Luinpa minäkin viimein Neljäntienristeyksen, jota olen nähnyt ylistettävän niin monet kerrat. Syystä ovatkin ylistäneet, totesin pian lukemisen aloitettuani. Tommi Kinnusen kielessä ja kerronnan tyylissä on jotain mikä alusta lähtien lupailee mieleenpainuvaa kokemusta. Kyllä, tämä ON hyvä kirja. Ja paranee vain mielessäni kun nyt ajattelen tätä taas.
Mutta mitä lisättävää mulla niihin kaikkiin kehuihin voisi olla? Ehkä vain keräilen tähän jotakin itselleni muistiin.
Pohjoiseen, neljäntienristeyksen lähelle, nousee kaksi taloa. Ensimmäinen, joka sitten jouduttiin jättämään ja paloi, kasvoi aina vain lisää leveyttä ja pituutta. Toinen nousi yhä korkeammaksi, joutuen silti lopulta häviämään kirkolle. Risteys on myös tämä kirja, jossa kohtaavat neljän ihmisen tiet. Pitäjänkätilö Marian, tämän aviottoman tyttären Lahjan, Lahjan aviomiehen Onnin ja Kaarina-miniän. Kaikki pääsevät näyttämään episodeja omasta elämästään ja niistä muodostuu tarina perheen vaiheista vuosisadan mitalta.
Matkan varrella on koko joukko vaikuttavia, voimakkaita kohtauksia. Marian hoitama vaikea synnytys, lettujen paisto, kissa ja evakkomatkalle lähtö, Kaarina kylvettämässä Lahjaa... Henkilöistä Maria teki vaikutuksen vahvuudellaan. Lahja oli vaikea ihminen, mutta paljonko siitä oli sitä että avioliitto meni niin kuin meni, ja lopulta hän olisi halunnut niin kovasti olla muiden kanssa muttei enää osannut? Vauvalle sentään pääsi supattamaan että tervetuloa tähän taloon, minä olen sinun mummu. Ja voi Onni ja epätoivoinen toive siitä, että asiat voisivat olla toisin, eikä hänen tarvitsisi inhota itseään ja yrittää kieltää sitä mikä on. Kaarina jäi etäisimmäksi, mutta on hänelläkin paikkansa.
Rivit ja niiden välit sisältävät valtavasti kaikkea. Asioita näiden ihmisten elämistä, syitä ja seurauksia, joita Kinnunen jättää lukijan yhdisteltäviki selittämättä kaikkea. Sekä myös historiaa ja ajankuvaa, arjen pieniä yksityiskohtia monilta vuosikymmeniltä. Klassikkoainesta?
Ensimmäinen lause: Kipu käy päälle kuin maininki.
Kustantaja WSOY 2014, 334 s.
Klassikkoainesta ihan varmasti :)
VastaaPoistaMinulle nuo kirjan Kuusamon seudut, josta Kinnunenkin on kotoisin, ovat tuttuja. Ja Oulu on entinen kotikaupunki.
Katsoin Turussa kirjasta tehdyn näytelmän ja se oli vahva kokemus. Näytelmässä Onni tuli vahvemmin esille kuin kirjassa, jossa hän jäi semmoisen reppanan osaan vahvojen naisten taakse.
Helppo uskoa että tämä kääntyy hienosti näytelmäksikin!
PoistaMinäkin olen varmaan ollut yksi tämän kirjan ylistäjistä. Se oli tosiaan hieno romaani. Lopotti on kuitenkin vielä jäänyt lukematta...
VastaaPoistaLopotin suhteen vähän sellainen olo etten tarvitsisi tämän kirjan maailmaan enää mitään lisää koska tässä oli jo kaikki oleellinen. Mutta mitä nyt Lopotti-bloggauksia selailin niin samankaltainen ajatus tuntuu olleen monella muullakin mutta niinpä vain ovat sitten siihenkin ihastuneet.
PoistaLuin Neljäntienristeyksen pari vuotta sitten ja pidin valtavasti. Luin tämän vielä kesäkodissamme vaarin keinutuolissa kiikkuen, parempaa lukumiljöötä en olisi voinut keksiä. Täytyisi varmaan lukea tämä uudestaan, sillä tapahtumat ovat ikävästi päässeet haalistumaan muistoissani.
VastaaPoistaKuulostaa kyllä täydelliseltä! :) Ja saatanpa minäkin hyvinkin palata tähän joskus.
PoistaTämä on kyllä niin hieno kirja! Ja tätä voisi analysoida vaikka kuinka pitkälle, niin paljon yksityiskohtia ja symboliikkaa tässä piilee. Kiva kuulla, että kirja vakuutti sinutkin! :)
VastaaPoista