Tämä ensimmäinen Oatesini oli kyllä oikein hyvä muttei ihan napakymppi kuitenkaan. Kerronta on taidokasta ja tarkkanäköistä, siirtolaisten kohtaamat vaikeudet tulevat hyvin esiin ja monin paikoin teksti saa lukijan elämään koskettavasti mukana Rebeccan koettelemuksissa. Varsinkin lapsuusvuosina, joiden aikana tyttö haluaisi niin kovasti miellyttää pelottavaa isäänsä (joka kyllä vielä jossain synkän mielensä pohjalla tunnistaa tytärtä kohtaan tuntemansa rakkauden pilkahduksen mutta sen ilmaiseminen on jo ajat sitten käynyt mahdottomaksi) ja myöhemmin Rebeccan joutuessa suojelemaan omaa poikaansa. Loppua kohti mielenkiintoni alkoi kuitenkin vähän hiipua ja Rebecca tuntua etäisemmältä. Vähän vähäisempikin sivumäärä olisi riittänyt tarinan kertomiseen. Loppuosasta vielä asiaa spoilausvaroituksen kera:
Olisin kaivannut loppuun vielä jotain käännettä, joka olisi ikään kuin sulkenut ympyrän, edes sitä että Rebecca olisi viimein kertonut koko tarinansa jollekin. Miehelleen, tai vielä mieluummin pojalleen, jolla sentään olisi oikeus tietää mistä on peräisin. Tai olisi vaikka tunnustanut veljelleen, että oli juuri se joksi tämä häntä luulikin. Nyt kirjan loppuosa jäi turhankin rauhalliseksi lasketteluksi kohti päätöstä josta ei jäänyt käteen muuta kuin kiusallisen ripustautuva kirjeenvaihto vastahakoisen serkun kanssa. Taisihan siinä Rebeccan sisäisiä kamppailuja ynnä muuta olla, mutta en sitten varmaan lopulta ollut riittävän kiinnostunut hänestä henkilönä, jotta se olisi riittänyt sisällöksi. Toki esimerkiksi Tignorin ilmaantuminen jostain nurkan takaa olisi ollut sen verran ennalta-arvattava käänne että ehkäpä Oates on sellaisen yläpuolella ja minä en vain osaa riittävästi arvostaa hänen ratkaisuaan. :)
Ensimmäinen lause: "Eläinmaailmassa heikoista hankkiudutaan nopeasti eroon."
Englanninkielinen alkuteos: The Gravedigger's Daughter (2007)
Ulkoasu: Kaunis, ja sopii kyllä tähän! Kannen kuva: Ralph Del Pozzo.
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kustantaja Otava 2010 (1. painos 2009), 678 s.
Oi, minä pidin tästä ihan mielettömästi. Kaikki meni kohdilleen - minusta. Ja mikä tietysti parasta sain tätä kautta kiinnostavan kirjailijan seurattavaksi. Oates on vahvojen makujen kirjailija.
VastaaPoistaMinustakin kansi sopii tähän mielettömän hyvin <3
Muistankin sen! Ja enemmistö tämän lukeneista taitaa muutenkin olla ihastumisen kannalla. :)
VastaaPoistaTässä ilmoittautuu yksi, joka ei ollut järin ihastunut. Tämä oli meillä lukupiirikirjana ja voin tehdä paljastuksen, että kukaan lukupiiriläisistä (n. 15 hlöä) ei ollut tähän varauksettoman ihastunut. Elikkäs kyllä meitäkin on, joita tämä teos ei saanut laittamaan lippua salkoon. :)
VastaaPoistaPäädyinkin lukemaan postauksesi eilen, yllättävänkin yksimielistä kyllä tuo lukupiiriläisten suhtautuminen!
PoistaMinä pidin tästä aika paljon, vaikka jotain ärsytyksen aiheitakin tästä löytyi kuten se toistuva pianonsoitto teoriaosuuksineen. Minun pitäisi oikeastaan lukea Oatesilta jotain muutakin.
VastaaPoistaMua ei mikään varsinaisesti ärsyttänyt, jotain vain tuntui jäävän puuttumaan. Oatesia on kyllä lisää omallakin lukulistallani!
VastaaPoista