lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kirjojen karsimisesta - Voisiko TBR olla joskus nolla?

Esitellessäni joskus aiemmin kirjaostoksiani lupailin kirjoittavani myös siitä toisesta suunnasta eli kirjojen karsimisesta. Erityisesti lukemattomien sellaisten.

Kun viime vuoden alkupuolella kyselin montako lukematonta kirjaa blogin lukijoilla on hyllyissään, oma lukemani oli 434. On tullut hieman hamstrattua. Äkkiä noita kertyy aleista ja kirppareilta nopeammin kuin ehtii lukea. Blogeista tulvivat kirjavinkit ja onneton itsekuri ovat vaarallinen yhdistelmä! Muuten olen kyllä tavaraa karsinut jo monta vuotta, yhä vähempää kohti kulkien, ja poistoja on toki tullut kirjahyllystäkin, mutta sisään virtaaville kirjoille en ole juuri laittanut rajoja. Välillä olen tuskaillut kirjamäärän kanssa, sitten taas todennut että höh, mitäs se muka haittaa vaikka suurin osa joutuukin odottamaan lukemistaan vielä vuosia, ihanaa kun on kaikenlaista käden ulottuvilla. Kunnes jotain on naksahtanut päässä sellaiseen asentoon, että todellinen vähentäminen on vihdoin saavuttamassa sitä viimeistä hamstrauksen saarekeketta, kirjahyllyä.

Niin houkutteleva kuin se lukemattomien kirjojen paljous toisaalta onkin, siihen liittyy pari pientä ongelmaa. Kuten se, että toisinaan kiinnostus kirjaa kohtaan pääsee hiipumaan sillä aikaa kun se muhii pari-kolme vuotta tai pidempäänkin hyllyssä. Niin saattaa käydä varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa olen kiinnostunut kirjasta jonkin yksittäisen (yleensä englanninkielisen) bloggauksen perusteella. Tilaan kirjan, se odottelee, ja sitten ehdin täydellisesti unohtaa mikä siinä oli niin kiinnostavaa ja mistä siitä luin, eikä takakansiteksti välttämättä herätä mitään intohimoja. Jos olisin lukenut kirjan heti tuoreeltaan, asia olisi ollut ihan eri, mutta sinnehän se hukkui hyllyyn ja sitten fiilis onkin vain "blääh". Englanninkielisyyteen liittyy toinenkin pulma: välillä hankkimistani kirjoista ehtii ennen lukemista jo ilmestyä suomennos, jonka oikeastaan lukisin mieluummin.

Olisi myös joskus kiva päästä kunnolla uppoutumaan kauden kaikkiin kiinnostaviin uutuuksiin ilman että tarvitsee vaivata päätään sillä kotona jo valmiiksi odottavalla kirjavuorella. Moni niin toki tekeekin enkä sitä yritä kieltääkään, mutta mulle se ei vain oikein sovi. Pääsyyllinen kirjojen vähentämisen haluun on kuitenkin kirjasto. Aina siellä käydessäni muistan, miten mahtava paikka se onkaan, ja nyt haluan lukuisten kirjanosteluvuosien jälkeen palata sen mahtavuuden aktiivikäyttäjäksi. Mitä mahdollisuuksia seikkailuun, kun voi poimia mukaan ihan mitä vaan! Aktiivilainaajaksi ryhtymistä nyt saman tien ei tietenkään ole estämässä mikään muu kuin oma mielenrauhani, ja välillä toki jotain lainaankin. Mutta taas päästään siihen että kyllä se kotijemma häiritsee liikaa, joten sitä on ensin pienennettävä ennen kuin päästän itseni tosissani sukeltamaan kirjaston antimiin.

Vajaa puolikas kirjavuoresta. Pääsisiköhän tuonne huipulle joskus?
Olen viime aikoina käynyt hyllyäni läpi moneen kertaan ja onhan sieltä poistoja tullut, ja varmasti tulee edelleen. Enemmän on silti vielä jäljellä. :) Ehkäpä homman edetessä heränneistä ajatuksista on apua jollekin muullekin! Mikään pakkohan ei ole haluta vähentää yhtään mitään (Todellakin ymmärrän runsaan kirjahyllyn viehätyksen sellaisenaan!) ja joku voi tarvita vaikka työssään laajaa valikoimaa kirjallisuutta. Mutta uskon että löytyy muutama muukin joista tuntuu siltä että se voisi olla paikallaan, joten tässä joukko näkökulmia mietittäviksi ja omiin ajatuksiin sovellettaviksi.

