maanantai 28. marraskuuta 2011

Onni on uusi kirjapino (tai kaksi...)

Runsas kuukausi sitten aloittelin innoissani projektia, jonka tarkoitus on vähentää lukemattomien kirjojen määrää hyllyssäni. Hahahahahahahahaha. Alkuvaihe ei nyt ainakaan mennyt ihan putkeen, koska tuon postauksen jälkeen olen kokenut yhden pahimmista kirjojenostelurepsahduksistani ikinä. :D

Ensin hyllyyn ilmestyi Täällä Pohjantähden alla -trilogia yksissä kansissa - sen nappasin vaihdossa divarista vietyäni sinne pinon kirjoja. Mutta ei se vielä mitään: se kunnon repsahdus lähti siitä kun menin Suomalaiseen hankkimaan lastenkirjaa lahjaksi. Oven vieressä on pokkarihylly, joten pitihän siinä vilkaista että olisiko mitään uutta kiinnostavaa ilmestynyt. No joo, oli. Sitten huomasin että ennestäänkin alehintaisessa löytöhyllyssä oli lappu "-40 %". Haa. Pyörittelin useampaa kirjaa käsissäni miettien mitä niistä valitsisin, kunnes totesin että äsh, kun nyt kerran ostelemaan rupesin niin mä otan nämä KAIKKI. Kun eivät paljon maksakaan. Lopputulos: Kannoin kuutta kirjaa ennen kuin edes pääsin sinne lastenkirjahyllylle mihin alun perin olin menossa, ja samalla antaa mennä -asenteella olen jatkanut koko marraskuun, koluten suunnilleen kaikki paikat joissa vain voin kuvitella tekeväni hyviä kirjalöytöjä. Tai hyviä heräteostoksia. :)

Noihin valokuvakirjoihin olen kyllä vähän törsännytkin, mutta muuten nämä on enimmäkseen löydetty joko halvalla tai naurettavan halvalla (Kaksi Tove Janssonin kirjaa yht. 1,70 €!!!!) alesta, tarjouskirjakaupasta, kirpparilta tai kirjaston poistomyynnistä. Niin ja se Linnahan oli vähän niin kuin ilmainen. ;)


Pinoissa siis:
Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Melissa Marr: Ilki ihana
Marko Leino: Joulutarina
Henrik Meinander: Suomen historia
Outi Nyytäjä: Heinäpaali roihuaa - Näkyjä ja näkemyksiä Bretagnesta
Carolyn Parkhurst: The Nobodies Album
Natalja Kljutšarjova: Kolmannessa luokassa
Caitlin Davies: The Ghost of Lily Painter
Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki
Irène Némirovsky: Ranskalainen sarja
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Jasper Fforde: Shades of Grey
Maailman parhaat luontokuvat 2009
Maailman parhaat luontokuvat 2010
Juvonen, Muukkonen, Peltomäki & Varesvuo: Linnut lumen valossa
Fred Vargas: Jalattomat, elottomat
Steve Alten: Mayojen testamentti
Marjo Niemi: Juostu maa
Tove Jansson: Kevyt kantamus
Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Joel Haahtela: Katoamispiste
John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
J. M. G. Le Clézio: Harhaileva tähti
Sebastian Barry: On Canaan's Side
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Joulutarina ja Potter menivät hyllyyn luettujen  puolelle, mutta muut ovat uusia tuttavuuksia. Pitää ensin olla kunnolla niitä lukemattomia kirjoja että niissä on sitten varaa vähentyä, eikö? ;) Olen niin iloinen ostoksistani etten edes harkitse potevani huonoa omaatuntoa. Ainut ongelma tässä on se, että nyt alkaa kyllä olla melko akuutti tarve myös uusille hyllymetreille!!


P. S. Ei, meillä ei kummittele, vaan tuo epäselvä otus tuolla pinojen välissä on ihan vaan koira joka sattui juuri sopivasti jolkottelemaan kohti kameraa. :)

20 kommenttia:

  1. Tällaiset repsahdukset ovat ihan parhaita! :)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä löytöjä!

    Noista valokuvakirjoista olen vaan ihan vähän kateellinen :)

    Ja aina välillä pitää repsahtaa!

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä aiemminkin huomannut että jos olen jonkin aikaa pinnistellyt ilman kirjaostoksia, niin kyllä se jokapaikastahaalimisrepsahdus tulee ennemmin tai myöhemmin - yleensä ei vaan ihan näin vahvana. :D Mutta olisi kai siis aika uskoa että parempi kun vaan annan itseni ostella silloin kun siltä tuntuu, koska joka tapauksessa teen sen jossain vaiheessa... :)

    Linnea, nuo valokuvakirjat ovat kyllä mielettömän upeita! Olen niitä selaillut ihastuksesta huokaillen mutta en vielä syventynyt kunnolla...

    VastaaPoista
  4. Sortumisvaara, niin kuin Fingerporin äskeisessä stripissä varoiteltiin työmaalla viinaa raitistuneelle alkoholistille tyrkytettäessä. :D

    Tosi ihania kirjoja, monta! Ja monta minulle ihan tuntematonta. Tämä oli niin hauska postaus jo heti alkuun ja lisäksi on aina kivaa lukea näitä hankintalistoja. <3

    VastaaPoista
  5. Hyviä löytöjä olet tehnytkin! "Aavekoira" taustalla on aika mainio :D

    VastaaPoista
  6. Eihän noin näteistä kirjapinoista voi kukaan potea huonoa omatuntoa! :) Olen itse miettinyt samaa (myös muissa kuin kirja-asioissa), että ehkä sellainen kohtuus on parempi kuin totaalikieltäytyminen - silloin se repsahduskaan ei ehkä ihan lähde käsistä :)

    Heh, lopuksi meinasin todeta, että en olekaan aikoihin ostanut uusia kirjoja, mutta sitten muistin että viimeksi perjantaina sain kirjapaketin :D

    VastaaPoista
  7. :D tulin hyvälle mielelle, vertaistuki piristää aina.

    VastaaPoista
  8. Oijoi! Itsekin hamstrasin kierrätyskeskuskierrokselta puolen metrin kirjapinon. Juuri, kun lupasin avokille vähentää meidän sortumuksiamme. Näin se käy...

    VastaaPoista
  9. Vautsi mitä löytöjä! Minäkin olen viime aikoina repsahdellut ihan liikaa, pitäisi kyllä rajoittaa tuota kirjojen haalimista, koska hyllyt loppuvat kesken. Rahanmenoa enemmän minua ahdistaa se, milloin ehdin lukea kaikki kirjat;)

    VastaaPoista
  10. Oijoi, mikä löytäkasa. ;)
    Näin niitä repsahduksia sattuu yhdelle jos toisellekin...

    VastaaPoista
  11. Suomalaisen kirjakaupan Löytöhylly on kyllä petollinen, itsekin sieltä ostellut vähän kaikkea suunnittelematonta :)

    VastaaPoista
  12. Minulla on myös "omat kirjat loppuun"-haaste mennyt ihan puihin. Samantien kun jotakin itseltä kieltää, tekee sitä mieli entistä enemmän. Tuloksena on jatkuvat sortumiset! Sinä annoitkin mennä oikein toden teolla, varmasti vapauttavaa!

    VastaaPoista
  13. Karoliina: Riippuvuuksia on monenlaisia! :) Ei ole ikinä ollut tarvetta aloittaa esim. tupakkalakkoa, mutta jostain kumman syystä pystyn kyllä hyvin uskomaan että se on todella vaikeaa...

    Amma: Heh, ajattelin että oliskohan pitänyt laittaa loppuun kirjahullun huomiokykytesti ja kysyä että "Huomasitko koiran vai näkivätkö silmäsi vain pelkkiä kirjoja?" :D

    Maija: Totaalikieltäytyminen saa tosiaan riittää - ei se vaan toimi. :)

    anni.M: Vertaistuki on kiva juttu! :) Jos jossain muissa piireissä kertoisin ostaneeni kuukaudessa enemmän kirjoja kuin ehdin lukea puolessa vuodessa, niin joku saattaisi vähän pyöritellä silmiään... :D

    Kirsi: Sortumisvaara-kyltin saisi laittaa aika monen paikan ovelle...!!!

    Salla: Hyvä, ihan oikea meininki! ;)

    Susa: Niinpä, koskahan ehdin nämäkin lukea? No, kyllä sekin päivä joskus tulee eivätkä kirjat odottaessaan huonone. :)

    peikkoneito: Niin taitaa sattua, onneksi en ole ainoa! :)

    Tuulia: Eipä tosiaan ollut ensimmäinen, eikä varmasti myöskään viimeinen kerta kun sieltä jotain jää käteen!

    Katri: Kiitos, olen samaa mieltä! ;)

    Emilie: Saapa nähdä saavuttaako haaste omalla kohdallani minkäänlaista menestystä. :) Loppuun en kuvittele omia kirjojani koskaan edes saavani, mutta jos nyt edes vähän vähemmäksi...

    VastaaPoista
  14. Oioioi mitä löytöjä!

    Näkyy olevan yleinen ilmiö, että kun tekee päätöksen hillitä kirjojen ostoa niin silloin se ostaminen vasta ryöstäytyykin käsistä. Minäkin olen moneen kertaan tehnyt päätöksen hankkia itselleni vain ne kirjat jotka tiedän hyviksi ja jotka haluan säilyttää. Kröhöm... Ei ole mennyt ihan niinkuin suunnittelin ;)

    VastaaPoista
  15. On se sentään kiva etten ole tämän riippuvuuteni kanssa yksin! :D

    VastaaPoista
  16. Ihanaa! Joku muukin hamstraa kirjoja hyllyynsä, vaikka niitä "ei" saisi hamstrata. :)
    Kauniita kirjapinoja.

    VastaaPoista
  17. Eiköhän vaan sovita että SAA hamstrata ihan niin paljon kuin mieli tekee! :)

    VastaaPoista