Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Moni nuori aikuinen uskoi Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen tuovan mukanaan jotain parempaa mutta päätyikin vankilaan, likaisten muurien sisään. Lapset vietiin sukulaisten hoidettaviksi, tapaamisia ei juuri sallittu. Jotkut palasivat karuissa oloissa vietettyjen vuosien jälkeen ja hakivat luokseen lapsensa jotka eivät enää tunteneet vanhempiaan. Joistakin jäi vain epätietoisuus, pieni pussillinen tavaraa ja vastasyntyneelle tyttärelle taatelinkivistä tehty rannekoru.

Jakarandapuun lapset kertoo tarinoita noista vanhemmista ja noista lapsista. Serkuksista, sisaruksista, ystävyksistä joiden kokemukset seuraavat perässä vaikka he päätyisivät asumaan kauaskin. Monin paikoin kirja pohjautuu Sahar Delijanin oman perheen ja suvun historiaan. Kirjailija itse on syntynyt vankilassa. Esipuheessaan hän kertoo kirjoittaneensa romaanikäsikirjoituksia aiemminkin mutta innostuneensa itsekin omista teksteistään vasta kun ryhtyi kirjoittamaan omista juuristaan, kertomaan kertomatta jääneitä tarinoita kaikista niistä joiden elämän vallankumous mullisti. Ja kertomisen arvoisia ne tosiaan ovatkin.

Kirjalla ei ole varsinaista yhtenäistä rakennetta, vaan kerronta siirtyilee henkilöstä ja ajasta toiseen. Näistä palasista kuitenkin hahmottuu kokonaisuus, joka katselee samaa asiaa monesta piirun verran toisistaan poikkeavasta näkökulmasta ja antaa siten paremman käsityksen siitä miten laajalle tapahtumien vaikutus oikein ulottuukaan. Monista henkilöistä olisi kyllä ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin. Ja toisaalta taas mietin, olisiko kirja jättänyt syvemmän jäljen keskittymällä pienempään määrään ihmisiä. Nyt kävi niin, että vaikka aihe ja henkilöt kiinnostivat ja lasten ja vanhempien erottaminen tietenkin pisti sisuksiin, jokin viimeinen palanen puuttui siitä että kirja olisi tullut oikeasti iholle. Mutta sitten taas: luulen kyllä että kirjailijan tarkoitus on ollut enemmänkin juuri tuo mitä sanoin palasista, kokonaisuudesta ja laajasta vaikutuksesta, ei niinkään minun koskettavan tarinan kaipuuni tyydyttäminen.

Lopulta otetaan pieni askel kohti haavojen umpeutumista. Sillä vaikka on kasvanut maailmassa jossa "lapset perivät epäluuloisen valppauden kaikkea sellaista kohtaan, joka voisi olla perheelle vaaraksi, ja kantoivat mukanaan vanhempiensa salaisuuksia, raskaita kuin kivisäkki jota ei saanut koskaan laskea maahan", silti voi tulla päivä jona toteaa ettei maailma pyöri jos kaikkia aina syytetään isänsä synneistä.

Ensimmäinen lause: Azar kyyhötti pakettiauton aaltopeltilattialla selkä seinää vasten.

Englanninkielinen alkuteos: Children of the Jacaranda Tree (2013)

Suomentanut Laura Jänisniemi

Kustantaja WSOY 2014, 283 s.