perjantai 11. joulukuuta 2009

Lukuhaaste

Olen jo päiväkausia suunnitellut vastaavani tähän monessa blogissa pyörineeseen kyselyyn ja nyt ajattelin viimein saada sen tehtyä. (Kiitos vain Magica de Spellille henkilökohtaisesta haasteesta joka osaltaan pisti vauhtia toimintaan! :) )


1. Mikä kirja itketti? Hyvin hyvin monet kirjat! Liikutun kohtalaisen helposti lukiessani; surusta, ilosta tai tapahtumien yleisestä vaikuttavuudesta. Enpä nyt osaa nimetä yhtä itkettäjää ylitse muiden... :)


2. Mikä nauratti? Hmm hmm... Don Rosan sarjakuvat ainakin. Harvemmin tulee luettua hauskaksi mainostettua kaunokirjallisuutta, mutta se on aina hienoa jos kirjassa tulee yhtäkkiä ihan puskista vastaan nauruntyrskähdyksiä aiheuttavia kohtia. Niin kävi esimerkiksi Saramagon Toisen minän kanssa.


3. Mikä oksetti? Muuten pystyn kyllä lukemaan monenlaisista kamaluuksista, mutta äidiksi tuloni jälkeen olen pyrkinyt välttämään kirjoja, joissa epäilen tapahtuvan ikäviä asioita pikkulapsille.


4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit? En juuri koskaan tietoisesti ajattele henkilöihin samaistumista, joten tähän olisi ollut hyvin hankalaa keksiä vastausta ellen olisi juuri sattunut lukemaan Kolmattatoista kertomusta. Siitä kirjoittaessani jo mainitsinkin samaistuneeni henkilöihin siinä, miten he suhtautuivat kirjoihin ja lukemiseen. :)


5. Minkä kirjan jätit kesken? Zadie Smithin Valkoiset hampaat, Annie Proulxin Vaarallisen harmonikan, Henri Charriéren Papillonin...


6. Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken? G.P. Taylorin nuortenfantasiaromaani Varjonmanaaja oli kökkö ja typerä, mutta tulin lukeneeksi sen loppuun koska se oli niin nopelukuinen - saadakseni selville että se on sarjan ensimmäinen osa ja jos olisin halunnut tietää tapahtumien lopputuloksen, olisin joutunut lukemaan samaa soopaa vielä lisää!


7. Minkä kirjan luit uudestaan? Monet suosikkilistallani olevista kirjoista (ks. blogin oikeanpuoleinen palsta) olen lukenut useammin kuin kerran, ja loput toivoisin lukeneeni ja aion niin vielä tehdäkin.


8. Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)? Minkään kirjan lukemista en taida pimitellä, mutta jos vaikka myönnän pitäneeni kovasti Da Vinci -koodista, ja että hyllyssäni on komea kuvitettu laitos sekä siitä että Enkeleistä ja demoneista? :D


9. Mitä kirjaa suosittelet? Yann Martelin Piin elämää.


10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)? Eipäs taida kauheasti olla kehuskeltavaa! :) Suurin saavutus lienee Rikos ja rangaistus, joka nyt ei kuitenkaan ole mikään hirmuisen hankala. Siitä olen kuitenkin iloinen että olen viimein ihan oikeasti kiinnostunut lukemaan klassikoitakin.

2 kommenttia:

  1. Zadie Smithin Valkoisia hampaita en ole lukenut, mutta tarinasta toteutettu brittiläinen tv-sarja oli mielestäni todella hyvä. Tv-sarjan nähtyäni olen suunnitellut joskus lukevani kirjankin, mutta se on toistaiseksi jäänyt.

    Yann Martelin Piin elämä on erikoinen ja hauska kertomus. Simppelistä asetelmasta on saatu aikaiseksi ihan mielenkiintoinen juttu.

    VastaaPoista
  2. Valkoisten hampaiden alku oli ok mutta jossain puolenvälin paikkeilla iski niin tuskainen tylsyys etten päässyt siitä yli.

    Haluatko mainostaa Papillonia ja kertoa mikä siinä on niin hyvää? En päässyt sen kanssa aikoinaan alkua pidemmälle koska jostain syystä se alkoi ärsyttää mua kauheasti, mutta olen joskus miettinyt tulinko hätiköineeksi liikaa koska siitä niin moni tuntuu pitävän! :)

    VastaaPoista