Anton Tšehov: Lokki

Haluan puristaa kaikista tänä vuonna luetuista kirjoista esittelyt esiin vielä tänään, niin että voin huomisista 4-vuotissynttäreistä selvittyäni keskittyä vuoden koosteisiin. Huomaathan siis että alempana on lisää tämänpäiväisiä postauksia! :)

Vuoden viimeistä kirjaa ei valitettavasti voi oikein loppuhuipennukseksi kutsua, sillä en pitänyt Lokista oikeastaan ollenkaan. Jos kirja olisi ollut yhtään sataa sivuaan pitempi niin olisin jättänyt kesken, mutta tulipa tämä klassikko nyt edes suurin piirtein luettua yleissivistyksen vuoksi.

Suurin piirtein, todellakin, sillä en jaksanut ajatuksella keskittyä sen vertaa että saisin aikaan tiivistelmän siitä mistä kirjassa oli kyse. :) Lainaan siis takakannesta: "Nuoret kirjailijat ja näyttelijät odottavat tulevaisuutta, uneksivat uudesta ajasta. He kaipaavat elämäänsä uusia muotoja, mutta ne eivät tunnu tavoittavan heitä. Heidän vanhempansa ovat jo maineensa niittäneet ja pitävät siitä tiukasti kiinni. Kaikki kaipaavat merkityksen tunnetta ja hyväksyntää, mutta heillä ei ole varaa jakaa sitä toisilleen."

Ärsyttäviä tai epäkiinnostavia henkilöitä käymässä pitkästyttäviä keskusteluja. Tässä ei nyt yksinkertaisesti vain sytyttänyt yhtään mikään. Mutta erittäin mielelläni kuulisin kommentin joltain tämän kirjan aivan toisin nähneeltä! :)

Jonkinlaista mielenkiintoa lukemiseen toi se, että tämä oli ensimmäinen koskaan lukemani näytelmä. Mietin, olisiko tuo tekstin erilainen muoto vaikuttanut tähän täystyrmäykseen tottumattomuuteni vuoksi. Mutta ei, korkeintaan ihan pikkuriikkisen - en usko että olisin tästä pitänyt merkittävästi enempää vaikka kirja olisikin ollut romaanimuotoinen.

Ensimmäinen repliikki: Medvedenko: Miksi te käytte aina mustissa?

Venäjänkielinen alkuteos: Чайка (Tšaika) (1895)

Ulkoasu: Kannesta kyllä pidän! Kirjan parasta antia. :) Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Loisto/WSOY 2008, 4. painos (1. suomenk. julk. 1960), suom. Jalo Kalima, 100 s.

Shaun Tan: The Arrival

Kun olin saanut runokirjan mahdutettua kirjavuoteeni, totesin että olen onnistunut jättämään sarjakuvatkin väliin tähän asti. Otin viimein luettavakseni hyllyssä jo melko pitkään houkutelleen The Arrivalin. Tai jos tarkkoja ollaan, katseltavakseni, koska tämä sarjakuva on täysin tekstitön.

Pelkillä kuvilla Shaun Tan kertoo tarinan miehestä, joka kielitaidottomana matkustaa kummalliseen kaupunkiin etsimään perheelleen parempaa elämää. Vaikka innokkaana lukijana olenkin sanojen suurkuluttaja, tämän kirjan parissa voi todeta että joskus ne todella ovat tarpeettomia. The Arrival saa ilmaisuvoimallaan lukijankin sanattomaksi. Tan tosiaan osaa piirtää. Välillä aukeama on täynnä niin ilmeikkäitä tilannekuvia, että voisin kehystää koko sarjan seinälleni.


The Arrival on universaali maahanmuuttajan tarina. Koti-ikävä tuntuu ihon alla, kaupungin ihmeellisyydet saavat katselemaan sekä arastellen että ihastellen. Hengästyttävän upea kirja, suosittelen!!

Ulkoasu: Tan on käsittääkseni suunnitellut kirjan itse kansia myöten, ja kokonaisuus on yhtä hieno kuin sisältökin.

Kustantaja Hodder Children's Books 2007 (1. kerran julk. Lothian Children's Books 2006)

Peter Bichsel: Lastentarinoita

En ollut koskaan kuullutkaan tästä kirjasta ennen Jennin arvion lukemista, mutta kiinnostus heräsi saman tien. Ja syytä olikin, sillä tämä tosiaan on lukemisen arvoinen!

Lastentarinoita sisältää seitsemän kertomusta, jotka ovat pinnalta katsottuina hyvin yksinkertaisia ja suoraviivaisia, nimensä mukaisesti myös lapsille sopivia, mutta ne ovat myös hyvin paljon muuta. "Bichsel on rikkonut tavanomaisen ajattelun kahleet", sanotaan takakannessa erittäin osuvasti. Kertomukset herättävät miettimään: Mitä jos asia olisikin näin, entä jos tekisikin noin.

