuksi työnteon myötä ja joka ei ihan tuosta vaan ulkopuolisille aukea. Mutta kunhan pääsin siitä yli, muuta moittimista ei sitten ollutkaan. Tämä on hyvä teos Kingiin tutustumiseen kauhua vieroksuvillekin!

Ensimmäinen lause: Oli minulla autokin, mutta syksyllä 1973 kuljin useimmiten jalan rouva Shoplaw'n rantamajoitukselta Heaven's Bayn kaupungista Joylandiin.

Englanninkielinen alkuteos: Joyland (2013)

Suomentanut Kristiina Vaara

Kustantaja Tammi 2015, 287 s.

torstai 15. joulukuuta 2016

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 15


Tervetuloa avaamaan kirjabloggareiden joulukalenterin luukkua! Tämähän on jo perinne, johon minäkin viimein hyppäsin mukaan ensimmäistä kertaa. Eilen oltiin Aina joku kesken -blogissa, huomenna taas mennään Kirjaluotsin vieraiksi. Kaikki osallistujablogit voit kurkata aloituspostauksesta Hyllytontun höpinöistä.


Viidennestätoista luukusta löytyy tällä kertaa alkujen arvuuttelua. Kirsin Book Clubhan pyörittää taas mainiota omaa joulukalenteriaan jossa tunnistetaan sitaatteja ja kirjojen kuvauksia. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, mieltäni kutkuttaa ajatus siitä miten monilla tavoilla kirjan tarinaan sukeltamisen voikaan aloittaa, enkä malttanut olla tulematta samansuuntaisille apajille. :)

Siis: alla on lueteltuina kahdeksan kirjaa ja sitten niiden alut satunnaisessa järjestyksessä. Osaatko yhdistää oikein? Vastaukset löytyvät kuvan alapuolelta postauksen lopusta.

A. Karo Hämäläinen: Yksin
B. Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa (suom. Sirkka Aulanko)
C. Helen Macdonald: H niin kuin haukka (suom. Irmeli Ruuska)
D. Kate Atkinson: Elämä elämältä (suom. Kaisa Kattelus)
E. Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (suom. Hanna Tarkka)
F. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
G. Minna Rytisalo: Lempi
H. Haruki Murakami: 1Q84 (suom. Aleksi Milonoff)

1. Neljänkymmenenviiden minuutin ajomatkan päässä Cambridgesta koilliseen avautuu maisema, jota minä olen alkanut rakastaa.

2. Uneksin saaresta yhä.

3. Tupakansavu ja kostea nihkeä ilma löivät vastaan, kun hän astui kahvilaan. Hän oli tullut sateesta, ja vesipisarat väreilivät yhä kuin hento utu joidenkin naisten turkeissa.

4. Mutkasta hänet näkee jo hyvin, sieltä hän tulee, lähemmäs, selkeämmäksi, vielä lähemmäs, tänne päin, kävelee iso matkalaukku kädessään, pysähtyy ja laskee laukun maahan, se ei ole painava, sen näkee siitä miten se heilahtaa.


5. Taksin radiosta tuli klassisen musiikin ohjelma. Sillä hetkellä soi Janáčekin Sinfonietta - ei ehkä sopivinta musiikkia ruuhkaan juuttuneessa taksissa.

6. Aloittaminen ei ole vaikeinta. Vaikeinta on se, mikä on sitä ennen.

7. Ne, jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat kaikki kuolleet jo aikoja sitten.

8. Illan hämärässä niitä sataa taivaalta. Ne lentävät tuulen mukana suojamuurien yli, heittävät katoilla kärrynpyörää ja lepattavat katukuiluihin talojen väliin.



A. Yksin    -    6. Aloittaminen...
B. Näkemiin taivaassa    -    7. Ne, jotka...
C. H niin kuin haukka    -    1. Neljänkymmenenviiden...
D. Elämä elämältä    -    3. Tupakasavu...
E. Kaikki se valo jota emme näe    -   8. Illan...
F. Kudottujen kujien kaupunki    -    2. Uneksin...
G. Lempi    -    4. Mutkasta...
H. 1Q84    -    5. Taksin...

Tunnelmallista joulunaikaa ja antoisia lukuhetkiä kaikille! :)

P.S. Jos arvuutteluintoa jäi vielä, kurkkaa vanhoja juttujani täällä ja täällä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Suosikkikomisarioni Adamsberg on Danglardin ja Estalèren kanssa Lontoossa poliisikonferenssissa. Eihän sielläkään toki saa olla rauhassa kummallisilta tapauksilta, vaan pariisilaiset päätyvät Highgaten hautausmaan luo katselemaan siistiin riviin aseteltuja kenkiä. Joissa on nilkoista katkaistut jalat.

Myöhemmin, kotinurkilla, tutkitaan todella karmealla tavalla viimeisteltyä murhaa. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että tapaukset saattavat hyvinkin liittyä toisiinsa, mutta asian selvittäminen vaatii reissun serbialaiseen kylään katsomaan erästä vanhaa hautaa.

Murhajuonen kanssa edetään tällä kertaa parin ehkä hieman kaukaa haetun tuntuisen yhteensattuman kautta, mutta eipä sekään juuri haitannut kun nautiskelin Adamsbergin ja muun murharyhmän omalaatuisesta seurasta ja erikoisesta ajatuksenjuoksusta. Edellisen osan tapaan koko porukka persoonineen pääsee paremmin esiin kuin sarjan alkupäässä, ja se tekee Vargasin kirjoista entistä parempia. Tuttuun tapaan myös sivuhenkilöistä löytyy kiinnostavia tyyppejä. Ei kai tähän tarvitse todeta muuta kuin että onneksi on pari suomennettua osaa vielä lukematta ja lisääkin toivottavasti tulossa!

Ensimmäinen lause: Komisario Adamsberg osasi silittää paitoja.

Ranskankielinen alkuteos: Un lieu incertain (2008)

Suomentanut Marja Luoma

Kustantaja Gummerus 2011, 2. painos (1. painos 2010), 527 s.