perjantai 8. helmikuuta 2013

Viimeaikaisia kirjaostoksia

Blogissa on ollut melko hiljaista tämän vuoden puolella: on ollut työkiireitä ja mahatautia ja tietokoneongelmia ja lomareissua ja ties mitä harrastuksia häiritsemässä, mutta nytpä olisi tarkoitus palata taas ruotuun! Blogattavia kirjoja on kertynyt pieni jono, ja pitäisi siis vain päästä taas vauhtiin. Ja sehän onnistunee hyvin esittelemällä pari kirjapinoa! :) Alla siis kirjoja jotka muistelen hankkineeni suunnilleen parin viime kuukauden kuluessa, suuren osan jo joulukuun puolella. Ne ovat peräisin sieltä sun täältä: huuto.netistä, divarista, niin netti- kuin "oikeistakin" kirjakaupoista ja vähän marketistakin.


Ja pinoistahan löytyy:

Suzanne Collins: Matkijanärhi
Ainut normaalihinnalla ostettu kovakantinen. Luin aiemmat joten piti sitten hakea tämäkin jatkoksi. Luettu siis on, ja sarjasta pitäisikin kirjoittaa seuraavaksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
Dekkareiden lukeminen on jäänyt viime aikoina vähiin, aika harmillisestikin. Osaksi siksi että lukulistalle on tulvinut niin paljon muuta, osaksi siksi että dekkarien tarjonta on niin laajaa etten osaa päättää mihin tarttuisin. Tämä onnistui erottumaan joukosta nimellään ja espanjalaisuudellaan.
Katharina Hagena: Omenansiementen maku
Kiinnostus tähän lähti liikkeelle Leena Lumen kehuista. Kirja lipsahti jo kerran käsistäni aiemmassa nettialessa jossa se olikin ehditty myydä loppuun, mutta sainpas sen nyt kotiutettua!


Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Venäläinen nykykirjallisuus kiinnostaa yleensäkin, ja dystopia-aihe lisää houkuttelevuutta.
Fjodor Dostojevski: Pelurit
Ja vanhempaakin venäläistä sekaan: hyllyssä odottaa kyllä Karamazovin veljeksetkin, mutta jospa tämä ei-niin-tiiliskivi olisi kuitenkin seuraava Dostojevskini.
James Dawson: Hollow Pike
Tapahtumapaikan noituuslegendojen sävyttämä nuortentrilleri. Bongattu jostain ulkomaisesta blogista, en muista mistä!

Michael Cunningham: Illan tullen
En ole lukenut Cunninghamilta vielä muuta kuin joitakin sivuja alkumetreillä kesken jääneestä Säkenöivät päivät -romaanista, mutta hyllyyn on kerääntynyt jo kolme muuta kirjaa.
Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna
Tämä päätyi lukulistalle vähän epätavallisemmin, nimittäin siksi että kiinnostuin Contrariwise-sivulla esitellyistä kirjan inspiroimista tatuoinneista!
Gail Carriger: Heartless & Timeless
The Parasol Protectorate -sarjan osat neljä ja viisi. Kakkonen ja kolmonenkin ovat tosin vielä lukematta, mutta ovatpahan nyt kaikki käden ulottuvilla...

A. S. Byatt: Pieni musta kirja
Blogeissa on ollut houkuttelevia arvioita, ja Byattiin tutustuminen on muutenkin ollut ajatuksissa. Ehkäpä tästä olisi helpompi aloittaa kuin aiemmin hankkimastani Riivauksesta?
Laura Bickle: The Hallowed Ones
Yhdistää Amish-kulttuurin ja (kai?) yliluonnollisen dystopian, uhan joka saapuu ulkopuolelta myös suljettuun yhteisöön. Jostain enkkublogista peräisin tämäkin kiinnostus.
Margaret Atwood: Nimeltään Grace & Negotiating with the Dead
Lisää Atwoodin hienoa tekstiä, kiitos! Jälkimmäinen sisältää hänen ajatuksiaan kirjoittamisesta ja kirjailijan roolista.

C. S. Lewis: Narnian tarinat
Pari osaa olen kuunnellut äänikirjoina mutta jossain vaiheessa haluan perehtyä koko sarjaan.
J. R. R. Tolkien: Hobitti
Joululahjakirjasta olen ehtinyt jo bloggaamaankin.
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Tikkaseenkin tutustuminen on ollut aikomuksena jo jonkin aikaa. Tämä tuntuu luontevalta alulta, ja kiinnostaa toki kovasti muutenkin.

Arto Lappi: Laululento
Ihastuin Lapin suomentamiin japanilaisrunoihin kokoelmassa Kevätsateiden aika, ja miehen omassakin tuotannossa tuntuisi ainakin pikaselauksen perusteella olevan samaa henkeä.
Ikkyuu: Riehaantunut pilvi ja Luurankouni
Hehkutin jo tuon samaisen Kevätsateiden ajan yhteydessä, että ihanaa kun on olemassa kirja nimeltä Riehaantunut pilvi! Lisää japanilaista runoutta siis.
Carlos Ruis Zafón: Taivasten vanki
Olen pitänyt aiemmista, ja tämä meni automaattisesti lukulistalle.

