lauantai 4. helmikuuta 2012

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

Saaresta meressä minulle tulee yhä ensimmäisenä mieleen St. Helena. Kun Actæonin ja Dianan huipuilla korkella maan olkapäitten yläpuolella sumupilviin aukeni niin suuri railo että yhtä aikaa näki kaikkiin ilmansuuntiin, joka puolella meren ja meren ympärille kääntyvän ovaalin horisontin, se jäi saaren kuvaksi minuun.
 Pieni Silmäsaari Vuojärvellä muuttui pienemmäksi ja hyvin hiljaiseksi. Siitä en enää pitkään aikaan muille puhunut. Kun löytää täydellisemmän, oma on parempi pitää omanaan ja kätkeä muilta ettei se loppuunsa asti häviä.

Graham, Isla, Petr ja Kari osallistuvat Edmond Halleyn muistokilpailuun, jossa kierretään maapallo Greenwichin nollameridiaanin suuntaisesti yhden vuoden kuluessa.

Alku tihkaisi ja tuntui sekavalta. Ensin ei tiedä että ollaanko tässä nyt ajassa ennen vai jälkeen kilpailun, ja sitten miettii että kukahan tässä oikein on milloinkin äänessä ja kuka on tämä kertoja joka veljestään puhuu. Tuntuu, että edessä saattaa olla raskaanpuoleinen lukukokemus kiinnostavuudestaan huolimatta. Mutta ei: kunhan matka alkaa, alkaa tekstikin vetää, eikä äkkiä malttaisi lopettaa lukemista lainkaan. Myöhemmin, kun on oppinut kirjan rytmiin, huomaa että tuollainenhan sen alun pitääkin olla, muu olisi väärin.

Lukijalle tuskin on yllätys, ettei matka mene loppuun asti siististi, suunnitelmien mukaan. Lopussa, kun on väsynyt sisältä, kun yhteiset päivät alkavat olla takana, tietää ettei elämä ole enää sama.


Jalosen kieli on mahtavaa. Lauseet keinuvat, totesi Valkoinen Kirahvi kommentoidessaan Juuri tällaista -blogiin, ja Ilse/Minna itse nimesi Jalosen täydellisen lauseen mieheksi. Keinuvia ja täydellisiä, kyllä! Ja usein jotenkin niin...täysiä. Ajatuksesta ja merkityksestä. Ah.

Tämä on niitä kirjoja, jotka loppuun luettuaan ei vähään aikaan voi tehdä oikein mitään, koska ajatukset ovat vielä niin kiinni siinä, mitä juuri on saanut lukea ja kokea. Niitä kirjoja, jotka tekee mieli ottaa kainaloon kun menee nukkumaan. Kyllä, pidin, pidin, pidin!

Niin, ja jos tällaista maalia jostain löytäisin niin ostaisin:

-siniseltä vain kun aurinko osuu eikä ole liikaa pilviä. Muuten se on vihreä ja harmaa, Välimeren värinen, ei lyijyä eikä ruohoa. Jos maalikaupan värikartassa on sellainen väri, niin mediterranean winter spring.

Osallistun tällä haasteisiin Kuusi kovaa kotimaista sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.

Ensimmäinen lause: Näin olen ajatellut aloittaa Maaria:
                                     Maailma huuhtoo ihmiset erilleen


Ulkoasu: Kansi on yksi oman hyllyni suosikeista! Yksinkertainen mutta voimakas. Kuva: Image Source / SKOY, kansi: Aino-Maija Metsola.

Kustantaja Otava 2009 (ensijulk. 2008), 381 s.

11 kommenttia:

  1. Nyökyttelen sinun tekstiäsi lukiessani. Jalosen kirja on kaikilta osin huikea. Luin kirjan joulukuussa ja ihastuin ikihyviksi.

    VastaaPoista
  2. Tähän olen tutustumassa maaliskuussa, kun suunnitelmissa on kahlata läpi niin Finladia-palkittuja kuin ehdokkaitakin. :)

    VastaaPoista
  3. Oh, ihana, että pidit ja lauseet alkoivat keinua sinullakin :D. Alku tosiaan vaatii keskittymään, on luettava, kuljettava läpi karikkoisen saariston päästäkseen avomerelle. Sitten on vain horisontti ja meri. Mitä muuta ihminen voisi toivoa? Hieno kirja!

    Olen iloinen, että kirja on satamassa omassa hyllyssäni, sillä uskon, että haluan palata tähän kirjaan.

    VastaaPoista
  4. Katja: Kävinkin lukemassa arviosi vielä uudestaan ja nyökyttelin myös. :) Varsinkin lopuksi kun kerrot sulkeneesi kirjan kannet haikein mielin. Olisin halunnut viipyä kirjassa vielä.

    noora: Kiinnostuneena odotan sitten ajatuksiasi tästä! Ja tosiaan, jos se alku tuntuu hankalalta niin siitä kyllä kannattaa puskea läpi. :)

    Valkoinen Kirahvi: Olen myös iloinen siitä että tämä on omassa hyllyssä. Ainakin nyt kun lukemisesta on vasta niin vähän aikaa, tuntuu että jos kirjan avaa mistä kohtaa tahansa ja lukee sivun niin tunnelma palaa heti - katsotaan päteekö se vielä myöhemminkin!

    VastaaPoista
  5. Hmm, pitänee tällekin merelle uskaltautua!

    VastaaPoista
  6. Oi voi, kyllä minun on nyt varmasti ihan pakko tutustua Jaloseen, minäkin haluan merelle keinumaan ja täysiä lauseita. Kiitos Satu!

    (ja nyt harmittaa etten sitten kuitenkaan tilannut tätä adlibriksen alesta vaikka meinasin!)

    VastaaPoista
  7. Kirsi ja Linnea: Lukemaan vain ja tervemenoa merelle! ;)

    Tosin vaikka tässä paljon purjehditaankin niin kyllä maatakin pitkin kuljetaan. Mulla oli ennen lukemista se käsitys että tässä nimenomaan vain ja ainoastaan purjehditaan maailman ympäri noin niin kuin itä-länsi-suunnassa, mutta nyt muita arvioita (uudelleen) lueskeltuani huomaan että onhan se kerrottu monessakin paikassa ettei homma niin menekään. Ilmeisesti tuo mielikuva oli pinttynyt niin syvälle päähäni että olen sulkenut pois kaikki muuta väittävät tiedot. :D

    VastaaPoista
  8. Minä luin kirjan v. 2009. Muistelen, että en ihastunut, taisi jäädä koko lukemisen ajaksi tuo alun junnausvaihde päälle. Nyttemmin olen alkanut epäillä, että olisinkohan vain lukenut kirjan väärään aikaan. Jotain hyvää kirjassa on täytynyt olla, koska vieläkin muistan siitä osia ja tunnelmia...

    VastaaPoista
  9. Niin käy välillä, lukiessa ei tunnu oikein miltään mutta myöhemmin alkaa epäillä että olikohan siinä sittenkin jotain... :)

    VastaaPoista