Kyseessä on paljon kehuttu, ylistettykin kirja, joten siihen nähden oma lukemiseni lähti liikkeelle hieman takkuillen. Stevensin jaarittelevat pohdinnat hovimestarin suuruuden merkeistä tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan. Mutta alkoihan se hienous sieltä tulla esiin, kun kaikki rivien välinen sisältö hahmottui paremmin loppua kohti. Työlle uhrattu elämä, sanat jotka olisi pitänyt sanoa, pinnanalainen rakkaustarina. Stevens ja hänen ainainen arvokkuutensa! Höh!
Ajankuva on hienoa. Aiempina vuosikymmeninä Stevens johti isoa palvelusväen joukkoa ja oli jopa eräänlainen maailmanpolitiikan taustavaikuttaja varmistaessaan isäntänsä järjestämien tärkeiden tilaisuuksien sujumisen. Romaanin nykyhetkessä isojen maalaiskartanoiden kulta-aika on ohi, ja jäyheä hovimestari löytää puutteen ammattitaidostaan: Darlingon Hallin uusi omistaja, amerikkalainen liikemies, tuntuu odottavan Stevensiltä sukkeluuksien laukomista, joten sitähän täytyy sitten opetella. Yritykset vain saattavat olla vähän väärällä tavalla hymyilyttäviä.
En lumoutunut, mutta vaikutuin kyllä, lopulta. Ishiguro on kyllä taitava tuomaan asioita lukijan tietoon ilman että niitä ollenkaan sanotaan, minkä huomasin myös Ole luonani aina -romaania lukiessani.
Ensimmäinen lause: Vaikuttaa yhä todennäköisemmältä, että minä todella lähden retkelle, joka on nyt muutamia päiviä kummitellut mielessäni.
Englanninkielinen alkuteos: The Remains of the Day (1989)
Suomentanut Helene Bützow
Kustantaja Tammi 1990, 4. painos, 283 s.
Tämä toimi ehdottomasti paremmin elokuvana pääosissa Anthony Hopkins ja Emma Thompson; hurmaavaa katseltavaa.
VastaaPoistaLukijana asetan kyllä esim. "Haudattu jättiläinen"- teoksen, tuon kauniin ja koskettavan Axln ja Beatricen maagisen tarinan eturiviin Ishiguron laadukkaassa tuotannossa.
Kommentteihin vastaaminen on yhtä hunningolla kuin bloginpito muutenkin... :P Mutta elokuvaversioonkin voisin kyllä joskus tutustua jos osuu kohdalle!
PoistaIshiguro osaa kirjoittaa varsin tunnelmallisia romaaneja, minusta tämä on sillä saralla hänen parhaansa. Edellisen kommentoijan kanssa taas olen eri mieltä Haudatusta jättiläisestä. En juurikaan pitänyt siitä, sillä se oli vähän liian outo, vaikka aika usein pidän oudosta, ja maagisuus oli hirveän päälleliimatun oloista. Ihan kuvittelin, ettei Ishiguro voi epäonnistua, mutta kääk, niin siinä kuitenkin kävi.
VastaaPoistaEn oikein osaa päättää olenko kiinnostunut Haudatusta jättiläisestä vai enkö. Täytynee tutustua vähän tarkemmin!
PoistaLuin tämän klassikkohaasteeseen (päätin, että teos on jo klassikko, vaikkei ikää vielä kovinkaan paljon olekaan). Elokuvaversiota en ole nähnyt. Keltaiset esseet -kirjassa olisi ollut essee, jossa pohdittiin Stevensin luotettavuutta kertojana - pitäisi lukea se uudemman kerran nyt, kun olen lukenut kirjankin.
VastaaPoistaEssee kuulostaa kyllä kiinnostavalta!
Poista