keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kirjavuoteni 2015

Aika laittaa taas yhden vuoden lukemiset pakettiin! Vuonna 2015 luin 49 kirjaa (joista seitsemän sähköisenä versiona) ja kuuntelin neljä äänikirjaa. Sehän tekee yhteensä 53, mikä on kyllä vähemmän kuin minään muuna blogivuotenani, mutta mitäpä tuota enää voivottelemaan - keskityn mieluummin olemaan iloinen jokaisesta ehtimästäni. :) Ja siitä että äänikirjojen kuuntelu maistuu taas pitkästä aikaa! Sekin on positiivista, että viime vuonna pääsin viimein oikeasti sinuiksi e-kirjojen lukemisen kanssa otettuani viikon reissulle mukaan vain sähköistä luettavaa ja todettuani että sehän meni mukavasti.

Sivuja kertyi yhteensä 13550, kuunteluaikaa 41 tuntia ja 26 minuuttia.

Miesten kirjoittamia kirjoja luin 26, naisten 25, molempien yhdessä 2. Tasaista!

Arvostelukappaleita kirjoista oli 9, kirjastosta lainattuja 12 ja omia ostoksia 32. Enimmäkseen sentään maltoin pysyä oman hyllyn parissa, ja samaa rataa olisi syytä jatkaakin... :P

Romaaneja 35
Novellikokoelmia 4
Raapalekokoelmia 2
Sarjakuvia 1
Runokirjoja 2
Lastenkirjoja 2
Matkakirjoja 1
Elämäkertoja 2
Muita tietokirjoja 4
Tällä listalla on peräti kaksi itselleni uutta kirjallisuudenlajia: raapaleet ja elämäkerrat.

Kotimaisia kirjoja luin 28 ja ulkomaisia 25. Kotimainen kirjallisuus on huomaamatta kirinyt kärkeen ensimmäistä kertaa bloggausaikanani!

Suomenkielisiä alkuteoksia 27
Englanninkielisiä alkuteoksia 5
Käännöksiä:
Englannista 15
Hollannista 2
Norjasta 1
Ruotsista 1 (+1 novelli)
Japanista 1
Saksasta 1
Sentään vähän edes muutakin kuin englantia...

Alkuteos julkaistu:
2010-luvulla 31
2000-l. 11
1990-l. 3
1980-l. 2
1970-l. 2
1950-l. 2
1940-l. 1
1930-l. 1
Vuoden 2015 uutuuksia luin peräti tusinan verran, mikä on mulle aika paljon! :)

Ennen lukemattomaan kirjailijaan tutustuin 35 kertaa, mikä tarkoittaa kahta kolmasosaa lukemisistani.


---------------------------------------------------------------------------------

Sitten se aina yhtä helppo osuus eli kymmenen parhaan valikointi. Nyt viisi ensin mainittua olivat selviä, mutta niiden perässä tuli sitten iso ja tasainen b-ryhmä, josta olisin voinut nostaa esiin monta muutakin.


No todellakin.


Irving on saanut tähänkin sovitettua niin...kaiken.


Kaunis, viisas, hätkähdyttävä.


En pysty edes kuvailemaan Fforden mielikuvitusta. :o


Ei täydellinen, mutta monista asioista nautin tässä niin että paikka parhaiden joukossa oli selkeä.


Upeita toisenlaisia todellisuuksia taas.


Vahvaa, vahvaa kerrontaa.


Vaikka se yksi juonenkäänne aiheuttikin lässähtävän pettymyksen niin loistava alkuosa vei voiton.


Täyttä asiaa viihdyttävässä paketissa!


Kehujen arvoinen, todella kiinnostava ja hauskakin!

Uutta kirjavuotta olen vähän ehtinyt aloitella, mutta eiköhän olisi aika saada se jo kunnolla vauhtiin! Hyviä lukuhetkiä kaikille! :)

7 kommenttia:

  1. Tässä tuli taas hyviä kirjavinkkejä :) Ehkä minunkin pitäisi tutkia tarkemmin lukemisia. Voisi olla mielenkiintoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastoluvut saattaa kyllä välillä tulla itsellekin yllätyksenä! :D

      Poista
  2. Tuo Teemestarin kirja on minun lukusuunnitelmissani tänä vuonna, samoin Sinuhe! :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia kirjoja, itse kahlasin Sinuhen juuri loppuun ja tuo Kuvun alla oli myös upea kirja! Kiinnostaisi lukea tuo Yksin Marsissa, kun on niin kovasti bloggarit sitä kehuneet :)

    VastaaPoista
  4. Näitä vuosikoosteita on niin hauskaa lukea. :) Suosikeistasi kaksi löytyy minunkin top-listaltani, siis Yksin Marsissa ja jo aikaisemmin luettu Teemestarin kirja.

    VastaaPoista