Valkoiset varpaat - kauhutarinoita

Valkoiset varpaat -kauhunovelliantologian lukemiseen liittyi kutkuttavaa uteliaisuutta. Millaista jälkeä ovat saaneet aikaan kirjailijat, joista vain antologian toimittanut Marko Hautala ja ruotsalaisvahvistus Anders Fager ovat ennestään kauhun parista tunnettuja? Mukana olevista kirjailijoista olin aiemmin ehtinyt lukea vain Sami Hilvoa, mutta kaikkien tyylistä oli jonkinlainen käsitys. Pidän tällaisesta rajojen häivyttämisestä, ja lukisin mielelläni vastaavaa muihinkin genreihin liittyen.

Eikä valikoiman kiinnostavuus onneksi lopu vain ideaan, vaan mukana on koko joukko onnistuneita tarinoita. Kirjan avaa Virpi Hämeen-Anttilan kirjastoon sijoittuva novelli Suljettu osasto. Se on lähimpänä sitä, mikä monille varmaankin ensimmäiseksi tulee mieleen sanasta kauhutarina. Erityisen mieleenpainuva se ei ole, mutta toimivaa ja viihdyttävää luettavaa kyllä. Essi Kummun Vapaapäivä taas lähtee taiteellisempaan suuntaan. Nautin paljon novellin kielestä sekä siitä miten kauhuelementti jää ilmaan leijumaan (myös sananmukaisesti ;). Henkilöille sen sijaan en juuri lämmennyt, eikä heidän seksielämänsä jaksanut suuremmin kiinnostaa - mikä kyllä epäilemättä on ihan vaan oma ongelmani, koska jostain syystä seksistä lukeminen on mielestäni useimmiten muulloinkin lähinnä haukotuttavaa.

Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin (suom. Satu Grönroos) jättää jälkeensä epätodellisen olotilan. Seurasin öisellä saarella suoritettua sotilasoperaatiota iltamyöhällä, vähän jo väsyksissä, ja seuraavana päivänä oli pakko palata tarkistamaan, mitä ihmettä siellä oikein tapahtui vai tapahtuiko mitään. Tehokasta tavaraa, mutta ehkä novelli olisi saanut olla vähän lyhyempi. Alkuosa, jossa lähestytään kohdetta pikkuhiljaa, toimii kyllä toisaalta hyvin odottavan tunnelman nostattajana, mutta ehtii myös tarjota mahdollisuuden lukijan pitkästymiseen.

Sami Hilvon Kehdosta hautaan ja Satu Grönroosin Älä yötä pelkää kuuluvat suosikkeihini. Molemmissa toivoisi päähenkilön voivan paeta pois, pois, pois - mutta kahdesta aivan erilaisesta ympäristöstä. Hilvo vie lukijan kaameaan dystopiaan, jossa ihmiskunta elää tarkasti ohjelmoituja päiviään valtavan kaupunkinsa kammioissa. Grönroosin tarinassa nuori nainen, seuranaan pieni avioton poikansa, saa työtä kotiapulaisena. Hiljalleen merenrantatalon tunnelma hiipii niin ahdistavaksi, että hengittäminenkin alkaa tuntua vaikealta.

Jaakko Yli-Juonikkaan Komentaja Kalm yhdistää kansalaissodan ja salatieteet. Tarina jäi itselleni etäisimmäksi, mutta kieltä sain taas ihailla. Tekstissä on vanhahtava sävy, jonka vuoksi kuulin sen jatkuvasti päässäni luettuna sellaisella vuosikymmenten takaisella, vähän rahisevalla radioäänellä, joka ponnekkaasti selostaa sotatapahtumia. Antologian päättävä Marko Hautalan Varpaat taas on klaustrofobinen tarina matkailevasta pariskunnasta, luolasta - ja varpaista. Novelli nousi myös suosikkieni joukkoon. Puistattavan kiehtovaa.

Monipuolinen, kiinnostava valikoima siis on kyseessä ja jokaisesta tarinasta löysin jotain itseäni puhuttelevaa, oli se sitten juoni, kieli, tunnelma tai parhaimmillaan kaikki yhdessä. Ja tosiaan - minkäs genren pariin haastettaisiin kirjailijoita seuraavaksi? :)

Ulkoasu: Ensivilkaisulla näin kannessa vain kaupungin, ennen kuin huomasin että ohoh, siinähän on kasvotkin. Yksi yllätys siis siinäkin vaikkeivät ne kasvot varsinaisesti piilossa olekaan. :) Pidän myös punaisen ripauksella tehostetusta mustavalkoisuudesta. Kannen kuvat: Ivi Rebova.

Kustantaja Haamu 2015, 129 s.