M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Janus Rockin majakkasaari sijaitsee kaukana Australian rannikosta, siellä missä Intian valtameri ja Eteläinen meri yhtyvät. Majakanvartija Tom ja hänen vaimonsa Isabel ovat toivoneet lasta pitkään, mutta keskenmenot seuraavat toisiaan. Pian kaikkein traagisimman tapauksen jälkeen saaren rantaan ajautuu vene. Siellä on kuollut mies sekä pieni tyttövauva, johon Isabel kiintyy välittömästi. Tom aikoo tehdä asiasta ilmoituksen kuten sääntöihin kuuluu, mutta Isabel pyytää häntä odottamaan vähän. Seuraavaan aamuun asti vain. Mitä haittaa siitä voisi olla? Mutta aamulla se onkin jo paljon vaikeampaa. Tomin omatunto kolkuttaa, mutta miten hän voisi viedä Isabelin sylistä tämän kauan kaipaaman lapsen? Vauva oli käärittynä naisen villatakkiin. Äiti oli varmasti veneessä mutta on nyt hukkunut eikä lapsella ole enää ketään. Niinhän asian täytyy olla, täytyyhän?

Valo valtameren yllä on kaunis ja koskettava, hyvin mukanaan vievä kertomus valintojen seurauksista ja vanhempien rakkaudesta lapseensa, oli se lapsi sitten biologisesti oma tai ei. Monelta osin tarina on melko ennalta-arvattava mutta se ei haittaa, sillä kiinnostavaa on sekin, miten ne odotettavissa olevat asiat oikein lopulta tapahtuvat. Sellainen kirja jota omassa kielenkäytössäni sopii nimittää hyväksi lukuromaaniksi (pahoittelut niille jotka saavat sanasta allergisen reaktion :D): vetävästi etenevä, helppolukuinen tarina joka herättää ajatuksiakin, ei ole höttöinen mutta ei myöskään elämää suurempi lukukokemus.

Kirjassa tulee kauniisti esiin elämä syrjäisellä Janusilla, tähtien alla, majakan tutusti välähtelevässä valossa. Tarina tuoksuu mereltä ja tuulelta.

Ensimmäinen lause: Sinä päivänä, kun ihme tapahtui, Isabel oli polvistunut rantakallion reunalle hiljattain ajopuista kyhätyn ristin äärelle.

Englanninkielinen alkuteos: The Light Between Oceans (2012)

Ulkoasu: Kaunis kansi! Pidän varsinkin väreistä. Kannen suunn.: Anne Rusanen.

Suomentanut Leena Perttula

Kustantaja Karisto 2013, 421 s.