lauantai 3. toukokuuta 2014

Kirjahankintoja tammikuusta huhtikuuhun

Koska en näköjään millään meinaa päästä vauhtiin lukemisistani bloggaamisessa, niin esitellään sitten lämmittelyksi kirjapinoja. Näitä viime vuoden mallin mukaisia ostoskoosteita on ollut tarkoituskin jatkaa mutta harvemmin vain kuin kerran kuukaudessa. Tässä siis vuoden ensimmäisen kolmanneksen saalis, joka yllättäen mahtuu yhteen kuvaan! ;)


Tässä on kyllä havaittavissa selkeä tahdin hyytyminen: tammikuussa olin vielä viimevuotisessa vauhdissa (ja joka puolella houkuttelevat alet tietysti vaikuttivat asiaan), ja koko vasemmanpuoleinen pino onkin sitä perua. Oikeanpuoleiseen sen sijaan mahtuvat kaikki kolme seuraavaa kuukautta ja viimeisin eli huhtikuun saldo on pienin aikoihin: kolme kirjaa, nolla euroa! Käsittämätöntä! :) Saapa nähdä mitä loppuvuosi tuo tullessaan, kai tässä jokin retkahdus tulee taas ennen pitkää...

Jos sitten aloitetaan tutkiminen sieltä vasemmalta:

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus. En mitenkään erityisesti ihastunut Kerjäläistyttöön, mutta haluan yrittää Munron kanssa vielä uudelleen.

Mark Helprin: Talvinen tarina. Tämä oli ihan puhdas heräteostos. Nimi oli jokseenkin tuntematon pokkariin törmätessäni (hämärästi muistin ehkä joskus kuulleeni) ja tieto elokuvastakin oli mennyt ohi. Onnistui kuitenkin houkuttelemaan riittävästi päätyäkseen kassalle ja kotiin.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2. Ykkönenkin on kyllä lukematta ja tykkääminen on täysi arvoitus, mutta otinpa talteen... :P

Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta. Tätä olin hipelöinyt jo useampaan kertaan ostan-en osta -arvuuttelun kera. Tulipa ostettua. Ratkaiseva houkutuksen ripe oli jostain luettu kirjailijan kommentti, jossa hän mainitsi luvanneensa tyttärelleen kirjoittavansa tarinan, jossa kuusivuotias tyttö pelastaa maailman. Vai miten se nyt meni. Jotain sinne päin. Joka tapauksessa, uteliaisuuteni tuli herätetyksi.

Jasper Fforde: Lost in a Good Book, Well of Lost Plots & Something Rotten. Jatkoa mainiolle The Eyre Affairille.

Arto Lappi: Lumiputous. Lapin runokokoelmia on kertynyt hyllyyn jo muutama, voisi niitä tietysti joskus lukeakin... :)

Johan Bargum: Syyspurjehdus. Luettu ja pikaisesti blogattu jo aiemmin, alesta omaankin hyllyyn poimittu.

Katri Lipson: Jäätelökauppias. Kosmonautti ei avautunut suosiolla mutta upotti maailmaansa viimeisillä sivuillaan. Siksi lisää Lipsonia.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani. Hyllyssäni on nyt jo viisi kirjaa Oatesilta, jolta en ole mitään vielä lukenut, mutta ne houkuttelevat ihan liikaa että malttaisin jättää ostamattakaan jos osuvat sopivasti kohdalle!

Joel Haahtela: Traumbach. Haahtelaa halvalla -löydöt ovat yleensä myös pakollisia ostoksia. :)

István Örkény: 100 minuuttinovellia. Olen vähän puolittain ja hajamielisesti himoinnut minuuttinovelleja omistukseeni jo pidempään, ja tulin viimein hankkineeksikin kun tämä uusi painos oli päätynyt aleen asti.

Ernest Cline: Ready Player One. Tämän luinkin jo vähän aikaa sitten (TBR-kulhon ansiosta :) ja tykkäsin. Bloggausta vailla vielä.

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. Enorannan kirjat ovat houkutelleet jonkin verran mutta tämä vasta ihan kunnolla kiinnitti huomioni kustantajan katalogissa.

Allan Lazar, Dan Karlan & Jeremy Salter: The 101 Most Influential People Who Never Lived. "How characters of fiction, myth, legends, television, and movies have shaped our society, changed our behavior, and set the course of history." Mukana mm. Dracula, Barbie, Nancy Drew ja Atticus Finch. Vielä kun muistaisin mistä tämän bongasin. Olisikohan tämä mainittu Lukukirjassa?

