Moriarty kuljettaa tarinaa eri henkilöiden näkökulmista kahdella aikatasolla: siellä juhlien jälkeisessä takkuilevassa elämässä sekä grillijuhlapäivän tapahtumien etenemistä seuraten. Kestää aikansa, ennen kuin selviää mikä Se Juttu oikein olikaan. Nautin lukemisesta koko ajan ja maltoin kyllä odottaa, mutta ehkä sitä ei olisi ollut tarpeen pimittää ihan niin pitkään. Moriarty osaa kyllä tarkastella ihmisiä ja heidän suhteitaan ja tekemisiään kiinnostavasti sittenkin kun salaisuudet on selvitetty.
Takaumien kautta esiin tulee myös Clementinen ja Erikan ystävyyden historia. Erikalla oli vaikea lapsuus hamstraajaäitinsä vuoksi ja Clementinen äiti pakotti tyttärensä tuon hyljeksityn tytön ystäväksi. Erika otettiin mukaan perhelomillekin, vaikka Clementine olisi halunnut saada enemmän tilaa hengittää. Siitä asti nuo kaksi hyvin erilaista naista ovat ollet osa toistensa elämää - ystävyys ei ole ongelmaton eikä oikein tervekään, mutta ei siitä osaa irrottautuakaan. Ja on sentään joitakin asioita, joita kukaan muu ei ymmärrä Clementinestä samalla tavoin kuin Erika. Moniin muihinkin teemoihin Moriarty kurkottelee, mutta kokonaisuus ei tunnu ollenkaan liialliselta vaan tuntuu paremminkin heijastelevan hyvin sitä, kuinka monisyinen asia elämä on. Oman näkökulmansa tarinaan tuo myös naapuruston erakkoluonteinen vanha mies, Harry.
Moriarty kirjoittaa kyllä todella laadukasta ja koukuttavaa viihdettä: rankkojakin aiheita kevyellä otteella. Aiemmin olen lukenut Hyvän aviomiehen. Jos olisin lukenut kaikki neljä suomennettua kirjaa, voi olla että kaipaisin jo tässä vaiheessa kirjailijalta jonkinlaista uutta suuntaa, mutta kahden jälkeen ei ainakaan kyllästytä vielä yhtään. Tässä on kyllä hieno kansikin! Kaunis, mutta sisältää myös jotain tarinasta.
Ensimmäinen lause: "Tämä tarina alkaa pihajuhlista", Clementine sanoi.
Englanninkielinen alkuteos: Truly Madly Guilty (2016)
Suomentanut Helene Bützow
Kustantaja WSOY 2017, 318 s.
Pidin tästä paljon! Ja hyvä, että jätin sen muistinmenetyskirjan lukematta eli olen lukenut häneltä kolme vatrsin vahvaa, joista minulle heikoin oli Hyvä aviomies, koska loppu ärsytti niin suunnattomasti. Mustat valkeat valheet oli jo aika kovaa tarinaa ja tämä uusin taas sisälsi niin paljon psykologista tarkkasilmäisyyttä, että olin hyvinkin myyty. Samaistuin Clementineen ja ymmärsin niin, miksi häntä ahdisti tuo 'pakkoystävyys'.
VastaaPoista<3
Jotenkin tuo muistinmenetyskirja tökkii mulla aiheellaan niin että saattaa jäädä myös lukematta. Mustat valkeat valheet luen kyllä varmasti!
PoistaHyvä aviomies on vielä lukulistallani, muut suomennokset olen lukenut. Tässä hieman riepoi se, että Sitä Juttua pidettiin piilossa niin pitkään. Tuli sellainen olo, että on liian tuttu kuvio ja paljon melua aika pienestä asiasta. Mutta silti Moriarty on edelleen mainio. :)
VastaaPoistaAsiaa en pidä sinänsä pienenä, mutta kiinnostavaa luettavaa olisi kyllä saanut tosiaan aikaan ilman niin pitkää salailuakin! :)
PoistaOletpa onnistunut kuvailemaan kirjan houkuttavasti! Onneksi alkoi kesäloma, niin voisi ehtiä kuunnella.
VastaaPoista