John Irving: Ystäväni Owen Meany

Romaanin kertojana on John Wheelwright, pikkukaupungin arvostetuimman suvun jälkeläinen. Välillä saattaa kuitenkin päästä unohtumaan että tämä on hänenkin tarinansa, sillä niin vahvasti kaikki kiertyy Johnin parhaan ystävän Owen Meanyn ympärille. Owen Meany, hyvin pienikokoinen poika, jolla on niin eriskummallinen ääni että kaikki hänen repliikkinsäkin kirjoitetaan ISOILLA KIRJAIMILLA, ja joka uskoo olevansa Jumalan työkalu ja olemassa tiettyä tarkoitusta varten, onkin sellainen persoona ettei hän voi muualla ollakaan kuin tarinan keskiössä.

Kirjasta kirjoittamisessa on taas sama ongelma kuin edellisen (ja ensimmäisen) Irvingini kanssa. Teksti on niin elämäntäyteistä ja runsasta, ettei tiedä mistä päästä siihen tarttuisi kiinni. Kirjan voisi kai tiivistää näin: se kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosista, ystävyydestä ja siitä mitä Owen Meanylle oikein tapahtui. Mutta kuinka laimealta tuo tuntuukaan, kun oikeasti tekisi mieli kirjoittaa pitkä vuodatus ja kertoa kaikesta: vyötiäisestä ja serkuista ja baseball-ottelusta ja punaisesta leningistä ja joulukuvaelmasta ja tulevien joulujen hengestä ja ja ja... Sitten taas sekin tuntuisi kuitenkin turhalta, koska miten minun selostukseni muka voisi ikinä tavoittaa osaakaan siitä taiasta, josta pääsee osalliseksi kun itse lukee noista seikoista Irvingin kertomana?

Taisin lopulta kuluttaa tämän lukemiseen aikaa kaksi ja puoli kuukautta, lukien välillä monta muuta kirjaa. Sekä tuo kerronnan runsaus että kirjakerhopainoksen tiiviisti präntätyt sivut saivat kaipaamaan taukoja, ja välillä sivunumerotkaan eivät muka meinanneet edetä mihinkään vaikka kuinka luin ja luin. Vaikka toisinaan saattoikin vähän turhauttaa että kirja yhä vain roikkui keskeneräisenä, lopulta tuo pitkä lukuaika tuntui juuri oikealta. Elin tarinan parissa niin pitkään, että se ehti upota sisuksiini jotenkin erityisellä tavalla.

Vaikka Owen onkin keskipiste niin mukaan mahtuu monta muutakin kiinnostavaa henkilöä. Pidin erityisesti Johnnyn arvonsa tuntevasta isoäidistä. Kirjassa on myös elävää ajankuvaa 50- ja 60-lukujen Yhdysvalloista. Kerrontaan lomittuu uskonnollisuutta sekä mm. Vietnamin sotaan liittyvää politiikkaa, mutta vaikka kyseiset asiat eivät erityisemmin kiinnostaisikaan niin se ei ole ongelma, sillä Irving käsittelee niitäkin omalla tavallaan. Peukku ylös myös Kristiina Rikmanin herkulliselle huippukäännökselle!

Ensimmäinen lause: Kohtaloni on muistaa tuo surkeaääninen poika - ei äänen vuoksi, eikä siksi että hän oli pienin tuntemani ihminen, eikä edes siksi että hän aiheutti äitini kuoleman, vaan siksi että minun on kiittäminen häntä uskostani Jumalaan: minä olen kristitty Owen Meanyn ansiosta.

Englanninkielinen alkuteos: A Prayer for Owen Meany (1989)

Ulkoasu: Ehhhh ja öhhhh...onkohan tuo kansi voinut näyttää hyvältä edes silloin kun se on joskus 80-90 -lukujen taitteessa suunniteltu...? Päällys: Herbie Kastemaa.

Suomentanut Kristiina Rikman

Kustantaja Suuri Suomalainen Kirjakerho 1990 (1. julk. Tammi 1989), 528 s.