Tuottaako se iloa? Mitä tahansa mieltä sitten muuten oletkin suositusta KonMari-metodista, tähän sitä on helppo suositella. Ota kirja käteesi ja kysy itseltäsi, tuottaako iloa että se on odottamassa lukemista. Jos vastaus on ei, ei kai sitä kannata säilyttää? (Jos oletetaan että kyse on ihan vapaaehtoisista vapaa-ajan lukemisista, ei esimerkiksi pakollisista kouluhommista.) En mä oikein tiedä -tapauksiin saattaa löytyä ratkaisu alemmista kohdista. Ja ilon tuottamisella ei tietenkään tarkoiteta vain sitä että lukukokemuksen odottaisi olevan tunnelmaltaan iloinen, vaan jos kirja herättää innostunutta odotusta niin kyllä se sitten tuottaa iloa vaikka olisi kuinka synkeä. :)

Eräs ajatus on hyvä sisäistää: Se, että laitat kirjan nyt pois hyllystäsi, ei tarkoita ettet saisi koskaan ikinä milloinkaan lukea sitä jos muutatkin mielesi. Ainakin jos asut aiemmin mainitun mahtavan kirjastolaitoksen ulottuvilla eikä kyseessä ole mikään erityisen hankalasti hankittava teos, saat kyllä kirjan jostain luettavaksesi jos joskus niin haluat. Ei siis kannata turhaan takertua "Mutta entä jos joskus" -ajatuksiin.

Epäröitkö siksi, että kirja "pitäisi lukea"? Ehkä se on klassikko, monien suosikki, arvostetulta kirjailijalta... Oleellista on, oletko oikeasti kiinnostunut siitä itse. Vai onko kirja sittenkin päätynyt osaksi sisäistä to do -listaasi? Varsinkin bloggauksen alkuaikoina sorruin useita kertoja siihen, että haalin alepöydiltä kirjoja joita joku, tai monikin muu bloggaaja oli vakuuttavasti kehunut, pysähtymättä miettimään houkuttelevatko ne oikeastaan mua itseäni. Yksi muunnelma aiheesta on halu pitää hyllyn sisältö monipuolisena. "Jos mä luovun tästä niin ei mulle jää yhtäkään islantilaista kirjaa!" No, jos se ainut islantilaisesi ei satukaan kiinnostamaan, hanki luettavaksesi jokin toinen. (Kirjastosta! ;)

Entä onko hyllyssäsi kirjoja, jotka kyllä haluat lukea, mutta jokin muu kuin omistamasi versio olisi houkuttelevampi? Laita se pois ja hae kirjastosta mieluisampi. Omasta hyllystäni on tällä perusteella poistunut mm. muutama niitä jo suomeksikin ilmestyneitä englanninkielisiä, klassikon pienipränttinen vanha käännös ja joitakin tiiliskivikirjojen pokkaripainoksia, joissa teksti sukeltaa ärsyttävästi aukeaman keskelle tehden lukemisesta hankalaa. (MIKSI en ole tarkistanut tätä ennen ostamista??) Kansien sisäpuolelle kannattaa kurkkia muutenkin: jos käyt jostain kirjasta eipäs-juupas-väittelyä itsesi kanssa, viimeinen vaakaa keikauttava pisara saattaa olla se, että kirjassa on tympäisevän ahtaat rivivälit ja kolmen sivun mittaisia kappaleita. Joskus kirjoitustyylikin vaikuttaa silmäillessä sellaiselta, että ehkä tämä ei sittenkään ole mua varten.

Jos aiot kyllä (todennäköisesti) lukea kirjan vielä joskus mutta ei sillä nyt niin kiire ole, ehkä se ei tapahdu vielä muutamaan vuoteen, voisiko kirja odottaa sitä päivää kirjaston valikoimissa? Jos olisi pakko, tällä perusteella taitaisin pystyä karsimaan aika suuren osan omistani. Jonkin verran olen karsinutkin, enkä ole edes kirjoittanut nimiä mihinkään ylös. Luotan siihen että ne tulevat kyllä joskus kirjaston hyllyjen välissä haahuillessa vastaan, ja sitten luen jos luetuttaa.