Nick Hornby: Stuff I've Been Reading. Lisää Hornbyn kirjakolumneja The Complete Polysyllabic Spreen perään, kyllä kiitos.

Zeina Abirached: Pääskysen leikki. Sarjakuvaa Libanonista, muutamassa blogissa suositeltu.

Alison Bechdel: Lepakkoelämää II-III. Lepakkoelämät ovat kiinnostaneet jo jonkin aikaa, ja Hautuukodin jälkeen varsinkin. Jos sen ykkösen vielä jostain saisi napattua...

Ja sitten toiseen pinoon ja helmikuun puolelle:

Granta 2 - Outo. Taas on ykkönenkin lukematta, mutta Grantan idea yleensä ottaen sekä monipuolinen kirjailijavalikoima kutkuttavat sen verran että tulipa tämäkin jo ostettua.

Murhamystiikkaa - okkulttisia etsivätarinoita. Kiinnostus (varsinkin kotimaisiin) spefinovelleihin voi hyvin, vaikka en vieläkään ole ehtinyt niitä pahemmin lukea! :P Tälle lähdin mesenaatiksi viime vuoden puolella ja kirja tupsahti sitten aikanaan postilaatikkoon.

César Aira: Varamo/Maisemamaalari. Airan pienoisromaanit pistivät silmään aiemmin Siltalan katalogissa ja tämä yhteisnide tuli nyt alehinnalla vastaan. Testataan!

Asta Honkamaa: Naisen maisema ja
Jonna Ruuska: Kuovin huuto. Arvostelukappaleina saatuja runokirjoja. Ensin mainitun olen lukenut mutta en blogannut vielä, toistakin aika paljon selaillut, pitäisi vain lukea vielä ihan kunnolla!

Helmikuun neljä viimeistä ovat Suomalaisen bonussetelintuhlausreissun satoa. Viimevuotisen kirjanhamstrauksen sekä aika monen kyseisestä liikkeestä ostetun lahjankin ansioista bonuskin oli punastuttavan runsas. Ei sillä sentään ihan neljää kirjaa irronnut, mutta vähän sen neljännenkin alkua kuitenkin. :)

Arne Nevanlinna: Heta. Marie ihastutti, sen jälkeen ilmestyneet eivät oikein ole kutsuneet puoleensa mutta nyt Heta taas vaikuttaa enemmän omalta.

Kirja joka muutti elämäni. Ihmisten kirjakokemuksethan kiinnostavat toki aina.

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe. Olisiko tämä pitkästä aikaa oikein ihanan nyyhky, mutta samalla sopivasti särmää sisältävä?

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu. Kiinnostus tähän heräsi naistenlehdestä luetun kirjailijan haastattelun perusteella.

Maaliskuun saalista taas ovat:

Fred Vargas: Normandialainen tapaus. Uusin Adamsberg on pakollinen.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Ostoslistalla suomennoksen ilmestymisestä lähtien, ja jostain alesta viimein napattu.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys ja
Anni Kytomäki: Kultarinta. Hehkutukset ovat tehneet tehtävänsä. ;)

Fiona McFarlane: The Night Guest. Enkkublogeissa kehuttu.

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Puuseppä. Yllätysarvostelukappale. Tekstistä en vielä osaa sanoa mitään, mutta ulkoasultaan tämä ainakin on todella tyylikäs!

Lopuksi vielä ne huhtikuun hurjat kolme kappaletta:

Tiina Raevaara: Hukkajoki. Ilmaiseksi kirjankierrätystapahtumasta. Eräänä päivänä tyhjä taivas oli ainakin vakuuttava.

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä ja
Tiina Hietikko-Hautala: Kivikkosaaren kummitus. Arvostelukappaleita.

Huh, pääsinpäs loppuun! Tuli nyt nuo a-kappaleetkin kuvattua ja mainittua mutta jos varsinaiseen hamstraukseen lasketaan vain ihan oma-aloitteisesti hankitut niin lukema on 33. Viime vuonna tässä vaiheessa saldo oli 89, vuoden lopussa 215. Siis: miten ilahduttavan hillittyä! :D Tätä menoahan mulla on vielä ensi vuodenvaihteessakin hyllyssä tilaa!!

