Marko Hautala: Kuokkamummo

Marko Hautalan aiempia romaaneja olisi kyllä odottanut omassakin hyllyssä, mutta tulin kuitenkin aloittaneeksi kirjailijan tuotantoon tutustumisen tästä kirjastosta mukaan tarttuneesta, jo kannellaan pelottelevasta ja vanhan paikallisen tarinan henkiin herättävästä Kuokkamummosta.

Kuokkamummo. Se tappaa lapsia. Se kulkee rantametsissä paljain varpain, sillä on musta kieli, se odottaa että jäät jälkeen, käännät selän ja iskee kuokan lapaluiden väliin. Jos huomaat puussa pahkan jota siinä ei ennen ollut, jos metsätiellä alkaa haista perunakellarilta, juokse.

Lähiössä on perinne: nuoret kokoontuvat vuorollaan pommisuojaan kuulemaan Saarnaa Kuokkamummosta. Ja siitä ei puhuta muille. Tarina ei jätä rauhaan seudulta pois muuttaneita, jo aikuisiksi ehtineitä Maisaa ja Samueliakaan. Maisa tulee tekemään tutkimusta vuosikymmeniä jatkuneesta perinteestä, Samuel joutuu palaamaan isänsä kuoleman vuoksi. Molemmilla on omat nuoruustraumansa joihin liittyy lähistöllä sijaitseva autio huvila. Se on saarella aivan merenrannan lähellä, sinne pääsee kiviä pitkin hypellen mutta sinne ei saa mennä.

Eipä tarvitse harmitella että olen Hautalan kirjoja haalinut hyllyyni, sen verran hyvin kulkee ainakin tämä. Teksti vie sujuvasti eteenpäin, asioita selviää mutta kaikkea ei selitetä auki. Henkilöt kiinnostavat ja sekä 80-luvulle että nykyaikaan sijoittuvat jaksot vakuuttavat yhtä lailla. Ja jännitettäväähän toki löytyy. Olin ennakkoon siinä käsityksessä että sitä kuokkaa heiluteltaisiin vähän enemmänkin, mutta piinaavampaahan se odottelu ja varjojen säikkyminen tietysti onkin. Odotin myös olevani enemmän kauhuissani, mutta se puoli pysyi hyvinkin siedettävissä mitoissa. Saattaa tietysti osaltaan johtua siitä, että luin kirjaa pääasiassa aurinkoisina kesäpäivinä. (Tosin, kuten Maisa toteaa eräässä kohdassa pimeyttä arastellessaan: mitä apua valoisuudesta hänelle muka oli silloin yhtenä päivänä, kaikki tapahtui silti.)

Jostain syystä kirjaan ei kuitenkaan tehnyt erityisemmin mieli tarttua aamupalan yhteydessä ennen aamuöistä töihinlähtöä ja hämärään autokatokseen astelemista. Ei pelottanut, ehei, ei missään tapauksessa. Ei vaan aina voi huvittaa. Ettäs tiedätte. Yhtään ei mielenrauha häiriintynyt siinäkään vaiheessa kun yhtenä aamuna ovesta ulos astuttuani totesin että täällähän haisee ihan...perunakellarilta.

Ensimmäinen lause: Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee.

Kustantaja Tammi 2014, 328 s.