keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Fred Vargas: Painu tiehesi ja pysy poissa

Kun joku käy öisin maalaamassa pariisilaisten kerrostaloasuntojen oviin nelosia peilikuvina ja vanhan sanomien lukijan ammatin elvyttänyt entinen merimies Joss Le Guern alkaa löytää lippaastaan kummallisia viestejä, ylikomisario Jean-Baptiste Adamsberg aavistaa ikävyyksien lähestyvän.

Tässä sarjan kolmannessa (tosin ensimmäisenä suomennetussa) osassa tuntui jo pikku hetken siltä että Adamsbergin omituisuuksien uutuudenviehätys olisi karissut, mutta tunne meni pian ohi. Vargas kirjoittaa dekkareita, jotka voisin hyvin lukea uudelleen vaikka muistaisinkin kuka on syyllinen, ihan vain tavatakseni taas niiden henkilöt. Aiempien osien tapaan myös sivuhenkilöt ovat mieleenpainuvaa seuraa.

Sanomien lukijan ammattikin jäi mietityttämään. Le Guernilla on siis eräällä aukiolla lipas, johon ihmiset voivat jättää viestejään hänen luettavakseen maksua vastaan, ja kolme kertaa päivässä hän hyppää korokkeelleen hoitamaan hommansa. Suoritetaan puusepäntöitä, myydään oman puutarhan hedelmiä, te nuoret jotka metelöitte siellä ja siellä, voitteko lopettaa, Jean-Christophe, tule takaisin. Voisikohan jossain suuressa kaupungissa tosiaan hankkia elantonsa nykypäivänä näin? Jostain syystä olen kauhean viehättynyt tästä ajatuksesta! :)

Juonikin oli taas sopivan omaperäinen - tosin voi olla, että tuo mielikuva syntyy osittain Adamsbergin omalaatuisesta tavasta suhtautua asioihin. Vaikka Vargasin kirjoissa saattaa esiintyä joitakin melko brutaalejakin seikkoja, on tunnelma silti jonkinlainen "vinoutuneen leppoisa", eikä väkivallalla ainakaan mässäillä. Jos siis kaipaat luettavaksesi pikkuisen tavallisesta poikkeavia dekkareita, etsi toki käsiisi sarjan aloitusosa Sinisten ympyröiden mies!

Ensimmäinen lause: Joss oli huomannut jo kauan sitten, että Pariisissa ihmiset kävelevät kovempaa vauhtia kuin Guilvinecissa.


Ranskankielinen alkuteos: Pars vite et reviens tard (2001)

Ulkoasu: Kansi on perustavaraa, mutta tykkään käsin sutaistun näköisistä sivunumeroista.

Kustantaja Gummerus 2006, 2. painos (1. painos 2005), suom. Marja Luoma, 433 s.

4 kommenttia:

  1. Tämä on ehdoton Vargas-suosikkini!

    Luin juuri Normandialaisen tapauksen. Suosittelen! Adamsberg on henkilönä aivan mainio. Se, mitä harmittelin uutukaisen kohdalla, oli Danglardin rappiotila. Danglard on ollut toinen suosikeistani.

    VastaaPoista
  2. Sinulle on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  3. Valkoinen Kirahvi: Aivan varmasti luen tuon uusimmankin kunhan pääsen siihen asti! :)

    Vera, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli todella hyvä dekkari. Viime vuoden löytöjäni, ja hirveä hinku olisi lukea kaikki muutkin suomennokset. Näissä on jotain omaperäistä ja kiehtovaa. Adamsberg on erikoinen, kiehtova päähenkilö.

    VastaaPoista