22 kommenttia:

  1. Murhamystiikkaa odottaa minunkin hyllyssäni. Toivottavasti ehdin sen kesällä lukea, sillä idea ainakin kuulostaa tosi kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin kuulostaa! Kiva että mesenointi tuotti tulosta ja kirja näki päivänvalon. :)

      Poista
  2. Ensimmäinen siirtokunta on mielettömän hyvä, mahtavaa että ostit sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulistalla tuo on kyllä ollut, enemmänkin arvuuttelin sitä että pitäiskö hyödyntää kirjaston antimia eikä ostaa kaikkea. Mutta äsh, en mä meinaa enää osata!!! :)

      Poista
  3. Ihanat pinot. Pisti nyt silmään tuo Aira. Luin hänestä netistä jostain ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Täällä blogimaailmassa ei ole tullut aiemmin vastaan.

    Olen jo uusinut pari kertaa hänen yhden toisen teoksensa lainan. PItäisikin se nyt tässä lähiaikoina lukea.

    VastaaPoista
  4. Ihanat, ihanat pinot! Ja juuri sellaisia perusteluja, joita itsekin käytän, kun teen välttämättömiä hankintoja. Joka kuukausi kertyy enemmän kirjoja kuin ehdin lukea. Aika hyvin olet kuitenkin hillinnyt itseäsi tänä vuonna. :)

    Hornbyt kuulostavat pakollisilta. Fred Vargas, Arto Lappi oivallisia hankintoja. Oates ja Haahtela ovat minullakin varastossa. Ja niinpä vain minäkin hankin Kinnusen ja Kytömäen, jotka molemmat ovat lukupiirikirjoja. Blogien hehkutuksella on merkitystä!

    VastaaPoista
  5. Ehdin jo kaivata näitä hankintapostauksia! :)

    Minua kiinnostaa kovasti tuo Ready player one, mutta aina on niin paljon ohi kiilaavia luettavia. Ihanaa muuten, että muutkin hamstraavat jonkun kirjailijan kirjoja, vaikka eivät ole lukeneet yhtään. Mulla on pino Iris Murdochia, mutta en ole vieläkään edes aloittanut yhtään. Ja Oatesia olen hamstrannut, mutta lukenut vain sen ohuen ohuen Koston. :)

    Ostoperustelusi ovat muutenkin tosi tutun kuuloisia ja täten täysin ymmärrettäviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin olis varmaan muutama Murdoch jos vaan olis osunut kohdalle!

      Poista
  6. Olen lukenut Kultarinnan, Neljäntienristeyksen, Sisareni, rakkani, Munron kirjan. Mistähän johtuu, että meidän kaapin yläosa näyttää samanlaiselta, eikä ne kirjat vähene, päinvastoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät tosiaan vähene mutta eivät onneksi vanhenekaan. Kyllä kaikkien vuoro tulee vielä jonain päivänä... :)

      Poista
  7. Ah, aina yhtä ihana lukea näitä hankintalistoja ja syitä hankintojen takaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kiinnostaa, välillä on epäilyttänyt että jaksaakohan kukaan tuollaisia listoja edes vilkaista läpi... :D

      Poista
  8. Mitkä kirjapinot! Ja monta hyvää olet ostanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti taas hyviä lukuhetkiä on tiedossa noidenkin parissa, ja sormet syyhyävät niiden kimppuun pääsemisestä... :)

      Poista
  9. Neljäntienristeys kantsii kyllä melkein ostaa. Ihan jo siksikin, että sen verran verissäpäin siitä kirjastoissa nyt tapellaan. :D Ei puhettakaan, että esim. voisi uusia ko. lainaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :D Tosin mun tapauksessa saattaa helposti käydä niin että tulen lukeneeksi sen vasta joskus neljän vuoden päästä, eli olisin ihan hyvin joutanut jonottamaan vaikka useampaankin kertaan.

      Poista
  10. Mahtavat pinot :) Minullakin odottelee noista Neljäntienristeys, Kultarinta ja Granta 2 lukemistaan. Grantan kohdalla aion heittäytyä niin hurjaksi, että luen sen vaikka en ole 1. osaa lukenut ;)

    VastaaPoista
  11. Oi joi mitä pinoja!! Näitä on niin ihana katsella aina :) Omia vastaavia pinoja/kuvia en olekaan tehnyt aikoihin, pitäisi kyllä!

    VastaaPoista