lauantai 23. huhtikuuta 2011

30 päivää kirjoja: 18-21

18. Kirja joka aiheutti pettymyksen


Eddingsien nimi tuli esiin suosikkisarja-kohdassa, mutta niin tulee tässäkin: pariskunnan viimeiseksi jäänyt tuotos, Unennäkijöiden taru, on nimittäin huono ja aiheutti kyllä pettymyksen. Heitä on toki aiemminkin moitittu itsensä toistamisesta, mutta tällä kertaa jopa saman sarjan neljä osaa olivat toistensa kopioita. Lisäksi juoni oli aika köykäinen, heidän kirjalliset maneerinsa puskivat ärsyttävästi esiin, ja kaiken huipuksi todella typerä loppuratkaisu vetäisi pohjan pois koko tarinalta. Heidän henkilöidensä seurassa sentään edelleen viihdyin, muuten olisi varmaan jäänyt suurin osa lukematta...



19. Suosikkielokuvaversio


En useinkaan välttämättä halua nähdä kirjojen elokuvaversioita, tai toisaalta myöskään lukea kirjaa jos olen sattunut näkemään elokuvan ensin. Mieleen tuli kuitenkin ainakin pari tapausta, jotka olen sekä lukenut että nähnyt ja pitänyt molemmista: Stephen Kingin Kuoleman käytävä on eräs suosikkikirjoistani, ja siitä tehty elokuva Vihreä maili on lähes yhtä hyvä. :) Siinä elokuva on hyvin uskollinen kirjalle, mutta toisessa tapauksessa taas pieni muuntelu toimii erinomaisesti, sillä Taru sormusten herrasta -trilogia on mielestäni jopa parempi elokuvina.

20. Suosikkirakkaustarina


En ole mikään suuri romantikko, enkä yleensä lue kirjoja siksi että etsisin rakkaustarinaa, mutta usein sellaisen saa muiden kiinnostavien juttujen kaupanpäällisenä. Suosikkia miettiessä mielessä pyörii kyllä myös traagisia ja surullisia versioita jotka taitavatkin sopia paremmin kirjalliseen makuuni, mutta jos nyt kuitenkin valitsisin Diana Gabaldonin Muukalainen-sarjan. Claire ja Jamie saavat ilmeisesti jonkin piiloromanttisuuden puskemaan esiin... :)


21. Lapsuussuosikki


Tuntuu että suunnilleen kaikki muistavat lapsuutensa kirjat paljon paremmin kuin minä! Kun mietin tätä kohtaa, tuntui ensin etten muista yhtään mitään ennen hevoskirja-aikaa. Sitten mieleen tulivat sentään kotihyllystä löytyneet ja moneen kertaan luetut Astrid Lindgrenin Satuja-kirja sekä iso kuusiosainen perinteisiä satuja sisältävä sarja. Mutta entä lasten kuvakirjat??? Joku hämärä muistikuva Pupu Tupunasta ja Hiawathasta ja siinä se. Mutta luettu on kuitenkin, se lienee pääasia! :)

2 kommenttia:

  1. Unennäkijöiden taru oli minullekin iso pettymys juurikin mainitsemistasi syistä. Myös Althalus jäi minulle aivan puolitiehen. Roikutettuani sitä 10 vuotta hyllyssäni pääsemättä sinuiksi sen kanssa, pistin kirjan divariin...

    VastaaPoista
  2. Luin Althaluksen silloin aika pian ilmestymisen jälkeen, ja kyllähän sen nyt luki mutta eipä se mikään ihmeellinen ollut. Mitään ei ole jäänyt oikein mieleenkään - paitsi se, että siinä oli toistoa jopa sen yhden ja saman kirjan sisällä. :) Kirpparilta on lähtenyt kiertoon munkin kappaleeni...

    VastaaPoista