Pidin alusta ja lopusta, mutta keskemmällä tökki välillä ikävästi. Tunnelma lapsuudesta kertovassa alussa on melkein unenomainen, Ranska satumaailma jonka todellisuutta isoäitiään kuuntelevat veli ja sisar eivät voi kuvitella. He voivat vain yhdistää mielessään kertomukset tsaarin ja tsaarittaren vierailusta Pariisissa, rakastajattarensa syliin kuolevasta presidentistä ja Pariisin tulvasta siihen mitä heillä on ympärillään, ja näkevät mielessään Marcel Proustin hirsimökkien keskellä. Vanhasta ranskalaisesta ruokalistasta tulee heille kuin taikasanojen luettelo. Makinen kaunis kieli sopii sellaisen tunnelman luomiseen täydellisesti.
Ja kielestä kyllä nautin siinä keskiosassakin, sisältö vain kiinnosti vähemmän. Vaikka elämä identiteettien välissä onkin erittäin kiehtova aihe, välillä alkoi tuntua että kyllästyin jo saman asian jatkuvaan käsittelyyn. Eikä toinenkaan keskivaiheen teema, teinipojan kaunopuheiset naishaaveet, juuri lämmittänyt. Olisin vain halunnut kuulla lisää isoäidistä, Charlottesta, jonka elämä oli mielestäni kirjan ehdottomasti kiinnostavin puoli. Hänen päätymisensä kauas Venäjälle, pikkuiseen Saranzaan, elämään samanlaisia päiviä, jutellen hyvin ystävällisesti muiden vanhojen naisten, babuškojen kanssa, mutta istumatta koskaan heidän penkilleen. Hänen kokemuksensa sodassa ja sen jälkeen, odottaen kotiin miestään, Fjodoria... Charlottessa on jotain, mikä saa jopa kulmakunnan juopon aina puhumaan hänelle hyvin kohteliaasti. Hän on kotonaan Saranzassa mutta kuuluu silti muualle. Lopussa Charlotte tuntui taas olevan kirjassa enemmän läsnä, ja siksi kai siitä pidinkin.
Tämä toi usein mieleen Makinelta ensimmäisenä lukemani kirjan Maa ja taivas, jossa on myös ranskalainen, Venäjällä elämänsä viettänyt vanha nainen ja hänen kanssaan ystävystyvä poika. Ranskalainen testamentti ilmeisesti pohjautuu vahvemmin kirjailijan oman elämän vaiheisiin, mutta en tiedä kuinka tarkasti. Maasta ja taivaasta pidin enemmän, mutta kyllä Makinen lukeminen on joka kerta nautinto. Onneksi lukemistaan odottaa vielä monta helmeä!
Ensimmäinen lause: Jo lapsena minä aavistelin, että se hyvin erikoinen hymy oli kaikille niille naisille tavallaan pieni voitto.
Ranskankielinen alkuteos: Le testament français (1995)
Ulkoasu: Olen aina pitänyt Makinen kirjojen ilmeestä, kannen fonteista ja kaikesta. Vaikka tämä pokkari ei olekaan ihan samannäköinen kuin muut, kovakantisina omistamani, niin riittävän yhteneväinen kuitenkin - ja ehkä vielä raikkaampi! Päällys: Martti Ruokonen.
Kustantaja WSOY 2010, 8. painos (1. painos 1996), suom. Annikki Suni, 266 s.
Minäkin olisin kuullut mieluusti lisää isoäidistä, mutta rakastuin kirjaan tällaisenaankin. Luin kirjan reilu vuosi sitten uudelleen yli kymmenen vuoden jälkeen. Ensimmäisellä lukukerralla en saanut kirjasta kovinkaan paljon irti, mutta viime vuonna suorastaan rakastuin ja nostin kirjan yhdeksä kirjavuoteni parhaaksi. Nyt hyllyssä odottelisi Ruhtinattaren rikos.
VastaaPoista(Mulla oin muuten kirjasta sama pokkariversio kuin sinullakin, pidän sen ulkoasusta kovasti!)
Allun vahvasta suosituksesta johtuen, otin tämän kirjastosta viime suvena, mutta en edes muista mikä tuli väliin...joku kirja, asia, tapahtuma...niin vain jäi lukematta.
VastaaPoistaUusi suvi kaiken muuttaa voi, vaikka aistinkin lievää tylsyyttä, jota kirja mielestäsi huokuu. Minä siedän huonoiten tylsää;-)
Tätä kirjaa kehuttiin aikanaan kovasti ja minä luin sen suurin odotuksin, mutta enpä oikein pitänyt (olisikohan ollut tuo Leenankin aistima tylsyys, en oikein enää muista). Sen jäkeen en ole muihin Makinen kirjoihin tarttunut.
VastaaPoistaMinä pidin tavattoman paljon tästä kirjasta joskus reilut kymmenen vuotta sitten. Ja Makinehan on muutenkin suosikkikirjailijoitani, muttei yksikään myöhempi kirja ole mieletäni yltänyt Ranskalaisen testamentin tasolla. Tunnustan kuitenkin, että mulle kävi tämän kirjan kanssa niin, että aloitin kirjan ja ihmettelin, miksi se on muka niin hyvä. Jätin kesken, mutta vähän ajan päästä aloitin uudelleen. Ja silloin osui ja upposi. Kirja vei nimittäin totaalisesti mukanaan.
VastaaPoistaJuuri tänään muuten keskusteltiin yhden ihmisen kanssa tästä kirjasta ja hän kysyi oivaltavasti, pitäisikö tätä kirjaa lukea jotenkin toisella tavalla kuin muita kirjoja tai kirjoja yleensä. Vastasin, että minun mielestäni näin nimenomaan on.
Katja: Muistinkin uusintalukemisesi ja kävin kurkkaamassa, mitä kirjoititkaan. Varmasti tulen itsekin ottamaan Makinen koko tuotannon kanssa uusintakierroksen joskus tulevaisuudessa (kunhan nyt ensin saan kaikki kerran luettua), kenties sitten pidän tästäkin ihan alusta loppuun! :)
VastaaPoistaLeena ja Margit: Niin, kyllä mulla kieltämättä oli välillä vähän tylsää. Aiemmin lukemistani Venäläisten unelmien kanssa lukemisen makuun pääseminen vähän kesti aluksi, Maasta ja taivaasta sekä Verasta sen sijaan nautin alusta loppuun.
Omas suosikkini tämä ei siis ollut mutta monen muun rakastama kyllä, ja Makinea noin yleensä ottaen aivan ehdottomasti suosittelen!
Anna Elina: Makine on omiakin suosikkejani. Teksti on upeaa, tunnelma omaa luokkaansa! Lähinnä tässä nyt välillä vain tökki tuo aihepiiri. Kuten Katjalle kommentoin, aion palata kaikkiin Makinen kirjoihin joskus. Kukapa tietää, ehkä tämäkin iskee sitten täysillä! Keskustelussasi tuttavasi kanssa on todennäköisesti perää...
Onnistuneesti innostit minuakin tarttumaan Makineen :) Kuulostaa juuri minun kirjaltani. Kirjojen kannet ovat kyllä sykähdyttäviä, joku oli miun kirppis-Makinen kannetkin säästänyt, yleensä kun kansipaperillisia kirjoja löytää harvakseltaan. Ei kai ollut raaskinut heittää, ja hyvä niin. :)
VastaaPoistaHyvä, Makinea kannattaa lukea! :)
VastaaPoista