Leena Paasio: Menetetty tyttö

Johanna Markkanen palaa Suomeen vietettyään pari vuotta Keniassa, opettajana köyhän seudun savimajakoulussa. Uusi työpaikka järjestyy espoolaisesta yläkoulusta, jossa odottavat moderneihin opetussuunnitelmiin sopeutuminen, paikan löytäminen opettajainhuoneesta ja pyrkimys voittaa oppilaiden luottamus. Arki lähtee rullaamaan hiljalleen mutta Kenian muistot, hyvät ja pahat, pyrkivät jatkuvasti pintaan. Ja sitten on vararehtori Lauri, joka jostain syystä ei tunnu sietävän Johannaa.

Leena Paasion teksti kulkee kyllä todella hyvin, sen huomasin jo Melkein äiti -esikoista lukiessani. Se nappaa mukaansa ja koukuttaa aivan arkisistakin asioista kertoessaan niin että kirja tulee luettua ihan tuosta vaan, hujauksessa. On koukutusta tarjolla sisällönkin puolesta, varsinkin siinä miten Johannan miesasiat etenevät. Vaikka Menetetty tyttö yhdistää kevyttä tyyliä vakaviin asioihin samoin kuin esikoisromaanikin, nyt lähdetään viihteellisemmälle linjalle, jättäen ne vakavuudet hieman etäämmälle. Melkein äidissä nämä puolet olivat ehkä pikkuisen paremmin tasapainossa, mutta kyllä yhdistelmä toimii tässäkin. Ehkä Kenia-asiaa olisi voinut syventää ja jättää pois jonkin toisen sivujuonteen. Jotkin asiat kirjassa nimittäin painuvat välillä melko pitkäksi aikaa taka-alalle ja pulpahtavat sitten uudestaan esiin, niin että useamman kerran huomasin ajattelevani että "niin tosiaan, tässä oli tämäkin juttu".

Oli mukavaa tavata tämän romaanin sivuilla edeltäjästä tuttuja henkilöitä. Melkein äidin päähenkilö Anu perheineen on nyt sivuosassa, mutta melko tiiviisti yhteyksissä Johannaan. Jatko-osasta ei ole kyse eikä näitä ole tarpeen lukea järjestyksessä, mutta joihinkin seikkoihin saa pientä lisämaustetta siitä että tietää porukan aiemmat vaiheet.

Pienistä nupinoista huolimatta tätä oli ilo lukea, ja palaan mielelläni Paasion sujuvan kerronnan pariin tulevaisuudessakin.


Ensimmäinen lause: Rakennus tuoksui koululta jo tuulikaapissa.

Kustantaja Kosmos 2017, 318 s.