Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Taas se vuoden ainut kirja jonka ostin heti kun se vaan mahdollista oli! Ja luinkin jo elokuussa, mutta bloggausaika on taas vaihteeksi hukkunut johonkin joten siksi tämä on täällä vasta nyt. Mikä on ongelma, koska tuntuu että tuoreeltaan olisin saanut paremmin aikaan kirjan ansaitseman bloggauksen. Noh, onneksi useakin bloggaajakollega on jo ehtinyt ilmaisemaan itseään monisyisemmin.

Väärän kissan päivä tuntuu imaisseen itseensä Jääskeläisen aiempien romaanien parhaimmistoon kuuluvat puolet. Tunnelmassa on jotain samaa synkkää arvoituksellisuutta johon ihastuin Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanissa. Marrasvirran kaupungin kuvaus taas rinnastui mielessäni Harjukaupungin salakäytävien maagisen elokuvalliseen Jyväskylään. Marrasvirralla vaan on vielä karnevaalitkin kaupan päälle! Tekstin monitasoinen taidokkuus puolestaan muistutti tätä edeltävästä teoksesta Sielut kulkevat sateessa. Vaikka en edelleenkään ole kiinnostunut laittamaan näitä keskenään paremmuusjärjestykseen niin kyllä Jääskeläisen kirjoittaminen kehittyy entisestään kaiken aikaa, siitä ei ole epäilystäkään. Kissakirjassa on annos uudenlaista vahvuutta ja moneen suuntaan kurkottelevaa riemastuttavaa vauhtia joka on kuitenkin täydellisesti kirjailijan hallinnassa.

Tarina lähtee liikkeelle Syysfestivaalipäivän aamusta ja Marrasvirran kaupunkisuunnittelutoimiston pääinnovaattori Kaarnan perheineen nauttimasta jäätelöstä. Jäätelöhetki jää Kaarnalta kesken kun hän saa puhelun kaupungin toiselta puolelta. Hänen äitinsä, arvostetun kansainvälisen uran psykologina tehnyt ja sittemmin pahoin dementoitunut Alice tekee kuolemaa Kirsikkapuiston hoivakodissa. Siinä lähtölaukaus päivälle, jonka päätteeksi Kaarna löytää itsensä istumasta penkiltä ja ihmettelemästä miten päätyi siihen ja miten aamusta voi olla vaivaiset puoli vuorokautta - niin paljon käänteitä kyseiseen päivään on mahtunut. Ne käänteet jääkööt uusien lukijoiden löydettäviksi ilman tarkempia selostuksia, mutta matkalla vahvasti mukana olevia teemoja ovat mm. muistot, niiden säilyminen ja luotettavuus sekä äidin ja pojan suhde.

Tästä löytyi tuttuun tapaan joukko kiehtovia sivuhenkilöitä, yksityiskohtia ynnä muuta: Elysia ja viimeinen miss Marrasvirta ja lastenkirjasto ja sumuinen puisto ja Kaarnan köysiratasuunnitelmat ja mitä kaikkea! Sekä tietysti kissoja, noita mokomia kummallisen viehkeitä olentoja joilla on ihmisiin niin merkillisiä vaikutuksia ettei koko otuksista pitäisi oikeastaan edes puhua, eikä ainakaan erehtyä niitä katsomaan. Nimien symboliikastakin voisi varmasti kirjoittaa pitkänpuoleisen tutkielman jos kaiken hoksaisi.

Sielut kulkevat sateessa -bloggauksessani kirjoitin lukeneeni Jääskeläisen silloista uutuutta hyvin luottavaisin mielin, nauttien matkasta ilman vastalauseita ja vaivaamatta päätäni sillä mihin tarina on menossa. Tämä taika on edelleen tallessa. Uskaltauduin myös lupaamaan pitäväni seuraavastakin kirjasta, eikä ole tarpeen syödä sanojani senkään suhteen. Lupaan saman uudestaan.

Tämä oli lukunautinto, jälleen kerran. 5/5 kissaa ja vielä muutama viiksikarva päälle.

Ensimmäinen lause: Perheeni aamu alkoi ilmaisella jäätelöllä.

Kustantaja Atena 2017, 342 s.