sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesäkuun kirjapinot

Kesäkuussa on ollut sen verran työ- ynnä muita kiireitä, että olen ehtinyt lukea vain vähän ja blogata vielä vähemmän. Jostain kumman syystä olen silti kyennyt hankkimaan taas kasan kirjoja. :) Asiaa on auttanut se, että yhtä lukuun ottamatta kirjat ovat saapuneet näppärästi postitse. Äkkiäkös niitä sinne ostoskoriin klikkailee... Menin sitten ja sorruin jopa Adlibriksen kesäaleen, jota oikeastaan olisi pitänyt boikotoida. Hmph. Yritän saada päätettyä, olenko enemmän häpeissäni heikkoluontoisuudestani vai iloinen kirjalöydöistä, jotka sattuivat tällä kertaa olemaan ihan oikeasti edullisia.


Ja pinoistahan löytyy:

Kiba Lumberg: Musta perhonen. Tämä romaninäkökulmaa tarjoileva romaani on kiinnostanut jo pitkään.

Arto Lappi: Harakan paja. Mitallisia runoja. Oli joskus kirjastosta lainassa mutta jäi silloin lukematta. Silloisen selailun perusteella uskallan kuitenkin arvella pitäväni sen verran että kannatti ostaa.

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi. Blogistanian Globalia -voittaja pisti silmään jo aikoinaan uutuuskatalogissa.

Roberto Bolaño: Kesyttömät etsivät. Niitä kirjoja, joita olen kierrellyt jo muutaman vuoden miettien että pitäisiköhän kokeilla. Voi olla että tämä on huikea, mutta saatan myös tympääntyä alkumetreillä.

Brian Selznick: Hugo Cabret. Tätäkin piirrosromaania, vai miksiköhän tätä pitäisi kutsua, olen hiplaillut jo moneen kertaan.

Anne Holt: 1222 ja
Pia Juul: Hallandin murha. Juuri uutta lukulaitettani esitellessäni sanoin, että voisin hankkia dekkareita jatkossa sähköisinä. Alku näyttää lupaavalta, eikö??

Sarri Nironen: Tähdenpeitto. Blogeista mieleen tarttunut kirja. Houkutteli kauniilla kannellaan ja nimellään, toki myös sisällöllään.

Petja Lähde: Poika. Kiinnostavan tuntuinen miesnäkökulma pienen lapsen vanhemmuuteen.

John Irving: Garpin maailma. Miten tässä näin kävi? Pitkän aikaa ajattelin että ei tuo Irving varmastikaan mua varten ole, ja Garppia nyt en ainakaan lue koska satuin näkemään joskus elokuvan ja se oli ihan tylsä ja typerä. Mutta bloggaajakollegat houkuttivat kokeilemaan ja ihastuin kuin ihastuinkin Berryn perheeseen. Ja kun Garpin maailma osui eilen silmiin divarin hyllyssä, huomasinkin äkkiä pitäväni sen ostamista itsestäänselvyytenä ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa. Kamalaa kun vuosikausia huolella vaalitut ennakkoluulot menevät ihan hukkaan.

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja. No totta kai! :) Luettu mutta ei vielä blogattu.

Eva Talmadge & Justin Taylor: The Word Made Flesh. Samannimisen blogin pohjalta syntynyt kirja kirjallisista tatuoinneista.

Leela Corman: Unterzakhn. Sarjakuvaromaani juutalaisista kaksossisaruksista 1900-luvun alun New Yorkissa, hankittu Karoliinan suosituksesta.

13 kirjaa + vuoden aiemmat 108 kirjaa = 121 kirjaa.

2 kommenttia:

  1. Ihania kirjalöytöjä! Ja Garpin maailma on huippu ;)

    VastaaPoista
  2. Garp saattaa kuin saattaakin olla huippu myös omasta mielestäni! :)

    VastaaPoista