Laurent Gaudé: Hurrikaani

Hirmumyrsky lähestyy New Orleansia. Useimmat pakenevat, mutta kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta ja jotkut eivät edes halua. Vankilan asukit jäävät oman onnensa nojaan, pastori jää auttamaan muita ja tuntee itsensä tarpeellisemmaksi kuin koskaan, vanha nainen aikoo kuolla juuri siellä missä itse haluaa, toinen, nuorempi tuskin tietäisi mihin poikansa kanssa menisi vaikka pystyisikin lähtemään. Ja eräs mies ajaa toiseen suuntaan kuin kaikki muut, kohti kaupunkia, muistettuaan ihmisen jonka näkeminen ehkä saattaisi pyyhkiä pois viime vuosien tyhjyyden.

Gaudé siirtelee näkökulmaa usean kertojan välillä ja laittaa henkilöidensä tiet risteämään odottamattomillakin tavoilla. Hurrikaani raivoaa jättäen jälkeensä valtavaa tuhoa ja alligaattorit valtaavat tulvivan kaupungin katuja, mutta silti tämä kirja kertoo ennen kaikkea ihmisistä. Siitä miksi kukin henkilöistä on sellainen kuin on myrskyn saapuessa, mitä he elämältään toivovat ja millä mielellä he jäävät sitä jatkamaan. Teksti on vahvaa ja kaunistakin. Henkilöistä ihastuin tapani mukaan eniten itsepäiseen vanhukseen. Josephine Linc. Steelsonia voisi kyllä varmaan moittia vähän stereotyyppiseksikin kyseisen ryhmän edustajaksi, mutta ei haittaa!

Kovin pitkäksi aikaa tämä ei taida jäädä mieleen, mutta nautin kyllä lukiessani, kirjan houkuttaessa jatkuvasti etenemään vielä seuraavan ja seuraavan, usein lyhyehkön tekstinpätkän verran.

Ensimmäinen lause: Minä, Josephine Linc. Steelson, lähes satavuotias neekerinainen, avasin ikkunan sinä aamuna muiden vielä nukkuessa, vedin ilmaa sisääni ja sanoin: "Täällä haisee narttukoiralle."

Ranskankielinen alkuteos: Ouragan (2010)

Ulkoasu: Kauniin värinen kansi! Kirjastossa on kirjaa päällystettäessä napsaistu pois osa tekijätiedoista, mutta ilmeisesti ainakin suomenkielinen kansi on Satu Kontisen käsialaa.

Suomentanut Maija Paavilainen

Kustantaja Bazar 2012, 219 s.