Vaikka en erityisemmin pitänyt henkilöistä, niin kyllä kunnollinen, yksityiskohtia myöten mietitty monimutkainen juonittelu aina kelpaa! Odotin jotain superkoukuttavaa, mutta kirja olikin yllättävän hidastempoinen. Ei niin huikea kokemus kuin suuren suosion perusteella olisi voinut kuvitella, mutta tykkäsin kyllä kuitenkin. Parasta antia oli juuri se juonittelu julkisuuspeleineen. Sekin oli kiinnostavaa, miten Nickin lapsuuden kokemusten kautta selitettiin miksi hän reagoi asioihin niin kuin reagoi, ja miten pariskunnan avioliitto oli edennyt päätyäkseen siihen pisteeseen, jossa oltiin katoamispäivänä. Loppu aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta olisin toivonut jotain muuta, toisaalta ajattelen ihaillen että olipa kirjailijalta aika ovela veto.
Käännökseen oli kyllä jäänyt vähän parantamisen varaa. Varsinkin alussa teksti tuntui yleensä ottaen lievästi tönköltä. Lisäksi välillä hyppi silmille kohtia, joista jäi sellainen tuntuma etteivät ne ole vahingossa tulleita virheitä vaan yksinkertaisesti kömpelöä suomea. Kuten:
Päämajalla nähneeni nelikymppiset purkautuivat autosta. (s. 111)
Millaista mahtaa olla nainen, jonka joululahja on ostettava käteisellä? (s. 276)
Olet parempi kuin sadusta. (s. 387)
Sen ei ole tarkoitus saada minua tuntemaan itseäni turvalliseksi. (s. 413)
Kylläpä siihen kieleenkin silti taas tottui, eikä tekstissä pidemmän päälle häirinnyt muu kuin nuo satunnaiset särähdykset.
Ensimmäinen lause: Kun ajattelen vaimoani, ajattelen aina hänen päätään.
Englanninkielinen alkuteos: Gone Girl (2012)
Ulkoasu: Kansi on hyvä! Kadonneen naisen hiukset liehuvat salaperäisesti. :) Kannen kuva: Bernard Ott/Gallery Stock.
Suomentanut Terhi Kuusisto
Kustantaja WSOY 2013, 459 s.
Aika samanlaisin fiiliksin jäin tämän luettuani. Suosio tuntui aika huikean suurelta omaan reaktioon skaalattuna, mutta olihan tämä toisaalta vetävä tarina ja juonittelu kyllä viritelty ihan omiin sfääreihinsä. :)
VastaaPoistaEhkäpä tämäkin olisi tuntunut paremmalta jos olisi lukenut ensimmäisten joukossa ilman ennakko-odotuksia. :)
PoistaSamantapainen lukukokemus täälläkin. Luin Kiltin tytön hotkimalla, mutta enimmäkseen siksi, että inhosin kaikkia henkilöitä ja halusin päästä heistä eroon. Jännityksen ja koukutuksen rakentamisesta ei voi valittaa, mutta jotain epämääräistä tyytymättömyyttä jäi, olisiko johtunut noista vastenmielisistä tyypeistä.
VastaaPoistaJoo, Amy sentään oli omalla tavallaan kiinnostava, mutta Nick lähinnä jotenkin epämääräisen ärsyttävä.
PoistaLuin tämän jo enenn blogiaikaani englanniksi (joka näemmä oli etu, koska kirjoituksesi perusteella suomennos on kankea) ja kesti kyllä huomattavan pitkään ennen kuin pääsin kyytin mukaan. Tosi tämä oli mulla mukana eräällä matkalla ja luin alkuosaa väsyneenä päivän riennoista ja nähtävyyksistä.
VastaaPoistaPidän enemmän Flynnin romaanista Teräviä esineitä. Se on hieno. Paikoin kerrassaan huima. Itse asiassa moninkin paikoin huima.
Saattaapa hyvinkin tulla luettua Flynniltä muutakin jos osuu sopivasti kohdalle!
Poista