Maria Susannan runokokoelmassa yksi tärkeä teema on se vanha tuttu - rakkaus, josta aina riittää uutta kerrottavaa kaikkine vaiheineen. Ehkä nämä kokemukset ja ajatukset ovat peräisin yhdestä suhteesta, ehkä useammasta, ehkä ihan jonkun muun suhteista, mutta kokonaisuus niistä joka tapauksessa muodostuu.
Vaikka alussa
"hymyilin sinulle kuin vasta-avattu kirjekuori
täynnä jumalattomia salaisuuksia"
ja
"Tein tietä häneen
itsepäisesti ja luovuttamatta"
avaten hätäisesti nappeja vaikka hetkestä olikin kuvitellut arvokkaamman, silti voi päätyä miettimään
"Miten hyvää kaikki olisi ollut,
jos se olisi osunut oikeaan?"
Tai kertomaan tienvarren kivistä yrittämässä huutaa varoituksia kevyin askelin kulkevalle naiselle, runossa nimeltä Hän meni hakemaan omaa haavaansa.
Maria Susannan runojen kieli on nautittavaa niinäkin harvoina hetkinä, kun sisältö jää etäisemmäksi. Pidin erityisesti myös monista yksittäisistä runojen riveistä, kuten "Ihmisyys tulee esiin virheistä jotka kestetään" tai "Yö vie yksitellen sielustasi paloja". Sekä siitä, kuinka teksteissä pilkahtelevat vieraat maat ja kulttuurierot, ja erotiikkakin juuri sopivasti.
Kiitokset arvostelukappaleesta!
Kustantaja Kulttuurivihkot 2017, 52 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti