Luin yhteensä 69 kirjaa, mikä sattuu olemaan tarkalleen yhtä monta kuin viime vuonna. Niistä kolme oli sähköisiä, mutta äänikirjainnostus on ollut vielä viime vuottakin pahemmin hukassa, eikä sellaisia ole joukossa nyt yhtään. Luettuja sivuja kertyi 19442 (+ kymmenen kappaletta sivunumeroimattomia Sandman-albumeita), ja keskimäärin kirjoilla oli mittaa 330 sivua.
Naisten kirjoittamia kirjoja oli 26, miesten 38 ja molempien yhdessä 5. Pieni miesvoittoisuus tuntuu olevan lukemistolleni tyypillistä, tässä sitä vielä lisää se, että Neil Gaimanilta on mukana tusinan verran Sandman-sarjan osia.
Arvostelukappaleita mukana oli 5, kirjastosta lainattuja 8 ja oman hyllyn kirjoja 56. Ihan tässä loppuvuodesta oli pieni kirjastokausi, mutta pääosin onnistuin pysyttelemään omilla varastoilla. Kun ostelukin on ollut suuren osan vuotta aisoissa (aiheeseen päivitys ehkäpä huomenna), niin lukemista odottavien kirjojen määrä on tainnut jopa vähän vähentyä. :)
Kirjallisuudenlajeittain jakauma on tällainen:
Romaanit 40
Sarjakuvat 12
Novellikokoelmat 5
Tietokirjat 5
Runokokoelmat 2
Näytelmät 2
Asiaproosa 1
Valokuvakirjat 1
Lastenkirjat 1
Novellikokoelmiin on laskettu myös monenlaisia tekstejä sisältävä Granta 1, joka on lopuista tilastoista jätetty määrittelymahdottomuuksien vuoksi pois.
Kotimaisia teoksia luin 24, ulkomaisia 44. Ihan sopiva suhde mulle.
Suomenkielisiä alkuteoksia 21
Englanninkielisiä alkuteoksia 18
Käännöksiä näistä kielistä:
Englanti 18
Ruotsi 3
Ranska 3
Espanja 2
Viro 1
Saksa 1
Norja 1
Taitaapa ikävä kyllä tässäkin näkyä se, että englanti jyllää käännösmarkkinoilla. Pitäisi vaan ihan tietoisesti tarttua aktiivisemmin muunkinkielistä alkuperää oleviin kirjoihin.
Alkuteos julkaistu:
2010-luvulla 30
2000-l. 18
1990-l. 11
1980-l. 3
1970-l. 1
1960-l. 2
1950-l. 1
1940-l. 1
1600-l. 2
Täällä Pohjantähden alla -trilogia jaettu kolmeksi kirjaksi kahdelle eri vuosikymmenelle. 2010-lukuakin on näköjään kulunut riittävän monta vuotta että minäkin olen saanut sen suurimmaksi kategoriaksi tähän, vaikka olenkin hidas ja luen uutuudet joskus vuoden tai pari muiden perässä. :D Mukavasti on silti onneksi kertynyt noita vanhempiakin.
Uusia kirjailijatuttavuuksia kertyi vuoden mittaan 32, eli lähes joka toisen kirjan kohdalla.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Sitten ne kymmenen parasta. Eipä ollut helppo valinta taaskaan, mutta tässä ne nyt ovat, ilman paremmuusjärjestystä:
Erittäin herkullinen scifin, dekkarin, romantiikan, vaihtoehtohistorian ja kirjahulluuden seos!
Vaikken pitänytkään lopusta yhtä paljon kuin alusta, Kaukosen kieli on NIIN hienoa että pakko tämä on ottaa listalle.
Tämän sarjan tajuntaalaajentavasta hienoudesta en varmaankaan voi meuhkata tarpeekseni.
Upea tunnelma ja mestarillista ihmissuhteiden kuvausta!
Ei täydellinen, mutta koukuttavuudessa ihan huippu.
Ihanan metsänraikkaita luontorunoja!
Kyllä Kingi osaa, matka kohti Mustaa tornia oli taas melkoisen nautinnollinen.
Parkkisen teksti kulkee sillä tavalla tuttavallisen mukavasti, että sen vietäväksi on helppo heittäytyä.
Eipä ole klassikkoa turhaan kehuttu! Koskelan pirttiin palaan ajatuksissani vielä monesti.
Monesta hyvästä osatekijästä muodostuu vakuuttava kokonaisuus!
Kiitos kaikille lukijoilleni seurasta kuluneena vuonna sekä hyvää uutta vuotta ja uusia kirjaelämyksia jokaiselle! :)
Ihan optimistista tuo lukemista odottavien kirjojen määrän vähentyminen :) Minulla ei ole sellaista tapahtunut ja tuskin ikinä tapahtuukaan. Minä niin yritän ymmärtää Sandmanin hienouden, mutta olen ilmeisesti ollut joka kerta lukiessani väärällä fiiliksellä. Ehkä minä yritän jossain vaiheessa uudestaan. Muuten pidän Gaimanista sen perusteella mitä olen tähän mennessä lukenut.
VastaaPoistaRentoa vuodenvaihdetta!
On niitä kirjoja onneksi vielä odottelemassa yli 400, niin että eivät sentään kesken ole loppumassa... :D:D
PoistaNiinhän se vaan menee, että yksi löytää hienoutta yhdestä ja toinen toisesta paikasta. Itse olen lukenut tänä vuonna mm. sellaisia monien kehumia kirjoja kuin Middlesex, Kätilö ja Haudankaivajan tytär - joista yksikään ei ole tällä listalla. Höh.
Olipa mukava lukea tätä, kun oli ihan eri kirjoja kuin mitä itse luen. No, Galtbyn ja Täällä Pohjantähden alla kyllä luin tänä vuonna.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta!
Muiden listoja on kyllä mukava tutkia, ja aina vain parempi jos nousee esiin jotain itselle uutta! :)
PoistaAnnukka Salamaa ja Leena Parkkista pitäisi minunkin lukea. Noin paljon omia kirjoja! Kunpa malttaisin itsekin lukea omia (varsinkin kun just tilasin lisää alesta...). :)
VastaaPoistaHyllyssä olevien määrä on tosiaan sellainen että on niitä syytäkin lukea... :D On mullekin pari alekirjaa matkalla!
PoistaOi, olen tosi otettu Kuovin huudon pääsemisestä tälle listalle, kiitos!
VastaaPoistaSitä oli ilo lukea! :)
Poista