Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timosen esikoisromaanissakin esiintynyt Klarissa on vetäytynyt kesäksi saareen kirjoittamaan sekä miettimään katkolla olevaa avioliittoaan. Seesteiset kesäpäivät saavat kuitenkin uuden käänteen kun Klarissa tutustuu naapurisaaren kesäasukkaaseen, charmikkaaseen Olaviin, ja myöhemmin tämän poikaan Cedriciin. Mutta lomaromanssikaan ei ole koko totuus romaanista (vaikka kansi vähän harhaanjohtavasti siihen suuntaan viittaakin) vaan mukaan tulee psykologisen trillerin uhkaavaa tunnelmaa, omituista peliä ja maagista realismiakin.

Onpas rikasta ja eläväistä kieltä, oli ensimmäinen ajatukseni lukemaan ryhdyttyäni. Ja se kesä, se huokui tekstistä voimalla lämmittämään sitä huhtikuun lopulla yhä korkeiden lumikinosten ympäröimää mökkiä Lapissa, jossa tätä luin. Aloin haaveilla itsekin kesästä saaressa, mieluummin vain ilman niitä häslinkejä joihin Klarissa päätyy! Hän onnistuu saamaan itsensä melkoiseen suhdesotkuun. Joissakin arvioissa hänen tekemisiään paheksuttiin tai kummasteltiinkin, mutta minä olen ilmeisesti moraaliton koska seurasin vain mielenkiinnolla. ;) (Taikan maininta siitä ettei teos läpäisisi Bechdelin testiä on kyllä aiheellinen - Klarissan mielessä kun ei tunnu pyörivän juuri muuta kuin mies toisensa perään.)

Mutta entäs se loppu sitten? Siihen olisin kaivannut vähän suurempaa selkeyttä, nyt jäi lähinnä "häh, mitä oikein tapahtui" -fiilis. Ja tuntuu tässä napakan lyhyessä romaanissa olevan muutenkin vielä tasoja jotka jäivät tavoittamatta. Ilmeisesti ainakin Juhani Ahon tuotannon tunteminen voisi avata jotain paremmin. Kirjallisuusviitteitä Timonen ripottelee teksteihinsä kyllä muutenkin, mikä tietysti aina ilahduttaa kunhan sellaisen vain huomaa. :)

Yhteenvetona: taitavan kirjoittajan tiivistunnelmainen romaani, jonka loppunäytöksen epäselvyys jäi pikkuisen harmittamaan.

Ensimmäinen lause: Viime yönä menin jälleen Piiliniemeen.

Kustantaja WSOY 2015, 132 s.