Parhaiten mieleeni jäivät Pöytä on pöytä ja Hyvämuistinen mies. Ensin mainittu kertoo miehestä joka vaihtaa sanojen paikkaa, alkaa kutsua sänkyä tauluksi, pöytää matoksi ja niin edelleen, kunnes huomaa ettei enää ymmärrä muita, eivätkä muut häntä. Jälkimmäisen päähenkilö, joka muistaa kaiken mahdollisen junista ja niiden aikatauluista, taas kokee elämänmuutoksen kun asemalle tulee neuvontapiste jonka virkailija voi kirjoista katsomalla löytää minkä tahansa tiedon joka hyvämuistisella miehellä on päässään.

Lisäksi kirjassa esiintyvät mm. mies joka ei halua tietää enää mitään ja mies joka aikoo lähteä tarkastamaan onko maapallo todellakin pyöreä ja palaako takaisin samaan paikkaan jos kävelee suoraan sen ympäri.

Lastentarinoita on erikoislaatuinen kirja. Ja sikäli myös turhauttava, etten osaa sanoa siitä ollenkaan niin paljon kuin haluaisin! Onneksi voin ohjata teidät lukemaan tuon jo linkittämäni Jennin tekstin, jossa on sanottu kaikki oleellinen. Kannattaa lukea myös kommentit - Pöytä on pöytä on ilmeisesti monelle yllättävänkin tuttu! :)

Saksankielinen alkuteos: Kindergeschichten (1969)


Ulkoasu: Kansikuva istuu kirjaan hyvin - sopiva ripaus lapsekkuutta siinäkin! :) Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 1982, suom. Markku Mannila, 69 s.

Minna Canth x 5

Yhteisnide sisältää teokset Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Hanna, Lain mukaan ja Lehtori Hellmanin vaimo.

En koskaan ajattele lukevani todellisuuspaon vuoksi. Sen sijaan Köyhää kansaa -kirjaa lukiessani halusin paeta sitä. Omaan elämääni, toisiin kirjoihin, mihin vain. Niin karua Minna Canthin realismi on. Sairaita ja nälkäisiä lapsia ryysyisissä vaatteissa, kerjuulla käyntiä, jatkuvaa työn etsimistä, ilman tietoa tai toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Tämä kyllä pysäytti.

Kauppa-Lopon olen lukenut joskus kouluaikana, mikä ei varsinaisesti ollut otollisin ajankohta. Pakkolukeminen on harvoin muutenkaan kirjalle eduksi, ja kun vielä tuolla iällä olin sitä mieltä että klassikko = tylsä, niin eipä kirjasta ollut jäänyt muuta muistikuvaa kuin se että jotakin se akka kaupitteli ja koko juttu oli pahuksen pitkästyttävä. Tämä siis oli ennen tähän niteeseen tarttumista ainut kosketukseni Canthin tuotantoon. Nyt voin vain ihmetellä teini-ikäistä itseäni: Miten en muka nähnyt sitä kiinnostavaa persoonaa, niin kovin inhimillistä ihmistä Lopon nuuskatahraisen naaman takana? Tai huvittunut hänen rojunmyyntitaidoistaan, käpertynyt kokoon hänen vieressään kuullessani rouva Kortmanin sanat, kaivannut kaukana olevia miestä ja poikaa?

Ahdistavan aloituksen ja vanhan Kauppa-Lopo -trauman jälkeen Hanna pääsi yllättämään sisältämällä paljon jopa kepeitäkin sävyjä kuvatessaan nuorten tyttöjen kesänviettoa ja ihastumisia. Kepeyttä löytyi myös niin Lain mukaan - kuin Lehtori Hellmanin vaimo -kirjoistakin, vaikka yhdenkään tarinan lopusta sitä on turha etsiä, sen enempää kuin lohdullisuuttakaan. Kari Levolan kirjoittaman esipuheen otsikko on Särkyviä naisia, mikä kuvaakin täydellisesti tätä kokoelmaa. Viisi erilaista naispäähenkilöä erilaisissa tilanteissa, niin työväen kuin "paremmankin" väen edustajia, mutta särkymään he joutuvat kaikki, tavalla tai toisella.

Minna Canth teki minuun suuremman vaikutuksen kuin lainkaan osasin odottaa, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö hän tekisi sellaista vielä moneen muuhunkin.

Ensimmäinen lause: Anni oli kipeänä. (Köyhää kansaa)


Ulkoasu: Tässäkin on sarja, jonka ilmeestä kokonaisuutena pidän paljon. Tuo kuva nyt kyllä vääristää värejä aika reilusti, oikeasti ne ovat paljon raikkaammat. Tyylikkään kaunis kirja! Graafinen suunn.: Jenni Noponen.

Kustantaja Gummerus 2007, 3. painos (alkup. julkaisuvuodet 1886/1889/1886/1889/1890), 441 s.

