"Anna rakasti Boskopeja, Bertha Cox Orangeja." (s. 59)
Omenatarha, säilöttyjä kyyneleitä ja kolme sukupolvea naisia. Ensin olivat sisarukset Anna ja Bertha. Anna kuoli nuorena, Bertha paljon myöhemmin hoitokodissa kadotettuaan muistinsa harmaaseen utuun jo vuosia aiemmin. Sitten Berthan tyttäret Christa, Inga ja Harriet, ja lopulta serkukset Iris ja Rosmarie sekä heidän paras ystävänsä Mira. Yksi kuoli, toinen lähti pois, jäljelle jäi Iris joka perii Berthalta talon ja kaikki sen sisältämät muistot.
Iris asettuu taloksi muutamaksi päiväksi miettimään mitä perinnölleen tekisi. Hän muistelee lapsuuden lomia talossa ja suvustaan kuulemiaan tarinoita. Lopulta on ajateltava sitäkin yötä, jona Rosmarie kuoli. Iris pukeutuu tätiensä vanhoihin leninkeihin. Ja huomaa tuntevansa asianajajansa. Sehän on Max. Miran pikkuveli, joka silloin vuosia sitten roikkui tyttöjen perässä. Nulikka. Joka on kasvanut aikuiseksi. Ja käy myös mielellään uimassa suojärven tummassa vedessä.
Tarina on kirpeällä tavalla kaunis. Haikea, mutta hauskakin, koska Iris on välillä melkoinen nolojen tilanteiden nainen, ja hänen ja Maxin kemiat tuottavat sujuvaa sanailua. Siinä muistetaan ja unohdetaan, ja siinä on pikkuinen ripaus maagista realismia joka saa omenapuun räjähtämään kukkaan väärään aikaan ja viinimarjat muuttumaan murheesta valkoisiksi. Matkalla kohtaa suruja, mutta lopussa on lämmin olo.
"Ei. Ennen kyllä, silloin luin taukoamatta, sängyssä, syödessäni, pyörällä ajaessani. Se oli kuitenkin loppunut. Lukeminen on yhtä kuin keräily, ja keräily yhtä kuin säilyttäminen, ja säilyttäminen yhtä kuin muistaminen, ja muistaminen yhtä kuin ei täysin tarkasti tietäminen, ja ei tarkasti tietäminen yhtä kuin unohtaminen ja unohtaminen yhtä kuin putoaminen, ja putoamisesta oli tultava vihdoin loppu." (s. 17)
Ensimmäinen lause: Anna-täti kuoli 16-vuotiaana keuhkokuumeeseen, jota ei pystytty parantamaan hänen särkyneen sydämensä ja vielä keksimättä olleen penisilliinin johdosta.
Saksankielinen alkuteos: Der Geschmack von Apfelkernen (2008)
Suomentanut Anne Mäkelä
Kustantaja Minerva 2009, 242 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti