Sami Lopakka: Marras

Pohjoissuomalainen metallibändi on kiertämässä Eurooppaa. Keikat myyvät mutta muuten homma uhkaa hajota käsiin, kun kotiasiat huolettavat, juominen ei pysy aisoissa ja vanhat kaverit alkavat saada tietyistä asioista tarpeekseen.

Vuoden viimeinen kirja on monella tasolla kiinnostava ja onnistunut! Ensinnäkin asiaa tuntemattomalle ihan jo kiertue-elämän käytännön kuvauksena. Enpä ole ikinä tullut ajatelleeksi, missä keikkabussissa nukutaan. Kirjan rakenteestakin pidän, lukujen jaottelu ja nimeäminen kaupunkien mukaan on hyvä ratkaisu, ja ne kaupungit omine historioineen myös toimivat hienosti tarinan taustana. Lopakan musta huumorikin iskee ihan loistavasti! Murredialogi sujuu. Henkilöistä, varsinkin sivuhenkilöistä, löytyy suorastaan legendaarisen tuntuisia tyyppejä. Ja sitten on vielä se syvin ja vaikuttavin taso, jolla kitaristi Hautamaan itsetuhoisuus ja itsensä vihaaminen tasapainottelevat syntymässä olevan lapsen aiheuttaman toivon ja herkistymisen kanssa. Tunnen ihmisiä, jotka luultavasti samastuisivat häneen aika vahvasti, ja Lopakka tavoittaakin hahmossa jotain sellaista, mitä taitaa asua monenkin suomalaisen miehen ajatuksissa. Kun tähän päälle vielä lasketaan kirjan toimiminen kohtuullisen tehokkaana saarnaamattomana alkoholivalistuksena, niin paketti alkaa olla aika vakuuttava. Lainasin tämän kirjastosta mutta voi olla että pitää ostaa ihan itsellekin, uskon että tälle kiertueelle haluan palata vielä.

Ensimmäinen lause: -Vittu mää haluan kuolla.

Ulkoasu: Komea on! Tekijätiedoista ei havaintoa, kirjastolappujen alla kenties.

Kustantaja Like 2014, 346 s.