Stef Penney: Erämaan armo
Tämä taas on keikkunut pitkään luen-en lue -päätöksen rajamailla. Päätin nyt sitten lukea. Tai ostaa ainakin näin aluksi. :)
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon & Suomu
Näiden ostosten syynä on hiljattain löytynyt innostukseni kotimaisia spefi-henkisiä nuortenkirjoja kohtaan.
Haruki Murakami: Norwegian Wood
Maagiseen Murakamiin tutustuminen jatkuu Kafkan aiheuttamista "Siis häh" -fiiliksistä huolimatta! :)

Ursula K. Le Guin: Pimeälipas & Maameren tarinat 1-3 sekä 5-6
Le Guinkin on ollut lukulistalla jo iäisyyden. Pimeälipas-novellikokoelmasta en ollut kuullutkaan ennen Morren bloggausta, mutta sepä olikin sen verran vakuuttava että kirja oli pakko hankkia käsiin. Tämän juuri jo luinkin ja tykkäsin, kiinnostus Maameri-sarjaa kohtaan vain kasvoi.
Katja Kettu: Kätilö
Kaikkein tuorein ostos, tarttui mukaan eilen kotimatkalla Leviltä. Tätä hankintaa tuskin tarvitsee kirjablogosfäärissä kummemmin esitellä tai perustella!
Carsten Jensen: Me hukkuneet
Pienestä tanskalaisesta rannikkokaupungista ja merenkulusta kertova tiiliskivi oli myös lukea vai ei -pohdinnan alaisena, mutta kiinnostus siis voitti. Katsotaan nyt sitten koska tähän tulee oikeasti tartuttua! :)

Onhan niitä siinä taas, vielä kun ehtisi kaikki joskus lukemaan!

12 kommenttia:

  1. Omenansiementenmaku on sellainen mukava kirja, joka on kuitenkin riittävän tyylikäs eli sellaista viihdelukemiston laatua.

    Kätilö on hothot!

    Illan tullen kiinnostut takuulla.

    Kuvittele, minä, joka en ole fantasian ystävä, luen nyt tosi kiinnostuneena Tolkienin elämänkertaa;-)

    Paljon kivaa lukemista olet hankkinut!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihanat pinot ♥ Pihistäisin äärimmäisne mieluusti useamman teoksen omaankin hyllyyn :D

    Pitäsi varmaan itsekin käydä kotiuttamassa Kätilö niin sen saisi edes joskus luettua. Olo o äärimmäisen ulkopuolinen kun en ole ehtinyt tutustua tähän THE kirjaan :D

    VastaaPoista
  3. Huisi määrä uusia ihania kirjoja! Minulla on juuri nyt Illan tullen kesken. Elämäni seinäruusuna ja Norwegian Wood myös lukulistalla, joten kiva kuulla, mitä sinä niistä pidät :)

    VastaaPoista
  4. Upeita hankintoja. Nimeltään Grace pisti silmään, se on loistava kirja.

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut näistä vain Hobitin ja Norwegian Woodin, mutta molemmat ovatkin sitten loistavia! :)

    Muutama listan englanninkielisistä kirjoista (mm. Hollow Pike ja The Hallowed Ones) vaikuttivat todella mielenkiintoisilta ja pitää ehdottomasti laittaa nuo lukulistalle! :D

    VastaaPoista
  6. Oma kokemukseni Taivasten vangista oli mahalaskun luokkaa... Jään odottelemaan, mitä tykkäät.

    Illan tullenin ostin itsekin talven alesta nimenomaan bloggaajien suosituksesta! Olen vielä säästellyt sitä... Hoo, ja Elämäni seinäruusuna oli muistaakseni hyvä! Makeaa tiedossa mahan täydeltä. ^^

    VastaaPoista
  7. Jep, komeat pinot! Huomioni kiinnittyi molempien keskivaiheille, Cunningham ja Murakami olivat viime vuoden parhaimmistoa.

    VastaaPoista
  8. Leena: Joo, tuollaisen käsityksen olen Omenansiemenistä saanutkin. Kätilöstä tykkäämisestä uskallan melkein olla varma ja Cunninghaminkin suhteen olen toiveikas! :)

    Jami: Kätilö on kyllä niitä kirjoja jotka KAIKKI tuntuvat jo lukeneen. Mutta hyvin ehditään vielä! ;)

    Katri: Kiva myös kuulla mitä tykkäät Cunninghamista! :)

    Kirjanainen: Aiempien Atwood-kokemuksieni perusteella tuo on helppo uskoa.

    Anu: Kiva jos sait tästä lukuvinkkejä! :)

    Maukka: Ajattelinkin suhtautua Taivasten vankiin pienellä varauksella, ilman suuria odotuksia. Samalla mielellä tartuin Enkelipeliinkin ja päädyin pitämään siitä, katsotaan sitten kuinka tuon kanssa käy.

    Mari A.: Kiitos, olen samaa mieltä! ;)

    Pekka: Joo, ainakin blogisuositusten perusteella pitäisi molempien kohdalla olla hyvää luvassa!

    VastaaPoista
  9. Mahtava pino ja paljon mielenkiintoisia kirjoja! :)

    VastaaPoista
  10. Eiköhän tuonkin pinon parissa saa viettää monta hyvää lukuhetkeä! :)

    VastaaPoista
  11. Melkoiset pinot sinäkin olet kotiuttanut :) Huh, uskallankohan edes esitellä omia ostoksiani ;) Hobitti ja Narnia löytyy minultakin (toinen joululahjana ja toinen omana ostoksena).

    Ihana norsu <3

    VastaaPoista