perjantai 2. tammikuuta 2015

Kohti uusia lukuhaasteita

Vuonna 2013 osallistuin kohtuulliseen isoon joukkoon lukuhaasteita, joissa useimmissa jopa oikeasti sain jonkinlaisen suorituksen aikaiseksi. Sen jälkeen tekikin sitten mieli lukea välillä ihan mitä vaan, kummemmin miettimättä, ja viime vuoden tulinkin lopulta viettäneeksi lähes ilman haasteita vaikka pariin ilmoittauduinkin. Nyt tuntuu olevan taas haastehimon vuoro! :)

Joulukuussa jo ilmoittauduin Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen, jossa luetaan kirjoja Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista. Tavoitteena olisi lukea ainakin yksi kirja joka maasta.

Odottelin kuitenkin vielä jotain muuta ilmaantuvaksi, mielellään jotain hauskaa ja kepeää joka voisi kuitenkin olla mittakaavaltaan isompaakin. Vähän jo suunnittelin räätälöiväni sellaisen haasteen itse, mutta eipä se ollutkaan tarpeen sillä MarikaOksa kiskaisi Goodreadsin uumenista ihan täydelliset haasteet.

I Spy Challengessa luetaan kirjoja joiden nimessä on listaan sopivia sanoja (joka kohdassa mainittu esimerkkisanoja):
  1. Color - red, crimson, indigo
  2. Number - one, twice, third
  3. Things That Grow - tree, rose, garden
  4. Seasons - spring, fall, autumn
  5. First Name - Jacqueline, Robert, Ajax
  6. Places - country, empire, London
  7. Body Part - hand, bone, mind
  8. Weapon - knife, poison, arrow
  9. Body of Water - sea, river, pond
  10. Form of Water - ice, mist, rain
  11. Product of Fire - heat, ash, flames
  12. Celestial Body - sun, star, planet
  13. Architecture - castle, bridge, house
  14. Senses - sight, touch, taste
  15. Royal Title - king, duke, emperor
  16. Family Member - brother, aunt, parent
  17. Elements - fire, wind, air
  18. Time of Day - morning, dusk, evening
  19. Metal - gold, bronze, steel
  20. Emotion/Feeling - love, fear, pride
  21. Animal/Insect - dog, tiger, unicorn
  22. Something to Read - book, story, newspaper
  23. Gender Identifier - wife, man, lady
  24. Paranormal Being - vampire, angel, ghost
  25. Occupation - doctor, assassin, detective
Tässä listahaasteessa taas on monenlaisia määritelmiä sopiville kirjoille:

  1. A book with more than 500 pages
  2. A classic romance
  3. A book that became a movie
  4. A book published this year
  5. A book with a number in the title
  6. A book written by someone under 30
  7. A book with nonhuman characters
  8. A funny book
  9. A book by a female author
  10. A mystery or thriller
  11. A book with a one-word title
  12. A book of short stories
  13. A book set in a different country
  14. A nonfiction book
  15. A popular author’s first book
  16. A book from an author you love that you haven’t read yet
  17. A book a friend recommended
  18. A Pulitzer Prize-winning book
  19. A book based on a true story
  20. A book at the bottom of your to-read list
  21. A book your mom loves
  22. A book that scares you
  23. A book more than 100 years old
  24. A book based entirely on its cover
  25. A book you were supposed to read in school but didn’t
  26. A memoir
  27. A book you can finish in a day
  28. A book with antonyms in the title
  29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit
  30. A book that came out the year you were born
  31. A book with bad reviews
  32. A trilogy
  33. A book from your childhood
  34. A book with a love triangle
  35. A book set in the future
  36. A book set in high school
  37. A book with a color in the title
  38. A book that made you cry
  39. A book with magic
  40. A graphic novel
  41. A book by an author you’ve never read before
  42. A book you own but have never read
  43. A book that takes place in your state
  44. A book that was originally written in a different language
  45. A book set during Christmas
  46. A book written by an author with your same initials
  47. A play
  48. A banned book
  49. A book based on or turned into a TV show
  50. A book you started but never finished
Jälkimmäisestä on liikkeellä useampiakin versioita, tämän alkuperä on käsittääkseni Popsugarissa. Book Riotissakin on julkaistu samanhenkinen haaste, ja HelMetkin on koostanut oman suomenkielisen versionsa.

50 kohdan haaste taitaa kyllä ainakin olla turhan kova pala, mutta katson sitten vuoden lopussa montako merkintää olen saanut aikaiseksi. :)

6 kommenttia:

  1. Minäkin aion suhtautua aika rennosti tuohon 50-listaan. Jos saan vaikka puolet listasta kasaan, niin olen tyytyväinen. :) Kiva, kun linkkasit noita muita variaatioita mukaan. Goodreadsissa ei viitattu mihinkään muuanne, joten en itse sitä hoksannut tehdä. Helmetin lista vaikuttaa myös mukavalta. Toivottavasti sekin innostaa ihmisiä mukaan lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt enää edes muista mistä itsekään tuonne alkuperäiseen(?) edes päädyin, jostain parin mutkan kautta se tapahtui... :D

      Poista
  2. Olen myös mukana I Spy Challengessa ja seuraan kiinnostuneena, mitä muut eri kohtiin valikoivat. Ensimmäinen kirja jo melkein luettuna :) Tuon jälkimmäisen koin itselleni liian vaikeaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkimmäisessä on kyllä joitakin itsellenikin hankalia kohtia, ja pelkkä laajuus jo taitaa tehdä siitä käytännössä lähes mahdottoman suoritettavan mun lukumäärilläni, mutta enpä malttanut jättää väliinkään. :D Vuoden ensimmäisen sain juuri itsekin luettua, ja se sopiikin mukavasti molempiin listoihin.

      Poista
  3. Minäkin lähdin kumpaankin nautiskellen. Jos luettu osuu johonkin, niin hyvä.

    VastaaPoista