Kirjasarjojen ensimmäisillä osilla on taipumus vetää mukanaan muitakin. Sarjan seuraavia kirjoja saattaa tulla toisinaan ostaneeksi jo ennen sen ensimmäisen lukemista, ja toisinaan siitä huolimatta ettei se ensimmäinen mikään ihan superhyvä ollut. Mutta kun kiinnostaa nyt kuitenkin miten tämä jatkuu ja kun toi ekakin on tossa itsellä... Päätin ennaltaehkäistä tätä luopumalla joistakin ykkösosista. Arvannette jo, mistä aion niin ne kuin myöhemmätkin hankkia luettavakseni sitten kun sen aika on.

Karsinnassa voi auttaa myös sen ajatteleminen, että ehdit lukea eläissäsi vain rajallisen määrän kirjoja. Kokeiluille ja mukavuusalueelta poistumisillekin on toki hyvä olla tilaa, mutta kuitenkin: oletko riittävän kiinnostunut siitä pohtimastasi kirjasta, että haluat antaa sille yhden noista arvokkaista paikoista lukemistossasi? Entä mitä odotat kirjalta - tosi hyvää vai ihan kivaa lukukokemusta? Mitä todennäköisesti menetät jos jätät kirjan lukematta? Haittaako jos se ihan kiva jää väliin? Ehkä voit sen sijaan lukea jonkin superkiinnostavan tulevan vuoden uutuuden tai sen suosikkikirjailijasi vanhemman teoksen jonka pariin et ikinä meinaa ehtiä.

Jos joku muu valitsisi sinulle luettavaa hyllystäsi ja määräisi, että seuraavaksi on luettava kirja x, olisiko se jess vai blääh? Jos jälkimmäistä, koeta päästä selville johtuuko reaktiosi vain siitä ettei nyt ole oikea fiilis kyseiselle kirjalle, vai vastaisitko samoin koska tahansa.

"Mutta onhan ihan typerää ensin käyttää rahaa kirjoihin ja sitten laittaa niitä lukemattomina pois!" Olet aivan oikeassa, se ON typerää. Jokusen kerran olen asiaa hiljaa mielessäni kironnut. Mutta ei siihenkään kannata liikoja takertua. Raha on menetetty ostohetkellä eikä ole tulossa takaisin vaikka jemmaisit kirjaa hyllyssäsi vielä vuosikymmenen. (Eikä todennäköisesti olisi enää tallessa vaikka kirja olisi jäänyt ostamattakin.) Joten jos tosiaan on niin ettei kirjan säilyttäminen tunnu syystä tai toisesta tarpeelliselta, luovu siitä, ota opiksesi ja käytä rahasi jatkossa järkevämmin.

Omassa hyllyssäni on tällä hetkellä 283 lukematonta kirjaa. Se on edelleen paljon, mutta sentään selkeästi vähemmän kuin 434. ;) Eräs inspiraation lähde on climbthestacks-booktubekanavan video I Killed My TBR, jolla Ashley kertoo luopuneensa kaikista lukemattomista kirjoistaan. Määrä oli toki huomattavasti pienempi kuin omani enkä tosiaankaan kaikkia ole heivaamassa minnekään, mutta silti - mikä houkutteleva vapaus! Voisiko tavoite olla se, että luvun saisi vielä joskus edes tilapäisesti nollattua? Minkälaisia ajatuksia se teissä herättää? Mikä olisi sopiva määrä hyllyssä odottavia lukemattomia kirjoja? Itse haaveilen määrän pitämisestä noin kymmenessä. Ehkä vielä jonain päivänä. ;)

Hyllyyn on ilmestynyt tyhjempiä kohtia tämän kuvan ottamisen jälkeen.
No niin, lukemattomat saatiin karsittua! :) Entäs ne luetut sitten? Niihin voi soveltaa monia samoja ajatuksia: tuottaako iloa että tämä on käden ulottuvilla, olenko oikeasti kiinnostunut lukemaan tämän uudestaan ja antamaan kirjalle toistamiseen paikan siinä rajallisessa luettujen kirjojen joukossa? Ja jos se ehkä joskus tapahtuu, voisinko hakea kirjan silloin kirjastosta?