Pertti Nieminen: Maailma pitäisi aloittaa alusta

Totesin, etten ole lukenut tänä vuonna yhtäkään runokirjaa. No vielä ehtii, ajattelin, ja menin tutkimaan hyllyni pientä valikoimaa, poimin tämän, istahdin sohvalle aikomuksenani vilkaista vähän, ja luin koko kirjan. Ahmien, suorastaan, ja sitten palasin alkuun lukemaan vielä paremmin.

Maailma pitäisi aloittaa alusta sisältää runoja lastenlapsista, puutarhasta, sairaalareissusta, maailmamenosta ja elämästä yleensä, ja se on ihana. Ties vaikka olisin juuri löytänyt suosikkirunoilijan. Nieminen muuttaa elämäsä hetkiä runoiksi ilman hienostelua ja konstailua, juuri sillä tavalla mistä minä runoissa pidän. Niin, että lukija voi vain nauttia sanojen ja ajatusten virrasta ilman tarvetta suuriin tulkintoihin - mikä ei suinkaan tarkoita etteikö runoista silti löytyisi syvyyttä.

Risto Reipas ja hänen ystävänsä
asuivat ennen
Seitsemän Peninkulman metsässä.

Minun puutarhaani mahtuu omenapuu,
mustaherukkapensas, ruusuangervo
ja seitsemän peninkulmaa
tuulta.

Kirja sisältää myös joukon T. E. Hulmen runojen suomennoksia. Niistä ihastuin Kuvia-osioon, kokoelmaan hyvin lyhyitä tekstejä jotka todella luovat kuvia niin silmiin kuin korviinkin:

Äänet lepattivat
              niin kuin lepakot hämärissä.

Ulkoasu: Koko tämä Runoja tunteville -sarja on hieno, ja tämä kirja varsinkin! Pidän, todellakin. Sarja-asun suunn.: Päivi Puustinen, kannen suunn.: Emmi Kyytsönen.

Kustantaja Otava 2009, 114 s.

Ian Beck: Pastworld

Vuonna 2048 Lontoo on muutettu maailman suurimmaksi teemapuistoksi, rakennettu uudelleen oman itsensä viktoriaaniseksi haamuksi. Kaikki on mahdollisimman autenttista, uudelleen voimaan asetettuja vanhoja lakeja myöten. Hyvin maksavia turisteja riittää, ja kaupunkiin on muodostunut oma alamaailmansa joka tarjoaa heille myös vähemmän päivänvaloa kestävää viihdykettä - kuten autenttisia murhapaikkoja.

Paikan historiaan liittyy salaisuus, jonka paljastuminen yhdistää kolmen ihmisen elämät: kaupungissa kasvaneen Even, joka ei tiedä muusta, isänsä kanssa vierailulle tulevan Calebin sekä salaperäisen, pelätyn Fantomiksi kutsutun murhaajan.

Joku lisäpotku juoneen olisi kelvannut, tarina oli kyllä hyvä mutta ei ikimuistoinen. Mutta miljöö sen sijaan - se on UPEA!! Kun Caleb ilmalaivalla saapuessaan näkee ensin kaupungin levittäytyvän allaan ja astuu sitten sen kaduille, kavioiden kopinaan ja kaasulamppujen valoon, tuntuu kuin lukija itsekin todella sukeltaisi menneisyyteen. Ei edes haittaa, vaikka tietää sumun olevan koneellisesti tehtyä. :)

Pidinkin enemmän kirjan alkuosasta, jossa kaupungin tunnelma tuli vahvasti esiin. Loppua kohti mentäessä osa taianomaisuudesta katosi, kun toiminnallisempi juoni otti vallan.

Ensimmäinen lause: In presenting this story I would not wish to take any knowledge for granted on behalf of the reader.


Ulkoasu: 10+! Viimeisen päälle mietitty niin kannen kuin sisäsivujenkin osalta. Kannen kuva: Paul Young, kannen suunn.: John Fordham.

Kustantaja Bloomsbury 2009, 355 s.

Katsaus vuoteen 2011 -haaste

Enköhän minäkin jo uskaltaudu osallistumaan tähän Susan haasteeseen, vaikka vuotta vielä vähän onkin jäljellä! :)

Pari kysymyksistä johdattelee ajatukset uutuuksiin, mutta koska olen tainnut onnistua lukemaan tänä vuonna peräti yhden kaunokirjallisen uutuuden, taitaa suunnilleen joka kohtaan tulla vastaukseksi jotain vähän vanhempaa. :)

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Jonathan Carroll: Naurujen maa

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä? Riippuu tietysti ihmisestä, mutta vaikkapa John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen.

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken? Joseph Conrad: Varjolinja

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Susan Abulhawa: Jeninin aamut

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (ja kaikki muut osat sitten vuorollaan... :)

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas

7. Mikä kirja oli suurin pettymys? Alice Munro: Kerjäläistyttö

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Emily Brontë: Humiseva harju

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? Ian Beck: Pastworld

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Marjo Niemi: Juostu maa

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Philip Pullman: Salaperäinen veitsi

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Jonathan Carroll: Naurujen maa