"Tämä tärkeä kirja pitäisi lukea" -ajatuksen vastine luettujen puolella on se, että jättää kirjan hyllyyn koska haluaa (ehkä alitajuisesti) näyttää että olenpa lukenut tämän. Sitäkin voi miettiä, kuvastaako hyllysi sisältö sitä ihmistä joka olet nyt vai sitä joka olit viisitoista vuotta sitten. Tai jos säilöt koko kirjaa jonkin yksittäisen huippukohdan takia, voisiko siitä sivusta näpätä vaikka kuvan talteen?

Täällä ainakin sataa juuri nyt reippaasti joten päivähän sopii loistavasti kirjahyllyn sisällön tarkempaan syynäämiseen. Jos se tuntuu sinun kohdallasi olevan paikallaan niin anna mennä! :)

Asiaan tietysti liittyy myös se että niiden uusien ostosten tekemistä on syytä harkita, harkita ja harkita. Kirjojen ostamista en aio lopettaa (Kukas sitä kirja-alaa muka kannattelee jos ei aktiivinen lukija!) mutta pyrin pysymään (edes enimmäkseen) erossa alepokkaripöydistä ynnä muista hamstrauspaikoista ja palauttamaan arjen luksuksen tunnun siihen kirjanostohetkeen.

14 kommenttia:

  1. Kirjoitatpa hyviä ajatuksia. MInun ongelma on kirjojen suhteen, että olen mieltynyt vanhempiin kirjoihin, joita ei enää juurikaan kirjastosta saa ja toiseksi se, että kirjastoon on vaikea päästä. Kirjastoauton valikoimat taas on pienehköt. Mutta - yritän valita kirjat hyllyyni niin, että ne on sellaisia, jotka lukee useampaan kertaan ja joista TODELLA ON kiinnostunut. Sitten pistän kirjoja kiertoon, jos tuntuu, että jostain täytyy karsia.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus. Tiedän, että minulla on kotona kirjoja, jotka lähtevät kiertoon heti kun olen ne lukenut. Mutta sitä odotellessa olkoot rauhassa, vielä ei ole kirjakasat alkaneet ahdistaa. :) En ole uskaltautunut laskemaan omien lukemattomien määrää, mutta löysin 100 kirjaa omalle tbr-listalleni hieman liiankin helposti... :) Tunnistam itsessäni jonkin verran kirjahamsterin piirteitä, mutta koetan kyllä laittaa niitä kiertoonkin. Kotona pitää olla tilaa myös muille kuin kirjoille. :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja ajatelmia. Ihanan siistit kirjahyllyt. Minä luovun ennemmin luetuista kuin lukemattomista kirjoista. Vaikka melkein kaikki lukemani kirjat ovat kirjaston kirjoja, silti kirjoja kertyy uhkaavasti. Keväällä pinosin TOP10 sarjan lukemattomista ja olen nyt niistä lukenut 2 kirjaa eli omasta mielestä olen hyvällä tiellä...
    Olen harrastanut tuota kirjoista luopumista aina. Entisessä työpaikassa oli kirjakaappi, jonne sai viedä kirjoja ja sitten kaikki sai lainata niitä. Olen antanut jopa kirjasarjoja pois kokonaisuudessaan. Vien kirpparille myyntiin, mutta sieltä tulee kyllä sitten hankittuakin lukemista. Tongin myös kirjastojen poistolaarit onnellisena, sillä niistä löytyy sellaisia tosi tosi vanhoja ihania kirjoja. Mutta olen sellainen, että jos hankin jotain niin luovun myös. Koska olen allerginen, en pystyisi edes olemaan avohyllyjen kanssa, jotka olisi täynnä kirjoja.
    Voisin kyllä elää ilman yhtäkään omaa kirjaa, mutta en ilman kirjastokorttia :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä bloggaus Satu! :) Olen itsekin pyöritellyt samankaltaisia ajatuksia viime kuukausina, ja tällä viikolla karsin taas nelisenkymmentä kirjaa pois ja vein kirjaston vaihtohyllyyn. Tänään kun kävin kurkkaamassa, niin kaikki olivat jollekin toiselle kelvanneet :)

    Minuakin on havahduttanut tuo ajatus, että jos minusta tuntuu nyt, etten aio ikinä lukea jotain kirjaa ja laitan sen pois, voin yhä saada sen käsiini kirjastosta. Mitään peruuttamatonta ei siis tapahdu, vaikka luopuisi jostain epäkiinnostavista kirjoista.
    Jokin aika sitten tajusin myös luopua kirjoista, jotka olin innosta puhkuen hankkinut muutama vuosi sitten, mutta jotka ovat jääneet lukemattomaksi ja eivät enää tunnu niin kiinnostavilta. Hölmöähän ne oli unohtaa sinne hyllyyn, mutta ei niitä väkisinkään siellä pidä pantata.

    Luetuistakin tulee luovuttua aika aktiivisesti, heti lukemisen jälkeen mietin onko tämä säilyttämisen arvoinen. Luovuin viimeisimmän karsintani yhteydessä myös viisikin vuotta sitten luetuista, joita tuskin enää haluan lukea uudelleen.

    VastaaPoista
  5. Kiva bloggaus ja puhututtava aihe - aina! :D

    Minusta luettujen karsiminen on helpompaa, ja moni kirja lähtee heti lukemisen jälkeen kiertoon. Ellei kirja ole ollut lemppari, tai ole muuten jotenkin todella erikoinen (1.painos, kaunis kirja, joku harvinaisuus), en koe suurta tuskaa luopua kirjasta, kun se on jo luettu.

    Lukemattomista luopuminen on vaikeampaa, mutta laitoin minä sieltäkin vuoden alussa muutana kirjan kiertoon. Nyt on alle 100 lukematonta hyllyssä. Mutta olen itse vetänyt sen linjan, että karsimisen sijaan yritän ostaa vähemmän ja lukea hyllyyn hankittuja. Siellä on kuitenkin nyt kirjoja, jotka oikeasti kiinnostavat tosi paljon!

    VastaaPoista
  6. Minulla on sama juttu mitä Katrikin tuossa ylempänä sanoo, että luettuja on paljon helpompi karsia kuin lukemattomia. Varsinkin jos luen hyllystäni huonon kirjan, laitan sen heti kiertoon. Nyt olen vielä kaikki sellaiset kolmen tähden kirjat pitänyt, mutta varmaan jatkossa kun tilaa on yhä vähemmän niin alan karsia niistäkin. Aika ajoin karsin myös joitain lukemattomia kirjoja, joita ei vaan kiinnosta lukea. Ja totta, ainahan ne saa lainattua kirjastosta jos lukuinto niihin palaa. Ja sitten vaikka hankittua uusiksi omaksi, jos sattuu tulemaan uusi lemppari vastaan.

    Haluan nimen omaan että hyllyssäni olisi lopulta vain sellaisia kirjoja, joista olen pitänyt todella paljon ja jotka edustavat kirjamakuani. Toki, varmasti siellä tulee aina olemaan myös niitä lukemattomia kirjoja, mutta toivon mukaan sellaisia jotka todella kiinnostaa lukea ja jotka eivät seiso siellä vuosia lukemattomana.

    VastaaPoista
  7. Aiheellista pohdittavaa.
    Perustelet niin hyvin kirjojen karsimisen hyödyt ja ostamisen hillitsemisen edut, että on vaikeaa keksiä syitä tämän nykyisen kirjamäärän säilyttämiseen. Minäkin olen kyllä karsinut isojakin määriä, mutta äkkiä tulee jotain aina tilalle… :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommenteista! Luettujen karsinta on tosiaan helpompaa, niistä kun yleensä jo tietää tykkääkö vai ei. :D Luettuja on multakin lähtenyt paljon vuosien mittaan ja nykyäänkin moni päätyy lukemisen jälkeen kiertoon. Lukemattomien karsimisen tarve on noussut aika puhtaasti siitä räävittömän hamstraamisen aikaansaamasta lukumäärästä. Jos kotijemman lukemisessa kestäisi viisi vuotta niin ehkä se (ainakin mulle) on jo liikaa, kun kiinnostavia kirjoja ilmestyy kuitenkin jatkuvasti lisää ja vanhemmistakin tulee vinkkejä vastaan. Joten siksi olen päätynyt miettimään mitkä niistä hankinnoistani oikeastaan kiinnostavat ihan tosi TOSI paljon. Ja niitäkin nyt on siis vielä vajaat kolmesataa... :D

    Ostamisen hillitsemisessä on kyllä oma haasteensa. Kun on niin kivaa ostaa kirjoja!!!

    VastaaPoista
  9. Hyvä bloggaus. Minun onneni tässä kirjojen ostamisjutussa on se, että en käytännössä koskaan löydä alemyynneistä mitään sellaista mikä minua kiinnostaisi vähääkään. Joka tapauksessa olen jättänyt romaanien ostamisen lähes täysin ja hankin hyllyihini ainoastaan laadukasta tietokirjallisuutta. Toisinaan ostan myös jonkin romaanin, jos teos on sykähdyttänyt niin paljon, että haluan sen hyllyihini ja tiedän selailevani sitä uudelleen monta monituista kertaa. Viime aikoina on tullut filosofiaa ja politiikan historiaa. Heikkouteni ovat pienilevikkiset yhteiskunnalliset lehdet, mutta näiden saaminen on niin hankalaa, että määrä pysyy vähäisenä.

    Minulla oli kaksi kirjaa, joista toista en vain halunnut lukea, mutta olin pitänyt sitä ajatellen sen olevan kuitenkin lahja. Toinen oli inhokkisuomentajani suomentama teos. Itse tarina olisi ollut varmasti kiinnostava, mutta suomennos oli niin luotaantyöntävä, että pidin kirjaa useita vuosia kaapin pimeimmässä nurkassa. Lopulta vein sen kirjaston vaihtohyllyyn ja se hävisi sieltä nopeasti. Se kuului sellaiseen nuortenkirjojen julkaisusarjaan, jota monet keräilevät. Toivon, että löytäjä tuli iloiseksi - ja niin tulin minäkin kun pääsin siitä eroon.

    VastaaPoista
  10. Minä päätin joitain vuosia sitten, että jatkossa paperikirjoista hyllyyni kerääntyy vain vanhemmat suomennokset, joita ei ole julkaistu ekirjoina, kirjailijan nimikirjoituksella varustetut kirjat sekä muutamat keräilyharvinaisuudet. Pääsääntöisesti englanninkieliset ostan ekirjoina, joten lukemattomien kertyminen ei tunnu ihan samanlaiselta, kuin jos ne olisivat fyysisiä paperiversioita. Oma teebeeärräni on jo tuhatkunta kirjaa, mutta en ota siitä paineita. En koskaan tule lukemaan kaikkia, mutta ne ostamalla olen tukenut kirja-alaa ja kirjailijoita. Kirjahyllyni tyhjenevät sellaisista paperikirjoista, jotka löytyvät minulta myös ekirjana - pikkuhiljaa ja varmasti.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus. Yritän hillitä turhaa kirjahyllyn täyttymistä sillä, että lainaan ensin kirjat kirjastosta ja jos todella pidän kirjasta, ostan sen.
    Minulla olisi muuten palkinto sinulle: http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
  12. Kesälukumaratonpäivä lähestyy! Postausten linkitys-artikkeli on jo julkaistu https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2016/07/blogistanian-lukumaraton-2016.html. Tervetuloa mukaan ja mahtavaa maratonia!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteista sekä Cillalle palkinnosta, huomioitu on vaikka bloggaaja onkin viettänyt hetken hiljaiseloa! :)

    VastaaPoista
  14. Tavaranvähennys on täällä menossa ja KonMariinkin on tutustuttu, mutta kirjahylly on suurimman osan ajasta saanut olla rauhassa, koska sillä on jotenkin erityisasema. Tämän postauksen jälkeen alkoi tuntua, että täytyy sekin käydä läpi, koska siellä on varmasti niitä lukemattomia kirjoja, joita ei tule koskaan luettua ja myös luettuja, jotka eivät tule uusintalukua saamaan.

    VastaaPoista